Sivut

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Jotain uutta ja jotain vanhaa

Nyt on lakan väri mielialan mukaan. Joku kesäressi vissiin puskee päälle ja siihen päälle pientä ihmissuhdekärhämää niin eihän tässä ilosta hypitä. Onneksi on sentään kaunis lakka ja uusikin vielä! Saankin nyt samaan postaukseen ängettyä uudet tulokkaat ja uudet kynnet. Jos joku ei mun nokkelasta otsikoinnista keksi mitä vanhaa tässä kaiken uuden keskellä on niin kuvausrekvisiitta!:) Tänään kuvasin meidän vanhan vilja-aitan luona, jonka edessä otettiin viime kesänä myös meidän hääkuvat<3

Tässä mystisessä alakulossani päädyin vähän vahingon kautta tilaamaan ensimmäiset Color Clubini. Menin Cesarsshopista tilaamaan vain ja ainoastaan XL-stamperia ja XL-kuvauslaattaa mutta ainahan asiat ei mee niinku suunnittelee. Stamperin tilasin kyllä! Siitä en laita erikseen kuvaa sen takia, koska en saanut otettua mieleistä kuvaa ja en millään voinut sotkea postausta ihan eri tyylisellä kuvalla, haha:D XL-kuvalaattaa en saanut tilattua ollenkaan, koska en millään osannut päättää minkä haluaisin!





Kuten kuvat kertookin niin Color Clubilta kotiutin Worth the risquen sekä Revvvolutionin. Ne ovat molemmat hololakkoja (ensimmäiset holoni!!), eli säihkyvät auringonvalossa kaikissa sateenkaaren väreissä. Laitoin kynsille kaksi kerrosta Revvolutionia ja  se peitti täydellisesti. Hieman olin alkuun epäileväinen siitä, miten tulen toimeen ohuenlaisen siveltimen kanssa. Lakka oli kuitenkin helppo levittää ja jopa minä sain helposti tasaista jälkeä aikaan!:) Mitään sen kummempia koristeluja en (taaskaan) jaksanut tehdä ja ainoat koristelut ovatkin tuolla Worth the risquella tehdyt sydämet vasempaan nimettömään.


Sain vielä yllärilahjaksi tilauksen yhteydessä kynsitarroja:)

Ps. Yllättävän paljon hymiöitä tässä postauksessa. Vaa laitetaa vielä pari lisää, jos se vaikka alkais elämä hymyilee muutenkin :) :)

maanantai 28. toukokuuta 2012

Yksitoista.

Sainpa minäkin tämän 11-kysymystä ja -vastausta haasteen! Hannele tän mulle osoitti ja melko haastavat kysymykset asetti. Ei se mittään, vastailen parhaan kykyni mukaan. Kiitosta vaan haasteesta!:)

Täähän on pyörinyt jo niin monessa blogissa, että säännöt on varmaan kaikille tutut, mutta kerrataanpa vielä..


SÄÄNNÖT
 
1. Jokaisen pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Vastaa kysymyksiin, jotka olet saanut ja luo itse 11 kysymystä niille, joille lähetät haasteen eteenpäin.
3. Valitse 11 henkilöä ja linkitä heidät postaukseen.
4. Mene heidän blogiinsa ja kerro heille, että haastoit heidät.
5. Ei takaisin haastamista.


Tähän haasteeseen on ollut kaksi tapaa vastata. Osa on kertonut faktat ja vastannut ja tehnyt kysymyksiä. Osa on skipannut ekan kohdan ja tehnyt loput. Mulla oli vaikeuksia jo aikaisemmin keksiä seitsemän faktaa itestäni, joten meen kans sieltä aidan matalammasta päästä ja keskityn noihin kysymyshommiin:)

Hannelen kysymykset ja mun vastaukset:

1. Kuka on idolisi? Miksi?
- Oma äiti! Hän on diplomaattinen, suvaitsevainen, älykäs, lämmin, empaattinen ja monitaitoinen nainen, noin niinkuin muutaman asian mainitakseni. Sama nainen selvisi mun aiheuttamasta teinihelvetistä joskus vuosia sitten, joten ei äitiä voi muutakun ihailla!

2. Kuinka monta lakkaa omistat?
- Esittelinkin lakkavarastoni blogin kolmannessa postauksessa. Silloin omistin yhteensä 20 lakkaa, joista yksi aluslakka, yksi päällyslakka sekä kaksi leimauslakkaa. Eiliseen päivään mennessä uusia lakkoja on ilmestynyt 19 kappaletta. Uusista kolme on päällyslakkoja ja loput lakkalakkoja :) Yhteissumma siis 39.

3. Kuinka usein laitat kynsiä?
- Keskimäärin 3 kertaa viikossa vois olla aika realistinen luku. Lakkaan yleensä uudet kun vanhat on kuluneet esim. kärjistä paljaiksi tai Termiitti on nyplännyt niistä palasia pois.

4. Mitä kaikkea harrastat?
- Tällä hetkellä en oikeastaan kerkeä hirveästi harrastamaan, siitä pitää huolen kolmivuorotyö sekä vuoden ikäinen poikani. Tykkään kaikesta pikkunäpertämisestä, välillä teen helmikoruja ja -eläimiä, ristipistoja, askartelujuttuja ja erilaisia liikuntamuotoja on tullut kokeiltua myös. Harrastamiseni on hyvin kausiluontoista ja monesti palaan jonkin harrastuksen pariin pitkän tauon jälkeen.

5. Mitä tekisit, jos saisit päivän ajan olla mies?
- Kaikenlaista mitä vaan miehet pystyy tekemään ;D

6. Miksi aloit bloggaamaan?
- Laittelin aluksia kynsikuviani facebookkiin, mutta tuli tarve saada avautua kynsiasioista enemmänkin niin ajattelin että oman blogin perustaminen vois olla hyvä ratkaisu. Onhan tämä myös samalla kanava löytää samanhenkisiä ihmisiä:)

7. Mikä on lempivuodenaikasi, miksi?
- Kevät. Tarkennettuna loppukevät, siis se aika kun luonto alkaa jo vihertään muttei oo ihan vielä kesä. Siksi, koska minusta on mielenkiintoista seurata luonnon heräämistä ja ihanaa kun on valoisampaa ja lämpimämpää pitkän talven jälkeen.

8. Mitä tekisit 10000 eurolla? Pitää tuhlata ;)
- Remonttia kotiin. Siinäpä se äkkiä menisi.

9. Missä kaikissa maissa olet käynyt?
- Oon käynyt useamman kerran Ruotsissa ja kaks kertaa Venäjällä. Lokakuussa pääsen eka kertaa kauemmas, kun mennään Turkkiin myöhästyneelle häämatkalle:)

10. Suosikki kosmetiikkatuotteesi kautta aikojen?
- Lumenen Touch of radience Valokynä!

11. Mikä on blogisi ennätyskävijämäärä/päivä? Mistä piikki johtui?
- 23.5 eli muutama päivä sitten kävijöitä on ollut 45 ja se on ennätys. Syytä en osaa sanoa, varmaan ylipäänsä se että blogini on tullut useammalle ihmiselle tutuksi ja että linkitin blogini naamakirjan kynsiaiheisiin ryhmiin:)

Haasteen pistän eteenpäin seuraaville bloggareille:
Lauralle
Caramelille
Fanille
Anzu-Anssulle
Marjalle

Jos te haastetut ootte jo aikasemmin saaneet saman haasteen niin ei paineita vastata. Ja jos joku ei ole vielä tätä haastetta saanut, niin on vapaa näihin kysymyksiin vastaamaan :) Kysymykset yritin muotoilla niin, että ei tarvitse olla kynsiblogin kirjoittaja vastatakseen niihin.

1. Kuinka paljon aikaa käytät keskimäärin blogitekstiesi suunnitteluun ja kirjoittamiseen?
2. Erikoisin hakusana, joka on johdattanut blogiisi?
3. Mitä mieltä perheenjäsenesi ovat siitä, että pidät blogia?
4. Oletko julkibloggari, eli tietävätkö kaikki läheisesi, ystäväsi ym. että pidät blogia?
5. Oletko hyvin itsekriittinen vai useinmiten tyytyväinen tekemääsi, esim. kynsiin, meikkiin tms.?
6. Onko sinulla koneen kätkössä kuva jostakin epäonnistuneesta kynsi/meikkausviritelmästä, jota et kehdannutkaan esitellä blogissasi? Nyt on aika laittaa siitä kuva selitysten kera!:)
7. Mikä on mieleenpainuvin kommentti, jonka olet saanut?
8. Kuvaatko blogisi kuvat itse, vai valjastatko perheenjäsenet kuvauskaveriksi?
9. Millä kuvaat?
10. Millainen on hyvä tai mielenkiintoinen blogi?
11. Kauanko olet pitänyt blogiasi ja mikä sai sinut aikanaan aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Kesäkesäkesä!! Ja sammakot <3

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Miniauringot

Mä en oo oikein koskaa syttynyt keltaisille lakoille. Itseasiassa ennen tätä viikkoa en ole edes omistanut keltaisia kynsilakkoja. Nyt mietin että miksen? Keltanen värihän tekee kynsistä miniaurinkoja!:)



Ihanan kesäisen ilman kunniaksi kynsillä Wild and Crazyn Twilightia pari kerrosta ja kerros China Glazen Lighthousea. Hieman kuultaa läpi, kolmas kerros ei olisi ollut yhtään pahitteeksi. Ylemmässä kuvassa vasurin pikkurillin lakat on jo rutussa :/ Tällä kertaa en voi syyttää Termiittiä kun ihan itse tökkäsin kynnen kahvimukin reunaan. Höh ja pöh, miksi en käyttänyt pikakuivattavaa.. Nimettömiin laitoin värikkäitä kukkatarroja.

Käytetyt lakat: China Glaze Lighthouse, Wild and Crazy Twilight, Wild & Mild musta cracklelakka, Saffron London 07.
En malttanut lopettaa vielä lasikivillä leikkimistä ja ylläolevista kuvista näet lopputuloksia. Taakse liimasin taas magneetit, joten pikku-aurinkoja saa nyt jääkaapin oveenkin:)

Ensimmäisessä on käytetty kerros Lighthousea ja kolme kerrosta Twilightia.
Toiseen laitoin ensiksi kirkkaan lakan, sen jälkeen "muotin" avulla mustaa cracklea. Muottina käytin tarra-arkin tyhjää kohtaa, eli sitä jämäpalaa mikä jää kun varsinainen tarra käytetään. Pari kerrosta Twilightia meni tähänkin.
Kolmanteen laitoin ensiksi kerroksen Lighthousea ja sitten asettelin Saffron Londonin lakasta glittereitä päälle. Tähänkin lopuksi pari kerrosta Twilightia.

Aurinkoista päivänjatkoa kaikille!:)

perjantai 25. toukokuuta 2012

Lakkaleikkejä

Kynsilakkasormus-villitys iski myös Teannalandiaan!:) Tässä vielä linkki ohjeeseen, joka on kotoisin Sonnelasta. Multa löytyi kotoa jo valmiiksi yks sormuspohja ja lasikivet hankin toissapäivänä. Paremminkin tuon sormuspohjan ois voinut käyttää, mutta en mä tuollaista sormusta kuitenkaan osaa pitää niin sinänsä ei oo niin väliksi vaikkei ihan superhyvä tullutkaan.

Käytetyt lakat: Sally Hansen Gem Crush ja Saffron London sävy 64.

Sitten piti kokeilla vähän muutakin kun kerran leikkimään ryhdyttiin:) Mulla sattui olemaan magneetteja vanhoissa varastoissa, joten jääkaappimagneetteja it is!

Käytetyt lakat: Konadin musta leimauslakka, Konad päällyslakka, Saffron London sävy 39 ja Mode4U Josephine. Magneetin lakkasin myös lasikiven puolelta tuolla Josephinelta, koska musta magneetti olisi paistanut läpi. Lopuksi laitoin päälle vielä sydämen muotoisen strassin.
Käytetty lakka: MNY sävy 673.

Lintukuvioisen magneetin tein appivanhemmilleni pieneksi muistoksi, sillä heillä on ensi viikolla 40-vuotis hääpäivä!! Mustan magneetin tein ihan ensimmäisenä ja se jää oman jääkapin oveen. Alimmaisessa kuvassa näette sen muut kaverit, pupuperheen jonka tein joskus viime kesänä cernit-massasta.

Tämmöistä tällä kertaa :)

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Maalta kaupunkiin ja takaisin

Tänään ollaan oltu Termiitin kanssa menojalalla. Aamulla ysin aikaan startattiin kotipihasta ja puoli kuuden maissa kotiuduttiin. Päivä on sisältänyt pienesti shoppailua ja kyläilyä rakkaan ystävän sekä siskoni luona. Ihana, mutta myöskin aika kuluttava päivä on ollut. Kerkesin ja jaksoin kuitenkin vielä ilta-auringossa kuvaamaan teille pienet ostokseni:)

Herrkullisia tarroja lähti mukaani Seppälästä.
Seppälästä myöskin Wild and Crazy Twilight, Wild & Mild Polarbear ja Golden Rose matte. Halpahallista käteen tarttui Mode4U:n Josephine, josta täytyi köyhtyä kokonaisen euron verran:)
Lasikiviä, jos vaikka sais vihdoin aikaseksi kokeilla kynsilakkasormuksen tekemistä:) Nää ei oo kyllä säännöllisen muotoisia ja aika kookkaitakin ovat, mutta jos näistä vaikka jonku rintakorun tms. väkertäis ainakin.
Näitä en ostanut vaan sain siskoltani, joka tyhjensi lakka- ja tarvikevarastostaan hänelle tarpeettomia. Kuva on hiukan huono, mutta tässä on erimuotoisia strasseja ja helmenpuolikkaita.
Mulla on jäänyt muuten kokonaan kuvaamatta ja esittelemättä JT-cosmeticsin tilaukseni! Olin taas niin innoissaan paketin kotiutuessa että unohdin kuvata ennen kokeilua. Mutta tilaus sisälsi sen Mia Secret Mood-lakan ja Angry birds-water decalsejen lisäksi myös Hello Kitty-water decalseja sekä kynsitarroja. Näätte ne sitten joskus jossain toisessa postauksessa:)

tiistai 22. toukokuuta 2012

Onkos tullut kesä?

Meille ainakin on! Sen näkee mun kynsistä; toista kertaa peräkkäin vihreää kynsillä! Tällä kertaa värimaailma on hieman rauhallisempi kuin edellisissä kynsissä ja näissä viihdynkin paremmin. Myös se on varma kesän merkki, että tarkenen kuvata ulkona ilman toppahanskoja! Oon ihan armoton vilukissa ja aikaisemmat kynsien kuvausyritykset ulkona kaatui siihen, että sormet oli kuvissa aina sinisenä tai jopa ihan valkoisena. Tänään ei ollut sitä ongelmaa:)




Kokeilin eka kertaa miten vinoranskiksen teko onnistuu. Ihan jees, tosin mua häiritsee pienikin epäsymmetrisyys silloin kun ois tarkoitus olla symmetristä, joten nääkin on mun kategoriassa kaukaa kauniit. Pientä lisäsäväytystä tuli kerroksella Wild & Grazyn Ticklish toesia. Ranskiksen rajalle laitoin vaaleanvihreetä tikkuhilettä väriä tuomaan.

Aikamoista säätämistä oli tuon glitterin kanssa, mutta en sentään ihan kaikkea kaatanut lattioille.. En muuten aikaisemmin ollut kokeillut irtoglittereitäkään. Mulla ois monta purkkia odottamassa, joten täytyy varmaan käyttää useemminkin niitä.





Niin mites teillä, joko on kesä? Näkyykö se mielessä ja luonnossa? Kynsissä varmaankin?:)


sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Vihreäkeltaista ja vihaisia lintuja.

Viimeöisen kuvattoman postauksen jälkeen saatte nauttia oikeasta kuvatulvasta (mun mittapuulla, koska harrastan yleensä vain parin kuvan postauksia), koska en tällä kertaa millään osannut päättää mitä kuvia haluan teille näyttää:) Kokeilukeittiössä tänään ruokalistalla Mia Secret Mood kynsilakka sävyssä Green-Yellow. Samasta lakasta on kirjoitettu mm. Upea Olo-blogissa ja tästä pääset suoraan kirjoitukseen. Mood-lakat siis vaihtavat väriä lämpötilan mukaan. Kylmänä lakka on vihreä ja lämpimänä neon keltainen. Mulla on aina kylmät kädet, joten keltaista sävyä saan näkymään vaan lämmittelemällä veden alla tms.

Tässä lakkaa on kolme kerrosta ja kättä käytetty lämpimän vesihanan alla.
Jänniä kuivumiskuvioita :)
Omia mietteitäni tästä vihreäkeltaisesta mood-lakasta:
Lakka oli paksua ja ensimmäisten kahden kerroksen jälkeen olin varma, että en saa tasaista lopputulosta sitten millään. Kolmannen kerroksen jälkeen pinta kuitenkin tasoittui ja vielä neljännen lisättyäni en olisi voinut sileämpää pintaa toivoa.
Lakka kuivui ihan supernopeasti!! Heti edellisen lakkauskierroksen loputtua pääsi jo aloittamaan uuden kierroksen.
Vihreä väri oli aivan erilainen kuin kuvittelin. Minäkään en millään saanut teille ikuistettua oikeaa sävyä tästä lakasta ja kuvankäsittelyohjelmia en osaa käyttää sitten niin yhtään.. Mutta luonnossa väri on kirkkaamman vihreä kuin kuvissa.
Keltainen taas on juuri niin neonkeltainen kuin ajattelinkin.

Angry birds!!

Vihreät lakat eivät yleensä päädy kynsilleni, enkä tähänkään sävyyn hirveästi ihastunut. Päätin kuitenkin yrittää viihtyä näissä päivän tai pari ja kun ei nämä yksinään näytä miltään niin kokeilin ekaa kertaa water decalseja. Minkäänlaista suunnitelmaa mulla ei noiden vihaisten lintujen ja possujen asettelussa ollut, vaan etenin sitä mukaa mikä tuntui hyvältä. Aika källit näistä omasta mielestäni tuli:)


Termiittiä kiinnostaa äidin lintukynnet:)
Voisin kyllä kuvitella ostavani näitä mood-lakkoja muissakin sävyissä. Ainoa miinus minkä tästä keksin oli se, että tämä vihreä väri ei vaan millään miellytä mun silmää.

Ps. En sortunut viime yönä tilaamaan mitään!! Jeij:)

Kuvaton yövuoropostaus.

Käsi ylös vuorotyöläiset! Ja käsi ylös ne vuorotyöläiset, joiden yö- ja muut vuorolisät ei loppujen lopuksi tilissä näy ollenkaan- kiitos nettikauppojen!

Toista yövuoroa valvoskellaan ja vaikka aikaisemmassa postauksessa huutelin teitä linkittään mulle luettavaa niin oon mä löytänyt sellaista itsekin ihan kiitettävästi:) Lukulista on tainnut kasvaa parinkymmenen blogin verran. Myös Pakko saada-listani on kasvanut aika kiitettävästi! Nettikauppoja olen selannut ja ostoskoreihinkin tavaroita heitellyt, mutta TOISTAISEKSI tahdonvoima on riittänyt vielä painamaan oikean yläreunan punaista äksää..

Tällaisia asioita kuitenkin huomaan haluavani tai oikeastaan jopa tarvitsevani!
- XL- leimasin
- XL- leimasinlaatta (tai laattoja)
- Leimauslakkoja
- HOLOLAKKOJA!! Mulla ei oo yhtään! Näitä tarvitsen!
- Hyvän valkoisen ja mustan peruslakan. Saa suositella!
- Microhelmiä
- Helmenpuolikkaita
- Akryylimaaleja (Jäisivätköhän käyttämättä maalaustaitojen puuttuessa..)
- Nail art- pensseleitä
- Strasseja, paljon eri kokoisia, muotoisia ja värisiä!

Ja tässä on vaan pieni osa. Oon kyllä aika ylpeä itsestäni jos saan tän yövuoron loppuun tilaamatta mitään! Pakko kyllä tunnustaa että tein mä aikasemmin tällä viikolla jo tilausta ja paketti tuli kotiin perjantaina... Mutta se oli ihan pikkuruinen paketti niin sitähän ei lasketa!;) Se sisälsi mm. pari arkkia water decalseja, yhden tarra-arkin sekä toivottavasti odotuksiani vastaavan Mia Secret Mood Nail polishin. Näistä lisää kuvien kera jahka kerkeän saada niitä kynsille!:)

Toivottakaa onnea, vielä ois neljä tuntia vuoroa jäljellä..

perjantai 18. toukokuuta 2012

Cracklelakka kaapista ulos!

Muistin tässä että mullahan on kaapissa Wild & Mildin musta cracklelakka vielä ihan korkkaamattomana! Ei oo enään, sillä se pääsi kynsille yhdessä  Beautyuk:n Neon orangen ja China Glazen Lighthousen kanssa:)


Nää kynnet on tehty ihan tulevia yövuoroja varten. Ajatushan lähti siitä, että kun jossain vaiheessa yövuoroa tulee se epätoivon fiilis ettei aamu tule ikinä niin nää kynnet muistuttaa että tulee se! Pimeyden takaa kajastaa piristävä auringonpaiste, jota tuo Neon orange on esittävinään:) Lighthouse lähti mukaan tuomaan pientä kimallusta ja pehmentämään kahden voimakkaan värin efektiä. Toimii!

Tänään ja huomenna valvon siis nukkuvien menoja. Toisin sanottuna aika monta tuntia aikaa selailla mukavia blogeja! Linkitä alle oma blogisi tai jotain muuta kivaa luettavaa mulle yövuoron ratoksi:)

torstai 17. toukokuuta 2012

Teippiraitoja

Kyllä on kynsien lakkaaminen ja pikkunäpertäminen toisinaan terapeuttista puuhaa! Tähän johtopäätökseen minä tulin eilen illalla. Vaikka ei nämä kynnet mitenkään hirveän erikoiset ole, mutta sai teipin kanssa leikkiessä ajan kulumaan ihan kivasti:)




Lyhyesti selitettynä tämä mani rakentuu niin että ensin laitetaan pohjalakka (tarviiko sanoa että aluslakka tietysti ennen sitä), minä käytin Models ownin Mushroomia. Kuivuneen pohjalakan päälle ristiin rastiin oman mielen mukaan teippisuikaleita. Sitten vaan vedetään päälle joku toinen lakka. Minä käytin teippinä ylläolevassa kuvassa näkyvää kynsiteippiä, joka on noin 1mm leveää. Päälle laitoin Saffron londonin sävyä 64. Sitten vaan teipit pois vastakkaisessa järjestyksessä kuin oli laitettu, ennenkuin päällimmäinen värilakka kuivaa. Ideahan ei ole omani, enkä tiedä kuka tämän joskus on keksinyt, mutta selkeämmät ohjeet (englanniksi) löydät esim täältä.

Omaa silmää värivalintani miellyttävät kovasti. Tuo Saffronin lakkakin tuntuu jotenkin mukavammalta kynsillä, kun sillä on vähän tummempi kaveri mukana. Ensimmäiseksi yritykseksi olen näihin jopa ihan tyytyväinen ja seuraavalla kerralla onnistun ehkä vielä paremmin. Pieniä virheitähän näissä on varsinkin oikeassa kädessä, mutta ei sellaisia jotka haittais kauempaa katsottuna;)

tiistai 15. toukokuuta 2012

Yritys ja erehdys.

Iltaa kaikille! Tulin kertomaan uusimpia uutisia meidän talon lakkaushommista. Ennen sitä haluan toivottaa uusimmat lukijani tervetulleiksi! Sitten asiaan..

Yritys: Pohjalakkauksen (Saffron London nro 64) päälle teippirajauksella kaunis symmetrinen viiva (Rimmelin Sky linellä) ja dotting-tool pallosia. Tähän asti meni ihan hyvin! Sain jopa oikean käden mätsäämään vasempaan, kerrankin.

Erehdys: Luulo siitä, että lakkaus on kuiva ja voit lähteä antamaan pikkumiehelle iltamaidon.

Tulos:

Tilanteen korjaus:

Tarviiko näitä kuvia enää selventää? Ihan ei mennyt niinkuin suunnittelin. Meidän pikkumiehellä on sellainen tapa, että kun juo maitoa pullosta niin hän tykkää rapsutella mun kynsiä. Luulin että lakat ois kuivat (ja olikin ne pintakuivat), mutta ei ne kestäneet ihan sellaista käsittelyä. Oikean käden kuviot ruttasin jo itse aikaisemmin ja tilalle laitoin samaa Saffronia kuin muihinkin. Tällainen hento sävy ei vaan tunnu ihan omalta, joten varsin paikkasin vasemman käden kolme tuhoutunutta kynttä Sky highillä. Ja ihan jotta ei kävis tylsäksi niin osassa kynsissä on Essien mattapäällyslakka ja osassa Cesarsin pikakuivattava. En tiedä erottuuko kuvista mutta livenä ero on aika selkee.

Josko näillä parempaa päivää odotella huomisen aamuvuoron selviäis! :D

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Ranskalainen Sally

Eikös niin että kertaus on opintojen äiti? Ja tänään on äitienpäivä, joten kyseinen toteama on hyvä tekosyy taas laiskailukynsille. Free hand ranskista Sally Hansen Gem crushilla, olkaa hyvät!:)


Sally on edelleenkin ujo kameralle ja näin ollen siis erittäin hankala kuvattava. Nyt toista kertaa Gem crushin Be-Jeweled kynsillä ja tykkään edelleen mielettömästi! Kuva ei anna oikeutta, mutta näkyy tässä nyt kuitenkin että taaaas on yksinkertainen mani kynsillä. Pojan synttärit vietin vielä edellisissä Saffron Londonin glittereissä ja eilen illalla pikaseen tekasin nämä että ois ees äitienpäivänä uudet kynnet. Tänään on mun eka oma äitienpäivä muuten! Pikkuinen nukkui viime yön isin ja äidin välissä ja heräsi aamulla heti hymyssä suin. Mikä voiskaan olla ihanampi äitienpäiväherätys <3

Ylläolevassa kuvassa on muuten lempi hajuveteni, Britney Spearsin Midnight fantasy. Ostin sen laivalta joskus muutama vuosi sitten, kun oltiin ensimmäistä kertaa miehen kanssa reissussa. Oon tosi huono käyttämään hajuvesiä ja noista jopa neljästä omistamastani tämä on ainoa jonka olen itse ostanut.

Jos joku on lukenut blogiani aika alusta saakka, niin saattaa muistaa että uhkailin kuvailla kynsiä mulle rakkaiden esineiden/asioiden kanssa. Välillä tämä on toteutunutkin, mutta välillä on ollut kiire kuvata ennnenkuin termiitti herää/ ennenkuin ruttaan kynnet/ ennenkuin valo loppuu jne, niin silloin on tullut pelkkiä kynsikuvia. Edelleen haluan näyttää teille mun tärkeitä juttuja, mutta en aijo ottaa stressiä että niitä tulee joka postaukseen.

Tämän pidemmittä puheitta haluan toivottaa KAIKILLE ÄIDEILLE IHANAA ÄITIENPÄIVÄÄ!!


Lisäystä! Hetken mielijohteesta kokeilin uusia kynsitarroja, kun tuntui tämä mani liiankin yksinkertaisilta. Laitoin sitten nimettömiin ja peukaloihin rusetteja ja aika kivat tuli:) 

torstai 10. toukokuuta 2012

Hyvin yksinkertaista.

Kuluva viikko on hyvin kiireinen, mutta ei haittaa koska siihen on hyvä syy:) Poikani täytti eilen 1 vee ja lauantaina juhlitaan isovanhempien, tätien perheineen sekä kummien kanssa. Töiden ohella olen yrittänyt pikkuhiljaa leipoa ja muutenkin järjestellä juhlia ja kynsien laittamiselle ei ole oikein löytynyt aikaa. En halunnut kuitenkaan olla ihan paljain kynsin, niin otin sitten testiin uuden Saffron Londonin sävyn 07.



Nollaseiska Saffroni on siis kirkaspohjainen glitteripläjäys, jossa on kolmea eri kokoista hex-glitteriä. Laitoin alle vaan pohjalakan ja päälle Cesarssin pikakuivattavaa ja siinä kaikki. Eihän nämä erityisen näyttävät ole, mutta kivemmat kuin paljaat kynnet. Ja kaikessa yksinkertaisuudessaan myös toimivat hyvin tässä kiireen keskellä eikä tarvitse hävetä lohkeillutta lakkaa, kun sitä ei tästä huomaa vaikka jostain kuluisikin:)

Tarkoitus olisi tehdä lauantain juhliin hieman näyttävämmät kynnet, mutta saa nähdä jääkö haaveeksi kun en oikein tiedä missä välissä kerkeäisin lakata.. Tänään on iltavuoroon meno eikä mulla suurempia hommia tälle aamulle ole, mutta kynsien lakkaaminen ja pikkutermiitin perässä juokseminen on hieman haasteellista samaan aikaan ;) Onko joku kokeillut? :D

maanantai 7. toukokuuta 2012

Voittajafiiliksellä :)

En ole tainnut muistaa hehkuttaa, että mähän voitin tuossa viime viikolla Ida-Marian blogiarvonnassa! Tänään tuo ihanainen paketti saapui ja vaikka moni näkikin palkinnon sisällön jo arvontaan osallistuessaan niin laitan silti vielä omaankin blogiini niistä kuvat:) Pahoitteluni että kuvat on sattuneet hieman vinonlaisiksi. Kuvasin niin tohkeissaan että ei näköjään pysynyt kamera vatupassissa :D



Paketissa oli siis kolme lakkapulloa (jotka tulevat varmasti käyttöön!), neljä erilaista glitteripurkkia, water decalseja (näitä en olekaan vielä kokeillut), tarroja sekä appelsiinipuutikkuja (jotka jäivät kuvaamatta).

Mikäli en yhtäkkiä opikaan leimauksen saloja niin pojan synttäreille tulee varmaankin tämän paketin antimista taiteillut kynnet. Mikä ei kyllä kuulosta yhtään pahalta ;) Säästyisinpä (toivottavasti) muutamalta ärräpäältä..

Pakko oli vielä laittaa kuva mukana tulleesta kortista, kun siitä tuli niin hyvä mieli itselle:) Ida-Maria oli taiteillut ihanan kortin, johon oli liitetty arvontalappuni ja takana oli hyvän kevään toivotukset.
Ihanaa kevättä myös Ida-Marialle ja kaikille lukijoilleni!:)


sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Kaukaa kauniit

Tänään meidän kotona on haissut kynsilakanpoistoaine ja lakat ihan urakalla. Tämän katon alla syntyi kolmet uudet lakkaukset. Lakkasin mieheni siskon kynnet ja hänen tyttönsä puolestaan koristeli itse kyntensä minun tarvikkeillani. Iltasella vaihdoin vielä omiin kynsiini hieman maanläheisemmät sävyt.

Joku oli blogissaan (en muista kuka ja missä) sanonut joitakin kynsiään kaukaa kauniiksi. Tuo kuvaus vastaa täysin näitä kynsiä! Kaukaa ovat mielestäni todella kauniit, mutta lähempää kun katsoo niin näkee osittaisia leimauksia, ruttaantuneita pohjia ja värjäytyneitä kynsinauhoja.



Pohjana MNY sävy 657, leimailut Konadin laatasta M57 mustalla leimauslakalla. Isojen kukkien keskustoihin tökkäsin vielä Kissin pinkit rhinestonet väriä tuomaan.

Harkitsin pitkään laitanko näitä kuvia esille, koska tuo leimausjälki on taas tosi repaleista. Tällä kertaa en yrittänyt sen enempää kuviota kohdistella, vaan tarkoitus oli että kunhan edes osa mahtuis kynnelle!:D Ei siis liian tiukat vaatimukset mutta siltikään ei leimailu ottanut edelleenkään sujuakseen. Tällä kertaa olin oikeaan käteen hieman tyytyväisempi, koska siihen sain kaksi melkein täydellistä kuviota.

Nyt jos jollakin on takataskussa hyviä vinkkejä leimailuun niin laittakaa jakoon! Suunnitelmissa olis viikonlopuksi lapsen 1 vee synttäreille koko kynnen leimat, mutta jos en tämän parempaan pysty niin voi voi.. Perusasiat kyllä tiedän ja ymmärrän. Onko se vaan niin että harjoitus tekee mestarin?

perjantai 4. toukokuuta 2012

Vaikeuksien kautta puolivoittoon.

Eilen illalla, kun olin saanut lapsosen unten maille oli aika kokeilla yhtä uusista lakoistani. Kynsille pääsi MNY sävy 445. Lisäksi testailin The Charming nails Q1-leimauslaatasta paria kuviota.

Tykkään väristä, tykkään siveltimestä, tykkään levittyvyydestä. En tykkää siitä, että ruttasin kaksi kynttä juuri kun olin saanut kolmannen kerroksen levitettyä. Kaksikin kerrosta olisi riittänyt, mutta vasemmalla kädellä lakkaaminen on vielä niin heikkoa että oikea käsi vaati kolmannenkin. En tykkää myöskään siitä, että leimat menivät vinoon, suttaantuivat ja niistä puuttui osia. Vaatii vielä kovasti harjoittelua että saa leimaamisjäljestä tarpeeksi hyvän, mutta kyllä se tekniikka alkoi hahmottua kun niitä väkersi uudelleen ja uudelleen.. Mutta Konadin päällyslakkaan olin tyytyväinen! Ei sutannut mustaa niinkuin tuo aikaisemmin käyttämäni. Oikeaan käteen leimaaminen ei alkanut onnistumaan sitten millään ja kello alkoi olla jo paljon, niin poistin vaan suttaantuneet lakat ja laitoin uudet tilalle

Aamulla oli rutussa parista kynnestä lakat, mutta kiireessä korjasin vaan pahimmat ja näillä on nyt päivä menty! Eihän nämä ole lähelläkään täydellistä, mutta oikeastaan aika hurmaavan epätäydelliset ja epätasapainoiset:)





Näillä paripuoli-kynsillä liikuin tänään jopa ihmisten ilmoilla, ihan kaupungissa asti. Enkä ostanut yhtään kynsisälää, vaikka joka kaupassa niitä puteleita pyörittelinkin käsissäni pitkään ja hartaasti. Vielä toivo elää että pystyn pitämään tämän innostuksen kohtuuden rajoissa, noin niinkuin hankintapuolella :)



torstai 3. toukokuuta 2012

Sitä saa mitä tilaa..

Postimies oli tuonut laatikkoon kaksi kivaa pakettia! Toisessa oli tilaukseni Cesarssilta ja toisessa Vanquishin markettilakkakirppikseltä tehdyt ostokset. Ihanaa, kynsilakkakokoelmani melkein tuplaantui tuon jälkimmäisen paketin myötä :D

 
Cesarssilta menin ostamaan ihan vaan kynsinauhaöljyä ja käsien hoitotuotteita. Käsien kuorintavoide oli tarjouksessa niin ajattelin kokeilla sitä. Aikaisemmin olen käyttänyt käsivoiteena Natusanin 24hour moisture- käsivoidetta, mutta tilasin ihan vaihtelun vuoksi Konad Niju kosteuttavaa käsivoidetta kun nyt kerran ostoksilla olin. En ole mitenkään erityisen monisanainen tuote-arvostelija, mutta voi olla että kun saan edellä mainittuja tuotteita kokeiltua niin ehkä niistä muutaman sanan mainitsen. Ehkä:) Konadilta tilasin lisäksi The Charming Nails Q1-laatan sekä päällyslakkaa. Entinen päällyslakkani on tahtonut varsinkin mustat leimailut sutata ja olen nyt siinä toivossa että tuolla Konadin omalla saa siistimpää jälkeä.

Sally Hansen Pedal to the Metal sekä Black Platinum
Models Own Mushroom ja MNY sävyt 673, 657 sekä 445.
Hmm.. Aika tummia sävyjä menin sitten ostamaan vaikka tarjolla oli kyllä paljon keväisempiäkin värejä. Toisaalta, mulla ei noita sävyjä ennestään ollut ollenkaan niin ei ne käyttämättäkään jää:) Sitäpaitsi onhan nyt marketit pullollaan kevään lakkakokoelmia niin sieltähän niitä saa lisää jos/kun tuntuu! En ihan näe itselläni mitään pastellisävyjä, mutta näin sanottuani omistan varmaan kohta Mavalan koko kevätkokoelman...

Nyt täytyis enään päättää mikä näistä uusista lakoista pääsee ekana kynsille:)

tiistai 1. toukokuuta 2012

Lumimarjoja ja kevätkukkia

Servettikynsiä luvassa tänään!:)

Heti alkuun kunnia sille kenelle se kuuluu, eli Sekasotku-blogin Kajsalta tätä ideaa apinoin:) Hän oli tehnyt kynnet (melkein) samalla tekniikalla Marimekon Unikko-servetistä. Tästä pääset suoraan hänen tekemäänsä kuvalliseen tutoon:) Minulta löytyi kaapista myös Marimekkoa, mutta Lumimarja-kuosilla joten sitä piti päästä kokeilemaan! Tässä tulosta:




Aika ihana ja helppo idea minusta! Tosiaan muuten seurasin Kajsan ohjetta, paitsi että en kostuttanut servettiä ensin vaan asetin sen kuivana kynnelle ja sitten sivelin ja töpöttelin kuvan paikalleen kynsilakanpoistoaineeseen kostutetulla vanutikulla. Hieman tuli ruttua joihinkin kynsiin, mutta kyllä nämä ensiyritykseksi kelpaavat. Ylimääräiset leikkasin pienillä kynsisaksilla (kärjistä) sekä askarteluun tarkoitetulla paperiveitsellä.


Kävin tuossa meidän pihalla kuvaamassa tulvaa (asutaan ihan joen rannalla) ja huomasinpa että onhan se kevät tullut jo näillekin leveysasteille:) Vielä on pieniä lumikasojakin siellä täällä, että kyllä tämä lumimarja-aihekin on vielä ajankohtainen, mutta usko on kova että kohta päästään nauttimaan kesästä!