Sivut

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Pitsileimaa vol. 2 - Valkoinen kukkapitsi

Innostuin Born Pretty Storen pitsileimalaatasta (BP-LO20) niin paljon, että olen tehnyt sillä jo useammat kynnet. Kaikki toteutukset eivät ole olleet yhtä mielekkäitä kuin edellisen postauksen ruusupitsiset kynnet tai nämä tänään esittelyvuoroon tulevat valkoiset kukkapitsi-kynnet, joten ne huonoimmat versiot jätän esittelemättä ja keskityn näihin, joihin olen tyytyväinen. Tarkennettakoon, että onnistumisiin tai epäonnistumisiin on vaikuttanut ainoastaan lakkaajan omat pieleen menneet visiot, ei laatan toimimattomuus :D

Viimeksi jo totesimme, että pitsileimoilla voi koristaa omia kynsiään monenlaisiin juhliin, esimerkiksi rippijuhliin tai kaverin häihin. Nämä esittelyvuorossa olevat kynnet taas kävisivät värinsä puolesta vaikka morsiamelle hääkynsiksi. Leimauksen lisäksi halusin lisätä juhlallisuutta kynsille ja otin samalla kokeiluun jo aikaisemmin BPS:lta testiin saadun strassinauhan.


Tämä lakkaus lähti rakentumaan hyvin samalla kaavalla kuin edellisetkin pitsikynnet. Poikkeuksena edellisiin leimasin kuvion vasta laitettuani ensin kerroksen Lumenen CC-lakkaa tasoittamaan kynnen sävyä. Leimasin kukkapitsin muihin paitsi pikkurilleihin, jotka kuorrutin kolmella kerroksella Gina Tricon Whiteä.


Kuvioiden kuivuttua lakkasin myös puolet nimettömien kynsistä valkoisella ja asettelin leiman ja lakan rajalle pätkän strassinauhaa. Tämä strassinauha tulee 20cm pituisena ja siitä saa itse leikata sopivan kokoisen pätkän kynnelle. Sivuhuomautus: kynsinauhaleikkurit eivät ole oikea valinta tämän tuotteen katkaisemiseen, vaan kannattaa hakea esiin ihan tarkoituksenmukaiset leikkurit..

Minun valitsemani tuote on 2mm leveää, mutta tätä saa myös kolmemillisenä.


Strassinauhan asetteleminen kynnelle oli kohtuullisen helppoa, eikä tämän kanssa tarvinnut kalastella pudonneita timangeja, kuten minulla yleensä irtostrassien kanssa käy. Kiinnitin strassit pikakuivattavan päällyslakan avulla ja kuvaamisen jälkeen lisäsin vielä pari ohutta kerrosta tukemaan niiden paikallaan pysymistä.

En tiedä lähestyinkö tätä tuotetta kiinnittämisen kannalta parhaimmalla mahdollisella tavalla, sillä ketju jämähti paikoilleen ennen kuin kerkesin suoristaa riviä kunnolla. Tein siis pikakuivattavalla lakalla suunniteltuun strassien kiinnityskohtaan "liimapinnan" ja länttäsin koko palasen siihen kerralla ja sitten vasta suoristelin riviä. Seuraavalla kerralla voisi kokeilla niin, että kiinnittää ensin vain tuolta tyvestä ja lisää sitten tarttumapintaa, ehkä sillä tavalla saisi lisää sommitteluaikaa nauhalle.


Henkilökohtaisesti minua ei kerennyt alkaa häiritsemään strassirivin lievä epätasaisuus, sillä koristeet eivät kestäneet ensimmäistä vaipanvaihtoa pidempään. Tämä koriste on aika korkea ja tykkäisin käyttää tällaisia enemmänkin, mutta valitettavasti ne eivät ole hirveän käytännöllisiä pienten lasten kanssa touhutessa. Kiva on kuitenkin välillä käyttää vähän suurempiakin kynsikoristeita ja tästä tuotteesta tykkäsin kovasti varsinkin juuri tämänkaltaisessa lakkauksessa.

Born Pretty Storelta löytyy valtava valikoima muitakin 3D-koristeita ja muistattehan, että koodilla TANG10 saa tilauksesta 10% alennusta :)

Käytetyt tuotteet ja tarvikkeet

Aluslakka: Gina Tricot - Base Coat
Värilakka: Gina Tricot - White ja Lumene - CC nail polish
Leimauslakka: MoYou Nails - Special Nail Polish White
Päällyslakka: Glisten & Glow - HK Girl Top Coat
Muut tarvikkeet: Leimauslaatta BP-LO20, XL- leimasin ja strassinauha (pattern 3)

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Pitsileimaa vol. 1 - Musta ruusupitsi

Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, niin sain alkuviikosta hyppysiini uusia Born Pretty Storen suorakulmaisia laattoja. Sain itse valita kokoelmasta neljä miellyttävintä ja yksi valitsemistani laatoista oli pitsikuvioita sisältävä BP-LO20.

Juhlakauden lähestyessä moni varmaan miettii, että kuinka koristelisi kynnet vaikkapa ystävän häihin tai sukulaistytön rippijuhliin. Pitsileimat toimivat mielestäni kumpaisessakin tilaisuudessa oikein mainiosti! LO20- laatalta löytyy valinnanvaraa ja sainkin heti sitä tutkaillessa pari kivaa ideaa, joita halusin hetimmiten testata. Tänään esittelen toisen tällä laatalla toteutetun manin ja heti seuraavassa postauksessa tulette näkemään mitä muuta sain laatalla aikaan:)

Aloitetaanpa kuvakollaasilla, jossa näkyy myös hieman tuota kyseistä laattaa. Valitsin laatalta testattavaksi ruusuisen pitsikuvion ja päätin mennä kokomustalla linjalla ja tehdä myös jotain, jota en ole ennen kynsien koristelun saralla kokeillutkaan, nimittäin lakkauksen reunustamista.


Lakkauksen idea on simppeli, mutta kynsistä tuli mielestäni tosi kivat ja juhlavat! Yksinkertaisuudessaan lakkaus on tehty niin, että leimasin pitsikuvion suoraan aluslakan päälle ja sen jälkeen reunustin leimat mustalla kynsilakalla ohutta sivellintä käyttäen.


Leimauslaatta toimi taas kuten pitääkin, joten ilmeisesti BPS:n tuotantolinjalla ollaan opittu oikea urasyvyys ja muut leimauslaatan toimimiseen liittyvät tekijät erittäin hyvin. Pieniä reikiä leimoissa näkyy näin lähikuvista katseltuna, mutta livenä ne eivät kyllä pistäneet silmään ja koska reijät ovat eri kynsissä eri kohdissa, niin niistä voinee taas kerran syyttää vain itseään eikä instrumentteja. Itse asiassa mua ei edes häiritse nuo reikäiset leimat, vaan ennemminkin se tuo vähän vintage-henkeä näihin leimoihin.


Olen viime aikoina tuntunut törmäävän useammassakin paikassa tällaisiin negative space- leimauksiin ja huokaillut ihastuneena niiden perään. Vihdoin sain huokailla vähän omillekin kynsilleni, sillä näistä tuli kyllä aika upeat, vaikka itse kehunkin :D Jotenkin vain tuo musta väri, ruusut ja pitsi toimivat tämäntyylisessä lakkauksessa.


En ole aikaisemmin kokeillut lakkauksen freimaamista, eli kehystämistä ja muutenkin käsinmaalailut ovat jääneet viime aikoina hyvin vähäiseksi. Harjoituksen puutteen huomasi maalauskäden tärinän määrästä, mutta yllättävän siistiä jälkeä sain siitä huolimatta aikaiseksi. En halunnut rajoista kovin hallitsevia, vaan toivoin niiden sulautuvan kivasti leimauksen lomaan ja tavallaan sitomaan kokonaisuutta.

Itse tykkäsin tästä lookista hyvin paljon ja luulenpa, että kesemmällä pistän tämän idean kierrätykseen ja teen, jos en samanlaiset niin ainakin hyvin samantyyliset kynnet joihinkin pippaloihin. Sopisivatko nämä teistä juhlakynsiksi?:)

Käytetyt tuotteet ja tarvikkeet:

Aluslakka: Gina Tricot - Base Coat
Värilakka: Gina Tricot - Black
Leimauslakka: MoYou Nails - Special Nail Polish Black
Päällyslakka: Glisten & Glow - HK Girl Top Coat
Muut tarvikkeet: leimauslaatta BP-LO20, XL- leimasin, ohut nail art sivellin

torstai 23. huhtikuuta 2015

ABLECS15 - Viikko yksitoista: Kukoistavaa

Sain alkuviikosta käsiini neljä uutta Born Pretty Storen suorakulmaista leimauslaattaa. Nämä ovat todellakin uusia, sillä setti julkaistiin ihan muutamia viikkoja sitten. Voin kertoa, että valitsemani laatat ovat aika ihania ja varmasti tulevat olemaan kovassa käytössä! Halusin heti päästä testailemaan niitä ja kun yhden laatan kuviot oikein huusivat tämän viikon haasteen teemaa, niin pakkohan minun oli taaas lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla;D

Toinen tämän viikon teemoista kantaa nimeä Blooming, eli kynsille pääsi loihtimaan kukkien kukoistusta ja lumoa. Minusta kyllä tuntuu, että olen alkanut kiertää pientä kehää tämän haasteen parissa, sillä nämä ovat kai jo neljännet kukkakynnet ja en edes jaksa laskea moneenko aiheeseen olen vastannut leimaamalla. Tää nyt on kai tän kevään hitti mulle, leimat ja kukkakuviot, niin ja tietysti myös liukuvärjäys! :P Ehkä sitä taas lisää ensi kerralla, hahhah.


Tähän LO11- laattaan ihastuin kahdesta syystä; melkein puoli laattaa peittävän monikäyttöisen kukkakuvion, sekä noiden metsäneläinten vuoksi. Ensiksi halusin kokeilla minkälaista jälkeä tuolla kukkapuolella saa aikaan, mutta ihan varmasti haluan joskus edes yrittää tehdä oikein satumaiset kynnet Punahilkka- ja susi- kuvioilla!

Tässäpä vielä muistin aikaan suora linkki uusien suorakulmaisten laattojen settiin, mikäli laatat alkoivat jotakuta kiinnostamaan -> LO09-LO20
Koodilla TANG10 saa loppusummasta kivasti pinnoja pois ja useat laatat näyttävät muutenkin olevan nyt alennuksessa, joten nyt jos koskaan kannattaa shoppailla:)


Laatta  LO11 oli samaa laatua kuin aikaisemminkin testaamani BPS:n laatat (arvostelut: BP-21 ja BP-15), eli ihan moitteeton. Kuviot ovat laadukkaan oloiset, sopivan syvyiset, tarkat ja ne nousevat leimasimelle hyvin. Nimettömän suhrukukka on ihan kiireisen leimaajan oma moka.

Valitsin leimattavaksi osia kuviosta sieltä täältä ja minkään kohdan kanssa ei tullut ongelmia. Kuvioiden asemointi onnistui paremmin oikeaan käteen, mutta en osaa posettaa sillä niin kuvia toisesta kädestä ei ole luvassa:D


Lakkailin eilen kynsiä Kärppä-matsia odotellessa ja halusin tunnustaa tiimiväriä, siispä valitsin lakoiksi keltaista ja mustaa. Olen kartuttanut keltaisten lakkojeni pientä kokoelmaa taas yhdellä tulokkaalla, nimittäin Essencen Hello Sunshinellä. Ihanaa, kun Essenceä löytyy nykyään ihan naapurikunnan halpiksen hyllyltä! Lakkasin Hello Sunshineä kolme helppoa kerrosta ja koska tiesin leimaavani päälle, niin kuorrutin kerrokset vielä pikakuivattavalla HK Girlillä.

Hello Sunshine kuivuu mataksi, eikä ole sävyltään ihan sitä kirkkainta keltaista ( eivätkä kuvani kerro sen todellista sävyä), mutta levittyvyys- ja kuivuvuusominaisuuksiltaan se tulee vertailussa kalliimpien keltaisteni  ( OPI Need Sunglasses? ja I Just Can't Cope-Acabana) kanssa ihan samoille viivoille. Tämän kanssa ei tarvinnut kiroilla eikä irvistellä yhtään.


Käytetyt tuotteet ja tarvikkeet

Aluslakka: Gina Tricot - Base Coat
Värilakka: Essence - Hello Sunshine!
Leimauslakka: MoYou Nails - Special Nail Polis Black
Päällyslakka: Glisten & Glow - HK Girl Top Coat
Muut tarvikkeet: Leimauslaatta BP-LO11, XL - leimasin

tiistai 21. huhtikuuta 2015

ABLECS15- Viikot yhdeksän ja kymmenen

Huhheijaa, eipäs olekaan kerennyt taas koneelle istahtaa vaikka kuinka olisi ollut tarkoitus. Kevään flunssailut on nyt toivottavasti meidän perheeltä takanapäin ja paluu normaaliin arkeen on toiveissa. Olen tässä sairastelujen aikana jäänyt taas jälkeen haastelakkauksien julkaisemisessa, joten teen toistamiseen tällaisen kokoelmapostauksen, jotta pääsisin jatkossa taas reaaliajassa höpisemään lakkauksista.

ABELCS15- haasteessa ollaan tällä hetkellä menossa jo viikolla yksitoista. Kevät on kyllä edennyt tosi nopeasti! Tässä lyhyen selostuksen kera haastelakkaukseni viikoilta yhdeksän ja kymmenen.


Minttua ja pinkkiä pyydettiin haasteessa ja minä vastasin teemaan ainoalla varmasti minttuisella lakallani, Essien Mint Candy Applella. Olen tosi huono erottelemaan sävyjä, kun puhutaan vaikkapa vaaleanvihreistä ja minttuisista lakoista- sama homma on kyllä violettien sävyjen puolella.

Inspiksen lakkaukseen lainasin instagramista käyttäjältä @just1nail. Eläinkuosit viehättävät minua edelleen ja varsinkin leopardipilkut, joten olin ihan myyty kun hoksasin että voihan ne pilkutukset tehdä koko kynnen sijasta vaikka ruffianin muotoon. Nämä lakkaukset olivat mieluiset!

Käytin: Essie - Mint Candy Apple, Gina Tricot - Black sekä OPI - Strawberry Margarita sekä pilkkutikkua koristeluihin.


Ostin taannoin naamakirjan kynsikirppiksen kautta kokoelmiini neljä ihanuutta, joista muita olin kerennyt jo kokeilla, paitsi tätä yhtä. Siksi vastasin Uusin lakkani- teemaan tällä I Love Nail Polishin Very Ornamentalilla. Täytyy myöntää, että olisin kovasti halunnut vähän puijata ja lakata jollain ihan muulla kuin punaisella. Vaikka Very Ornamental on ihana holo ja sopii siksi kevätkynsille hyvin, niin jotenkin silti tuntui että nyt ei ole punaisten lakkojen kausi..

Ajattelin, että punaisen lakan kaveriksi olisi kiva tehdä aksenttikynsi mustavalkoisella ja löysin kivan ruusukuvion Pueenin Stamping Buffet kokoelman laatalta 73. Kun olin saanut aksenttikynnet ja kaksi helposti levittyvää kerrosta Very Ornamentalia lakattua, totesinkin että kyllä se punainen sopii kevääseenkin. Ihan rakkautta <3

Käytin: ILNP - Very Ornamental, Gina Tricot - White, MoYou Nails - Special Nail Polish Black, Pueen laatta 73.


Kymppiviikolla yhdistin ABLECS:n sekä facebookin Lakkaushaaste-ryhmän viikon haasteet. Lakkaushaasteessa teemana oli kopioida lakkaus, jonka joku on jo aijemmin tehnyt ja toisessa haasteessa teemana oli sateinen päivä.

Ihastuin Heliumian tekemiin minttuisiin pilvi-sateenvarjokynsiin jo silloin kaauan aikaa sitten kun hän ne lakkaushaasteeseen teki ja halusin ehdottomasti kopioida sen lookin itsellenikin. Onnekseni Krista oli juuri myymässä huutiksessa tarvitsemaani laattaa, niin sain aikeeni todeksi. Nämä lakkaukset olivat sarjassamme "näyttääpä helpolta ja nopealta", mutta todellisuudessa uusin sateenvarjoleiman VIISI kertaa pieleen menneiden kohdistuksien takia. Se siitä helposta ja nopeasta.. Kivat näistä tuli kuitenkin taisteluista huolimatta.

Käytin: Picture Polish - Honey Moon, MoYou Nails - Special Nail Polish Black, Depend - hopea sekä BBF-11 leimauslaatta.


Toinen kymppiviikon aiheista oli Dot dot dot, eli pilkutusta pilkutusta pilkutusta.. Tässä erittäin simppeli pilkutusmanikyyrini Rivetingillä ja Ginan mustalla. Nämä olivat itse asiassa tosi kivat lakkaukset ja viihdyin näissä yli puoli viikkoa.

Käytin: China Glace - Riveting, Gina Tricot- Black sekä pilkkutikkua koristeluihin.
-----------------------------------------------------------------------

Nyt ollaan siis reaaliajassa ja viikon yksitoista haasteisiin pitäisi alkaa tarttumaan. Sain eilen postissa neljä uutta Born Pretty Storen leimauslaattaa testiin ja palan halusta päästä kokeilemaan niitä, joten voi olla että haasteisiin vastataan "vaihteeksi" leimaamalla.. ;) Jos vaikka liukuväriä tekaisis leimojen alle, eikös se olis aika uutta ja ennennäkemätöntä minulta?:D

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

ABLECS15- Puolivälin päivitys julkaisemattomista lakkauksista

The Finnish(able) Nail Art Challengen kevätversio on edennyt jo yli puolenvälin ja huomenna starttaa jo haasteen kymmenes viikko. Ajatelkaas, näin nopeasti se kevät etenee!:) Olen omasta osallisestumisestani ylpeä, sillä olen pysynyt haasteen aikataulussa toteuttaen joka viikolta vähintään toisen teemoista. Jeij!

Haasteen aikana olen onnistunut toteuttamaan useammatkin itseäni miellyttävät lakkaukset, mutta joukkoon on mahtunut myös feilanneita tai muuten vaan niin "tylsiä" tai "perus"lakkauksia, etten ole viitsinnyt niistä erikseen blogiin asti raapustella. Nyt kun puolivälin rajapyykki on ylitetty, niin ajattelin nollata saldon ja kerätä samaan postaukseen kaikki vähemmälle huomiolle jääneet haastelakkaukset kuluneiden kahdeksan viikon osalta. Kaikki nämä lakkaukset olen esitellyt jo Instagramin puolella, joten siellä minua seuraaville ei ole valitettavasti luvassa mitään ennen näkemätöntä.


Ensimmäinen julkaisematon lakkaus löytyy haasteviikolta kaksi, jolloin teemana oli harmaan sävyt. Minulla oli kiva visio harmaasta ombresta, mutta se tökkäsi toteutusvaiheessa sävyjen puutteeseen. Koetin silloin luoda itse uusia harmaan sävyjä sekoittamalla Misa Grey Mattersiin alustalla hieman mustaa, mutta loppujen lopuksi kynsilläni oli ombren sijasta epämääräinen harmaamustien sotkujen kerho.

Seuraavaksi kokeilin liukuväriä harmaalla ja mustalla, mutta lopputulos oli liukuvärin teknisestä onnistumisesta huolimatta niin tunkkainen, etten pitänyt siitä ollenkaan. Sitten päätin pelata varman päälle ja tehdä pohjat Misan Grey Mattersilla ja China Glazen Fairy Dustilla. Onneksi otin tästä vaiheesta kuvan ennen saunaan menoa, sillä onnistuin ruttaamaan lakat ennen kuin edes olin kunnolla kerennyt päättää koristeluista. Lopulta turhaantuneena esittelin tämän lakkauksen pohjaksi tarkoitetun yhdistelmän vastauksenani annettuun aiheeseen. Shades of grey, tässähän niitä.


Viikolla kuusi pyydettiin kynsille sutimaan pelkkää violettia. Näidenkin lakkausten taustalla on taistelu hienosta visiosta ja sen toteuttamisen epäonnistumisesta. Suunnitelmissani oli mennä kopiointilinjalla ja toteuttaa Sannun ihanista pilvi-ombre-kynsistä oma versioni violetin sävyillä.

Suunnitelmani meni vikaan siinä kohti, kun pilviä piti alkaa maalailemaan. Se ei ollutkaan niin helppoa kuin ajattelin, enkä suostunut hyväksymään  kynsilläni epämääräisen möhkäleisiä pilventötteröitä. Tämänkin idean kanssa kävi siis niin, että muutaman turhauttavan yrityskerran jälkeen vaihdoin taktiikkaa ja menin sieltä, missä aita on vieläkin matalammalla. Vaihdoin etusormen vaaleanvioletin lakan samaksi nimettömän kanssa ja tökkäilin pilkkutikulla keskisormien kynsiin kukkasia. Ihan kiva, mutta ei ollenkaan sitä mitä lähdin hakemaan, joten lakkaus jäi silloin esittelemättä.

Lakkoina käytin China Glazen Sweet Hookia, OPIn A Grape Fit:ä sekä Essencen Break Troughia.


Seitsemänneltä haasteviikolta löytyy lakkaus, johon käytin teeman mukaisesti yhtä eniten käytettyä lakkaani. Useinmiten kynsilleni päätyvä lakka on Gina Tricon White, jota käytän keskimäärin joka toisessa tai kolmannessa lakkauksessa aksenttikynnellä.

Tämän lakkauksen idea (lainattu @badgirlnails :lta) ja värivalinnat miellyttivät itseäni kovasti, mutta pienet virheet ja mokailut kostautuivat niin, etten silloin keksinyt näistä oikein mitään kivaa sanottavaa. Näin jälkeenpäin katsottuna lakkaus näyttää ihan kivalle, enkä ihan kaikkia silloin ärsyttäneitä asioita enää muistakaan. Suurin tympääntymisen aihe taisi olla tuon vinyylillä tehdyn negativespacen suttuisuus, joka ei kylläkään kuvasta niin pahasti edes erotu.

Tähän lakkaukseen käytin Whiten lisäksi OPIn I Just Can't Cope-Acabanaa, kelmutustekniikkaa, niittejä sekä kynsivinyyleitä.


Nämä ovat myös seitsemänneltä haasteviikolta. Näköjään en sillä viikolla ollut ihan iskussa..

Käytin pastelliseen liukuvärjäykseen Gina Tricon Candy Pinkiä sekä kahta frankenia, jotka olen tehtaillut joskus pari vuotta sitten ja nimennyt mieheni ja poikani mukaan. Postaus frankeneista löytyy arkistojen kätköistä, mutta vierailkaa siellä vain omalla vastuulla!:D

Eipä tästä lakkauksesta jäänyt jälkipolville sen suurempaa tarinaa kerrottavaksi. Ihan kiva liukuvärjäys kolmella värillä. En viihtynyt, liian hempeät. En onnistunut myöskään koristeluissa, joten lakkaus ei ollut kovinkaan pitkäikäinen.

Candy Pinkin lisäksi lakkaukseen päätyi Teannan omat lakat nimiltään Termintti sekä Lumimies.


Kahdeksannen viikon Monochromatic-teemaan vastasin tällä lakkauksella. Yksi sana riittää kertomaan fiilikseni tästä toteutuksesta, PLÄÄH! Vieläkään ei irtoa tästä lakkauksesta sen kummempia reaktioita. Tylsä ja epäonnistunut, en tykkää.

KBShimmerin Mint-al Vacation on ihana hololakka, mutta valitettavasti ei sopinut yhtään ihonvärini kanssa yhteen. Koitin korjailla tilannetta leimoilla, mutta kuten kuvasta näkyy, tai pikemminkin ei näy, niin en onnistunut yrityksessäni pelastaa lakkaus tylsyyskuolemalta, sillä sävyt sulautuivat toisiinsa liiankin hyvin. Leimat ovat kukonaskelkuviota DRK-A- laatalta ja leimattu Konadin Hepburn Bluella. Kyllä ne sieltä juuri ja juuri erottuu, jos tietää niiden olevan siellä :D

Huhhuh, siinäpä ne esittelemättömät olikin. Toivotaan haasteen loppupuoliskolle hieman enemmän onnistumisia!:) Täällä on vaan koko perhe ollut toista viikkoa flunssan kourissa, niin en ole pahemmin edes lakkaillut viime päivinä, mutta jospa tulevalla viikolla löytyisi taas enemmän aikaa rakkaalle harrastukselle.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Toistan itseäni, melkein

Onnistuin jokin aika sitten tekemään niin miellyttävät lakkaukset, että tahdoin toistaa itseäni ja tehdä saman lakkauksen uudelleen vaihtaen ainoastaan yhden värin. Olen kuitenkin onnistunut hukkaamaan tarvitsemani leimauslaatan, joten olin pakotettu toteuttamaan lakkauksen eri leimalla.

Liukuvärjäystä töpötellessäni olin niin harmissani laatan puuttumisesta, että unohdin tarkoitukseni tehdä liuku joka toiseen kynteen toisin päin. Huomasin asian kuitenkin jo kahden kynnen töpöttelyn jälkeen ja tein kompromissina liu'un eri päin keskisormien ja peukaloiden kynsiin. Ihan kivaa elävyyttä siitäkin tuli lakkaukseen.

Leimaushetken koittaessa meillä oli jotain sanaharkkaa mieheni kanssa ja runttasin leimasinta vähän turhan suurella voimalla kynsille aiheuttaen leimojen osittaisen leviämisen. Kuvio onneksi osasi muutoin miellyttää ja lakkauksesta tuli ihan mieleinen, vaikken onnistunutkaan esikuvan täydellisessä matkimisessa.


Meinasin ensin olla laiska ja jättää näiden kynsien julkaisun ensi viikolle ja vastata näillä ensi viikon pääsiäisteemaan ABLECS15-haasteessa. Tein nämä lakkaukset kuitenkin jo täksi viikonlopuksi, niin en malttanut enää pitää näitä julkaisemattomana yhtään pidempään :D

Olen muuten törmännyt nyt ihan  uuteen ilmiöön kohdallani, nimittäin ns. kirjoitusmasikseen. Nanne oli osannut nimetä tämän fiiliksen, missä intohimoa riittää kyllä lakkoja ja lakkailua kohtaan, mutta teksti ei vain tunnu kulkevan. En viitsi tuottaa väkipakolla sisältöä tänne blogiini, sillä tiedän, ettei se ole hääviä luettavaa jos tekstistä puuttuu tunne, että asia kiinnostaa ja innostaa. Tästäkin, nyt esittleyssä olevasta lakkauksesta tykkään mielettömästi, mutta en saa itsestäni oikein mitään irti. Ensimmäisistä kappaleista varmaan huomaakin jonkin loppusilauksen puuttuvan.

Oikeastaan tulinkin esittelemään nämä lakkaukset tänne siksi, että samalla haluan muistuttaa, että vaikka blogissa olisikin hiljaista niin instagramin puolella jaan kuitenkin lakkauksiani suhteellisen säännöllisesti. Tulkaa siis sinne kurkkimaan ikävän yllättäessä:) Nimimerkkini ig:ssa on siis @teannakoo


Käytetyt tuotteet ja tarvikkeet

Aluslakka: Gina Tricot - Base Coat
Värilakat: OPI - I Just Can't Cope-acabana ja Gina Tricot - White
Blingbling: Orly - Prisma Gloss Silver
Leimauslakka: MoYou Nails - Special Nail Polish White
Päällyslakka: Glisten & Glow - HK Girl Top Coat
Muut tarvikkeet: MoYou London leimauslaatta Bridal 07, XL- leimasin

lauantai 21. maaliskuuta 2015

ABLECS15 - Viikko kuusi: Uskoin etten koskaan..

Kuinka ihana teema! Vaihtoehtoja tämän haasteen toteuttamiseen olisi kohdallani löytynyt monia, mutta ihan kaikkea ei voinut kerralla kynsille laittaa. Lopulta lakkaukseen päätyi kuitenkin useampia tehtävänantoon vastaavia elementtejä, kuten "en olisi ikinä uskonut saavani Born Pretty Storen laatalta Marilynin kuvaa tunnistettavasti kynnelle", "en olisi ikinä uskonut onnistuvani koko kynnen leimasiirtokuvan tekemisessä" sekä "en olisi ikinä uskonut ihastuvani johonkin lakkaan niin, että harkitsen varapullon ostoa jo ensimmäisen lakkauskerran jälkeen".

Instagram- seuraajani tietävätkin minun taistelleen tuon BP-15 laatan Marilyn-kuvion kanssa. Ensimmäisellä kokeilukerralla luovutin neljännen epäonnisen leimausyrityksen jälkeen, toisella kerralla jaksoin vain kaksi yritystä ja siirryin helpompien kuvioiden pariin. Epäonnistunumiseni johtui pelkästään omista huonoista kohdistustaidoista sekä melko korkealle asetetusta rimasta, sillä en hyväksynyt hiukankaan vinoon mennyttä tai huonosti siirtynyttä kuvaa, vaan odotin itseltäni täydellisyyttä. Kuviossa tai laatassa ei ole vikaa, sillä sen sain nousemaan joka kerta hienosti leimasimeen.

Laurak ehdotti minulle instagramissa, että kokeilisin tehdä kuviosta leimasiirtokuvan, jotta se olisi helpompi kohdistaa. Minähän heti siihen nurisin, että en kuitenkaan saisi aseteltua sitä kynnelle ilman ryttyjä ja rumia rajoja, mutta jonkun aikaa asiaa mietittyäni aloinkin lämpenemään idealle.

Eilen illalla kaivoin taas leimaustarvikkeet esille ja nostin Marilynin muotokuvan leimasimeen. Puntaroin hetken, että värittelisinkö leimaa vai jättäisinkö silleen. Olen jo jonkin aikaa halunnut tehdä negative space- lakkauksen leimaamalla ja ajattelin, että tämä kuvio voisikin sopia siihen hyvin. Laitoin kuvion päälle vain kirkkaan lakan ja kuivumisen jälkeen aloin mallaamaan sitä kynnelle. Koko kynnen leimasiirtokuvan asettelu kynnelle ei mennyt niinkuin venäläisten kynsisiskojen tutoriaaleissa, mutta joten kuten sain homman rullaamaan. Pientä fiksausta tein vielä reunoille mustalla lakalla, kun en tätäkään kuvaa saanut kerralla asettumaan oikein. Ruttujahan siihen tuli, mutta nyt laskin rimaani sen verran, että hyväksyin kuvan pienine epätäydellisyyksineen.

Äänet pääni sisällä kävivät taistelua lakkavalinnasta Marilynin kaveriksi. Toinen ääni kannatti jotain punaista, toinen taas huusi, että minun tulisi käyttää juuri kotiutunutta, ensimmäistä Picture Polishin lakkaani. Jälkimmäinen ääni oli painokkaampi ja aloin lakkaamaan kynsilleni iiiiih-hanaa PP:n Honey Moonia. Sävyero lakalla ja mustalla siirtokuvallani näytti minusta melko jyrkältä ja muutaman kynnen lakkaamisen jälkeen päätinkin jatkaa negative space- koristelua myös keskisormen kynteen. Tein negative spacen kulmikkailla kynsivinyyleillä ja lisäsin kuvion sisään vielä pieniä mustia niittejä.


Lopputulos miellyttää silmääni kovasti! Honeymoon on niiin ihanan sävyinen ja sen verran hyväkäytöksinenkin yksilö, ettei kolmen kerroksen lakkaaminen aiheuttanut yhtään harmittelua.

Honeymoon on hyvin moniulotteinen lakka, eivätkä kuvani pääse antamaan sille ollenkaan oikeutta! Sen vaalean vihreältä pohjalta kuultaa sekä scattered holoisuutta, sekä glass fleck-hippusia monessa sävyssä. On vähän tulkinnan varaista, että riittäisikö kaksi kerrosta peittävyyteen, mutta itse lakkasin kolme ohuehkoa.


Testailin samalla muitakin laatan kuvioita tikuille ja täytyy sanoa, että taaskaan en voi muuta kuin kehua näitä BPS:n laattoja! Kaikki kuviot toimivat juuri niin kuin pitääkin ja näinkin pienelle laatalle on saatu mahtumaan paljon kivoja kuvioita.


Laatoista ja muistakin nail art-tarvikkeista saa muuten tilatessa 10% alennusta käyttämällä koodiani TANG10. Leimauslaattavalikoimat ovat mielestäni todella hyvät ja täälläkin tulen vielä esittelemään piakkoin viimeisen yhteistyön merkeissä saamani laatan.

Käytetyt tuotteet ja tarvikkeet

Aluslakka: Gina Tricot - Base Coat
Värilakka: Picture Polish - Honeymoon
Leimauslakka: MoYou Nails - Special Nail Polish Black
Päällyslakka: Glisten & Glow - HK Girl Top Coat
Muut tarvikkeet: Born Pretty Store - leimauslaatta BP-15, XL- leimasin, kynsivinyylit, mustat pyöreät niitit

lauantai 14. maaliskuuta 2015

ABLECS15 - Viikko viisi: Luonnon ihmeet

Tämä lakkaus kuuluu ehdottomasti siihen sarjaan, jossa pienellä suunnittelutyöllä olisi voinut säästää aikaa ja lopputuloksesta olisi voinut tulla ainakin keskimääräistä (omalla tasollani) onnistuneempi tapaus. Suunnittelun sijaan etenin lakatessa kuitenkin fiiliksen mukaan ja valikoin lakat ja koristelutarvikkeet sitä mukaa, mitä lakkaus tuntui mielestäni kaipaavan.

Aloitin ensin lakkaamalla nimettömien ja keskisormien kynsille kolme kerrosta Seppälän Nails-sarjan Vanilla Sorbetia. Lakka sisältää useita erivärisiä ja - kokoisia neonglittereitä ja yhdestä niistä nappasin sävyn lopuille kynsille. Yksistään lakat näyttivät vähän tylsiltä, joten kaivoin esiin leimaustarvikkeet ja leimauslakan, joka kuuluu sämään väriperheeseen toisen valitsemani lakan kanssa. Edelleenkin kaipasin jotain lisää, niinpä leimailin kuvion tuplana toisella värillä. Vieläkin jotain tuntui puuttuvan, joten tein lisäykset vielä niittihyrrästä.


Oikeastaan lakkauksesta tuli näillä aineksilla muuten oikein kiva, mutta Vanilla Sorbet leimojen alla on aivan turha, sillä neonglitterit eivät juurikaan erotu leimojen alta. Ginan valkoisella olisin säästänyt yhden kerroksen ja lopputulos olisi ollut aika samanlainen. Vaihtoehtoisesti olisin voinut valita hiukan ohuempikuvioisen leiman, ettei pohjalakkaus peittyisi näin paljon.

Leimauksen suhteen olen tyytyväinen värivalintoihin, mutta kuten jo edellä mainitsin, niin kuviota olisi voinut harkita vähän tarkemmin. Toisaalta tämäkin kuvio olisi hieman rauhallisemman näköinen, jos olisin yrittänyt kohdistaa leimat "varjomaisesti", enkä näin aivan eri päin.


Vanilla Sorbetista löytyy muun muassa neonviolettia glitteriä. En omista violettia neonina, mutta China Glazen No Way Jose on aika lähellä glitterin sävyä. NWJ:ta tarvitaan peittävään lopputulokseen neljä kerrosta. Lakka on kuitenkin koostumukseltaan niin mukavasti työstettävä ja suht nopeasti kuivuva, puhumattakaan upeasta sävystä ja glass flecked ominaisuudesta, että se saa helposti anteeksi pienoiset peittävyysongelmat.

Leimaukseen käytin samaa Cheekyn Jumbolaatta, kuin aikaisemmissa abstrakti-lakkauksissakin. Tällä laatalla on enimmäkseen koulumaailmaan liittyviä kuvioita, mutta joukkoon mahtuu mukaan myös mm. pöllöjä ja kukkasia. Halusin käyttää laatan kukkakuviota tähän lakkaukseen, koska.. No arvatkaa vaikka otsikosta miksi? Luonnon ihmeet-teemalla löytyisi vaikka kuinka laajasti materiaalia toteutukseen, mutta minä mielikuvitukseton menen sieltä mistä aita on jo poljettu nurin ja vastaan teemaan kukkaiskynsillä. Onhan ne luonnon ihmeitä, niinkuin onneksi muutama muukin kynsisisar on tämän haasteen kohdalla todennut;)

Leimasin kuvion ensin China Glazen Harmonylla ja tuplasin leiman MoYou Nailsin mustalla. Myönnän, että lopputuloksesta tuli hiukkasen sekavan näköinen, mutta värimaailma onneksi miellyttää. Mustan leiman kaveriksi oli tietysti pakko kaivella muutamat mustat niititkin, jotta lakkauksessa säilyisi edes joku tasapaino.


Käytetyt tuotteet ja tarvikkeet

Aluslakka: Gina Tricot - Base Coat
Värilakat: China Glaze - No Way Jose ja Seppälä Nails - Vanilla Sorbet
Leimauslakat: China Glaze - Harmony ja MoYou Nails - Special Nail Polish Black
Päällyslakka: Glisten & Glow - HK Girl
Muut tarvikkeet: Cheeky - Jumbo plate 4, XL- leimasin, mustat pyöreät niitit

torstai 12. maaliskuuta 2015

ABLECS15 - Viikko viisi: Tekstuuri

Haasteen alkaessa lupasin olla armollinen itselleni ja porskuttaa iloisesti eteenpäin vaikka joku teema jäisikin toteuttamatta. Lupauksista huolimatta nyt minulla on kummallisen keskeneräinen olo, kun jätin viime viikolta toisen teeman tekemättä. Tiedän ettei se ole mitenkään vakavaa, mutta asia tuntuu nyt häiritsevän järjestystä mielessäni, enkä meinannut sen vuoksi saada ollenkaan kiinni tämän viikon teemoista.

Tykkäsin turkooseista liukuvärilakkauksistani niin paljon, että ne viihtyivät kynsilläni melkeinpä ennätykselliset kuusi vuorokautta. Poistohetkelläkin arvoin vielä monta kertaa, että voisiko laukaukselle tekohengittää lisää elinaikaa. Lakkaukset pysyivät yllättävän hyvinä koko elinkaarensa ajan, ainoastaan pari pikkuruista kärkimurtumaa ja kasvuraja häiritsivät silmää.

Alkuviikkoni meni siis pään sisäisissä taisteluissa, toteuttaisinko haastetta aikataulussa vai tekisinkö jälkijunassa viime viikon urheilu/kannatuskynnet. En keksinyt sopivaa urheilullista aihetta, joten koitin suunnata katseeni tuleviin teemoihin. Teemoista "luonnon ihmeet" ja "tekstuuri" jälkimmäinen kuulosti helpommalta, joten päätin aloittaa sillä.

Keksin mielestäni kivan idean kynsilleni ja aloin toteuttamaan visiotani kolmella lakalla ja kynsivinyyleillä. Tekstuuripuolta kynsille pääsi edustamaan IsaDoran Sugarcrushit Coral Crush sekä Lemon Soda. Lemon Soda on makuuni vähän turhan hempeä keltsi, joten otin lakkaukseen mukaan myös OPIn Need Sunglasses?:n vähän räväkkyyttä tuomaan.

Kolme kynttä viidestä sai ylleen Coral Crushia. Kaksikin kerrosta olisi ehkä niukin naukin riittänyt, mutta lisäsin vielä kolmannenkin ollakseni varma, ettei kärjet kuulla mistään läpi. Nämä Sugarcrushit ovat nopeita kuivumaan ja kerroksista saa melko ohkaiset tekstuurista huolimatta, niin kolmannen kerroksen lisääminen ei tuottanut yhtään irvistelyä.

Keltaisten kynsien kanssa irvistelyä tuli sitten siitäkin edestä, kun päädyin tarttumaan tuohon ainokaiseen keltsiin lakkaani.. Viimeksihän yritin vähentää tarvittavia kerroksia lakkaamalla alle valkoista, lopputuloksena vieläkin useampi lakkakerros sekä iloista kuplintaa. Tällä kertaa lakkasin Need Sunglasses?:n heti aluslakan päälle ja sain (laadusta reilusti tinkien) lakkapohjan valmiiksi kolmella kerroksella. Kolme kerrosta ei riittänyt täyteen peittävyyteen tai edes tasaiseen väriin, mutta koska tiesin peittäväni osan lakasta Lemon Sodalla, niin en viitsinyt irvistellä sen kanssa yhtään pidempään. Kesää vasten on kyllä pakko tilata jostain peittävämpi keltainen!


Keski- ja etusormi saivat siis ylleen keltaista kahdella tapaa. Pohjalakan kuivuttua teippasin päälle kynsivinyylit ja lakkasin päälle Lemon Sodaa. Vinyylit toimivat muuten ihan kivasti, paitsi etusormen kärjessä ollut, joka päästi lakkaa valumaan alleen ja kuviosta tuli suttuinen.

Olen kovin viehättynyt mix and match- koristelutyylistä ja vaikka tästä lakkauksesta ei ihan voi kyseistä termiä puhtaasti käyttää, niin jotain pientä twistiä halusin kuitenkin. Lakkasin oikean käden kynsiin vasemmasta poiketen kolme keltaista ja kolme korallista kynttä.


Vaikka lopputulos ei ihan vastaakaan alkuperäistä mielikuvaani, niin tykkään kokonaisuudesta sen eriparisuuden vuoksi. Tarkoitukseni ei ollut aiheuttaa näin voimakkaita pääsiäisviboja, mutta värivalinnat ja vinyylien kuviointi aiheuttavat ainakin omassa päässäni sitä ihan välittömästi. Onneksi pääsiäinen ei olekaan enää kovin kaukana.. Ehkä minä kestän nämä vibat:D

torstai 5. maaliskuuta 2015

ABLECS15 - Viikko neljä: Turkoosi

Toinen tämän viikon teemoista Finnish(able)n kevätversiossa on turkoosi. Ihastelen aina turkooseja lakkoja toisten kynsillä, mutta saan harvoin kyseistä väriä omille kynsilleni asti. Jotenkin turkoosit lakat näyttävät vierailta omilla kynsillä. Ehkä en ole vain löytänyt minulle oikeaa sävyä ja siksi vierastan niitä. Valkoisen kanssa miksattuna tämäkin väri tuntuu enemmän omalta jutulta, joten liukuvärjäys oli ehdottomasti hyvä ratkaisu tähän teemaan vastaukseksi.

Yllättääkö jotakin jos kerron käyttäneeni tähänkin lakkaukseen Ginan Whiteä? Tämän haasteen aikana olen käyttänyt kyseistä lakkaa neljään lakkaukseen seitsemästä:D Paritin Whiten Essien Strut Your Stuffin kanssa ja niiden liitosta syntyikin raikas liukuvärjäys. Tein vaihtelun vuoksi liu'un joka toiseen kynteen eri päin ja sipaisin päälle vielä kimallusta Orlyn Prisma Gloss Silverillä.


Sain alkuviikosta mukavaa postia Born Pretty Storelta, kun päätin ottaa muutamia tuotteita testattavaksi pitkän tauon jälkeen. Olen haaveillut pääseväni kokeilemaan heidän omia leimauslaattojaan ja valitsinkin niistä kaksi testiin. Lisäksi paketista paljastui bonuksena ylimääräinen, suorakulmainen leimauslaatta! Olen lukenut BPS:n leimauslaatoista pääsääntöisesti pelkkiä positiivisia arvosteluja, joten olen todella innoissani, että pääsen vihdoin itsekin kokeilemaan niitä!

Halusin heti kokeilla uusia laattojani ja valitsin ensimmäisenä testiin BP-21 laatan, josta leimasin kuvion MoYou Nailsin valkoisella leimauslakalla. En tiedä mitä kuvion on oikeasti tarkoitus esittää, tai onko sen tarkoitus esittää mitään, mutta minulla tuli siitä mieleen tuulenpuuskat. Ajattelin sen sopivan hyvin keväiselle pohjalle ja aika kivat näistä lakkauksista tulikin, vaikka tuulenpuuska-mielikuva ei ehkä ihan niin hyvin lopputuloksesta välitykään. Hyvin mieluinen lakkauksesta tuli joka tapauksessa:)


Laatan kuviot nousivat moitteettomasti leimasimelle ja siirtyivät nätisti kynnelle. Tai tässä tapauksessa yksi kuvioista kynsilleja loput testasin tikuille. Käytin leimaamiseen löllöä XL-leimasinta ja se tuntui toimivan hyvin yhteen tämän laatan kanssa. Kuviot eivät ole kovin syvään uurrettuja, enkä saanut niitä nousemaan kunnolla astetta kovemmalle suorakulmaiselle leimasimelleni, mutta löllön kanssa ne toimivat hyvin:)


Born Pretty Storen leimauslaattavalikoimat ovat melko monipuoliset ja itselläni testausta odottavat vielä aiemmin mainitsemani suorakulmainen sekä Marilyn-laatta. Ne tullaan varmasti näkemään blogissani tositoimissa piakkoin!

Mikäli tilaaminen BPS:lta kiinnostaa, niin koodilla TANG10 saa kymmenen prosenttia alennusta. Itse en koodin käyttämisestä hyödy muuten, kuin että kun sitä on käytetty viisi kertaa, niin saan teille lukijoille arvottavaksi jotain kivaa!:)

lauantai 28. helmikuuta 2015

ABLECS15 - Viikko kolme: Abstraktia

Sen kerran kun oikein pyydetään tekemään jotain, joka ei varsinaisesti esitä mitään, niin pää lyö tyhjää ideoista. Siis täh, mitä abstraktia? Kun en ole mikään taideasiantuntija, eikä abstrakti käsitteenäkään avaudu maalaisaivoilleni ihan täysin, niin päätin mennä sillä mitä tulee ensimmäisenä mieleen. Värejä, värejä, sikinsokin kirkkaita värejä - mutta miten.. Marmorointia, kelmuttelua..Nääh. No sittenpä tutkiskelin parin kanssalakkaajan vastineita tähän teemaan ja päätin lainata kumpaiseltakin jotain omaan lakkaukseeni.

Papun blogista löytyi kivat kuivasuti-tekniikalla toteutetut kynnet, ja koska en ollut kyseistä tekniikkaa jostain syystä vielä ikinä kokeillut päätin testailla sitä nyt. Tyttären ollessa päiväunilla kokeilin väriyhdistelmä-ideaani tikulle ja totesin sen kaipaavan vielä jotain. Onneksi NailOxtail-blogista löytyi lisää ideoita apinoitavaksi, sieltä varastin tietysti idean leimailla värisekasotkun päälle. Mitä tyttö tekisikään ilman inspiroivia kanssalakkaajanaisia?<3


Valitsin lakkaukseni pohjaksi Color Clubin Pretty in Platinumin ja sen päälle sudin värejä Essien Strut Your Stuffilla sekä China Glazen Scarletilla. Päälle leimasin tuollaista sirpale/kolmio/mikälie-kuviota MoYou Nailsin valkoisella leimauslakalla Cheekyn jumbolaatasta 4. 

Lakkauksen toteuttaminen oli nopeaa ja ennen kaikkea hauskaa! Pohjaksi valitsemani lakka käyttäytyi täydellisen kohteliaasti levittymällä melkein kuin ajatuksen voimalla ja peittämällä kahdella kerroksella. Värien sutiminen melkein kuivilla siveltimillä sinne tänne oli suorastaan terapeuttista ja leimailutkin hoidin rennolla otteella välittämättä siitä, että yksikään kuvio ei varmastikaan noussut ilman reikiä kynnelle. Hieman repaleiset leimat tuntuivat olevan kuin piste iin päälle tähän lakkaukseen. Minusta näistä tuli aika abstraktit!

tiistai 24. helmikuuta 2015

ABLECS15 - Viikko 3: Hedelmäistä

Aloitetaan uusi haasteviikko puhumalla muutama sananen edellisen viikon teemasta, joka ei koskaan saanut omaa postaustaan. Kakkosviikon toisena teemana oli "harmaan sävyjä" ja voi kuulkaa että niitä kynsiä väkerrettiinkin! Taisi olla kolmannet vai neljännetkö versiot lakkauksesta, jotka lopulta kelpuutin pohjaksi ja tarkoitukseni oli ne vielä koristellakin, mutta sain ne kuvauksen jälkeen rutattua ja lopetin siltä erää lakkailut siihen paikkaan. Tuosta välivaiheesta, eli lakkauksen pohjasta löytyy kuva instagram-tililtäni ja linkitinkin sen vastaamaan annettuun teemaan, vaikka lakkauksen elinikä olikin valitettavan lyhyt. Sen enempää siitä lakkauksesta ei olekaan kerrottavaa, joten palataanpa nykyhetkeen.

Kolmannen haasteviikon ensimmäisen teeman kohdalla mietin ensiksi että APUVA, pitääkö minun nyt kaivaa hedelmäfimot naftaliinista, muuttua taidemaalariksi vai millä keinoin meinaan saada loihdittua kynsilleni hedelmäiset lakkaukset!

Ihannediili olisi ollut leimata jotain appelsiinikuviota kynsille, mutta kun en voinut yhtäkkiä sopivaksi leimauslaataksi muuttua, niin se suunnitelma jäi vain haaveeksi. Hedelmäfimoja minulta olisi ehkä vielä jostain laatikon pohjalta löytynytkin pyörimästä, mutta ulkonevat koristeet ovat niin epäkäytännölliset vaipanvaihdossa ja ylipäänsäkin kotiäidin arjessa, että en noussut edes tarkistamaan olisiko niitä löytynyt.

Inspiskuvia internetistä etsiessä törmäsin pariinkin otteeseen kivan näköisiin kirsikkakynsiin ja mieleeni muistuivat omat Heidin kynsistudiossa tekemäni lakkaukset vuoden takaa. Silloin tein raikkaan kirsikkaskittletten siirtofoliolla ja koska foliovermeet edelleenkin majailevat tarvikkeissani, niin päätin pitkästä aikaa käyttääkin niitä.

Folion kaveriksi valikoin kaksi värilakkaa sekä yhden lakan koristelutarkoitukseen. Tällä kertaa käytin aksenttikynsinä keskareita ja niille lakkasin kolme kerrosta Ginan Whiteä. Muille kynsille kerrostin China Glazen Gaga For Greeniä, ja huolella kerrostinkin, sillä vasta neljäs kerros toi toivotun lopputuloksen. Nimettömiin kalastelin ympyräglitterit OPIn I Snow You Love Me:stä.


Ennen folioiden lisäämistä olin melko varma, että en tulisi viihtymään näillä kynsillä kuvaushetkeä pidempään. Käytän niin harvoin vihreää kynsillä, että en tuntenut oloani yhtään kotoisaksi. Lakkauksen lopulta valmistuttua tykästyin yhdistelmään kuitenkin niin paljon, että en voi olla tuijottelematta näitä kynsiä! Kerrankin tuntuu, että koristelut eivät vie liikaa huomiota lakalta, vaan jotenkin ne toimivat yhteen ja lopputulos on samaan aikaan raikas ja rauhallinen. Tykkään!

maanantai 16. helmikuuta 2015

ABLECS15 - Viikko 2: Asuun sovitettu

Mehh.. Tiedättehän sanonnan, että jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin on parempi pysyä hiljaa? Mikäli aikoisin noudattaa tuota kehoitusta, niin tästä tulisi hyvin lyhyt postaus. Oikeasti tykkään kyllä lakkauksen ideasta ja hieman jopa lopputuloskin menettelee jos kynsiä ei tarkastele kovin tarkalla silmällä.Kaikki muu siinä alus- ja päällyslakalla välillä olikin sitten yhtä tuskien tietä.

Noniin, homman nimi on siis se, että olen kolmatta(ko?) päivää kovassa flunssassa ja tämä olotila ei tietenkään ole paras mahdollinen millekään järkeä vaativalle tehtävälle. Sain kuitenkin kivan idean lakkaukseen tämänpäiväisestä kotoiluasustani ja ajattelin niin simppelin idean onnistuvan vähän puolikuntoisenakin. Virhe.

Idea lakkaukseen syntyi lempparileggareideni mustavalkoisista atsteekkikuvioista. Vähän samantyylinen kuvio löytyy yhdeltä XL-laataltani, joten päädyin taas leimaushommiin. Yritin piristää flunssasta nuutunutta olemustani keltaisella paitapuserolla ja samalla sain siitä kivan värin valikoitua kynsiinkin.


Omistan ainoastaan yhden keltaisen kynsilakan, joten valinnanvaikeutta ei tässä kohtaa tullut. Yritin olla ovela ja säästää hermojani sen kerrostamisessa. Jossain vaiheessa tajusin, että yksin keltaista lakkaa kerrostamalla olisin selvinnyt kolmella-neljällä kerroksella, kun taas kerrostamalla sitä toisen lakan päälle sain sutia yhteensä viisi kerrosta, enkä siltikään ole tyytyväinen lopputulokseen.

Aloitetaanpa ihan alusta.

Lakkoja esiin valitessani muistin, että OPIn Need Sunglasses? ei ole peittävyydeltään huippuluokkaa, joten päätin lakata alle kerroksen yleensä niin hyvin käyttäytyvää Ginan Whiteä. Tänään tuo valkoinen päätti kiukutella ja sain lakat mm. kuplimaan, leviämään pitkin sormia ja raidoittumaan tosi rumasti. Järkevä minä olisi ottanut poistoaineen esiin ja aloittanut homman alusta, mutta flunssa- aivoni kertoivat, että kyllä ne seuraavalla kerroksella tasoittuvat. Eihän ne tietenkään tasoittuneet, mutta sitten taas ajattelin, että kyllä ne viimeistään kahdella värilakkakerroksella tasoittuvat. Jooei, sudin Need Sunglassesia Whiten päälle kolme kerrosta ja väri jäi siltikin paikoin epätasaiseksi.

Leimattaviin kynsiin lakkasin myöskin pohjalle Whiteä, mutta vasta kolmas kerros alkoi näyttämään siedettävältä. Osaan kynsistä lakkasin liian paksuhkoja kerroksia ja sehän aiheutti lakan iloista kuplimista. Taaskin järkevä minä havitteli asetoonin perään, mutta päätin kuitenkin saattaa epäonnisen lakkauksen loppuun ja esitellä teille "välillä" vähän fail- osastoakin.

Tässä vaiheessa ketään ei varmaan yllätä, etteivät leimatkaan halunneet onnistua? Kuvio nousi kyllä nätisti leimasimeen, mutta kynnelle en saanut yhtä ainuttakaan leimaa siirtymään kokonaisena. Lisäksi vedin kolme neljästä leimasta vinoon ja joihinkin tuli suttua, kun painoin kynttä liian kovasti tyynyä vasten.


Niinkuin jo alussa sanoin, niin kaikesta tästä napinasta huolimatta idea oli mielestäni kiva ja lopputuloskin kategoriaa kaukaa kauniit. Valivali-postauksesta huolimatta nämä saavat olla tämän viikon eka osallistuminen ABLECS15- haasteeseen. Onpahan inspiroiduttu nyt omasta kotiäitilookista:D

perjantai 13. helmikuuta 2015

ABLECS15 - Viikko 1: Jotakin muuta kuin pinkkiä

Tämän lakkauksen myötä ensimmäinen ABLECS15- haasteviikko on suoritettu ja seuraavaksi pääsemme jännittämään jatkuuko innostus vielä seuraavalla viikolla;) 

Viikon toinen tehtävänanto on hyvin rento, sillä riittää että lakkaa kynnet ihan millä tahansa muulla, paitsi pinkillä. Missään ei kielletty yhdistelemästä teemoja, joten vaikka suoritin jo ystävänpäiväosion, niin jumitan vielä tämänkin kohdan samalla aiheella.

Meidän perheessä ystävänpäivää vietetään tänä vuonna ulkoilmassa bensankatkuisessa kisafiiliksessä. Miehen kisakausi moottorikelkkaenduron parissa starttaa lauantaina ja vaikkei hän juuri elettäni osaakaan arvostaa, niin minusta on mukava tunnustaa hänen kilpakalustonsa värejä kynsilläni. Tästä syystä jätin siis vaaleanpunaiset hempeilyt alkuviikolle ja tein näistä toisista ystävänpäiväkynsistä vähän asenteellisemmat.

Kolmen värin lakkaukseen, eli mieheni moottorikelkasta löytyviin punaiseen, mustaan ja valkoiseen halusin melko simppelit koristelut. Kolmella värillä oli aika luontevaa lähteä rakentelemaan leimoilla ja niiteillä maustettua skittletteä.


Punainen lakka on China Glazen Scarlet ja sitä kului keskisormiin ja peukaloihin kolmen kerroksen verran. Alkuperäisen suunnitelman mukaan punaiset kynnet oli tarkoitus jättää kokonaan koristelematta, mutta huomannette peukalon kynnestä, että se suunnitelma muuttui hieman matkan varrella. Törmäsin nimittäin keittiönpöydällä lojuvaan merkkaustussiin ja ajan kulukseni päätin kokeilla voisiko sillä kirjoittaa kynsille. No, pystyihän sillä, joten raapustelin Love-tekstiä peukaloiden kynsiin. Osansa sai myös nimettömien suukkosuut, joiden kaveriksi tekstailin ihan vaan äksää ja oota, kun taiteellinen lahjakkuus ei riittänyt sen pidemmälle;D

Mustaa ja valkoista kynsillä edustavat tuttavallisesti Gina Tricon Black ja White. Mustaa riitti kaksi kerrosta peittämään, mutta valkoista sain sutia kolme, koska en muistanut sekoittaa pulloa ennen lakkausta ja ensimmäinen kerros jäi siksi valjuksi.

Nimettömiin leimasin pusuhuulia Bundle Monsterin laatasta BM-303 Konadin punaisella leimauslakalla. Kiitos heijastumien, leimojen leviäminen ei erotu niin selvästi, mutta sain tosiaan vähän töhrittyä kuvioita vaikka käytössäni olikin HK Girl päällyslakkana. Ehkä minua ei vain ole luotu onnistumaan noiden Konadin lakkojen kanssa..

maanantai 9. helmikuuta 2015

Ablecs15 - Viikko 1: Oothan miun ystävä?

Än, Yy, Tee, NYT polkaistaan käyntiin keväinen lakkaushaaste, jonka ovat kehitelleet Annie, Katjamaria ja Mirka. Haaste on ajoitettu koko kevään mittaiseksi, eli se kestää kuusitoista viikkoa ja sisältää 32 eri teemaa. Osalle tämä haaste on varmaan jo tuttu, sillä ensimmäinen versio oli käynnissä viime syksyn ja talven aikana, mutta lisää infoa tämän kevään haasteesta voi käydä lukemassa kyseisten neitokaisten blogeista.


Koska haastemenneisyydessäni ei ole hirveästi hurrattavaa, niin ajattelin nyt asettaa riman sopivan helposti ylitettävälle tasolle, ettei haaste jäisi tällä(kin) kertaa kesken. Päätin, etten yritäkään yltää supertaitavien kanssalakkailijoiden tasolle tai ota paineita muiden luomuksista, vaan tärkeintä on tehdä kynnet, joissa myös viihdyn:) Lupasin itselleni myös joustoa sen suhteen, ettei joka viikko ole pakko keretä osallistua molempiin teemoihin ja että vaikka meinaisin pudota vauhdista, niin voin hypätä mukaan taas seuraavan viikon haasteisiin. 


Ensimmäisen viikon kohdalla tehtävälistalla on Will you be my valentine?, eli lakkaus ystävänpäivän teemalla. Lähdin toteuttamaan annettua teemaa hyvin perinteisesti, eli vaaleanpunaisella värillä sydämin höystettynä. Tämä lakkaus ei vaadi tuntien piperrystä tai taiteellista lahjakkuutta, mutta vastaa silti tehtävänantoon ja on minulle hyvin mieleinen:)

Lakkasin pikkurillit China Glazen I'm Not Lionilla ja lopuille sudin Gina Tricon Candy Pinkiä. Aksenttikynnen koristelut tein töpöttelemällä I'm Not Lionia askarteluun tarkoitettujen sydäntarrojen ympärille. Tarroissa oli aika vahva liimapinta, jota "laimensin" hieman kiinnittämällä tarrat ensin pari kertaa iholleni. Askartelu- ja ääriviivatarroja voi siis käyttää kynsivinyylien tapaan, joskaan ne eivät ihan yhtä taipuisia ole, mutta ikään kuin köyhän miehen tai naisen versio;) 


Viime postauksessa mainitsin, etten arvosta lakkoja, jotka eivät peitä kunnolla kolmannellakaan kerroksella. On kuitenkin olemassa yksilöitä, jotka ansaitsevat pysyväispaikan lakkalaatikostani huonoista peittävyysominaisuuksista huolimatta. Tällöin lakalta vaaditaan jokin todella hyvä muu erityisominaisuus, joka voi olla mitä tahansa sävyn, koostumuksen, käytön monipuolisuuden tms. kannalta.

Gina Tricon Candy Pink on yksi erityisluvalla majailevista lakoistani. Se peittää täydellisesti vasta neljännellä kerroksella ja silloinkin kerrokset on pitänyt sutia erittäin huolellisesti. Aikaa myöten lakka on vähän paksuuntunut, mutta ei se notkeampanakaan versiona peittänyt sen paremmin. Tätä hieman tujumpaa versiota on ehkä jopa hiukan mukavampi työstää, mutta en voi kehua neljän kerroksen lakkaamista ja kuivumisen odottelua mitenkään parhaimmaksi lakkauskokemukseksi. Candy Pink onkin saanut erityislupansa puhtaasti kauneutensa ansiosta. Se on nimensä mukaisesti herkullisen vaaleanpunainen, upeaa shimmeriä sisältävä lakka. Upean shimmeristä tekee se, että se tulee pullosta myös kynsille asti ja tuo lakkaan sopivasti keveyttä leikaten pahinta ällösöpöfiilistä. 

Suosikki lakkakaverini Candy Pinkille on China Glazen I'm Not Lion. Sen sävy ja hologlittereiden kimallus sopivat mielestäni täydellisesti yhteen hempeän vaaleanpunaisen kanssa. Olen käyttänyt tätä yhdistelmää ennenkin ja rakastin sitä silloin vähintään yhtä paljon kuin nytkin, kun ne edustavat kynsilläni ystävänpäivän kunniaksi<3