Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Korut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

DIY- Vanhasta uutta.

Minua on jo pidemmän aikaa harmittanut korujeni säilytystapa, sillä ne ovat joutuneet majailemaan lukitussa lipastossa pienissä ja ahtaissa korurasioissa. Varsinkin roikkuville korvakoruille olen etsinyt miellyttävämpää säilytysmahdollisuutta, mutta en ole onnistunut löytämään kaupoista mitään tarpeisiini sopivaa. Onneksi netti on pullollaan DIY- korutelineitä ja googlettamalla löysin idean, jonka arvelin toteuttamisen arvoiseksi!:)


Kaikki tarvikkeet löytyivät kätevästi kotoa. Vanhat ikkunanraamit ovat palvelleet ennen appiukon kotitalon "keittiössä", eli välikammarissa. Kun taloa oli aikoinaan laajennettu yhden kamarin verran, niin tämä kuvan ikkuna oli jäänyt ylimääräiseksi. Löysin tämän aarteen vanhan puolen vintiltä yhdessä muiden vanhojen ikkunanpokien seurasta. Ikkunalaseja raameissa ei ollut paikoillaan, joten minun tarvitsi vain harjata hilseilevä maali pois ja mieheni puhalsi paineilmalla pölyt pois koloistaan.


Vanhan navetan vintiltä löytyi ruosteinen ja rikkinäinen katiska. Olin netistä koittanut ottaa selvää, että mistä saisin edullisimmin kanaverkkoa, mutta onneksi en kerennyt ostamaan, sillä kyllä tällainen vanha ja kulunut verkko sopii paremmin vanhojen pokien kanssa, kuin uusi ja kiiltävä!


Valjastin miehen töihin purkamaan katiskaa sillä välin, kun puhdistin itse ikkunanpokia. Paremmin tuollaiset hommat käyvätkin mieheltäni, itse kun olen enemmän tätä työnjohto-tyyppiä ;)

Katiskaverkon kiinnitimme pokien taustaan niittipyssyllä. Verkon leveys ei riittänyt peittämään taustaa ihan kokonaan, joten jouduin leikkaushommiin ja teimme taustan kahdessa osassa. Piti pyytää miestä ottamaan ihan kuvallista todistusaineistoa, että minäkin osallistuin tähän projektiin muutenkin kuin hyviä neuvoja huudellen ;D Lopuksi mies leikkasi pahvista suikaleita, jotka kiinnitettiin niin ikään niitein taustaan, etteivät rautaverkon päät raapisi seiniä ihan piloille.

Tällainen siitä sitten tuli! Täytyy myöntää, että ajatuksissani oli ensin paljon pienempi korutaulu, mutta nälkä kasvaa syödessä ja ihastuin tuohon isoon ikkunaan. Sanoin miehelle illalla, että jos tämä on liian suuri tähän taloon, niin sitten pitää rakentaa uusi, johon se mahtuu!:D Lopulta pääsimme sopuun sijoituspaikasta ja tämä ihanuus pääsi makuuhuoneeseemme vaatehuoneen oven viereiselle seinänpätkälle.


Mies taivutteli pyynnöstäni vielä vähän jykevämmästä rautalangasta s-muotoisia koukkuja kaulakorujen ripustamista varten. Kaivelin laatikoista muutamat korut esille kuvaa varten:) Rahallisesti kalleimpia korujani säilytän edelleen omissa laatikoissaan, mutta näillä koruilla onkin tunnearvoa ja siksi ansaitsevat mielestäni tällaisen esittelypaikan. Tästä on myös paljon helpompi katsoa, mitkä korut haluan tänään laittaa, kuin kaivella niitä kaapin kätköistä. Mies vannotti, että en ala nyt valittamaan, ettei minulla ole koruja tarpeeksi. MUTTA tuossa on kaikki riippuvat korvikseni ja kaikkihan näkee, että niitä on aivan liian vähän. Jospa huomisella Oulun reissulla löytyisi joku kiva uusi pari;)

Minkälaisia korujen säilytys- ja esillepanoratkaisuja te suositte? Voisitteko kuvitella omaan makuuhuoneeseenne vanhaa ikkunaa ja katiskaa?:)

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Lumoava lahja!

Mieheni yllätti minut eilen oikein ihanasti. Hän oli ostanut minulle paperihääpäivämme kunniaksi Lumoava Pihla-riipuksen<3 Eikös olekin upea?!


Kävimme viime viikolla ostamassa meille molemmille uudet juhlapuvut ystäviemme häihin, koska olemme kumpikin laihtuneet sen verran että olemassa olevat pukumme olivat liian isoja! Mieheni puvuntakki näytti muodottomalta säkiltä ja minun olkaimeton juhlapukuni meinasi pudota päältä, hih:) Uuden mekon kunniaksi piti tietysti ostaa myös kengät ja laukku;) Mietin ääneen mekkoa sovitellessani, että minulla ei taida olla siihen sopivia koruja. Mies oli sitten tuon Pihla riipuksen nähtyään ajatellut, että se näyttäisi hyvältä uuden mekkoni kanssa. Kuinka hyvä maku onkaan tuolla rakkaalla miekkosella, sillä koru näytti upealta mekon kanssa! Ystäviemme häät ovat viikonloppuna, joten alkuviikosta voitte saada kuvan juhlalookistani kampauksineen kaikkineen:)


Olen taas ahkerasti harjoitellut ranskalaisen manikyyrin tekemistä. Kyllä näitä hieman kauempaa katselee, mutta kovin tarkkaa tarkastelua eivät kestä edelleenkään. Aijon silti väkertää kynsiini viikonlopuksi ranskalaisen ja toivoa että minä olen ainoa ketä pienet vihreet häiritsee;)

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Sammakon karkkipäivä

Oon niin mahottoman ylypiä itestäni!! En ostanut eilen yhtään mitään kynsiaiheista tavaraa! Ehkä sitten ostin kaikkea muuta ylimääräistä sitä tyhjyyden tunnetta korvatakseni, mutta sehän nyt on vaan näitä taistelutappioita jotka on vaan kestettävä :D

Alesta tarttui mukaan Termiitille vähän vaatetta ja asustetta ja myös itselle muutama vaatekappale. Korukaupoilla ehkä villiinnyin hieman liikaa, mutta ei se mittään kun kyllä ne käyttöön tullee:) Väkersin toissailtana uudet kynnetkin ja kuvasin ne sitten parin uuden korun kanssa. Loput ostoksistani ehkä vilahtelee täällä tulevaisuudessa myös kynsikuvien rekvisiittana.

Ensimmäisessä kuvassa H&M:n heräteostos, muutaman metrin pituinen kaksoishelminauha. Niin halvan näköinen kun olla ja voi, mutta jostain syystä se piti vaan saada kotiin. Jos ei muuta käyttöä tule, niin kynsikuvien rekvisiittana toimii ainakin ihan hyvin :)

Pohjalla Saffron london sävy 64, leimat Konadin Psyche pinkillä sekä Moss greenillä. Kuviot laatoista Q1 ja M30.
Hahaa, sainpahan käyttöön m30 laatankin:D Mieleni teki lakata kynnet oikein hempeiksi, mutta lakattuani kynnet vaalealla lilalla ja leimattuani pinkkiä päälle huomasin, että en viihdy ollenkaan näin ällösöpöissä väreissä. Sitten muistin, että mulla on tuo m30 käyttämättömänä ja hetken mielijohteesta leimasin pikku sammakon vasempaan nimettömään:) Vaikka sammakot söpöjä otuksia ovatkin niin tällä kertaa sekään ei ihan pelastanut. Sammakon karkkipäiväksi nimeämäni kynnet saavat kuitenkin kelvata vielä ainakin huomiseen.

Mä oon ihastellut yhtä tiettyä sormusta jo monta kertaa Spirit Storessa käydessäni. Eilen ostopäätös syntyi, kun myyjä lupasi antaa siitä kymmenen pinnaa alennusta. Eihän se paljoa tehnyt sormuksen kokonaishinnasta, mutta just sen verran että päätin sen ihanuuden kotiuttaa.



Aaawwws, eikö ole söpöläinen?!! Seuraavaa kertaa varten kauppaan jäi vielä odottamaan samantyylinen sormus, mutta krokotiili-versiona. Olisin halunnut myös sen, mutta hintaa näillä sormuksilla oli sen verran paljon että se sai jäädä vielä odottamaan :/

Onko kukaan lukijoistani ihastunut sammakoihin?:) Mä oon tykännyt sammakoista ihan pienestä tytöstä asti ja edelleen ne on mun mielestä jotain niin mahottoman söpöä <3 Lähteekö kommentteja "Sammakon karkkipäivä"- kynsistä?

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Viikonlopun tiivistelmä.

Huhhuh, nyt on rokit rokattu ja rauha, hiljaisuus sekä Termiitti palanneet kotiin. Oli ihan mielettömän ihana ja hauska viikonloppu, mutta helposti jaksaa kyllä odottaa taas vuoden seuraavaa kertaa.. Perjantaina en loppujen lopuksi mennyt koko rokkialueelle, vaan grillattiin ja hengattiin täällä meillä kotona. Pojat kyllä meni rokkiin asti kun me tyttöset niitä niin kiltisti kuskattiin:) Olivat käyneet fanittamassa Virve Rostia ja Freemania ihan eturivissä ja kuvanneet parhaita pyllynheilutuksia videollekin, että ei me lopulta paljosta jääty paitsi :D

Eilen meille sitten tuli vähän enemmänkin porukkaa, kun lauantaisin yleensä Untossakin on enemmän menoa ja parempia esiintyjiä. Grillattiin, saunottiin, kuunneltiin musiikkia, juteltiin ja otettiin aurinkoa kotipihalla ja yheksäksi mentiin rokkipaikalle Jukka Poikaa katsomaan. Täytyy sanoa, että vaikka en kyseisen artistin suuri kannattaja ole niin kyllä nautin silti keikasta tosi paljon! Radiohitit tunnistin ja muiden biisien mukana oli muuten vaan niin letkeää keikutella :D
Erinin keikalla oli huomattavasti vähemmän väkeä, enkä oikein itsekään jaksanut innostua kun vaan pari laulua tunnistin. Sen jälkeen tuli 80-luvun rokkicovereita, joita oli ihan mukava kuunnella. Illan kruunasi vielä Popeda! Päästiin (lue: runnottiin) itsemme eturiviin ja kyllähän ne veti vuosien tuomalla varmuudella aika mahtavan keikan. En kuulu kyllä tämänkään bändin fanijoukkoihin, mutta osasivat ottaa yleisön niin hyvin haltuun että kyllä siinä melko hurmiossa koko keikka bailattiin:)

Harmi kun ei ollut kunnon kameraa mukana ja muutenkin  tuli otettua ihan liian vähän kuvia koko viikonlopusta:( Kännykän kameralla napsin muutaman kuvan, mutta eihän sillä oikein hyviä kuvia saa. Tässä kuitenkin Paten fiilistelyä keikan loppupuoliskolla:)


Kaverillani oli muuten ihan mielettömän hauskat korvikset! Oli pakko niistäkin napata kuva, jos vaikka joku teistä taiteellisimmista lukijoista osaisi hyödyntää tätä vaikka inspiraationa kynsiin:)


Koskapa tämä nyt on pääasiassa kynsiaiheinen blogi, niin laitetaan tähän loppuun vielä omat ja ystävän rokkikynnet:) Molemmissa pohjana on käytetty Color Clubin Revvvolutionia ja päällyslakkana Cesarsin pikakuivattavaa.

Omat. Nimettömien leimat M57-laatasta Konadin omalla leimauslakalla Pastel blue.

Ystävän. Revvvolutionin päällä Saffron Londonin 07 glitterlakkaa.

Sellainen oli mun viikonloppu:) Huomenna sitten paluu arkeen ja työmaalle aamuseiskaksi.

perjantai 25. toukokuuta 2012

Lakkaleikkejä

Kynsilakkasormus-villitys iski myös Teannalandiaan!:) Tässä vielä linkki ohjeeseen, joka on kotoisin Sonnelasta. Multa löytyi kotoa jo valmiiksi yks sormuspohja ja lasikivet hankin toissapäivänä. Paremminkin tuon sormuspohjan ois voinut käyttää, mutta en mä tuollaista sormusta kuitenkaan osaa pitää niin sinänsä ei oo niin väliksi vaikkei ihan superhyvä tullutkaan.

Käytetyt lakat: Sally Hansen Gem Crush ja Saffron London sävy 64.

Sitten piti kokeilla vähän muutakin kun kerran leikkimään ryhdyttiin:) Mulla sattui olemaan magneetteja vanhoissa varastoissa, joten jääkaappimagneetteja it is!

Käytetyt lakat: Konadin musta leimauslakka, Konad päällyslakka, Saffron London sävy 39 ja Mode4U Josephine. Magneetin lakkasin myös lasikiven puolelta tuolla Josephinelta, koska musta magneetti olisi paistanut läpi. Lopuksi laitoin päälle vielä sydämen muotoisen strassin.
Käytetty lakka: MNY sävy 673.

Lintukuvioisen magneetin tein appivanhemmilleni pieneksi muistoksi, sillä heillä on ensi viikolla 40-vuotis hääpäivä!! Mustan magneetin tein ihan ensimmäisenä ja se jää oman jääkapin oveen. Alimmaisessa kuvassa näette sen muut kaverit, pupuperheen jonka tein joskus viime kesänä cernit-massasta.

Tämmöistä tällä kertaa :)