Innostuin Born Pretty Storen pitsileimalaatasta (BP-LO20) niin paljon, että olen tehnyt sillä jo useammat kynnet. Kaikki toteutukset eivät ole olleet yhtä mielekkäitä kuin edellisen postauksen ruusupitsiset kynnet tai nämä tänään esittelyvuoroon tulevat valkoiset kukkapitsi-kynnet, joten ne huonoimmat versiot jätän esittelemättä ja keskityn näihin, joihin olen tyytyväinen. Tarkennettakoon, että onnistumisiin tai epäonnistumisiin on vaikuttanut ainoastaan lakkaajan omat pieleen menneet visiot, ei laatan toimimattomuus :D
Viimeksi jo totesimme, että pitsileimoilla voi koristaa omia kynsiään monenlaisiin juhliin, esimerkiksi rippijuhliin tai kaverin häihin. Nämä esittelyvuorossa olevat kynnet taas kävisivät värinsä puolesta vaikka morsiamelle hääkynsiksi. Leimauksen lisäksi halusin lisätä juhlallisuutta kynsille ja otin samalla kokeiluun jo aikaisemmin BPS:lta testiin saadun strassinauhan.
Tämä lakkaus lähti rakentumaan hyvin samalla kaavalla kuin edellisetkin pitsikynnet. Poikkeuksena edellisiin leimasin kuvion vasta laitettuani ensin kerroksen Lumenen CC-lakkaa tasoittamaan kynnen sävyä. Leimasin kukkapitsin muihin paitsi pikkurilleihin, jotka kuorrutin kolmella kerroksella Gina Tricon Whiteä.
Kuvioiden kuivuttua lakkasin myös puolet nimettömien kynsistä valkoisella ja asettelin leiman ja lakan rajalle pätkän strassinauhaa. Tämä strassinauha tulee 20cm pituisena ja siitä saa itse leikata sopivan kokoisen pätkän kynnelle. Sivuhuomautus: kynsinauhaleikkurit eivät ole oikea valinta tämän tuotteen katkaisemiseen, vaan kannattaa hakea esiin ihan tarkoituksenmukaiset leikkurit..
Minun valitsemani tuote on 2mm leveää, mutta tätä saa myös kolmemillisenä.
Strassinauhan asetteleminen kynnelle oli kohtuullisen helppoa, eikä tämän kanssa tarvinnut kalastella pudonneita timangeja, kuten minulla yleensä irtostrassien kanssa käy. Kiinnitin strassit pikakuivattavan päällyslakan avulla ja kuvaamisen jälkeen lisäsin vielä pari ohutta kerrosta tukemaan niiden paikallaan pysymistä.
En tiedä lähestyinkö tätä tuotetta kiinnittämisen kannalta parhaimmalla mahdollisella tavalla, sillä ketju jämähti paikoilleen ennen kuin kerkesin suoristaa riviä kunnolla. Tein siis pikakuivattavalla lakalla suunniteltuun strassien kiinnityskohtaan "liimapinnan" ja länttäsin koko palasen siihen kerralla ja sitten vasta suoristelin riviä. Seuraavalla kerralla voisi kokeilla niin, että kiinnittää ensin vain tuolta tyvestä ja lisää sitten tarttumapintaa, ehkä sillä tavalla saisi lisää sommitteluaikaa nauhalle.
Henkilökohtaisesti minua ei kerennyt alkaa häiritsemään strassirivin lievä epätasaisuus, sillä koristeet eivät kestäneet ensimmäistä vaipanvaihtoa pidempään. Tämä koriste on aika korkea ja tykkäisin käyttää tällaisia enemmänkin, mutta valitettavasti ne eivät ole hirveän käytännöllisiä pienten lasten kanssa touhutessa. Kiva on kuitenkin välillä käyttää vähän suurempiakin kynsikoristeita ja tästä tuotteesta tykkäsin kovasti varsinkin juuri tämänkaltaisessa lakkauksessa.
Born Pretty Storelta löytyy valtava valikoima muitakin 3D-koristeita ja muistattehan, että koodilla TANG10 saa tilauksesta 10% alennusta :)
Käytetyt tuotteet ja tarvikkeet
Aluslakka: Gina Tricot - Base Coat
Värilakka: Gina Tricot - White ja Lumene - CC nail polish
Leimauslakka: MoYou Nails - Special Nail Polish White
Päällyslakka: Glisten & Glow - HK Girl Top Coat
Muut tarvikkeet: Leimauslaatta BP-LO20, XL- leimasin ja strassinauha (pattern 3)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Strassit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. toukokuuta 2015
perjantai 15. elokuuta 2014
Kynnet kuin morsiamella
Yleensä aloitan kynsien laittamisen jonkun suunnitelman pohjalta, mutta tällä kertaa päässäni löi tyhjää, enkä keksinyt yhtään mitään kivaa ideaa kynsilleni. Halusin kynsilleni kuitenkin jotain neutraalia ja nudea, sillä edellisten sokeriähkykynsien jälkeen kaipasin jotain hieman rauhallisempaa värimaailmaa.
Omistan edelleenkin aivan liian vähän kauniita nudelakkoja, mutta onneksi minulla on varastoissani yksi joka pelastaa aina, nimittäin Gina Tricon Nude Pink. Laadultaan en tätä enää kehtaisi kehua, sillä vaikka sävy on yhtä rakas kuin aina ennenkin, niin lakalle on pakko antaa miinusta huonosta peittävyydestä ja raidoittuvuudesta. En tiedä sainko aikoinani ostettua kyseisestä lakasta maanantaikappaleen, sillä muistan lukeneeni joidenkin saaneen peittävän ja tasaisen lopputuloksen kahdella-kolmella kerroksella, enkä itse onnistu pääsemään täydelliseen pintaan neljälläkään. Huonoista puolistaan huolimatta tämä lakka on jostain syystä jäänyt edustamaan nudelakkojen vähemmistöä melkein yksinään ja päätyy kynsille yllättävänkin usein.
Koska en saanut Nude Pinkillä tasaista, kaunista lakkapintaa aikaiseksi, päätin laittaa päälle hieman glitteriä. Glitterithän pelastaa lakkauksen kuin lakkauksen?;) Valitsin glitteriksi Coral Las Vegasin Nevadan, jonka kirkkaassa pohjassa lilluu reilusti kultaista microglitteriä ja sen seurana kuusikulmaisia hologlittereitä. Kaunis lakka, mutta omaan makuuni kultaista pikkuhilettä tuli kynsille liikaa ja päätin jatkaa virheideni peittämistä seuraavalla toimella, eli koko kynnen leimoilla.
Kynsien tekopäivänä oli onneksi ollut hyvä postipäivä ja laatikkooni oli parahiksi kolahtanut elämäni ensimmäiset MoYoun laatat Heliumian kimppatilauksen ansiosta:) Oma tilaukseni sisälsi kaksi Bridal-kokoelman laattaa ja päätin kokeilla niistä yhtä pitsileimaa. Kyllähän minulla mielessä kävi, että nude+glitter+valkoinen pitsileima- yhdistelmällä syntyy väistämättä morsiuskynnet, mutta en antanut sen häiritä vaan testailin uutta laattaani innoissani.
Päästyäni morsiusteemaan päätin vetäistä vielä vähän överimmäksi koristeluiden kanssa ja kaivoin esiin Born Pretty Storelta testiin saamani kynsikoristekiekon. Kiekko sisältää suuria eri värisiä strasseja sekä hopeisia renkuloita, jotka minusta näyttävät ihan pieniltä sormuksilta!
Testituotteita valitessani olin aikonut käyttää renkuloita kolmevuotis- hääpäivämme kynsiin, mutta valitettavasti posti ei ollut kerennyt kiikuttaa tuotteita vielä luokseni siihen mennessä ja jouduin tyytymään vähän erilaiseen ratkaisuun. Vuosipäivän kynteni löytyvät muuten Instagram-tililtäni:)
Hopeisten renkuloiden kanssa tein hiukan esivalmisteluja ennen kynnelle kiinnittämistä. Liimasin kaksi renkulaa toisiinsa kiinni hieman limittäin ja lisäsin toiseen renkulaan, eli "sormukseen" pienen strassin timantiksi. Kun palaset olivat liimautuneet kunnolla yhteen, kiinnitin sen kynsiliimalla keskisormen kynteen.
Koristeluun valitsin hopeisten renkuloiden lisäksi hyrrästä suuria kirkkaita strasseja. Kiinnitin myös strassit kynsiliimalla ja ne pysyivätkin aika kivasti matkassa mukana, siis siihen saakka kunnes suuret koristeet alkoivat häiritsemään itseäni ja päätin nyplätä ne irti;D
Vaikka koristelut menivätkin vähän överiksi tavoitellessani rauhallisia nudekynsiä, niin tykkäsin tästä lopputuloksesta siltikin:) Itse värkkäämäni sormuskoriste ei valitettavasti ollut kovin kestävä ratkaisu ja se putosikin kodinhoitohuoneen lattialle jossain pyykkienlaiton lomassa. Jotenkin tykästyin silti tällaisiin vähän näyttävämpiin koristeisiin ja haluan kyllä ehdottomasti jossain vaiheessa kokeilla noita renkuloita jollain toisellakin tapaa. Siis sitten, kun en enää näe niitä ehdottomasti vain sormuksina;D
Mikäli kiinnostuit kyseisestä koristehyrrästä, niin niitä löytyy Born Pretty Storelta -tämän- linkin takaa. Hei, ne näyttävätkin olevan juuri 30% alennuksessa ja lisäksi tilauksesta saa 10 pinnaa pois käyttämällä koodiani TANG10! :)

sunnuntai 3. elokuuta 2014
Lakkaushaaste: Helle
Tämän viikon lakkaushaaste osui juuri nappiin Born Pretty Storelta testiin saamieni siirtokuvien kanssa! Haasteen aiheena oli helle ja helteestä minulle tulee mieleen Intia; maan kuumuus, värit, mausteet ja koristeelliset elefantit:) En ole kyllä koskaan käynyt Intiassa, mutta tällaiset ovat mielikuvani maasta.
Tästä testiin saamastani siirtokuva-arkista löytyy aineksia kunnon Intia- tyylisten kynsien tekoon ja aloinkin suunnittelemaan manikyyriä niiden pohjalta. Kuvioista minua miellytti eniten pienet, vaaleanpuna- violetit istuvat norsut ja niiden kaveriksi löysin lakoistani mielestäni kaksi oikein sopivaa sävyä, jotka kuvastavat sekä Intiaa, että haasteen aihetta, hellettä.

Olen mieltänyt tietyn violetin sävyn kuuluvaksi Intian väripalettiin ja Essencen Break Through edustaa juuri sitä sävyä. Edelleenkin olen huono jaottelemaan violetteja/ liloja lakkoja toisistaan, mutta BT:a voisi kuvailla ehkä purppuran sävyiseksi. Siinä on minusta jotain tiettyä itämaista viehätystä ja mielestäni se sopii tähän lakkaukseen täydellisesti.
Break Throughia lakkasin kaksi kerrosta pikkurilleihin, etusormiin ja peukaloihin. Break Throughin koostumus yllätti minut tällä kertaa, sillä yleensä lakat tuppaavat paksuuntumaan ikääntyessään, mutta tämä oli minusta selvästi lirumpaa kuin edellisellä lakkauskerralla! En tiedä onko tässä lakassa jotain pielessä muutenkin, sillä kuten kuvistakin näkee, niin väri alkoi karata kärjistä heti päällyslakan lisättyäni. Samaa ongelmaa en muista kohdanneeni aikaisemmin Essencen lakkojen kanssa, jotka yleensä ovatkin koostumukseltaan hieman paksumpaa tavaraa. Vika ei voinut olla päällyslakassakaan, sillä nimettömässä lakka pysyi kärjessä ihan normaalisti.
Pikkurillit koristelin simppelisti parilla värikkäällä strassilla. Etusormiin ja peukaloihin käytin siirtokuva- arkista mustia koristeellisia ympyränmuotoisia kuvioita ja lisäsin niiden päälle vielä pienet oranssit strassit. Nämä kuviot ovat todella yksityiskohtaiset ja koristeelliset, mutta kuvioiden pienuuden vuoksi niiden todellinen kauneus selviää lähinnä vain niiden käyttäjälle, sillä harvemmin vieraat ihmiset tuijottelevat toisten kynsiä niin tarkasti. Kauempaa katsottuna kuviot näyttävät "tavallisilta" pitsisiltä ympyröiltä ja niiden itämainen vivahde jää katsojalta valitettavasti huomaamatta.
Keskisormiin lakkasin auringon hehkua, hellettä ja mausteisuutta henkivää tekstuurilakkaa, IsaDoran Coral Crushia. Tätä lakkaa riitti kaksi kuuliaisesti levittyvää kerrosta peittävyyteen, eikä jälkisiivoustakaan juuri tarvittu.

Nimettömiin halusin taas vähän neutraalimpaa väriä ja raikkautta, joten lakkavalinnakseni osui... Tattadadaa.. Ei sentään Ginan White, mutta saman merkin lakka kylläkin!:D Käytin nimettömiin Gina Tricon Creamia, joka äkkiseltään saattaa näyttää puhtaankin valkoiselta, mutta on oikeasti kynnellä enemmän luonnonvalkoisen sävyinen ja sisältää myöskin hennon kultaisen shimmerin. Silloin, kun en vielä omistanut Whiteä, käytin Creamia usein lakkauksissa valkoisen korvikkeena ja pullo onkin huvennut jo reippaasti alle puolenvälin. Reipas käyttö on myöskin vaikuttanut hieman lakan koostumukseen ja taas tajusin vasta lakkauksen puolivälissä, että se olisi kannattanut ehdottomasti ohentaa ensin. Kolmella kerroksella sain kuitenkin kohtuutasaisen ja kauniin lakkapinnan.
Nimettömiin laitoin koristeeksi jo aiemmin mainitsemani elefantti- siirtokuvat. Siirtokuvien arvostelu on mielestäni helppoa, ne ovat joko hyviä, huonoja tai todella surkeita. Tärkeimpiä kriteereitä siirtokuville minulla on neljä; kuvion ohuus/ paksuus, kohdistettavuus ts. liikuteltavuus kynnellä, kuvion kestävyys sekä kuvion irtoaminen taustapahvista. Nämä siirtokuvat vastasivat kaikkiin vaatimuksiini oikein hyvin ja uskallan puhtalla omalla tunnolla suositella näitä muillekin.
Kuviot ovat tarpeeksi jämäkkää tekoa, etteivät ne sotkeennu itseensä, mutta asettuivat silti kynnelle nätisti ja tasaisesti. Jos olette joskus törmänneet liian ohuisiin kuviin, niin tiedätte kuinka raivostuttavaa voi olla, kun kuvio lörpöttää pinsetin nokassa ja pahimmassa tapauksessa taittuu asetteluvaiheessa mutkille itsensä kanssa ja kynnelle jää vain ruma kasa. Nämä eivät onneksi edustaneet sitä kastia! Kuvioita kesti myös liikutella jonkin aikaa kynnellä, joka on tällaiselle summanmutikka- kohdistajalle ehdottomuus siirtokuvissa! Vihaan siirtokuvia, jotka jämähtävät tarrojen lailla juuri siihen mihin ne on tökättykin, sillä harvoin onnistun kohdistamaan niitä suoraan halutulle paikalleen.

Kuvion kestävyydellä tarkoitan sitä, että se ei lähde leviämään päällyslakkakerrosta lisätessä. Olen omistanut myöskin sitä lajia edustavia siirtokuvia, jotka ikäänkuin sulavat päällyslakan levittämisen yhteydessä. Näihin kuviin lisäsin kiireen vuoksi suoraan pikakuivattavan päällyslakan päälle, eivätkä kuviot muuttuneet miksikään. Liotusaika on myös mielestäni tärkeä kriteeri siksi, että jotkut kuviot saattavat lähteä liitelemään vesikupin pohjalle piankin niiden kastamisen jälkeen ja yleensä se onkin niiden kuvioiden loppu, sillä niitä on melko mahdotonta kalastaa sieltä kupista takaisin kynnelle. Näissä kuvissa liotusaika oli keskivertoinen, eli varmaan noin 10-20 sekuntia (en ole oikeasti koskaan ottanut kellon kanssa aikaa, joten arvio on ~noin) ja kuvio lähti irtoamaan nätisti sitä sormella liu'uttaessa.
Yhteistyön ja tämän siirtokuvakokemuksen hengessä haluaisin vähän mainostaa, että BPS:lta löytyy siirtokuvia varmasti jokaiseen makuun:) Sitä en pysty lupaamaan, että ne kaikki olisivat yhtä laadukkaita kuin nämä minun testaamani, jotain suuntimaa antaa kuitenkin esimerkiksi Life & Nails- blogin Veeran kirjoittama postaus koko kynnen siirtokuvista.
Koodilla TANG10 saa kymmenen pinnaa pois siirtokuvatilauksistakin, vink vink;)

torstai 2. tammikuuta 2014
31DC2013 - Päivä 21: Inspiraationa väri
Hmm.. Hieman piti päätä rapsutella kun mietin tämän päiväistä tehtävänantoa. Koska en parempaakaan keksinyt, niin päätin että väristä voi inspiroitua niin, että nostaa jonkun lakkapullon randomisti laatikosta ja inspiroituu siitä koristelemaan kynnet. Näin tehtiin ja näin se tapahtui.
Lakkalaatikosta käteeni osui Essien The Girls Are Out, joka oli sinällään hyvä sattuma, koska en olekaan lakkaa tätä ennen kerennyt testaamaan. En oikein tiedä luokitellaanko tämä pinkkeihin vai punaiseen taittavaksi lilaksi? Nätti lakka joka tapauksessa, vaikkakin kynsilläni tarvittiin peittävyyteen neljä kerrosta. Lakkauskokemuksena miellyttävästi käyttäytyvä ja tasaisesti levittyvä tämä on, eikä huonoa mainintaa tule siitäkään, että oma versioni on jenkkisudilla. Ai että, suomisudilla tämä lakka voisi olla jotain täydellisyyttä hipovaa!
Omiin silmiini The Girls Are Out mätsäsi parhaiten IsaDoran Pink Crushin kanssa, joten valitsin sen sekä Ginan Creamin sille kaveriksi skittletteen. Pink Crushilla lakkasin pikkurillit ja peukalot, The Girls Are Out:lla etu- sekä keskisormet ja nimettömälle jäi Cream. Tästä tekstuurilakan ja shimmerin yhtälöstä tuli omiin silmiini niin kiva ja tasapainoinen, että en halunnut vetää överiksi liialla koristeellisuudella. Päädyin laittamaan nimettömiin koristeiksi neliönmuotoiset strassit, jotka sointuivat suloisesti tuon Essien sävyyn:)
Ai että, kylläpä tuntuikin mukavalta olla välissä ihan pinkeissä, kun jouluna sai jo ähkyn punaisista! Tämän lakkauksen värit ovat kyllä jo painottumassa kevääseen, mutta toisaalta kun ulkoakin lumet jo sulavat niin mikäs siinä. Saapa nähdä minkälainen kelkkailutalvi tästä tulee ja tarviiko toppavaatteita vasta kesäkuussa? Kynsien kannalta nämä leudommat ilmat ovat kyllä olleet suotuisampia, sillä kädet ja kynnet eivät ole niin rutikuivat kuin kovilla pakkasilla.
Seuraavaksi pitäisikin inspiroitua kai laulusta.. Miksi mulla soi päässä vain "no onkos tullut kesä".. Heittäkääpä jotain hyviä lauluja, joista vois inspiroitua? :)

maanantai 22. heinäkuuta 2013
Kaikista ei voi tykätä.
Olen käynyt läpi ja karsinut lakkakokoelmaani aika ronskilla kädellä. Testiin on päässyt lakkoja, jotka ovat unohtuneet laatikon pohjalle. Osa niistä on ihastuttanut, osa vihastuttanut, jotkut eivät ole herättäneet tunteita oikein kumpaankaan suuntaan- eikä sekään ole hyvä asia kun puhutaaan kynsilakoista! Laatikkoa läpi käydessäni olen löytänyt kadotettuja aarteita, sekä ihmetellyt, miksi säilön sellaisia lakkoja, joilla en edes halua lakata.
Jossain välissä ajattelin kerääväni värimaailmaltaan laajan lakkakokoelman, mutta nyt olen tullut siihen tulokseen, että turhaa minun on kerätä vaikkapa useampaa sävyä vihreää, kun en kuitenkaan niitä kynsilläni osaa pitää. Muutenkin olen alkanut panostaa laatuun määrän sijasta ja keskityn tästä lähtien vain ja ainoastaan minua OIKEASTI kiinnostavien lakkojen hankintaan.
Jotkut poistoon menevistä lakoista olen saanut ja suurimman osan itse ostanut. Muutamista olen jopa ottanut kuvan kynsillä ennen vaihtopenkille laittoa, osaa olen testannut vain sen verran, että olen päässyt toteamaan etten tykkää. Ajattelin nyt tässä varastonsiivouksen lomassa esitellä pari lakkaa, jotka ovat kyllä toisaalta hyvin sieviä ja laadukkaita lakkoja, mutta eivät vain ole yhtään minua, joten joutuvat tämän esittelyn jälkeen kirpparilaatikkoon.
Sain ensimmäisen ja tällä hetkellä ainoan Zoyan lakkani toukokuussa Oulun seudun kynsimiitistä. NailCity oli sponssannut miittiimme toistakymmentä Zoyaa, jotka päätimme arpoa miittaajien kesken numerolappujärjestyksellä. Minulla kävi sinänsä tuuri, sain lapun jossa komeili numero 1, eli pääsin ensimmäisenä estradille. Silloin ajattelin vielä laajentavani lakkavaraston vihreää osastoa, joten päädyin nappaamaan kuvassa komeilevan Applen.
Apple ei ole yksistään aivan täydellisesti peittävä lakka ja muistaakseni sudin kynsiin jopa neljä kerrosta kuvassa näkyvän peittävyyden saavuttamiseksi. Kaunishan tämä lakka on ja ihanan raikas omenanvihreä, mutta näääh, ei vaan yhtään minua! Tämä kuvakaan ei kyllä anna aivan oikeutta lakalle, paremman swatchin Applesta löydät Scrangielta. En usko, että värimakuni tulee lähitulevaisuudessa tai edes pitkällä tähtäimellä kehittymään niin paljon, että rakastuisin tähän sävyyn, joten Apple pääsee kirpparilaatikkoon odottelemaan uutta omistajaa.
Orlyn Miss Conductin sain hyppysiini kevättalvella ihanaisen Lilan toimiessa lakkadiilerinäni. Olin himoinnut Miss Conductia erinäisistä blogeista jo pitkään ja yritin huudella sitä kirppispuolelta omakseni, mutta aina joku kerkesi ennen! Pullon kotiuduttua katselin sitä tarkkaan joka kulmasta ja mietin, että mitähän niin erikoista tässä lakassa pitikään olla.. Sillä vaikka kuinka katsoin, näin vain ihan perusnätin hologlitterillä varustetun lakan. Miss Conduct pääsi kynsille ensimmäisen kerran melkein hetimmiten kotiuduttuaan (Miss Mysteeri-postaus täällä), mutta ei vakuuttanut silloinkaan. Ajattelin, että talvinen aurinko ei tuo sen ihanuutta kunnolla esiin, joten päätin antaa kesemmällä sille vielä uuden tilaisuuden.
Lakan koostumuksesta en löydä valittamisen aihetta. Miss Conduct levittyy nätisti, peittää kahdella kerroksella ja tuo Orlyn siveltimen korkki istuu napakasti käteen. Ainoa, mikä mättää, on tuo väri. Vaikka Miss Conduct onkin pullossa kauniin magentanpunainen ja säihkyvä, niin minun kynsilläni väri ei silti viihdy. Pullossa voisin lakkaa kyllä ihastella, mutta en koe siinä olevan mitään järkeä, että säilön kokoelmissani lakkaa, joka pitää tietyin väliajoin aivan pakottaa kynsille. Minkäänlaista intohimoa tätä lakkaa kohtaan en valitettavasti tunne. Toivottavasti tämäkin saa paremman kodin jostain muualta.
Yritin tehdä Miss Conductin olon mukavammaksi kynsillä lisäämällä siihen idioottivarmasti nättejä kukkasiirtokuvia sekä pieniä strasseja. Ei kyllä yhtään helpottanut, joten pakko vaan todeta, että tämä lakka ei ole minua varten.
Viimeisimmän lakkainventaarion jälkeen lukema pysyy edelleen satasen alapuolella. Joitakin lakkahimotuksia minulla on, mutta olen oppinut viime aikoina hieman maltillisempaan ostosteluun ja olenkin itsestäni aika ylpeä;)

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012
Yövuorohommia.
Hyvää huomenta! Tai aamupäivähän se jo on, kun tässä on jo muutama tunti oltu hereillä.. Mulla oli siis kaks yövuoroa ja nyt on kello sekasin. Onneks vasta lauantaina seuraavan kerran töihin.
Mä päätin eilen sadannentuhannenviidennenkymmenen kerran aloittaa terveellisemmän elämän. Siispä en voinut ottaa yövuoroon normivarustusta mukaan (batterya ja karkkia). Mietin miten saan yön kulumaan ilman sokerihumalaa ja just ennen töihinlähtöä keksin pakata vähän kynsilakkoja ja tarvikkeita mukaan. Tässä pakkaamani tarvikkeet:
Kotiutin lauantain ostosreissulla tosiaan nämä kaksi Flormarin lakkaa. Harmi vain että just näissä valitsemissani lakoissa holoa ei ole nimen arvosta. Onneksi ovat sentään nätin värisiä, että kyllä näille käyttöä silti tulee:) Kynsistäkin tuli ihan kivat, vaikka puolivälissä ensimmäistä kättä olin sitä mieltä että en tykkää näistä ollenkaan ja jätän homman kesken. Ja saipahan aikaa kivasti kulumaan, kun käsi kerrallaan näitä värkkäsin siltä varalta että joku asiakkaista heräisi.
Teinpä muuten yöllä pienen tilauksen Ihanat kynnet-nettikauppaan.. Sinne meni taas lisät mutta ei haittaa, ihanuuksia tulossa kotiin :)

tiistai 26. kesäkuuta 2012
Ärrr niinkuin ranskalainen manikyyri
Aina silloin tällöin mulle tulee tarve kokeilla ihan perusranskiksen tekoa. Yhtä usein koen turhautumisen tunteita sellaista väsätessäni.
Täydellistä ranskista odotellessa tässä vähän epätäydellisempi versio.
Mä en siis oo oppinut käyttämään edelleenkään niitä ranskistarroja, kun onnistun aina suttaamaan tuon rajan ja mitä enemmän sitä yritän siistiä niin sitä sotkuisempaa jälkeä tulee. Kun lakkaukseen ei oo ihan tyytyväinen niin sitä ei tule varottuakaan niin paljon, joten heti keskarissa ruttua :/ Nuo strassitkin oli tosi kestävää laatua mun kynsillä, töissä asiakas repi parista sormesta ne pois ja kotona Termiitti sitten hoiteli loppuja.. Mutta kyllä mä vielä joskus opin ja sitte saatte kuvia näytön täydeltä!:) Harjoitukset jatkuu...
Lopuksi vielä ilmoitus asiaa! Takasivu-välilehdeltä löytyy nyt vähän tarkempaa tietoa blogin kirjoittajasta:) Onko jotain liikaa/ liian vähän? Pitäisikö takasivullakin olla kuvia? Jos niin minkälaisia? Naamakuvia en julkaise kenestäkään perheenjäsenestäni enkä tarkempia asuinpaikkakuntia jne, mutta jos haluatte tietää vielä jotain muuta minusta/meistä niin kysykää!:)
Täydellistä ranskista odotellessa tässä vähän epätäydellisempi versio.
![]() |
| Lakkoina: Joku mahottoman vanha valkonen ranskislakka, Wild & Crazy Ticklish toes. |
![]() |
| Kiss Nail artin kirkkaita ja pinkkejä rhinestoneja. |
Lopuksi vielä ilmoitus asiaa! Takasivu-välilehdeltä löytyy nyt vähän tarkempaa tietoa blogin kirjoittajasta:) Onko jotain liikaa/ liian vähän? Pitäisikö takasivullakin olla kuvia? Jos niin minkälaisia? Naamakuvia en julkaise kenestäkään perheenjäsenestäni enkä tarkempia asuinpaikkakuntia jne, mutta jos haluatte tietää vielä jotain muuta minusta/meistä niin kysykää!:)
perjantai 25. toukokuuta 2012
Lakkaleikkejä
Kynsilakkasormus-villitys iski myös Teannalandiaan!:) Tässä vielä linkki ohjeeseen, joka on kotoisin Sonnelasta. Multa löytyi kotoa jo valmiiksi yks sormuspohja ja lasikivet hankin toissapäivänä. Paremminkin tuon sormuspohjan ois voinut käyttää, mutta en mä tuollaista sormusta kuitenkaan osaa pitää niin sinänsä ei oo niin väliksi vaikkei ihan superhyvä tullutkaan.
Sitten piti kokeilla vähän muutakin kun kerran leikkimään ryhdyttiin:) Mulla sattui olemaan magneetteja vanhoissa varastoissa, joten jääkaappimagneetteja it is!
Lintukuvioisen magneetin tein appivanhemmilleni pieneksi muistoksi, sillä heillä on ensi viikolla 40-vuotis hääpäivä!! Mustan magneetin tein ihan ensimmäisenä ja se jää oman jääkapin oveen. Alimmaisessa kuvassa näette sen muut kaverit, pupuperheen jonka tein joskus viime kesänä cernit-massasta.
Tämmöistä tällä kertaa :)
![]() |
| Käytetyt lakat: Sally Hansen Gem Crush ja Saffron London sävy 64. |
Sitten piti kokeilla vähän muutakin kun kerran leikkimään ryhdyttiin:) Mulla sattui olemaan magneetteja vanhoissa varastoissa, joten jääkaappimagneetteja it is!
![]() |
| Käytetty lakka: MNY sävy 673. |
Lintukuvioisen magneetin tein appivanhemmilleni pieneksi muistoksi, sillä heillä on ensi viikolla 40-vuotis hääpäivä!! Mustan magneetin tein ihan ensimmäisenä ja se jää oman jääkapin oveen. Alimmaisessa kuvassa näette sen muut kaverit, pupuperheen jonka tein joskus viime kesänä cernit-massasta.
Tämmöistä tällä kertaa :)
Tunnisteet:
Konad,
Korut,
MNY,
Mode4U,
Saffron London,
Sally Hansen,
Strassit
keskiviikko 23. toukokuuta 2012
Maalta kaupunkiin ja takaisin
Tänään ollaan oltu Termiitin kanssa menojalalla. Aamulla ysin aikaan startattiin kotipihasta ja puoli kuuden maissa kotiuduttiin. Päivä on sisältänyt pienesti shoppailua ja kyläilyä rakkaan ystävän sekä siskoni luona. Ihana, mutta myöskin aika kuluttava päivä on ollut. Kerkesin ja jaksoin kuitenkin vielä ilta-auringossa kuvaamaan teille pienet ostokseni:)
Mulla on jäänyt muuten kokonaan kuvaamatta ja esittelemättä JT-cosmeticsin tilaukseni! Olin taas niin innoissaan paketin kotiutuessa että unohdin kuvata ennen kokeilua. Mutta tilaus sisälsi sen Mia Secret Mood-lakan ja Angry birds-water decalsejen lisäksi myös Hello Kitty-water decalseja sekä kynsitarroja. Näätte ne sitten joskus jossain toisessa postauksessa:)
![]() |
| Herrkullisia tarroja lähti mukaani Seppälästä. |
![]() |
| Seppälästä myöskin Wild and Crazy Twilight, Wild & Mild Polarbear ja Golden Rose matte. Halpahallista käteen tarttui Mode4U:n Josephine, josta täytyi köyhtyä kokonaisen euron verran:) |
![]() |
| Lasikiviä, jos vaikka sais vihdoin aikaseksi kokeilla kynsilakkasormuksen tekemistä:) Nää ei oo kyllä säännöllisen muotoisia ja aika kookkaitakin ovat, mutta jos näistä vaikka jonku rintakorun tms. väkertäis ainakin. |
![]() |
| Näitä en ostanut vaan sain siskoltani, joka tyhjensi lakka- ja tarvikevarastostaan hänelle tarpeettomia. Kuva on hiukan huono, mutta tässä on erimuotoisia strasseja ja helmenpuolikkaita. |
maanantai 30. huhtikuuta 2012
Suomalainen ranskalainen
Näillä kynsillä lyödään useampi kärpänen yhdellä iskulla! Monessa blogissa olen nähnyt ihania värikkäitä vappukynsiä, mutta itse ajattelin lähteä tähän suomalaisen työn päivän juhlaan vähän erilaisilla kynsillä. Lisäksi nämä kävisivät hyvin itsenäisyyspäivän kynsiksi, mm-kisakynsiksi jne.
Kokeilin jo jonkin aikaa päässäni pyörinyttä ideaa, eli käyttää kakspuoliteippiä apuna strassien asettelussa. Asettelin strassit pinsettien avulla kaksipuolisen teipin päälle, leikkasin ylimääräiset teipit pois ja juuri ennen "asennusta" poistin teipistä suojaavan taustan. Ja kylläpä oli helppoa! Sitten vaan litra tai pari päällyslakkaa päälle ja valmista tuli:)
Tervetuloa uusille lukijoilleni! Olette sydämellisesti tervetulleita seuraamaan tuleeko tästä jutusta ikinä muuta kuin sanomista:) Kommentointi sallittua ja erittäin toivottua!
| Perus ranskalaista ja sinisiä strasseja. |

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)