Innostuin Born Pretty Storen pitsileimalaatasta (BP-LO20) niin paljon, että olen tehnyt sillä jo useammat kynnet. Kaikki toteutukset eivät ole olleet yhtä mielekkäitä kuin edellisen postauksen ruusupitsiset kynnet tai nämä tänään esittelyvuoroon tulevat valkoiset kukkapitsi-kynnet, joten ne huonoimmat versiot jätän esittelemättä ja keskityn näihin, joihin olen tyytyväinen. Tarkennettakoon, että onnistumisiin tai epäonnistumisiin on vaikuttanut ainoastaan lakkaajan omat pieleen menneet visiot, ei laatan toimimattomuus :D
Viimeksi jo totesimme, että pitsileimoilla voi koristaa omia kynsiään monenlaisiin juhliin, esimerkiksi rippijuhliin tai kaverin häihin. Nämä esittelyvuorossa olevat kynnet taas kävisivät värinsä puolesta vaikka morsiamelle hääkynsiksi. Leimauksen lisäksi halusin lisätä juhlallisuutta kynsille ja otin samalla kokeiluun jo aikaisemmin BPS:lta testiin saadun strassinauhan.
Tämä lakkaus lähti rakentumaan hyvin samalla kaavalla kuin edellisetkin pitsikynnet. Poikkeuksena edellisiin leimasin kuvion vasta laitettuani ensin kerroksen Lumenen CC-lakkaa tasoittamaan kynnen sävyä. Leimasin kukkapitsin muihin paitsi pikkurilleihin, jotka kuorrutin kolmella kerroksella Gina Tricon Whiteä.
Kuvioiden kuivuttua lakkasin myös puolet nimettömien kynsistä valkoisella ja asettelin leiman ja lakan rajalle pätkän strassinauhaa. Tämä strassinauha tulee 20cm pituisena ja siitä saa itse leikata sopivan kokoisen pätkän kynnelle. Sivuhuomautus: kynsinauhaleikkurit eivät ole oikea valinta tämän tuotteen katkaisemiseen, vaan kannattaa hakea esiin ihan tarkoituksenmukaiset leikkurit..
Minun valitsemani tuote on 2mm leveää, mutta tätä saa myös kolmemillisenä.
Strassinauhan asetteleminen kynnelle oli kohtuullisen helppoa, eikä tämän kanssa tarvinnut kalastella pudonneita timangeja, kuten minulla yleensä irtostrassien kanssa käy. Kiinnitin strassit pikakuivattavan päällyslakan avulla ja kuvaamisen jälkeen lisäsin vielä pari ohutta kerrosta tukemaan niiden paikallaan pysymistä.
En tiedä lähestyinkö tätä tuotetta kiinnittämisen kannalta parhaimmalla mahdollisella tavalla, sillä ketju jämähti paikoilleen ennen kuin kerkesin suoristaa riviä kunnolla. Tein siis pikakuivattavalla lakalla suunniteltuun strassien kiinnityskohtaan "liimapinnan" ja länttäsin koko palasen siihen kerralla ja sitten vasta suoristelin riviä. Seuraavalla kerralla voisi kokeilla niin, että kiinnittää ensin vain tuolta tyvestä ja lisää sitten tarttumapintaa, ehkä sillä tavalla saisi lisää sommitteluaikaa nauhalle.
Henkilökohtaisesti minua ei kerennyt alkaa häiritsemään strassirivin lievä epätasaisuus, sillä koristeet eivät kestäneet ensimmäistä vaipanvaihtoa pidempään. Tämä koriste on aika korkea ja tykkäisin käyttää tällaisia enemmänkin, mutta valitettavasti ne eivät ole hirveän käytännöllisiä pienten lasten kanssa touhutessa. Kiva on kuitenkin välillä käyttää vähän suurempiakin kynsikoristeita ja tästä tuotteesta tykkäsin kovasti varsinkin juuri tämänkaltaisessa lakkauksessa.
Born Pretty Storelta löytyy valtava valikoima muitakin 3D-koristeita ja muistattehan, että koodilla TANG10 saa tilauksesta 10% alennusta :)
Käytetyt tuotteet ja tarvikkeet
Aluslakka: Gina Tricot - Base Coat
Värilakka: Gina Tricot - White ja Lumene - CC nail polish
Leimauslakka: MoYou Nails - Special Nail Polish White
Päällyslakka: Glisten & Glow - HK Girl Top Coat
Muut tarvikkeet: Leimauslaatta BP-LO20, XL- leimasin ja strassinauha (pattern 3)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gina Tricot Beauty. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. toukokuuta 2015
sunnuntai 26. huhtikuuta 2015
Pitsileimaa vol. 1 - Musta ruusupitsi
Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, niin sain alkuviikosta hyppysiini uusia Born Pretty Storen suorakulmaisia laattoja. Sain itse valita kokoelmasta neljä miellyttävintä ja yksi valitsemistani laatoista oli pitsikuvioita sisältävä BP-LO20.
Juhlakauden lähestyessä moni varmaan miettii, että kuinka koristelisi kynnet vaikkapa ystävän häihin tai sukulaistytön rippijuhliin. Pitsileimat toimivat mielestäni kumpaisessakin tilaisuudessa oikein mainiosti! LO20- laatalta löytyy valinnanvaraa ja sainkin heti sitä tutkaillessa pari kivaa ideaa, joita halusin hetimmiten testata. Tänään esittelen toisen tällä laatalla toteutetun manin ja heti seuraavassa postauksessa tulette näkemään mitä muuta sain laatalla aikaan:)
Aloitetaanpa kuvakollaasilla, jossa näkyy myös hieman tuota kyseistä laattaa. Valitsin laatalta testattavaksi ruusuisen pitsikuvion ja päätin mennä kokomustalla linjalla ja tehdä myös jotain, jota en ole ennen kynsien koristelun saralla kokeillutkaan, nimittäin lakkauksen reunustamista.
Lakkauksen idea on simppeli, mutta kynsistä tuli mielestäni tosi kivat ja juhlavat! Yksinkertaisuudessaan lakkaus on tehty niin, että leimasin pitsikuvion suoraan aluslakan päälle ja sen jälkeen reunustin leimat mustalla kynsilakalla ohutta sivellintä käyttäen.
Leimauslaatta toimi taas kuten pitääkin, joten ilmeisesti BPS:n tuotantolinjalla ollaan opittu oikea urasyvyys ja muut leimauslaatan toimimiseen liittyvät tekijät erittäin hyvin. Pieniä reikiä leimoissa näkyy näin lähikuvista katseltuna, mutta livenä ne eivät kyllä pistäneet silmään ja koska reijät ovat eri kynsissä eri kohdissa, niin niistä voinee taas kerran syyttää vain itseään eikä instrumentteja. Itse asiassa mua ei edes häiritse nuo reikäiset leimat, vaan ennemminkin se tuo vähän vintage-henkeä näihin leimoihin.
Olen viime aikoina tuntunut törmäävän useammassakin paikassa tällaisiin negative space- leimauksiin ja huokaillut ihastuneena niiden perään. Vihdoin sain huokailla vähän omillekin kynsilleni, sillä näistä tuli kyllä aika upeat, vaikka itse kehunkin :D Jotenkin vain tuo musta väri, ruusut ja pitsi toimivat tämäntyylisessä lakkauksessa.
En ole aikaisemmin kokeillut lakkauksen freimaamista, eli kehystämistä ja muutenkin käsinmaalailut ovat jääneet viime aikoina hyvin vähäiseksi. Harjoituksen puutteen huomasi maalauskäden tärinän määrästä, mutta yllättävän siistiä jälkeä sain siitä huolimatta aikaiseksi. En halunnut rajoista kovin hallitsevia, vaan toivoin niiden sulautuvan kivasti leimauksen lomaan ja tavallaan sitomaan kokonaisuutta.
Itse tykkäsin tästä lookista hyvin paljon ja luulenpa, että kesemmällä pistän tämän idean kierrätykseen ja teen, jos en samanlaiset niin ainakin hyvin samantyyliset kynnet joihinkin pippaloihin. Sopisivatko nämä teistä juhlakynsiksi?:)
Käytetyt tuotteet ja tarvikkeet:
Aluslakka: Gina Tricot - Base Coat
Värilakka: Gina Tricot - Black
Leimauslakka: MoYou Nails - Special Nail Polish Black
Päällyslakka: Glisten & Glow - HK Girl Top Coat
Muut tarvikkeet: leimauslaatta BP-LO20, XL- leimasin, ohut nail art sivellin

tiistai 21. huhtikuuta 2015
ABLECS15- Viikot yhdeksän ja kymmenen
Huhheijaa, eipäs olekaan kerennyt taas koneelle istahtaa vaikka kuinka olisi ollut tarkoitus. Kevään flunssailut on nyt toivottavasti meidän perheeltä takanapäin ja paluu normaaliin arkeen on toiveissa. Olen tässä sairastelujen aikana jäänyt taas jälkeen haastelakkauksien julkaisemisessa, joten teen toistamiseen tällaisen kokoelmapostauksen, jotta pääsisin jatkossa taas reaaliajassa höpisemään lakkauksista.
ABELCS15- haasteessa ollaan tällä hetkellä menossa jo viikolla yksitoista. Kevät on kyllä edennyt tosi nopeasti! Tässä lyhyen selostuksen kera haastelakkaukseni viikoilta yhdeksän ja kymmenen.
Minttua ja pinkkiä pyydettiin haasteessa ja minä vastasin teemaan ainoalla varmasti minttuisella lakallani, Essien Mint Candy Applella. Olen tosi huono erottelemaan sävyjä, kun puhutaan vaikkapa vaaleanvihreistä ja minttuisista lakoista- sama homma on kyllä violettien sävyjen puolella.
Inspiksen lakkaukseen lainasin instagramista käyttäjältä @just1nail. Eläinkuosit viehättävät minua edelleen ja varsinkin leopardipilkut, joten olin ihan myyty kun hoksasin että voihan ne pilkutukset tehdä koko kynnen sijasta vaikka ruffianin muotoon. Nämä lakkaukset olivat mieluiset!
Käytin: Essie - Mint Candy Apple, Gina Tricot - Black sekä OPI - Strawberry Margarita sekä pilkkutikkua koristeluihin.
Ostin taannoin naamakirjan kynsikirppiksen kautta kokoelmiini neljä ihanuutta, joista muita olin kerennyt jo kokeilla, paitsi tätä yhtä. Siksi vastasin Uusin lakkani- teemaan tällä I Love Nail Polishin Very Ornamentalilla. Täytyy myöntää, että olisin kovasti halunnut vähän puijata ja lakata jollain ihan muulla kuin punaisella. Vaikka Very Ornamental on ihana holo ja sopii siksi kevätkynsille hyvin, niin jotenkin silti tuntui että nyt ei ole punaisten lakkojen kausi..
Ajattelin, että punaisen lakan kaveriksi olisi kiva tehdä aksenttikynsi mustavalkoisella ja löysin kivan ruusukuvion Pueenin Stamping Buffet kokoelman laatalta 73. Kun olin saanut aksenttikynnet ja kaksi helposti levittyvää kerrosta Very Ornamentalia lakattua, totesinkin että kyllä se punainen sopii kevääseenkin. Ihan rakkautta <3
Käytin: ILNP - Very Ornamental, Gina Tricot - White, MoYou Nails - Special Nail Polish Black, Pueen laatta 73.
Kymppiviikolla yhdistin ABLECS:n sekä facebookin Lakkaushaaste-ryhmän viikon haasteet. Lakkaushaasteessa teemana oli kopioida lakkaus, jonka joku on jo aijemmin tehnyt ja toisessa haasteessa teemana oli sateinen päivä.
Ihastuin Heliumian tekemiin minttuisiin pilvi-sateenvarjokynsiin jo silloin kaauan aikaa sitten kun hän ne lakkaushaasteeseen teki ja halusin ehdottomasti kopioida sen lookin itsellenikin. Onnekseni Krista oli juuri myymässä huutiksessa tarvitsemaani laattaa, niin sain aikeeni todeksi. Nämä lakkaukset olivat sarjassamme "näyttääpä helpolta ja nopealta", mutta todellisuudessa uusin sateenvarjoleiman VIISI kertaa pieleen menneiden kohdistuksien takia. Se siitä helposta ja nopeasta.. Kivat näistä tuli kuitenkin taisteluista huolimatta.
Käytin: Picture Polish - Honey Moon, MoYou Nails - Special Nail Polish Black, Depend - hopea sekä BBF-11 leimauslaatta.
Toinen kymppiviikon aiheista oli Dot dot dot, eli pilkutusta pilkutusta pilkutusta.. Tässä erittäin simppeli pilkutusmanikyyrini Rivetingillä ja Ginan mustalla. Nämä olivat itse asiassa tosi kivat lakkaukset ja viihdyin näissä yli puoli viikkoa.
Käytin: China Glace - Riveting, Gina Tricot- Black sekä pilkkutikkua koristeluihin.
-----------------------------------------------------------------------
Nyt ollaan siis reaaliajassa ja viikon yksitoista haasteisiin pitäisi alkaa tarttumaan. Sain eilen postissa neljä uutta Born Pretty Storen leimauslaattaa testiin ja palan halusta päästä kokeilemaan niitä, joten voi olla että haasteisiin vastataan "vaihteeksi" leimaamalla.. ;) Jos vaikka liukuväriä tekaisis leimojen alle, eikös se olis aika uutta ja ennennäkemätöntä minulta?:D

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015
ABLECS15- Puolivälin päivitys julkaisemattomista lakkauksista
The Finnish(able) Nail Art Challengen kevätversio on edennyt jo yli puolenvälin ja huomenna starttaa jo haasteen kymmenes viikko. Ajatelkaas, näin nopeasti se kevät etenee!:) Olen omasta osallisestumisestani ylpeä, sillä olen pysynyt haasteen aikataulussa toteuttaen joka viikolta vähintään toisen teemoista. Jeij!
Haasteen aikana olen onnistunut toteuttamaan useammatkin itseäni miellyttävät lakkaukset, mutta joukkoon on mahtunut myös feilanneita tai muuten vaan niin "tylsiä" tai "perus"lakkauksia, etten ole viitsinnyt niistä erikseen blogiin asti raapustella. Nyt kun puolivälin rajapyykki on ylitetty, niin ajattelin nollata saldon ja kerätä samaan postaukseen kaikki vähemmälle huomiolle jääneet haastelakkaukset kuluneiden kahdeksan viikon osalta. Kaikki nämä lakkaukset olen esitellyt jo Instagramin puolella, joten siellä minua seuraaville ei ole valitettavasti luvassa mitään ennen näkemätöntä.
Ensimmäinen julkaisematon lakkaus löytyy haasteviikolta kaksi, jolloin teemana oli harmaan sävyt. Minulla oli kiva visio harmaasta ombresta, mutta se tökkäsi toteutusvaiheessa sävyjen puutteeseen. Koetin silloin luoda itse uusia harmaan sävyjä sekoittamalla Misa Grey Mattersiin alustalla hieman mustaa, mutta loppujen lopuksi kynsilläni oli ombren sijasta epämääräinen harmaamustien sotkujen kerho.
Seuraavaksi kokeilin liukuväriä harmaalla ja mustalla, mutta lopputulos oli liukuvärin teknisestä onnistumisesta huolimatta niin tunkkainen, etten pitänyt siitä ollenkaan. Sitten päätin pelata varman päälle ja tehdä pohjat Misan Grey Mattersilla ja China Glazen Fairy Dustilla. Onneksi otin tästä vaiheesta kuvan ennen saunaan menoa, sillä onnistuin ruttaamaan lakat ennen kuin edes olin kunnolla kerennyt päättää koristeluista. Lopulta turhaantuneena esittelin tämän lakkauksen pohjaksi tarkoitetun yhdistelmän vastauksenani annettuun aiheeseen. Shades of grey, tässähän niitä.
Viikolla kuusi pyydettiin kynsille sutimaan pelkkää violettia. Näidenkin lakkausten taustalla on taistelu hienosta visiosta ja sen toteuttamisen epäonnistumisesta. Suunnitelmissani oli mennä kopiointilinjalla ja toteuttaa Sannun ihanista pilvi-ombre-kynsistä oma versioni violetin sävyillä.
Suunnitelmani meni vikaan siinä kohti, kun pilviä piti alkaa maalailemaan. Se ei ollutkaan niin helppoa kuin ajattelin, enkä suostunut hyväksymään kynsilläni epämääräisen möhkäleisiä pilventötteröitä. Tämänkin idean kanssa kävi siis niin, että muutaman turhauttavan yrityskerran jälkeen vaihdoin taktiikkaa ja menin sieltä, missä aita on vieläkin matalammalla. Vaihdoin etusormen vaaleanvioletin lakan samaksi nimettömän kanssa ja tökkäilin pilkkutikulla keskisormien kynsiin kukkasia. Ihan kiva, mutta ei ollenkaan sitä mitä lähdin hakemaan, joten lakkaus jäi silloin esittelemättä.
Lakkoina käytin China Glazen Sweet Hookia, OPIn A Grape Fit:ä sekä Essencen Break Troughia.
Seitsemänneltä haasteviikolta löytyy lakkaus, johon käytin teeman mukaisesti yhtä eniten käytettyä lakkaani. Useinmiten kynsilleni päätyvä lakka on Gina Tricon White, jota käytän keskimäärin joka toisessa tai kolmannessa lakkauksessa aksenttikynnellä.
Tämän lakkauksen idea (lainattu @badgirlnails :lta) ja värivalinnat miellyttivät itseäni kovasti, mutta pienet virheet ja mokailut kostautuivat niin, etten silloin keksinyt näistä oikein mitään kivaa sanottavaa. Näin jälkeenpäin katsottuna lakkaus näyttää ihan kivalle, enkä ihan kaikkia silloin ärsyttäneitä asioita enää muistakaan. Suurin tympääntymisen aihe taisi olla tuon vinyylillä tehdyn negativespacen suttuisuus, joka ei kylläkään kuvasta niin pahasti edes erotu.
Tähän lakkaukseen käytin Whiten lisäksi OPIn I Just Can't Cope-Acabanaa, kelmutustekniikkaa, niittejä sekä kynsivinyyleitä.
Nämä ovat myös seitsemänneltä haasteviikolta. Näköjään en sillä viikolla ollut ihan iskussa..
Käytin pastelliseen liukuvärjäykseen Gina Tricon Candy Pinkiä sekä kahta frankenia, jotka olen tehtaillut joskus pari vuotta sitten ja nimennyt mieheni ja poikani mukaan. Postaus frankeneista löytyy arkistojen kätköistä, mutta vierailkaa siellä vain omalla vastuulla!:D
Eipä tästä lakkauksesta jäänyt jälkipolville sen suurempaa tarinaa kerrottavaksi. Ihan kiva liukuvärjäys kolmella värillä. En viihtynyt, liian hempeät. En onnistunut myöskään koristeluissa, joten lakkaus ei ollut kovinkaan pitkäikäinen.
Candy Pinkin lisäksi lakkaukseen päätyi Teannan omat lakat nimiltään Termintti sekä Lumimies.
Kahdeksannen viikon Monochromatic-teemaan vastasin tällä lakkauksella. Yksi sana riittää kertomaan fiilikseni tästä toteutuksesta, PLÄÄH! Vieläkään ei irtoa tästä lakkauksesta sen kummempia reaktioita. Tylsä ja epäonnistunut, en tykkää.
KBShimmerin Mint-al Vacation on ihana hololakka, mutta valitettavasti ei sopinut yhtään ihonvärini kanssa yhteen. Koitin korjailla tilannetta leimoilla, mutta kuten kuvasta näkyy, tai pikemminkin ei näy, niin en onnistunut yrityksessäni pelastaa lakkaus tylsyyskuolemalta, sillä sävyt sulautuivat toisiinsa liiankin hyvin. Leimat ovat kukonaskelkuviota DRK-A- laatalta ja leimattu Konadin Hepburn Bluella. Kyllä ne sieltä juuri ja juuri erottuu, jos tietää niiden olevan siellä :D
Huhhuh, siinäpä ne esittelemättömät olikin. Toivotaan haasteen loppupuoliskolle hieman enemmän onnistumisia!:) Täällä on vaan koko perhe ollut toista viikkoa flunssan kourissa, niin en ole pahemmin edes lakkaillut viime päivinä, mutta jospa tulevalla viikolla löytyisi taas enemmän aikaa rakkaalle harrastukselle.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015
Toistan itseäni, melkein
Onnistuin jokin aika sitten tekemään niin miellyttävät lakkaukset, että tahdoin toistaa itseäni ja tehdä saman lakkauksen uudelleen vaihtaen ainoastaan yhden värin. Olen kuitenkin onnistunut hukkaamaan tarvitsemani leimauslaatan, joten olin pakotettu toteuttamaan lakkauksen eri leimalla.
Liukuvärjäystä töpötellessäni olin niin harmissani laatan puuttumisesta, että unohdin tarkoitukseni tehdä liuku joka toiseen kynteen toisin päin. Huomasin asian kuitenkin jo kahden kynnen töpöttelyn jälkeen ja tein kompromissina liu'un eri päin keskisormien ja peukaloiden kynsiin. Ihan kivaa elävyyttä siitäkin tuli lakkaukseen.
Leimaushetken koittaessa meillä oli jotain sanaharkkaa mieheni kanssa ja runttasin leimasinta vähän turhan suurella voimalla kynsille aiheuttaen leimojen osittaisen leviämisen. Kuvio onneksi osasi muutoin miellyttää ja lakkauksesta tuli ihan mieleinen, vaikken onnistunutkaan esikuvan täydellisessä matkimisessa.
Meinasin ensin olla laiska ja jättää näiden kynsien julkaisun ensi viikolle ja vastata näillä ensi viikon pääsiäisteemaan ABLECS15-haasteessa. Tein nämä lakkaukset kuitenkin jo täksi viikonlopuksi, niin en malttanut enää pitää näitä julkaisemattomana yhtään pidempään :D
Olen muuten törmännyt nyt ihan uuteen ilmiöön kohdallani, nimittäin ns. kirjoitusmasikseen. Nanne oli osannut nimetä tämän fiiliksen, missä intohimoa riittää kyllä lakkoja ja lakkailua kohtaan, mutta teksti ei vain tunnu kulkevan. En viitsi tuottaa väkipakolla sisältöä tänne blogiini, sillä tiedän, ettei se ole hääviä luettavaa jos tekstistä puuttuu tunne, että asia kiinnostaa ja innostaa. Tästäkin, nyt esittleyssä olevasta lakkauksesta tykkään mielettömästi, mutta en saa itsestäni oikein mitään irti. Ensimmäisistä kappaleista varmaan huomaakin jonkin loppusilauksen puuttuvan.
Oikeastaan tulinkin esittelemään nämä lakkaukset tänne siksi, että samalla haluan muistuttaa, että vaikka blogissa olisikin hiljaista niin instagramin puolella jaan kuitenkin lakkauksiani suhteellisen säännöllisesti. Tulkaa siis sinne kurkkimaan ikävän yllättäessä:) Nimimerkkini ig:ssa on siis @teannakoo
Käytetyt tuotteet ja tarvikkeet
Aluslakka: Gina Tricot - Base Coat
Värilakat: OPI - I Just Can't Cope-acabana ja Gina Tricot - White
Blingbling: Orly - Prisma Gloss Silver
Leimauslakka: MoYou Nails - Special Nail Polish White
Päällyslakka: Glisten & Glow - HK Girl Top Coat
Muut tarvikkeet: MoYou London leimauslaatta Bridal 07, XL- leimasin

torstai 5. maaliskuuta 2015
ABLECS15 - Viikko neljä: Turkoosi
Toinen tämän viikon teemoista Finnish(able)n kevätversiossa on turkoosi. Ihastelen aina turkooseja lakkoja toisten kynsillä, mutta saan harvoin kyseistä väriä omille kynsilleni asti. Jotenkin turkoosit lakat näyttävät vierailta omilla kynsillä. Ehkä en ole vain löytänyt minulle oikeaa sävyä ja siksi vierastan niitä. Valkoisen kanssa miksattuna tämäkin väri tuntuu enemmän omalta jutulta, joten liukuvärjäys oli ehdottomasti hyvä ratkaisu tähän teemaan vastaukseksi.
Yllättääkö jotakin jos kerron käyttäneeni tähänkin lakkaukseen Ginan Whiteä? Tämän haasteen aikana olen käyttänyt kyseistä lakkaa neljään lakkaukseen seitsemästä:D Paritin Whiten Essien Strut Your Stuffin kanssa ja niiden liitosta syntyikin raikas liukuvärjäys. Tein vaihtelun vuoksi liu'un joka toiseen kynteen eri päin ja sipaisin päälle vielä kimallusta Orlyn Prisma Gloss Silverillä.
Sain alkuviikosta mukavaa postia Born Pretty Storelta, kun päätin ottaa muutamia tuotteita testattavaksi pitkän tauon jälkeen. Olen haaveillut pääseväni kokeilemaan heidän omia leimauslaattojaan ja valitsinkin niistä kaksi testiin. Lisäksi paketista paljastui bonuksena ylimääräinen, suorakulmainen leimauslaatta! Olen lukenut BPS:n leimauslaatoista pääsääntöisesti pelkkiä positiivisia arvosteluja, joten olen todella innoissani, että pääsen vihdoin itsekin kokeilemaan niitä!

Halusin heti kokeilla uusia laattojani ja valitsin ensimmäisenä testiin BP-21 laatan, josta leimasin kuvion MoYou Nailsin valkoisella leimauslakalla. En tiedä mitä kuvion on oikeasti tarkoitus esittää, tai onko sen tarkoitus esittää mitään, mutta minulla tuli siitä mieleen tuulenpuuskat. Ajattelin sen sopivan hyvin keväiselle pohjalle ja aika kivat näistä lakkauksista tulikin, vaikka tuulenpuuska-mielikuva ei ehkä ihan niin hyvin lopputuloksesta välitykään. Hyvin mieluinen lakkauksesta tuli joka tapauksessa:)
Laatan kuviot nousivat moitteettomasti leimasimelle ja siirtyivät nätisti kynnelle. Tai tässä tapauksessa yksi kuvioista kynsilleja loput testasin tikuille. Käytin leimaamiseen löllöä XL-leimasinta ja se tuntui toimivan hyvin yhteen tämän laatan kanssa. Kuviot eivät ole kovin syvään uurrettuja, enkä saanut niitä nousemaan kunnolla astetta kovemmalle suorakulmaiselle leimasimelleni, mutta löllön kanssa ne toimivat hyvin:)
Born Pretty Storen leimauslaattavalikoimat ovat melko monipuoliset ja itselläni testausta odottavat vielä aiemmin mainitsemani suorakulmainen sekä Marilyn-laatta. Ne tullaan varmasti näkemään blogissani tositoimissa piakkoin!
Mikäli tilaaminen BPS:lta kiinnostaa, niin koodilla TANG10 saa kymmenen prosenttia alennusta. Itse en koodin käyttämisestä hyödy muuten, kuin että kun sitä on käytetty viisi kertaa, niin saan teille lukijoille arvottavaksi jotain kivaa!:)

tiistai 24. helmikuuta 2015
ABLECS15 - Viikko 3: Hedelmäistä
Aloitetaan uusi haasteviikko puhumalla muutama sananen edellisen viikon teemasta, joka ei koskaan saanut omaa postaustaan. Kakkosviikon toisena teemana oli "harmaan sävyjä" ja voi kuulkaa että niitä kynsiä väkerrettiinkin! Taisi olla kolmannet vai neljännetkö versiot lakkauksesta, jotka lopulta kelpuutin pohjaksi ja tarkoitukseni oli ne vielä koristellakin, mutta sain ne kuvauksen jälkeen rutattua ja lopetin siltä erää lakkailut siihen paikkaan. Tuosta välivaiheesta, eli lakkauksen pohjasta löytyy kuva instagram-tililtäni ja linkitinkin sen vastaamaan annettuun teemaan, vaikka lakkauksen elinikä olikin valitettavan lyhyt. Sen enempää siitä lakkauksesta ei olekaan kerrottavaa, joten palataanpa nykyhetkeen.
Kolmannen haasteviikon ensimmäisen teeman kohdalla mietin ensiksi että APUVA, pitääkö minun nyt kaivaa hedelmäfimot naftaliinista, muuttua taidemaalariksi vai millä keinoin meinaan saada loihdittua kynsilleni hedelmäiset lakkaukset!

Ihannediili olisi ollut leimata jotain appelsiinikuviota kynsille, mutta kun en voinut yhtäkkiä sopivaksi leimauslaataksi muuttua, niin se suunnitelma jäi vain haaveeksi. Hedelmäfimoja minulta olisi ehkä vielä jostain laatikon pohjalta löytynytkin pyörimästä, mutta ulkonevat koristeet ovat niin epäkäytännölliset vaipanvaihdossa ja ylipäänsäkin kotiäidin arjessa, että en noussut edes tarkistamaan olisiko niitä löytynyt.
Inspiskuvia internetistä etsiessä törmäsin pariinkin otteeseen kivan näköisiin kirsikkakynsiin ja mieleeni muistuivat omat Heidin kynsistudiossa tekemäni lakkaukset vuoden takaa. Silloin tein raikkaan kirsikkaskittletten siirtofoliolla ja koska foliovermeet edelleenkin majailevat tarvikkeissani, niin päätin pitkästä aikaa käyttääkin niitä.
Folion kaveriksi valikoin kaksi värilakkaa sekä yhden lakan koristelutarkoitukseen. Tällä kertaa käytin aksenttikynsinä keskareita ja niille lakkasin kolme kerrosta Ginan Whiteä. Muille kynsille kerrostin China Glazen Gaga For Greeniä, ja huolella kerrostinkin, sillä vasta neljäs kerros toi toivotun lopputuloksen. Nimettömiin kalastelin ympyräglitterit OPIn I Snow You Love Me:stä.
Ennen folioiden lisäämistä olin melko varma, että en tulisi viihtymään näillä kynsillä kuvaushetkeä pidempään. Käytän niin harvoin vihreää kynsillä, että en tuntenut oloani yhtään kotoisaksi. Lakkauksen lopulta valmistuttua tykästyin yhdistelmään kuitenkin niin paljon, että en voi olla tuijottelematta näitä kynsiä! Kerrankin tuntuu, että koristelut eivät vie liikaa huomiota lakalta, vaan jotenkin ne toimivat yhteen ja lopputulos on samaan aikaan raikas ja rauhallinen. Tykkään!

maanantai 16. helmikuuta 2015
ABLECS15 - Viikko 2: Asuun sovitettu
Mehh.. Tiedättehän sanonnan, että jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin on parempi pysyä hiljaa? Mikäli aikoisin noudattaa tuota kehoitusta, niin tästä tulisi hyvin lyhyt postaus. Oikeasti tykkään kyllä lakkauksen ideasta ja hieman jopa lopputuloskin menettelee jos kynsiä ei tarkastele kovin tarkalla silmällä.Kaikki muu siinä alus- ja päällyslakalla välillä olikin sitten yhtä tuskien tietä.
Noniin, homman nimi on siis se, että olen kolmatta(ko?) päivää kovassa flunssassa ja tämä olotila ei tietenkään ole paras mahdollinen millekään järkeä vaativalle tehtävälle. Sain kuitenkin kivan idean lakkaukseen tämänpäiväisestä kotoiluasustani ja ajattelin niin simppelin idean onnistuvan vähän puolikuntoisenakin. Virhe.
Idea lakkaukseen syntyi lempparileggareideni mustavalkoisista atsteekkikuvioista. Vähän samantyylinen kuvio löytyy yhdeltä XL-laataltani, joten päädyin taas leimaushommiin. Yritin piristää flunssasta nuutunutta olemustani keltaisella paitapuserolla ja samalla sain siitä kivan värin valikoitua kynsiinkin.
Omistan ainoastaan yhden keltaisen kynsilakan, joten valinnanvaikeutta ei tässä kohtaa tullut. Yritin olla ovela ja säästää hermojani sen kerrostamisessa. Jossain vaiheessa tajusin, että yksin keltaista lakkaa kerrostamalla olisin selvinnyt kolmella-neljällä kerroksella, kun taas kerrostamalla sitä toisen lakan päälle sain sutia yhteensä viisi kerrosta, enkä siltikään ole tyytyväinen lopputulokseen.

Aloitetaanpa ihan alusta.
Lakkoja esiin valitessani muistin, että OPIn Need Sunglasses? ei ole peittävyydeltään huippuluokkaa, joten päätin lakata alle kerroksen yleensä niin hyvin käyttäytyvää Ginan Whiteä. Tänään tuo valkoinen päätti kiukutella ja sain lakat mm. kuplimaan, leviämään pitkin sormia ja raidoittumaan tosi rumasti. Järkevä minä olisi ottanut poistoaineen esiin ja aloittanut homman alusta, mutta flunssa- aivoni kertoivat, että kyllä ne seuraavalla kerroksella tasoittuvat. Eihän ne tietenkään tasoittuneet, mutta sitten taas ajattelin, että kyllä ne viimeistään kahdella värilakkakerroksella tasoittuvat. Jooei, sudin Need Sunglassesia Whiten päälle kolme kerrosta ja väri jäi siltikin paikoin epätasaiseksi.
Leimattaviin kynsiin lakkasin myöskin pohjalle Whiteä, mutta vasta kolmas kerros alkoi näyttämään siedettävältä. Osaan kynsistä lakkasin liian paksuhkoja kerroksia ja sehän aiheutti lakan iloista kuplimista. Taaskin järkevä minä havitteli asetoonin perään, mutta päätin kuitenkin saattaa epäonnisen lakkauksen loppuun ja esitellä teille "välillä" vähän fail- osastoakin.
Tässä vaiheessa ketään ei varmaan yllätä, etteivät leimatkaan halunneet onnistua? Kuvio nousi kyllä nätisti leimasimeen, mutta kynnelle en saanut yhtä ainuttakaan leimaa siirtymään kokonaisena. Lisäksi vedin kolme neljästä leimasta vinoon ja joihinkin tuli suttua, kun painoin kynttä liian kovasti tyynyä vasten.
Niinkuin jo alussa sanoin, niin kaikesta tästä napinasta huolimatta idea oli mielestäni kiva ja lopputuloskin kategoriaa kaukaa kauniit. Valivali-postauksesta huolimatta nämä saavat olla tämän viikon eka osallistuminen ABLECS15- haasteeseen. Onpahan inspiroiduttu nyt omasta kotiäitilookista:D

perjantai 13. helmikuuta 2015
ABLECS15 - Viikko 1: Jotakin muuta kuin pinkkiä
Tämän lakkauksen myötä ensimmäinen ABLECS15- haasteviikko on suoritettu ja seuraavaksi pääsemme jännittämään jatkuuko innostus vielä seuraavalla viikolla;)
Viikon toinen tehtävänanto on hyvin rento, sillä riittää että lakkaa kynnet ihan millä tahansa muulla, paitsi pinkillä. Missään ei kielletty yhdistelemästä teemoja, joten vaikka suoritin jo ystävänpäiväosion, niin jumitan vielä tämänkin kohdan samalla aiheella.

Meidän perheessä ystävänpäivää vietetään tänä vuonna ulkoilmassa bensankatkuisessa kisafiiliksessä. Miehen kisakausi moottorikelkkaenduron parissa starttaa lauantaina ja vaikkei hän juuri elettäni osaakaan arvostaa, niin minusta on mukava tunnustaa hänen kilpakalustonsa värejä kynsilläni. Tästä syystä jätin siis vaaleanpunaiset hempeilyt alkuviikolle ja tein näistä toisista ystävänpäiväkynsistä vähän asenteellisemmat.
Kolmen värin lakkaukseen, eli mieheni moottorikelkasta löytyviin punaiseen, mustaan ja valkoiseen halusin melko simppelit koristelut. Kolmella värillä oli aika luontevaa lähteä rakentelemaan leimoilla ja niiteillä maustettua skittletteä.
Punainen lakka on China Glazen Scarlet ja sitä kului keskisormiin ja peukaloihin kolmen kerroksen verran. Alkuperäisen suunnitelman mukaan punaiset kynnet oli tarkoitus jättää kokonaan koristelematta, mutta huomannette peukalon kynnestä, että se suunnitelma muuttui hieman matkan varrella. Törmäsin nimittäin keittiönpöydällä lojuvaan merkkaustussiin ja ajan kulukseni päätin kokeilla voisiko sillä kirjoittaa kynsille. No, pystyihän sillä, joten raapustelin Love-tekstiä peukaloiden kynsiin. Osansa sai myös nimettömien suukkosuut, joiden kaveriksi tekstailin ihan vaan äksää ja oota, kun taiteellinen lahjakkuus ei riittänyt sen pidemmälle;D
Mustaa ja valkoista kynsillä edustavat tuttavallisesti Gina Tricon Black ja White. Mustaa riitti kaksi kerrosta peittämään, mutta valkoista sain sutia kolme, koska en muistanut sekoittaa pulloa ennen lakkausta ja ensimmäinen kerros jäi siksi valjuksi.
Nimettömiin leimasin pusuhuulia Bundle Monsterin laatasta BM-303 Konadin punaisella leimauslakalla. Kiitos heijastumien, leimojen leviäminen ei erotu niin selvästi, mutta sain tosiaan vähän töhrittyä kuvioita vaikka käytössäni olikin HK Girl päällyslakkana. Ehkä minua ei vain ole luotu onnistumaan noiden Konadin lakkojen kanssa..

maanantai 9. helmikuuta 2015
Ablecs15 - Viikko 1: Oothan miun ystävä?
Än, Yy, Tee, NYT polkaistaan käyntiin keväinen lakkaushaaste, jonka ovat kehitelleet Annie, Katjamaria ja Mirka. Haaste on ajoitettu koko kevään mittaiseksi, eli se kestää kuusitoista viikkoa ja sisältää 32 eri teemaa. Osalle tämä haaste on varmaan jo tuttu, sillä ensimmäinen versio oli käynnissä viime syksyn ja talven aikana, mutta lisää infoa tämän kevään haasteesta voi käydä lukemassa kyseisten neitokaisten blogeista.
Koska haastemenneisyydessäni ei ole hirveästi hurrattavaa, niin ajattelin nyt asettaa riman sopivan helposti ylitettävälle tasolle, ettei haaste jäisi tällä(kin) kertaa kesken. Päätin, etten yritäkään yltää supertaitavien kanssalakkailijoiden tasolle tai ota paineita muiden luomuksista, vaan tärkeintä on tehdä kynnet, joissa myös viihdyn:) Lupasin itselleni myös joustoa sen suhteen, ettei joka viikko ole pakko keretä osallistua molempiin teemoihin ja että vaikka meinaisin pudota vauhdista, niin voin hypätä mukaan taas seuraavan viikon haasteisiin.
Ensimmäisen viikon kohdalla tehtävälistalla on Will you be my valentine?, eli lakkaus ystävänpäivän teemalla. Lähdin toteuttamaan annettua teemaa hyvin perinteisesti, eli vaaleanpunaisella värillä sydämin höystettynä. Tämä lakkaus ei vaadi tuntien piperrystä tai taiteellista lahjakkuutta, mutta vastaa silti tehtävänantoon ja on minulle hyvin mieleinen:)
Lakkasin pikkurillit China Glazen I'm Not Lionilla ja lopuille sudin Gina Tricon Candy Pinkiä. Aksenttikynnen koristelut tein töpöttelemällä I'm Not Lionia askarteluun tarkoitettujen sydäntarrojen ympärille. Tarroissa oli aika vahva liimapinta, jota "laimensin" hieman kiinnittämällä tarrat ensin pari kertaa iholleni. Askartelu- ja ääriviivatarroja voi siis käyttää kynsivinyylien tapaan, joskaan ne eivät ihan yhtä taipuisia ole, mutta ikään kuin köyhän miehen tai naisen versio;)
Viime postauksessa mainitsin, etten arvosta lakkoja, jotka eivät peitä kunnolla kolmannellakaan kerroksella. On kuitenkin olemassa yksilöitä, jotka ansaitsevat pysyväispaikan lakkalaatikostani huonoista peittävyysominaisuuksista huolimatta. Tällöin lakalta vaaditaan jokin todella hyvä muu erityisominaisuus, joka voi olla mitä tahansa sävyn, koostumuksen, käytön monipuolisuuden tms. kannalta.
Gina Tricon Candy Pink on yksi erityisluvalla majailevista lakoistani. Se peittää täydellisesti vasta neljännellä kerroksella ja silloinkin kerrokset on pitänyt sutia erittäin huolellisesti. Aikaa myöten lakka on vähän paksuuntunut, mutta ei se notkeampanakaan versiona peittänyt sen paremmin. Tätä hieman tujumpaa versiota on ehkä jopa hiukan mukavampi työstää, mutta en voi kehua neljän kerroksen lakkaamista ja kuivumisen odottelua mitenkään parhaimmaksi lakkauskokemukseksi. Candy Pink onkin saanut erityislupansa puhtaasti kauneutensa ansiosta. Se on nimensä mukaisesti herkullisen vaaleanpunainen, upeaa shimmeriä sisältävä lakka. Upean shimmeristä tekee se, että se tulee pullosta myös kynsille asti ja tuo lakkaan sopivasti keveyttä leikaten pahinta ällösöpöfiilistä.
Suosikki lakkakaverini Candy Pinkille on China Glazen I'm Not Lion. Sen sävy ja hologlittereiden kimallus sopivat mielestäni täydellisesti yhteen hempeän vaaleanpunaisen kanssa. Olen käyttänyt tätä yhdistelmää ennenkin ja rakastin sitä silloin vähintään yhtä paljon kuin nytkin, kun ne edustavat kynsilläni ystävänpäivän kunniaksi<3
perjantai 6. helmikuuta 2015
Triplasti leimoja
Viimeisimmästä koneelle istahtamiskerrasta on hujahtanut taas tovi jos toinenkin, mutta nyt tulin esittelemään parit kynnet, joissa olen viihtynyt tämän hiljaisuuden aikana. Kumpikin lakkaus sisältää leimausta, koska olen nyt niiin innostunut taas kyseisestä koristelumuodosta löydettyäni toimivan leimaus- ja päällyslakkacombon, joka ei suttaa leimoja:)
Näissä Sinney-inspiroituneissa kynsissä viihdyin neljä vuorokautta. Lakkoina käytin KoneHelsinki Quick Dry- sarjan Red Flagia, Golden Rose Holiday 51:stä sekä Gina Tricon Whiteä. Leimat Pueen Stamping Buffet laatasta 61 MoYou Nailsin Special Polish Blackillä.

Red Flag on sävyltään kaunis kirkkaan punainen, eikä kuivumisajassakaan ole valittamista. Koostumukseltaan se on helposti ja tasaisesti levittyvä, mutta peittävyysominaisuuksiltaan varsin heikko esitys. En enää tarkalleen muista, että laitoinko lakkaa kolme vai neljä kerrosta, mutta kummassakaan tapauksessa se ei peittänyt kunnolla. Ohuet kerrokset onneksi kuivuivat nopeasti, mutta en siltikään osaa arvostaa lakkoja, joita pitää kerrostaa kerrostamisen päälle.
Aksenttikynsiin halusin jonkinlaista kimalletta ja sitä lakkaukseen löytyi
hopeisesta tekstuurista ja _piti_ myös löytyä leimoistakin. Tuo leimakuvio näytti minusta laatalla jonkinlaiselta kimalluskuviolta, mutta mustavalkoisena lopputulos ei ollutkaan ihan niin bling bling kuin mielessäni sen olin kuvitellut. Vasurin leimat vedin innoissani vinoon ja kuvioon jäi reikiä, kun leimasin kokeilun vuoksi vähän kovemmalla leimasimella kuin yleensä. Ihan käyttiskynnet näistä kuitenkin tuli, vaikkei kaikki mennytkään ihan suunnitelmien mukaan:)

Seuraavaksi halusin kynsilleni vähän rauhallisempaa värimaailmaa. Saadakseni kaikki irti tästä leimaushuumasta päätin kokeilla tuplaleimausta. Käytin näihin kynsiin pohjaksi Misan Grey Mattersia ja leimoihin MoYou Nailsin mustaa sekä valkoista leimauslakkaa. Kuviot löytyvät Pueen Stamping Buffet laatoista 56 ja 65. Lisäksi
laitoin muihin kynsiin pyöreät valkoiset niitit.
Olen omistanut tuon Stamping Buffet setin kohta melko tarkalleen vuoden ja minulla on vieläkin siitä testaamatta varmasti yli puolet laatoista. En tiedä miksi sitä haaveilee aina vain uusista ja uusista laatoista, vaikka kätköistäkin löytyy niin paljon kivoja vaihtoehtoja! Näiden kynsien kuviot eivät varmaan niin hyvin kuvista erotu erilaisiksi, mutta vaikka valkoisella leimattu kuvio on hyvin samantyylinen mustan kuvion kanssa niin silti se on juuri sopivasti vähän erilainen ja tosiaan eri laatasta leimattu.
laitoin muihin kynsiin pyöreät valkoiset niitit.Olen omistanut tuon Stamping Buffet setin kohta melko tarkalleen vuoden ja minulla on vieläkin siitä testaamatta varmasti yli puolet laatoista. En tiedä miksi sitä haaveilee aina vain uusista ja uusista laatoista, vaikka kätköistäkin löytyy niin paljon kivoja vaihtoehtoja! Näiden kynsien kuviot eivät varmaan niin hyvin kuvista erotu erilaisiksi, mutta vaikka valkoisella leimattu kuvio on hyvin samantyylinen mustan kuvion kanssa niin silti se on juuri sopivasti vähän erilainen ja tosiaan eri laatasta leimattu.
Leimasin ensin valkoisella kuvion laatasta 56 ja sen päälle mustalla laatasta 65. Viiskutosessa kuvio on paksumpi ja harvempi kuin kuusvitosessa ja tähtikuviot ovat siinä suurempia. Kiva idea laittaa laattasettiin tällaisia "sisarkuvioita", sillä minusta ne sopivat erittäin hyvin varsinkin tällaiseen tuplaleimauskäyttöön:)
Näissä tuplaleimauskynsissä viihdyin rapiat neljä vuorokautta. Lakkausten elinikä olisi voinut olla pidempikin, jos vaihtamisen halu ei olisi iskenyt viidettä täyttä vuorokautta lähestyessä. Lakkaukset pysyivät erittäin hyvänä kynsillä koko elinkaarensa ajan, lukuunottamatta kasvurajaa sekä oikean käden peukalonkynnen lakkausten murtumista kynnen reunan mukana. Luulen, että tästä saan kiittää uutta päällyslakkaani tästä kestävyydestäkin, sillä en muista että millään muulla päällyslakalla lakkaukseni olisivat kestäneet näin hyvin kaikkea tätä kotiäitiyden ja talven tuomaa kuormitusta.

Teanna <3 Glisten & Glow HK Girl!
perjantai 23. tammikuuta 2015
Onnistumisen iloa
Oi tiedättekö sen autuaan tunteen, kun kynsijumalat vihdoin osoittavat leppymisen merkkejä pitkän kamppailun jälkeen? Minun tapauksessani ei kyllä ehkä voi puhua jumalista, vaan huonoista valinnoista käytettävien tuotteiden suhteen, mutta yhtä kaikki, nyt on niiiiiiiiin hyvä fiilis!
Olen tuskaillut (mustalla) leimaamisen kanssa iät ja ajat. Harjoittelun, harjoittelun ja vielä tuhannen kerran harjoittelun tuloksena ja sopivien leimasimien löydyttyä olen saavuttanut jonkinlaisen taitotason kyseisen koristelutekniikan saralla. Kuitenkaan en ole ikinä voinut olla täysin tyytyväinen varsinkaan mustalla leimattuun jälkeen, sillä jos olenkin saanut kuvion kokonaisena kynnelle ja vielä kohdistettuakin oikein, niin viimeistään päällyslakan lisääminen on pilannut kuvion levittämällä värit.
Mustana leimauslakkana minulla on ollut alusta asti käytössä Konadin helmiäismusta. Valitettavasti sen huonot ominaisuudet ovat jääneet aina hyviä puolia paremmin mieleen, sillä en muista kertaakaan saaneeni sillä täysin onnistunutta leimausjälkeä aikaan. Lakassa kyllä riittää pigmenttiä peittävyyteen, eikä se olekaan ollut ongelma kuin jälkisiistimisen kannalta. Harmitus on siinä, että en ole löytänyt hyvää päällyslakkaa toimimaan yhdessä tämän lakan kanssa, vaan aina saan kuviot sottaiseksi vaikka olen mitä koittanut. Olen kuullut monen muunkin painivan saman ongelman kanssa, mutta toisaalta taas esimerkiksi Belegwen näyttää tulevan sen kanssa juttuun oikein mainiosti. Ehkä tässä on ollut aina enemmän kyse omasta osaamattomuudestani kuin lakan huonoudesta, mutta onhan se mukavampi olla löytävinään ne ongelmat jostain muualta kuin itsestään ;D
Viimeisimmän leimailukerran tuskastuttamana kyselin vähän sieltä sun täältä kynsinaisilta vinkkejä päällys- sekä leimauslakan valinnoista ja toissapäivänä sitten naputtelin pienen tilauksen Cesarsshopille.
Olen kuullut oikeastaan pelkästään hyvää Glisten & Glown HK Girl päällyslakasta, mutta nuukuuksissani olen jättänyt sen ostamatta, koska varastoissani on useampi varapullo Mereneidin pikakuivattavaa, joka on mielestäni toiminut ihan ok peruslakkauksissa. Leimauksien kanssa se ei kuitenkaan ole toiminut toivotulla tavalla, joten päätin laittaa voivottelulle pisteen ja tuhlata vähän arvokkaampaan päällyslakkaan. Halusin myös kokeiluun kilpailijan mustalle leimauslakalle ja laitoin tilaukseen mukaan MoYou Nailsin mustan.
Laitoin uudet tulokkaat heti testiin ja valitsin laatoistani kuvion, jolla olisi ollut aikaisemmin käyttämilläni tuotteilla (ja taidoillani) mahdotonta saada siistiä jälkeä aikaiseksi. Kyseinen kuvio löytyy Pueenin Stamping Buffet laatasta nro 63.
Leimasin kuvion siis Moyoun Nailsin mustalla, joka toimikin loistavasti! Okei, parissa kohdassa kuvio on vähän vajaa, mutta se on omaa laiskuuttani, kun en kiireessäni (kiire oli siis se, että pääsen pian kokeilemaan päällyslakkaa:D) malttanut ottaa kuviota uusiksi. Lakasta löytyy riittävästi pigmenttiä tällaiseenkin kuvioon, jossa värialueet ovat suurehkoja. Vaikka pigmenttiä löytyykin, niin siltikään tämä ei sotke läheskään yhtä paljon kuin Konadin versio! Unohdin nimittäin suojata sormet Peel Offilla ja Konadin mustaa olisi saanut ihan huolella hinkuttaa kuivahkoista sormista pois, mutta tämä versio lähti ihan kohtuu nätisti irti. Jes!
Kun leimauslakka oli todettu toimivaksi, niin seuraava jännitysmomentti oli päällyslakan lisääminen. HK Girl on tuoksultaan melko voimakas ja koostumukseltaan se tuntui paljon ohuemmalta kuin esimerkkinä käyttämäni Mereneidin pikakuivattava. Se levittyi kynnelle melkein kuin itsestään ja tiedättekö, leimakuvio ei levinnyt!!!!! Kuinka huippua!<3 Tämä ei myöskään kutista lakkaa mistään suunnasta, kuten joillekin pikakuivattaville tuntuu olevan ominaista.
Lakkauksesta tein tarkoituksella ihan simppelin yhden värin lakkauksen aksenttikynsiä lukuunottamatta. Nimettömissä on pohjalla Ginan White ja muilla kynsillä edustaa KoneHelsingin Torres Blue, jota käytin myös edellisen postauksen liukuvärjäyksessäni. Yksistään lakattuna Torres Blue peitti kahdella helpolla kerroksella, joten jeij myös sille! Tämä lakkaus oli yhtä onnistumisen riemujuhlaa :D
Kuvani eivät anna Torres Bluesta todellista kuvaa, mutta lähempänä oikeampaa värisävyä ollaan ylimmässä kuvassa. Näiden kuvien ja tämän postauksen tarkoitus on vain ja ainoastaan hehkuttaa tätä uutta leimausrakkautta :D Laitetaan vielä yks sen kunniaksi!

keskiviikko 14. tammikuuta 2015
Mix 'n match eläinkuosilla
Joskus hauskimmat ideat kynsiin löytyvät Instagramin tai internetin ihmeellisen maailman sijasta aivan arkisista asioista. Näiden kynsien inspiraatio syntyi vaipanvaihtohommissa ;D
Tästä söpöstä vaippapepusta muistin ensimmäisen ikinä hankkimani leimauslaatan, Konad m57:n, josta löytyy myös seeprakuvio. Kyseisessä laatassa koko kynnen kuviot ovat pienehköt, mutta koska olin juuri lyhentänyt kynteni taas nysiksi, niin arvelin kuvioiden juuri ja juuri riittävän.
Koska olen pitkän aikaa mennyt tutulla, turvallisella ja vähän tylsälläkin kynsityylillä, niin halusin nyt kynsille vähän yllätyksellisyyttä. En ole vielä koskaan törmännyt tylsiin mix' n match- kynsiin, joten päätin toteuttaa seeprakynnet sillä tyylillä:)
Lakkauksesta tuli sekoitus nudea, mustaa, kiiltävää ja mattaa ripauksella hopeisia niittejä. Mustat kuviot leimasin Konadin mustalla Lumene CC-lakan päälle. Mattaseeprat taas leimasin Flormarin mattapäällyslakalla Ginan mustan päälle. Muutamaan kynteen heitin yksittäiset neliöniitit koristeiksi ja yhteen niitä tuli vähän reilummasti. Oikean käden nimetön jäi tarkoituksella pelkän CC-lakan suojelukseen tasapainottamaan hiukan överikoristellumpaa keskisormea;)
Vieläkun saisi ikuisuustaistelun kuvaamisen ja mustan leimauslakan leviämisen kanssa voitettua, niin voisin olla näihin kynsiin tyytyväinen. Hyvää mustan leimauslakan ja päällyslakan comboa saa ehdottaa, Konadin musta ja Mereneidin pikakuivattava eivät ainakaan ole hyvä match!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)