Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vuosikooste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vuosikooste. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. joulukuuta 2013

Vanha vuosi pakettiin vol. 2

Perinteitä kunnioittaen listaan tämän vuoden mieluisimmat lakkaukset samaan postaukseen. Koska idea putkahti mieleeni taas eräänä unettomana yönä, niin postaus sisältää lempparikynsien lisäksi myös muita maininnan ansaitsevia lempparijuttuja sekä kartoittamatonta tajunnan virtaa liittyen blogiin, kynsiin tai oikeastaan mihin vain maan ja asetonipurkin väliltä;) Teksti saattaa olla, luultavasti onkin hyvin pomppivaa ja kategorisoimatonta, mutta kynsikuvat laitan kuvitukseksi julkaisujärjestyksessä. Toivottavasti nautitte kyydistä!;) Ainiin, edellisen vuoden koosteen löydät tämän linkin takaa.

Tammikuu

Kulunut vuosi on ollut kynsitaiteilun kannalta minulle niin sanotusti tasaisen kehittymisen kautta. Harrastus on muuttunut impulsiivisesta innostumisesta arkipäivien piristykseksi ja oleelliseksi osaksi elämääni. Toki kynsilakat ja kynsitaide innostavat minua edelleen, mutta olen löytänyt enemmän omaa tyyliäni enkä enää jatkuvasti joudu sitä metsästämään. Uusia asioita on edelleen mukava kokeilla, mutta useimmiten osaan jo sanoa ennalta onko joku uusi trendi minun juttuni vai ei. Floppejakin tulee, mutta niistä voi aina ottaa opikseen:)

Tänä vuonna isoja juttuja kynsilakkarintamalla ovat olleet mm. tekstuurilakat, joihin minäkin hurahdin aivan täysillä mukaan! Toisaalta pinnalla ovat olleet myös tikkuglitterlakat, joille en syttynyt sitten yhtään. Koristelutyyleistä parhaimmin on jäänyt mieleen skittlettet, joita varsinkin loppuvuodesta olen tehtaillut kynsilleni useampaankin otteeseen:)
Maaliskuu

Kuluneen vuoden aikana olen toteuttanut kahtakin eri kynsitaide-haastetta. Alkuvuodesta toteutin lukijoideni keksimää kahdeksan osaista haastesarjaa ja loppuvuoden olen painiskellut 31:n päivän haasteen parissa. Nämä haasteet ovat olleet osittain harmaita hiuksia aiheuttavia, mutta niiden avulla on tullut tosiaankin haastettua itseä kokeilemaan uusia juttuja! Tässä vaiheessa (kun itselläni on vielä 31:n päivän haastavimmat osat edessäpäin :D) voin suositella teitäkin kokeilemaan jotain haastetta. Mikäli pidemmän aikavälin haasteet eivät innosta, niin naamakirjassa on myös kiva Lakkaushaaste-ryhmä, jossa haasteen aihe vaihtuu viikottain:) Itsekin olen välillä saanut inspistä kynsiin siellä meneillään olevista haasteista ja onhan se myös kivaa nähdä, miten muut ottavat saman haasteen vastaan.

Huomasin muuten, että saan näköjään parhaimmat ideani "pakotettuna", sillä yli puolet tämän vuoden lempparikynsistä ovat jonkin edellä mainitsemani haasteen tulosta!:D

Huhtikuu

Haen kynsiini paljon (jatkuvasti) ideoita netistä ja eniten tietysti lukulistallani olevista blogeista. Kaikkien aikojen lemppareihini kuuluu Better Nail Day ja tämän vuoden nousija luetuimpien blogien kategoriassa on Sannails:) Kumpikin näiden blogien takana olevista naisista tekee ihanan tasaista ja oman näköistä taidettaan ja kirjoittaa rennolla otteella blogiaan. Arvostan heitä kumpaakin myös netin kautta välittyvien ihanien persoonien vuoksi. Ulkomaisista blogeista luen eniten kuuluisaa The Nailasaurus-blogia.

Lukulistalleni päivittyy melkein viikoittain uusia ihania blogilöytöjä, joten en viitsi kaikkia niistä alkaa erikseen mainitsemaan, vaikka jokainen niistä ansaitsisikin maininnan tässä kohtaa! Kurkatkaa profiilini kautta lukulistaani, sieltä löytyy melkoisia aarteita <3

Toukokuu

Vaikka itse tykkäänkin lukea tasaisen tiuhaan päivittyviä blogeja, niin oma postaustahtini on aikalailla vakiintunut säännöllisen epäsäännölliseksi. Tästä tunnen joskus pientä pistoa sisälläni, mutta toisaalta olen onnellinen että tämä paikka on pysynyt minulle tällaisena mukavana vapaa-ajan hömppänä ilman pakottavia velvotteita. Joskus asiaa on niin paljon, että on postattava tiheämmin, mutta joskus aika ja mielenkiinto blogia kohtaan ovat hiukan enemmän etsinnässä ja silloin blogissa on luonnollisesti hiljaisempaa. On ollut ihana huomata, että te lukijat olette jotakuinkin sopeutuneet blogini rytmiin ja pysyneet mukana hiljaisempienkin hetkien aikana:) Lukijoita on tullut vuoden aikana myös suuri määrä lisää ja se onkin suurin syy siihen, miksi jaksan jatkaa blogini päivittämistä huonompienkin kausien jälkeen.

Kesäkuu

Yhteistyökuvioita minulla ei blogini kautta ole mihinkään yrityksiin, mutta tiettyjä putiikkeja tulee mainostettua ihan ilmaiseksi siitä syystä, että olen ollut oikeasti tyytyväinen tuotteisiin ja palveluihin. Ostan kynsiharrastukseen liittyvät tarvikkeeni yleensä netin kautta ja tuen mielelläni kotimaisia yrityksiä. Kun tässä postauksessa nyt puhutaan kuluneen vuoden lemppareista muutenkin, niin voinen luonnollisena jatkumona todeta lemppari kynsitarvikekaupakseni vakiintuneen Adeninan verkkokaupan.

Harrastukseeni liittyvien ostosten erilliset esittelyt ovat jääneet kokonaan pois kirjoituslistalta. En tiedä kuinka moni teistä tykkäisi lukea erillisiä ostopostauksia, mutta omaan tyyliini istuu paremmin ostosten esittely lakkausten yhteydessä. Tästäkin voi olla joskus poikkeuksia fiiliksestä riippuen. Mitä mieltä te yleensä olette ostopostausten tarpeellisuudesta?

Heinäkuu

Kynsilakkavarastoni on aikojen kuluessa muuttunut enemmän ns. salonkilakkapainotteiseksi ja eniten olen mieltynyt China Glazen ja OPIn lakkoihin. Kivijalkakauppojen ehdotonta aatelia edustavat Gina Tricon lakat, joita onkin määrällisesti eniten kokoelmassani. Ginan lakat ovat hinta- laatusuhteeltaan todella toimivia ja sävyjäkin löytyy melkoinen valikoima. Eli vaikka toisaalta salonkilakat valtaavat alaa lakkalaatikostani, niin eniten tykkään silti käyttää ihan noita halpis Ginoja. Eikä se ole ollenkaan huono juttu:)

Nykyään en enää osta lakkoja niin herkästi enää pelkästä ostamisen ja omistamisen ilosta, vaan pyrin miettimään lakkojen todellisen käyttötarpeen. Tein aika vasta inventaariota kokoelmiini ja olen aika ylpeä sen laadusta ja koosta, joka ei edelleenkään yllä kolminumeroiseen lukuun! "Tarpeettomia" lakkoja olen saanut lahjoitettua yleensä melko kivasti miehen siskontytöille ja samalla saanut itselleni puhtaan omatunnon uusia lakkavalintoihin ajatellen. Olen kokenut tämän järjestelyn aika toimivaksi itselleni;)

Elokuu
Syyskuu

Kynsien kuvaamisen suhteen olen osittain kehittynyt, mutta ajoittain taso tuntuu olevan melko alhainen. Olen kyllä kiinnostunut valokuvaamisesta ja haluaisin olla siinä hyvä, mutta kärsivällisyyteni (tai sen puute) vähän rajoittavat kehittymistäni kuvaajana. Omistan kyllä hyvät laitteet ja kohtuulliset kuvausolosuhteet, mutta kiireen tai laiskuuden vuoksi turvaudun liian usein automaattisäätöihin:/  Mielestäni vaadin kuviltani nykyään vähän enemmän kuin aikaisemmin, enkä ole niihin kovinkaan usein tyytyväinen vaan julkaisen kuvat vain, koska mielestäni lakkaus tulee tulla julkaistuksi. Ehkä vielä joku päivä kyllästyn tähän epätyytyväisyyteen ja opettelen toimimaan kamerani kanssa yhteistyössä.

Olen myöskin vielä melko onneton kuvien muokkaamisessa.. Tämän vuoksi "unohdin" vastata siihen blogeissa kiertäneeseen "näin muokkaan kuvani"- haasteeseen. Tässä yhteydessä totuus on helppo paljastaa; en yleensä muokkaa kuviani juuri mitenkään. Normaalisti kuvat tulevat kamerasta blogiin melkein sellaisenaan, kuvakoko vain pienennettynä. Joskus rajaan kuvaa hieman tai painan kuvankäsittelyohjelman automaattikorjausnappia ja jos tulos miellyttää niin tallennan muutokset. Huh, tuntuu melkein synninpäästöltä vihdoinkin kertoa tämä julkisesti! Tämmöinen amatööri ruudun tällä puolella, hei vain!;D


Lokakuu 

Kuten kuvistakin huomaa, kynsieni pituus ja muoto ovat vaihdelleet vuoden mittaan hieman ja suurin muutos tapahtui marraskuun alussa, kun viilasin tasaiset kärjet manteleiksi. Viihdyin hyvin tasakärkisissä, hieman reunoista pyöristetyissä kynsissäkin, mutta nämä mantelit tuntuvat totuttelun jälkeen vieläkin mielekkäämmiltä. Olen myös huomannut kynsieni kestävän paremmin tämän muotoisena, eivätkä ne liuskotu yhtä helposti kuin ennen. Tasakärkisissä kynsissä oli se ongelma, että tuntui että aina jostakin kynnestä on reuna napsahtanut poikki. Manteleissa ei tätäkään ongelmaa ole, joten taidan viihtyä näillä jatkossakin:)

Marraskuu
Joulukuu

Olen iloinen siitä, että olen tämän vuoden aikana kehittynyt kynsitaiteilijana sekä bloggaajana. Lakkauspuolella huomaan tuntevani paljon enemmän termistöä kuin viime vuonna tähän aikaan ja kädet eivät enää tärise niin paljoa vasurillakaan lakatessa, että tarvisi kyynärpäitä myöten lillutella käsiä asetonissa;D Olen pyrkinyt myös pitämään blogini laadun tasaisempana ja postaavani oikeasti vain silloin kun on asiaa. Edellisen vuoden postausmäärä on toki korkeampi, mutta silloin tein enemmän ns. täytepostauksia haasteista, ostoksista jne.. Mielestäni blogi on pysynyt asialinjalla muuten samantyylisenä, mutta postaukset ovat nykyään vähän harkitumpia kuin ennen. Oletteko samaa mieltä?:)

KIITOS teille lukijoilleni siitä, että olette olleet kanssani elämässä tätä vuotta ja piristäneet useita päiviäni kommenteillanne! Ilman vastavuoroista keskustelua kommenttibokseissa ei tätä juttua varmasti viitsisi tehdä. Toivotaan että ensi vuodesta tulee taas hieman parempi ja että kehitystä tapahtuu vielä silloinkin:)


Mukavia vuoden viimeisiä päiviä kaikille ihanille lukijoilleni,
sekä lakkahuurujen täyteistä uutta vuotta 2014!! <3

tiistai 1. tammikuuta 2013

Vanha vuosi pakettiin.

Aloitetaanpa uusi vuosi muistelemalla menneitä. Monessa kynsiaiheisessa blogissa koottiin viime vuoden viimeisillä metreillä omat lempparit kasaan, minä teen sen heti uuden vuoden alkuun. Tätä aihepiiriä on lähestytty lempilakkojen ja -manikyyrien merkeissä, sekä osa myös siltä kannalta, että mitä on tullut vuoden aikana opittua tästä ihanasta harrastuksesta. Itse päätin koota omat lempparini huhtikuusta, eli blogin aloittamisesta joulukuuhun. Lempparilakkaukset valikoituivat useamman valintakriteerin perusteella, joita olivat mm. opettavaisuus eri koristelutekniikoista, tilanne/mielentila jossa lakkaus on tehty ja tietysti se, että lakkaus on miellyttänyt omaa silmääni.

Kynsiharrastukseni onkin herännyt oikein kunnolla eloon bloggaamisen aloituspäivistä eteenpäin ja paljon uutta on tullut vuoden aikana opittua. Toivottavasti kuvatkin todistavat väittämäni oikeiksi:)


Huhtikuulta eli ensimmäiseltä blogin elinkuukaudelta omaksi lempparikseni nousi nämä strasseilla koristellut kynnet. Mun mielestä strassein ja microhelmin koristellut kynnet ovat todella kauniita ja näyttäviä, mutta harvoin kehtaan itse niillä väkertää.


Toukokuussa kokeilin jotain uutta ja koristelin kynnet serveteillä. Se oli hauskaa puuhaa:) Oon aikonut toteuttaa kynnet samalla tekniikalla joskus uudemman kerran, mutta en ole vissiin löytänyt sopivan inspiroivaa servettiä tai muuten vain tämäkin asia on jäänyt aikomisasteelle. Suosittelen kokeilemaan!


Kesäkuussa leikittiin vedellä ja kynsilakoilla kuvassa näkyvin tuloksin:) Ensimmäinen vesimarmorointikerta ei ehkä ollut suuri menestys, mutta tämä lakkaus päätyi listalleni "harvinaisuutensa" takia, sillä vuoden aikana olen harrastanut tätä kynsitaiteen lajia tasan kolme kertaa.


Heinäkuussa tein ensimmäisen oikeasti onnistuneen liukuvärjäyksen.


Elokuussa juhlin ystävien häissä klassisessa ranskalaisessa manikyyrissä, jota oli hieman piristetty tarroilla. Harjoittelin heinä-elokuun aikana ranskiksen tekoa niin tippitarroilla kuin vapaalla kädelläkin ja mielestäni harjoittelu tuotti myös tulosta.


Syyskuu oli kynsilamaannuskuu ja olen postannut vain seitsemän kertaa, joten valinnanvaraa lempparikynsistä ei ollut hirveästi. Päädyin siihen, että nämä punaiset kynnet ruusutarroin ovat kuun parasta antia.


Lokakuussa otin ensimmäistä kertaa akryylimaalit käteeni ihan tositarkoituksella. Kovin erikoista tulosta ensikertalaiselta oli turha odottaakaan (varsinkaan näin epätaiteelliselta ihmiseltä), mutta minusta tuosta pikku haamusesta tuli oikeinkin suloinen kaveri:)


Marraskuun lumisateiden kunniaksi tehdyt kynnet:) Näissä ei oikeastaan ole mitään erikoista tai superhienoa, mutta olen niin ylpeä siitä, että olen oppinut leimaamaan kunnolla! Lisäksi tässä manissa on muutenkin kaikki asiat kohdillaan ja lakan rajojen siistimisessä olen kehittynyt aika paljon.


Joulukuussa opin, että askarteluun tarkoitettuja ääriviivatarroja voi hyödyntää myös kynsien koristelussa.

Vaikka minusta monesti tuntuukin, että toistan samaa vanhaa kaavaa ja koristelen AINA samalla tyylillä, niin kuvatkin sen todistavat että vajaan vuoden aikana on kuitenkin tullut kokeiltua montaa erilaista juttua. Paaaljon olen oppinut, kiitos kanssabloggaajien ja naamakirjan kynsikoristeluryhmien:) Myös kynsien kuvaamisessa olen mielestäni kehittynyt, vaikken vielä haluamallani taitotasolla ole siinäkään. Pienin askelin eteenpäin:)

Kynsien muoto ja pituus ovat vaihdelleet kuluneiden kuukausien aikana aika paljon, mutta nyt olen tainnut löytää oman linjani, joka näkyykin parissa viimeisimmässä kuvassa. Lyhyet, tasakärkiset kynnet miellyttävä silmääni eniten, joten niillä mennään:)

Haluaisin myös vihdoin löytää järkevän tavan kuvien merkitsemiseen. Kuten alkuvuoden kuvista huomaatte, niissä ei ole mitään blogiviittausta, kun taas näissä uudemmissa kuvissa on blogin osoite. Sellainen kiva, kuvaan lätkäistävä vesileima ois kiva, kun vain osaisin sellaisen tehdä!

Tulevalta vuodelta toivon uskallusta kokeilla erilaisia juttuja ja kehittymistä niin kynsien koristelussa kuin kuvaamisessakin. Mikäli Teannan oma paikka on pystyssä vielä ensi vuonna tähän aikaan, niin lupaan toteuttaa samantyylisen listan myös silloin, että päästään kaikki näkemään eteneekö tämä homma yhtään eteenpäin.

<3llä Teanna