Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Servetit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Servetit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

TKOP: Osa 5.


Piinapenkin toteutusaikataulu venyy venymistään, mutta vihdoinkin päästään haasteessa vähän eteenpäin. Vuorossa haasteen kohta numero viisi, jouluiset kynnet. Haastajana toimi Nata-2 ja haaste kuuluu näin:

"Annan haasteeksi tehdä joulunpyhinä jouluaiheiset kynnet, jotka liittyvät jollain tapaa omaan jouluusi. Jos joulunpyjät on kiireistä aikaa, niin tee sellaisena ajankohtana joka sopii itsellesi parhaiten :) Perusideana on kuitenkin omaan jouluusi liittyvät joululakkaukset, joiden kuvat julkaiset täällä joulunaikoina :)"

Tosiaan haastetta en päässyt toteuttamaan joulun pyhinä, vaan vasta nyt helmikuussa. Hieman tuntui oudolta yrittää väsätä jouluisia kynsiä, kun tekisi mieli jo ajatella tulevaa kesää ja kirkkaita kesän ja kevään värejä. Jonkinlaiset jouluaiheiset kynnet onnistuin silti väsäämään:) Aluksi pari inspiraatiokuvaa ja postauksen lopussa toteuttamani kynnet.


Haasteessa ei ollut mainittuna erikseen käytettävää kynsilakkaa, joten päätin toteuttaa kynnet tekniikalla, jota olen kokeillut vain kerran aikaisemmin. Tämä kyseinen tekniikka sopi mielestäni hyvin aiheeseen, sillä minun jouluuni (kuten varmasti monen muunkin;)) kuuluu olennaisena osana hyvä ruoka, jota syödään paljon ja nautiskellen. Kuvista varmaan arvaattekin, että päädyin toteuttamaan haasteen viidennen osan servettikynsillä!:)


Servetteina käytin ystävältäni saamia Iittalan Taika-astiaston kuvioisia servettejä. Kuviot olivat ehkä hieman liian isoja kynsille, mutta mielestäni sain melko samanlaista tunnelmaa kynsillekin pienistä kuvan osista:) Alle minulla oli lakattuna Ginan Puff Powder (sivuhuomautuksena: aivan ihana lakka!!). Mietin ensiksi lakkaavani pohjan punaiseksi, mutta en ollut varma kuultaisiko väri kuvioista läpi, joten päädyin tällaiseen ratkaisuun.  Tykkään tästä servettitekniikasta, mutta niin oudolta tuntui katsella jouluisia aiheita kynsillä tähän aikaan vuodesta, että kynnet eivät olleet kovinkaan pitkäikäiset. Aikaisemmat samalla tekniikalla toteutetut kynnet löydät muuten täältä:)

No mutta sellaista tällä kertaa, ei sen kummempaa kuin joulu helmikuussa;) Mitäs mieltä haasteen antaja on toteutuksesta? Iskeekö serveteillä koristellut kynnet lukijoilleni?:)

<3llä Teanna

tiistai 1. toukokuuta 2012

Lumimarjoja ja kevätkukkia

Servettikynsiä luvassa tänään!:)

Heti alkuun kunnia sille kenelle se kuuluu, eli Sekasotku-blogin Kajsalta tätä ideaa apinoin:) Hän oli tehnyt kynnet (melkein) samalla tekniikalla Marimekon Unikko-servetistä. Tästä pääset suoraan hänen tekemäänsä kuvalliseen tutoon:) Minulta löytyi kaapista myös Marimekkoa, mutta Lumimarja-kuosilla joten sitä piti päästä kokeilemaan! Tässä tulosta:




Aika ihana ja helppo idea minusta! Tosiaan muuten seurasin Kajsan ohjetta, paitsi että en kostuttanut servettiä ensin vaan asetin sen kuivana kynnelle ja sitten sivelin ja töpöttelin kuvan paikalleen kynsilakanpoistoaineeseen kostutetulla vanutikulla. Hieman tuli ruttua joihinkin kynsiin, mutta kyllä nämä ensiyritykseksi kelpaavat. Ylimääräiset leikkasin pienillä kynsisaksilla (kärjistä) sekä askarteluun tarkoitetulla paperiveitsellä.


Kävin tuossa meidän pihalla kuvaamassa tulvaa (asutaan ihan joen rannalla) ja huomasinpa että onhan se kevät tullut jo näillekin leveysasteille:) Vielä on pieniä lumikasojakin siellä täällä, että kyllä tämä lumimarja-aihekin on vielä ajankohtainen, mutta usko on kova että kohta päästään nauttimaan kesästä!