Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kynsivinyylit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kynsivinyylit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 21. maaliskuuta 2015

ABLECS15 - Viikko kuusi: Uskoin etten koskaan..

Kuinka ihana teema! Vaihtoehtoja tämän haasteen toteuttamiseen olisi kohdallani löytynyt monia, mutta ihan kaikkea ei voinut kerralla kynsille laittaa. Lopulta lakkaukseen päätyi kuitenkin useampia tehtävänantoon vastaavia elementtejä, kuten "en olisi ikinä uskonut saavani Born Pretty Storen laatalta Marilynin kuvaa tunnistettavasti kynnelle", "en olisi ikinä uskonut onnistuvani koko kynnen leimasiirtokuvan tekemisessä" sekä "en olisi ikinä uskonut ihastuvani johonkin lakkaan niin, että harkitsen varapullon ostoa jo ensimmäisen lakkauskerran jälkeen".

Instagram- seuraajani tietävätkin minun taistelleen tuon BP-15 laatan Marilyn-kuvion kanssa. Ensimmäisellä kokeilukerralla luovutin neljännen epäonnisen leimausyrityksen jälkeen, toisella kerralla jaksoin vain kaksi yritystä ja siirryin helpompien kuvioiden pariin. Epäonnistunumiseni johtui pelkästään omista huonoista kohdistustaidoista sekä melko korkealle asetetusta rimasta, sillä en hyväksynyt hiukankaan vinoon mennyttä tai huonosti siirtynyttä kuvaa, vaan odotin itseltäni täydellisyyttä. Kuviossa tai laatassa ei ole vikaa, sillä sen sain nousemaan joka kerta hienosti leimasimeen.

Laurak ehdotti minulle instagramissa, että kokeilisin tehdä kuviosta leimasiirtokuvan, jotta se olisi helpompi kohdistaa. Minähän heti siihen nurisin, että en kuitenkaan saisi aseteltua sitä kynnelle ilman ryttyjä ja rumia rajoja, mutta jonkun aikaa asiaa mietittyäni aloinkin lämpenemään idealle.

Eilen illalla kaivoin taas leimaustarvikkeet esille ja nostin Marilynin muotokuvan leimasimeen. Puntaroin hetken, että värittelisinkö leimaa vai jättäisinkö silleen. Olen jo jonkin aikaa halunnut tehdä negative space- lakkauksen leimaamalla ja ajattelin, että tämä kuvio voisikin sopia siihen hyvin. Laitoin kuvion päälle vain kirkkaan lakan ja kuivumisen jälkeen aloin mallaamaan sitä kynnelle. Koko kynnen leimasiirtokuvan asettelu kynnelle ei mennyt niinkuin venäläisten kynsisiskojen tutoriaaleissa, mutta joten kuten sain homman rullaamaan. Pientä fiksausta tein vielä reunoille mustalla lakalla, kun en tätäkään kuvaa saanut kerralla asettumaan oikein. Ruttujahan siihen tuli, mutta nyt laskin rimaani sen verran, että hyväksyin kuvan pienine epätäydellisyyksineen.

Äänet pääni sisällä kävivät taistelua lakkavalinnasta Marilynin kaveriksi. Toinen ääni kannatti jotain punaista, toinen taas huusi, että minun tulisi käyttää juuri kotiutunutta, ensimmäistä Picture Polishin lakkaani. Jälkimmäinen ääni oli painokkaampi ja aloin lakkaamaan kynsilleni iiiiih-hanaa PP:n Honey Moonia. Sävyero lakalla ja mustalla siirtokuvallani näytti minusta melko jyrkältä ja muutaman kynnen lakkaamisen jälkeen päätinkin jatkaa negative space- koristelua myös keskisormen kynteen. Tein negative spacen kulmikkailla kynsivinyyleillä ja lisäsin kuvion sisään vielä pieniä mustia niittejä.


Lopputulos miellyttää silmääni kovasti! Honeymoon on niiin ihanan sävyinen ja sen verran hyväkäytöksinenkin yksilö, ettei kolmen kerroksen lakkaaminen aiheuttanut yhtään harmittelua.

Honeymoon on hyvin moniulotteinen lakka, eivätkä kuvani pääse antamaan sille ollenkaan oikeutta! Sen vaalean vihreältä pohjalta kuultaa sekä scattered holoisuutta, sekä glass fleck-hippusia monessa sävyssä. On vähän tulkinnan varaista, että riittäisikö kaksi kerrosta peittävyyteen, mutta itse lakkasin kolme ohuehkoa.


Testailin samalla muitakin laatan kuvioita tikuille ja täytyy sanoa, että taaskaan en voi muuta kuin kehua näitä BPS:n laattoja! Kaikki kuviot toimivat juuri niin kuin pitääkin ja näinkin pienelle laatalle on saatu mahtumaan paljon kivoja kuvioita.


Laatoista ja muistakin nail art-tarvikkeista saa muuten tilatessa 10% alennusta käyttämällä koodiani TANG10. Leimauslaattavalikoimat ovat mielestäni todella hyvät ja täälläkin tulen vielä esittelemään piakkoin viimeisen yhteistyön merkeissä saamani laatan.

Käytetyt tuotteet ja tarvikkeet

Aluslakka: Gina Tricot - Base Coat
Värilakka: Picture Polish - Honeymoon
Leimauslakka: MoYou Nails - Special Nail Polish Black
Päällyslakka: Glisten & Glow - HK Girl Top Coat
Muut tarvikkeet: Born Pretty Store - leimauslaatta BP-15, XL- leimasin, kynsivinyylit, mustat pyöreät niitit

torstai 12. maaliskuuta 2015

ABLECS15 - Viikko viisi: Tekstuuri

Haasteen alkaessa lupasin olla armollinen itselleni ja porskuttaa iloisesti eteenpäin vaikka joku teema jäisikin toteuttamatta. Lupauksista huolimatta nyt minulla on kummallisen keskeneräinen olo, kun jätin viime viikolta toisen teeman tekemättä. Tiedän ettei se ole mitenkään vakavaa, mutta asia tuntuu nyt häiritsevän järjestystä mielessäni, enkä meinannut sen vuoksi saada ollenkaan kiinni tämän viikon teemoista.

Tykkäsin turkooseista liukuvärilakkauksistani niin paljon, että ne viihtyivät kynsilläni melkeinpä ennätykselliset kuusi vuorokautta. Poistohetkelläkin arvoin vielä monta kertaa, että voisiko laukaukselle tekohengittää lisää elinaikaa. Lakkaukset pysyivät yllättävän hyvinä koko elinkaarensa ajan, ainoastaan pari pikkuruista kärkimurtumaa ja kasvuraja häiritsivät silmää.

Alkuviikkoni meni siis pään sisäisissä taisteluissa, toteuttaisinko haastetta aikataulussa vai tekisinkö jälkijunassa viime viikon urheilu/kannatuskynnet. En keksinyt sopivaa urheilullista aihetta, joten koitin suunnata katseeni tuleviin teemoihin. Teemoista "luonnon ihmeet" ja "tekstuuri" jälkimmäinen kuulosti helpommalta, joten päätin aloittaa sillä.

Keksin mielestäni kivan idean kynsilleni ja aloin toteuttamaan visiotani kolmella lakalla ja kynsivinyyleillä. Tekstuuripuolta kynsille pääsi edustamaan IsaDoran Sugarcrushit Coral Crush sekä Lemon Soda. Lemon Soda on makuuni vähän turhan hempeä keltsi, joten otin lakkaukseen mukaan myös OPIn Need Sunglasses?:n vähän räväkkyyttä tuomaan.

Kolme kynttä viidestä sai ylleen Coral Crushia. Kaksikin kerrosta olisi ehkä niukin naukin riittänyt, mutta lisäsin vielä kolmannenkin ollakseni varma, ettei kärjet kuulla mistään läpi. Nämä Sugarcrushit ovat nopeita kuivumaan ja kerroksista saa melko ohkaiset tekstuurista huolimatta, niin kolmannen kerroksen lisääminen ei tuottanut yhtään irvistelyä.

Keltaisten kynsien kanssa irvistelyä tuli sitten siitäkin edestä, kun päädyin tarttumaan tuohon ainokaiseen keltsiin lakkaani.. Viimeksihän yritin vähentää tarvittavia kerroksia lakkaamalla alle valkoista, lopputuloksena vieläkin useampi lakkakerros sekä iloista kuplintaa. Tällä kertaa lakkasin Need Sunglasses?:n heti aluslakan päälle ja sain (laadusta reilusti tinkien) lakkapohjan valmiiksi kolmella kerroksella. Kolme kerrosta ei riittänyt täyteen peittävyyteen tai edes tasaiseen väriin, mutta koska tiesin peittäväni osan lakasta Lemon Sodalla, niin en viitsinyt irvistellä sen kanssa yhtään pidempään. Kesää vasten on kyllä pakko tilata jostain peittävämpi keltainen!


Keski- ja etusormi saivat siis ylleen keltaista kahdella tapaa. Pohjalakan kuivuttua teippasin päälle kynsivinyylit ja lakkasin päälle Lemon Sodaa. Vinyylit toimivat muuten ihan kivasti, paitsi etusormen kärjessä ollut, joka päästi lakkaa valumaan alleen ja kuviosta tuli suttuinen.

Olen kovin viehättynyt mix and match- koristelutyylistä ja vaikka tästä lakkauksesta ei ihan voi kyseistä termiä puhtaasti käyttää, niin jotain pientä twistiä halusin kuitenkin. Lakkasin oikean käden kynsiin vasemmasta poiketen kolme keltaista ja kolme korallista kynttä.


Vaikka lopputulos ei ihan vastaakaan alkuperäistä mielikuvaani, niin tykkään kokonaisuudesta sen eriparisuuden vuoksi. Tarkoitukseni ei ollut aiheuttaa näin voimakkaita pääsiäisviboja, mutta värivalinnat ja vinyylien kuviointi aiheuttavat ainakin omassa päässäni sitä ihan välittömästi. Onneksi pääsiäinen ei olekaan enää kovin kaukana.. Ehkä minä kestän nämä vibat:D

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Merimieskuoseissa

Tänä kesänä ei ole voinut kukaan kynsiblogeja tai kynsiaiheisia Instatilejä seuraava välttyä törmäämästä seilorikynsiin. Eri tyyleillä toteutettuja merimieskynsiä on ollut tarjolla lukemattomia eri versioita niin perinteisemmissä, kuin vähän enemmänkin modatuissa versioissa.

Perinteisesti minä tartun kauden trendeihin aina vähintään pari kuukautta myöhässä, mutta nyt luulen että seilorikynsivillitys on vielä päällänsä ja minäkin kerkesin mukaan omalla versiollani:) Omien kynsieni suurimpana inspiraation lähteenä pidän Sigin taiteilemia merimieskynsiä. Toiset mainitsemisen arvoiset seilorikynnet ovat taas Sissin käsialaa ja niissä ihastuin erityisesti käytettyihin väreihin!


Viihdyin viimeisimmäksi esittelemilläni kynsillä niin hyvin, että halusin toteuttaa myös nämä kynnet samaan mix 'n match/ skittle- koristelutyyliin. Väreiksi valitsin melko perinteisiä seilorikynsien värejä; sinistä, valkoista, kultaa ja punaista.


Vasempaan käteen pääväriksi tuli sininen. Lakkasin peukaloon, nimettömään ja pikkurilliin Gina Tricon Clay Blueta. Kaksi kerrosta riitti peittävyyteen ja tasaiseen jälkeen. Toisen kerroksen ollessa vielä märkä lisäsin pikkurilliin ja peukaloon valkoisia pyöreitä niittejä.

Etu- ja keskisormi saivat raidoituksen. Pohjaksi lakkasin kaksi kerrosta Ginan Whiteä ja kuivattelin sen kunnolla ennen kynsivinyylien asettelua. Halusin näistä kynsistä keskenään mahdollisimman samanlaiset ja raidoitin ne neljään silmämääräisesti saman kokoiseen osaan. Puolet raidoista väritin Essien Peach Daiquirilla ja loput China Glazen I Herd That:lla.

Nimettömään tein merimieshenkisesti ankkurikoristelun. En luottanut käsinmaalaustaitoihini niin paljon, että olisin maalannut ankkurin suoraan kynnelle, joten turvauduin kuvion siirtotekniikkaan. Maalasin ankkurin paksun pakastepussin päälle vapaalla kädellä ja siirsin sen siitä kynnelle pinsettejä apua käyttäen. Tekniikka oli siis verrattavissa stamping decals- tekniikkaan, mutta jätin vain sen leimaamisvaiheen välistä ja sommittelin kuvion itse:) Lopputulos hieman kärsi siirtovaiheessa tapahtuneesta venymisestä, mutta uskon säästäneeni hermoparkojani tällä tavoin, joten olen ihan tyytyväinen. Lähitarkastelussa kuvion suojaksi lakattu kirkas päällyslakkakerros erottuu vähän rumasti, mutta kauempaa katsottuna rajaa ei edes oikeastaan huomaa.


Oikeaan käteen halusin enemmän punaista ja lakkasinkin etusormen- ja pikkurillin kynnet Essien Peach Daiquirilla. Peach Daiquiri on korallisenpunainen ja koostumukseltaan haluaisin väittää tätä crellyksi. Ohuellakin sudilla se levittyi miellyttävästi, mutta kolmellakaan kerroksella en saanut täysin peittävää lopputulosta. Kolmannen kerroksen jälkeen kerkesin kuitenkin jo kiinnittää kultaiset pyöreät niitit paikoilleen, joten tyydyin kärkien hienoiseen läpikuultavuuteen, kun en laiskana jaksanut aloittaa lakkaamista alustakaan.

Nimettömästä ja peukalosta tein raitakynnet samaa valkoista pohjaa ja raitojen määrää käyttäen, kuin vasuriinkin. Peukaloon käytin myös samoja lakkoja, mutta nimettömän punasävyiset raidat vaihdoin sinisiksi. Oikeassa kädessä vaihdoin myös lakkojen järjestystä hieman ja aloitinkin raidoituksen tyvestä I Herd That:lla, kun vasurissa sijoitin sen kärkiin ja "keskimmäisiin" raitoihin. 

Keskisormi sai päälleen kaksi kerrosta Clay Blueta sekä ruorikuvion. Ruorin maalasin myöskin vapaalla kädellä muoville, josta siirsin sen kynnelle. Tein vahingossa ruorista aivan liian ison, joten käytin siitä vain osan kynnen tyveä koristamaan.


Yllätin ihan itseni sillä, että kuinka hyvin tunnun viihtyvän näissä kynsissä! Olen joskus aikaisemminkin leikitellyt ajatuksella tehdä seilorikynnet, mutta jotenkin ajattelin etteivät ne olisi ollenkaan minun juttuni. Näistä nyt kuitenkin tuli minun juttuni ja tykkään kovasti pienistä virheistä huolimatta!:)

Kuvien laatuun en ole tällä hetkellä ollenkaan tyytyväinen, sillä kuvasin kynnet aamulla pikapikaa automaattiasetuksilla liian kiireellä. Näillä keleillä ja tällä kasvavalla masulla ei vain oikein jaksa eikä pysty keskittymään mihinkään oikein kunnolla. En oikein muutenkaan ole juuri viime aikoina löytänyt motivaatiota valokuvaukseen, vaikka se onkin kynsienlaiton lisäksi yksi kiinnostavimmista harrastuksistani. Mennään nyt näillä eväin eteenpäin hamaan tulevaisuuteen ja toivotaan, että löydän kuvausinspiraatiota lisää jostain kulman takaa jossain vaiheessa. Tällä hetkellä pidän tärkeimpänä, että kuvista selviää edes suunnilleen mistä tässä blogissa puhutaan, sävyjen swatchit jokainen voi omatoimisesti sitten googletella:)

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Vahingossa ihan kiva Mix 'n Match- lakkaus

Tämänkertaisen otsikon piti olla "Lakkaushaaste: Perhosia", mutta eilen ei todellakaan ollut minun paras päiväni kynsitaiteen parissa. Alkuperäinen otsikko muuttui lakkausvaiheessa useampaankin otteeseen samalla kun lakkaajan ärsytyskäyrä nousi melkein yhtä kuumaksi kuin kyseinen päiväkin oli.

Siinä vaiheessa, kun olin aloittanut lakkaamisen alusta kolmatta kertaa olin jo heittää lakoilla vesilintua, mutta hiukan viilennyttyäni päätin kokeilla vielä kerran. "Viimeinen" kerta olikin kohtuullisen kannattava, sillä vaikka jouduin poistamaan lakat vielä muutamista kynsistä ja muuttamaan lakkaussuunnitelmaa sen kymmenen kertaa, niin lopputulokseksi sain kynsilleni väkerrettyä ihan katselemisen arvoiset Mix 'n Match- lakkaukset. Lopulta huono kynsipäivä muuttuikin ihan kivaksi, vaikka olisin miellelläni kyllä selviytynyt lakkausurakastani hieman nopeampaa kuin kolmessa tunnissa helteisessä huoneistossa.


En ole ihan varma, onko Mix 'n Match kynsien "rakennusaineille" olemassa yhtä tarkkaa rajausta, kuin esimerkiksi skittlettelle on, joten siksipä aijon ihan pokkana puhutella näitä lakkauksia Mix' n Matcheiksi. Löytyyhän näistä kynsistä melkoinen miksaus eri lakkoja, tyylejä ja koristeluita ja silti ne kaikki mielestäni mätsäävät myös jotenkin kauniin kesäisesti yhteen:)

Alkuperäisestä lakkaussuunnitelmasta lopulliseen maniin jäi vain muutama elementti; OPIn Strawberry Margarita, Essien Mint Candy Apple sekä valkoiset niitit. Muilta osin lakkaus rakentui sitä mukaa, kun sain yhdenkin kynnen lakattua kohtuullisen tasaisesti tai koristeltua itseäni miellyttävästi. Jossain vaiheessa keksin, miten saan tähänkin lakkaukseen ujutettua Ginan Whiteä sekä alkukesän ja kevään lakkarakkauttani OPIn Live. Love. Carnavalia. Ne ehkä pelastivat koko lakkauksen uhkaavalta X-tra- kylvyltä.


Vasemman käden kynsiltä löytyy kolme mansikkamargariitta-kynttä sekä kaksi minttu-karkki-omenaista- versiota. Strawberry Margaritaa lakkasin laiskasti vain kaksi kerrosta, vaikka kolmas olisi ehdottomasti ollut tarpeen, mikäli olisi halunnut kärjen vapaalle osalle täyden peittävyyden. Koristelin kyseiset kynnet valkoisilla niiteillä, jotka koitin tällä kertaa asetella vähän mielikuvitustakin käyttäen muuallekin kuin kynsien tyviin. Käytin kahta pientä ja yhtä suurempaa niittiä per kynsi ja lopputuloksesta tulikin aika veikeä:)

Nimetön ja pikkurilli olivat tämän päivän hankalimmat ja niiden lakkaukset poistin lukuisia kertoja epäonnistumisten jälkeen. Lopulta päätin luottaa luottovalkoiseeni ja halusin koristelut ehdottomasti mintunvihreällä, sillä toiseen käteen en saanut sitä tungettua mihinkään:D Viimeisille murheenkryynikynsille olisi ehdottomasti kannattanut valita jotain vähän helpompaa kuin teipeillä leikkiminen, mutta onneksi kynsivinyyleillä sain raitaiset kynnet loihdittua melko vaivattomastikin. Mitänyt kirosin niitä asetellessa, sillä _suorien_ raitojen suunnittelu tuntui olevan melkein ylitsepääsemätön tavoite! Loppu hyvin, kaikki hyvin ja sain Mint Candy Applella ja kynsivinyyleillä aika raikkaan säväyksen tyttöväripainoitteisiin kynsiini.

 

Oikeaan käteen minun oli tarkoitus sijoittaa Strawberry Margarita samoille kynsille kuin vasurissakin, mutta jonkun ajatushärön vuoksi skippasinkin nimettömän ja jatkoin lakkausta etusormeen. Ensimmäinen ajatus oli murista ja vetää pienet itkupotkuraivarit (huom. tässä vaiheessa olin taistellut lakkojen kanssa jo aika kauan ja sisälläkin lämpötila oli melko trooppinen..), mutta sitten päätin olla välittämättä moisesta pikkuviasta. Niitit sain kuitenkin aseteltua oikeisiin kynsiin ja edes suunnilleen niin kuin aijoinkin.

Nimettömään ja peukaloon lakkasin pohjaksi kaksi kerrosta Live. Love. Carnavalia. Tein pilkkutikulla jotakuinkin kukan näköisiä möhkälekasoja kynsilleni käyttäen Ginan Whiteä. Keskustoihin käytin samaa lakkaa kuin pohjallekin ja niin niistä möhkälekasoista vain tuli yllättäen pienet kukkameret kynsille:) Tietysti sain kukkia vähän levitettyä päällyslakalla, mutta se ei oikeastaan jaksanut edes harmittaa kaikkien niiden muiden vastoinkäymisten jälkeen, joita olin jo näitä lakkauksia tehnessä kohdannut.


Itse tykkäisin käyttää näistä lakkauksista sanontaa "Vaikeuksien kautta voittoon", mutta äitini taas ihmetteli, että miksi en tehnyt toiseenkin käteen noita "kauniita kukkasia"? Tykkään kyllä oikeankin käden lopputuloksesta, mutta jotenkin nuo minttuiset raidat minusta piristävät tätä kokonaisuutta! Tärkeintähän se onkin, että itse viihtyy kynsissään, eikä se, mitä mieltä joku muu niistä on. Vai mitä?:)