Sivut

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Auringonhoukuttelijat

Kevääseen ja lisääntyvään auringonvaloon liittyvät ehdottomasti hololakat! Toiset hamstraavat scattered- tyylisiä holoja, toisille niiden efekti ei riitä ja kynsille pitää saada lineaarisia holoja. Itse olen kallistunut vahvasti scattered-holojen kannattajiin ja niistä yksi kaunis esimerkki on China Glazen Tronica kokoelman Techno Teal.


Olin lukenut joistain blogeista, että Tronica-kokoelman lakat olisivat hieman konstikkaita levittää ja alle olisi hyvä käyttää hololakoille tarkoitettua aluslakkaa tai jättää aluslakka kokonaan laittamatta. Itsehän olen niin itsepäinen tuon aluslakan käytön kanssa, että päätin testata Techno Tealin levittyvyysominaisuuksia hyväksi todetun aluslakan kanssa. (Kyseinen aluslakka on muuten China Glazen Strong Adhesion Base Coat.)

Ensimmäistä kerrosta levittäessäni koitin visusti varoa suttaamasta kahdesti samaan kohtaan, mutta sain silti parista kohdasta lakan kaljuuntumaan. Toinen kerros olikin jo rennompi levittää ja pinta tasoittui täysin. Kolmannen kerroksen lisäsin tavan vuoksi;) Pelkoni huonosti käyttäytyvästä hololakasta oli siis turha ja sen sijaan sain kokoelmiini aivan ihanan lisäyksen!<3


Kumpien holojen puolesta sinä liputat?

5 kommenttia:

  1. Musta tuntuu, että mäkin alan kallistuun näiden scatteredien puolelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullon hyvä maku, hehheh;) Pitäis kaivaa leimailukamatkin naftaliinista ja kokeilla Techno Tealia siihen hommaan, näytti niin hyvältä sun kynsillä!:)

      Poista
  2. Ui, kun on ihanan värinen ja kimaltava lakka<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, niin on! Eikä kuva anna edes puolta totuutta siitä ihanuudesta!

      Poista