Sivut

torstai 23. toukokuuta 2013

Teannan päiväkirjasta: Keskiviikko 22.5.2013 osa 1.

Heipä hei! Edellisestä kirjoituksesta on jo taas hävettävän pitkä aika, mutta minkäs teet, kun työt haittaa harrastustoimintaa eikä aikaa ja energiaa kirjoittelulle ole suuremmin liiennyt. Eilen vietin kuitenkin vapaapäivää pitkästä aikaa oikein kunnolla itseä hemmotellen ja olen niin täpinöissäni tuosta menneestä päivästä vieläkin, niin oli pakko tulla teillekin hehkuttamaan mitä kaikkea kivaa minulle on sattunut kohdalle!:)

Eilen toteutui kauan ja hartaasti odotettu Oulun kynsimiitti, johon osallistui itseni lisäksi yksitoista ihanaa kynsien laittoon hurahtanutta naista. Miitti oli niiin hieno kokemus, että ansaitsee todellakin ajalla ja ajatuksella tehdyn postauksen, mutta uskotteko, ettei noinkaan hieno juttu ollut päiväni ainoa huippu juttu?! Kävi nimittäin niin, että ennen miittiä pääsin istumaan noin viideksi tunniksi kampaajan penkille ja nyt minulla on elämäni ensimmäiset hiustenpidennykset!:) Ajattelin edetä nyt järjestyksessä päiväni purkamisessa päiväkirjamerkinnäksi, joten tässä postauksessa keskitytään hiusjuttuihin ja seuraavassa on luvassa asiaa kynsimiitistä.

Koko homma sai alkunsa jo aika kauankin aikaa sitten, kun olen aina tuskaillut liukasta ja ohutta hiuslaatuani ja haaveillut pitkistä ja tuuheista hiuksista. Joskus kevättalvella aloin kiinnostumaan hiustenpidennyksistä enemmänkin ja keskustelin asiasta mieheni kanssa, jolla ei ollut mitään sitä vastaan, että vaimosta tulisi pitkähiuksinen. Selvittelin netin kautta ja ystävien kanssa juttelemalla erilaisia mahdollisuuksia ja olin kallistumassa teippipidennyksien ottamiseen. Sitten eräänä päivänä BeautyBiili etsi facebook-sivuillaan mallia Mago-hiustenpidennyskoulutukseen ja koska olin ennakolta toivonut päivän vapaaksi kynsimiittiä varten, niin päätin kokeilla kelpaisinko kaimalleni hiusmalliksi. Muutaman viestin vaihdettuamme sain ihanan viestin kyseiseltä kampaajalta, jossa hän sanoi että ottaa minut malliksi jos aikataulut sopii! Arvatkaa olinko niiiin mielissään ja onnellinen ja päätin että tämän täytyi nyt olla minun hiuksieni kohtalo, kun kaikki palaset loksahtelivat niin nätisti kohdilleen!:)


Eilen, eli keskiviikkona sitten kävelin puolen päivän aikaan koulutustiloihin, jossa neljä kampaajaa opiskelivat Mago-hiustenpidennystekniikkaa. Itsehän en osaa kovin tarkoin enkä varsinkaan ammattitermein tästä tapahtumasta selittää, mutta lisätietoa Mago-pidennyksistä löytyy vaikkapa täältä. Itse innostuin tästä uudesta hiustenpidennystekniikasta ehkä eniten siksi, koska se vaikutti niin hellävaraiselta tavalta lisätä hiuksia omien joukkoon vahingoittamatta omia hiuksia.

Ylläolevassa kuvassa on hiusteni tilanne koulutuksen alkaessa. Eipä sattunut kovin edustava kuva omasta päästä, sillä olin vain pessyt ja harjannut hiukseni aamulla ja kaupungilla kävellessä hiukset lentelivät tuulessa mite sattuu, siksi ovat niin hapsuisen ja hoitamattoman näköiset. Seliseli...


Tässä kuvassa on ensimmäinen hiusrivi paikoillaan. Kuvasta ei nyt ehkä ihan tarkkaan saa selvää tuosta kiinnityskohdasta, mutta tosiaan Mago-osiot kiinnitetään omaan hiukseen puuvillalangalla solmimalla. Vaikka minulla ei aikaisemmin ole ollut mitään pidennyksiä (paitsi omissa häissäni klipsipidennykset), niin olin kuvitellut pidennyksien teon olevan jotenkin sotkuista hommaa. Näitä hiuksia laittaessa ei tullut muuta sotkua, kuin puuvillalangan pätkiä, kun kampaaja leikkasi ylimääräiset langanpäät pois!


Tämän epäselvän kuvan tarkoituksena on hieman selventää tuota pidennystekniikkaa. Hiusosiot siis olivat tuollaisissa renkaissa ja minulle laitettiin kahta eri sävyä vuorotellen. Kampaajani siirsi osiot renkaista vuorotellen luupiksi(?)-kutsuttuun työvälineeseen, jonka avulla ne sitten kiinnitettiin hiuksiin. Edelleen, olen tosi huono selittämään tätä tekniikkaa, mutta Simplyn sivuilla oli hyvä ja havainnollistava video tuosta kiinnitystekniikasta. Suosittelen katsomaan sen, jos asia kiinnostaa:)


Neljä riviä Magopidennyksiä päässä! Kävin tässä välissä pienellä jaloittelu- ja vessatauolla ja voin kertoa, että tuntui hiukan oudolta nuo pitkänä liehuvat hiukset :D Oma hius on pisimmillään ollut hieman olkapäiden alle, joten tämä yhtäkkinen pituus tuntui samalla hurjalta, että tosi huipulta! Tämä 30 sentin hiusten lisäpituus on tuntunut näin vuorokauden asiaa miettineenä todella sopivalta minulle. Toinen vaihtoehto oli laittaa 50cm jatkot, mutta ne olisivat olleet varmasti minulle jo liian pitkät ja hankalahoitoiset, kun olen tottunut paljon lyhempiin hiuksiin.


Aluksi kampaajani oli suunnitellut minulle neljää pakettia pidennyksiä, mutta lopulta päädyimme lisäämään viidennenkin oman hiusrajani kunnollisen häivytyksen vuoksi. Tässä kuvassa kaikki pidennysosiot ovat jo päässäni ja kouluttaja muotoilee hiuksiani sopimaan paremmin yhteen pidennyshiuksen kanssa.


Jihaa, ihanat uudet hiukset valmiina ja laitettuna! <3 Olen niin supertyytyväinen lopputulokseen! Ainoa pikku mutta tässä on, että nyt tästä taisi tulla loputon matka pidennysviidakossa, sillä kukapa haluaisi palata tuohon ykköskuvan tilanteeseen kannettuaan tällaista ihanaa pitkää hiusta?! Täytyis yrittää nyt vaan nauttia tästä ihanasta uudesta tukasta ja miettiä noita asioita sitten vasta piitkän ajan päästä. Näille pidennyksille luvattiin meinaan neljän kuukauden takuu, joten onhan tässä sitä miettimisaikaa..


Hihii, en malta olla vielä hehkuttamatta, joten pakko lisätä loppuun vielä toinenkin jälkeen-kuva :D
Oon nyt aivan liian mielissään oikolukeakseni tätä postausta kunnolla ja varmaan unohdinkin mainita jotain, jonka ajattelin aikaisemmin kirjoittavani.. Mutta kyselkää jos haluatte tietää jotain, niin vastailen taitojeni mukaan:)

Ainiin, se ainakin itseäni kiinnostaa aina tällaisia superhyper-hehkutuspostauksia lukiessani, että kuinka paljon kirjoittajalle maksetaan tuotteen tai palvelun mainostamisesta. Voin kertoa puhtaalla omallatunnolla, että tämä postaus on kirjoitettu täysin omasta halustani ja innostani tätä uutta pidennystekniikkaa kohtaan, enkä hyödy tämän kirjoittamisesta rahallisesti mitenkään. Pidennykseni laittanutta kampaajaa, BeautyBiilin Tanjaa voin suositella myös kaikille, jotka täällä Oulun lähettyvillä kaipaavat itselleen hyvää ja ammattitaitoista kampaajaa. Tanja ei myöskään ole kehoittanut minua kehumaan häntä tai maksanut minulle tästä mitään, vaan annan tämän suosituksen täydestä sydämestä ja onnistuneiden asiakaspalvelukokemusten jälkeen:)

10 kommenttia:

  1. Oi, todella mahtava lopputulos. Ei ois arvannut sun hiuksista lainkaan etteikö olisi olleet omat. :o

    VastaaPoista
  2. Ihanat! Ihan varmasti mahtava tunne! Itse olen tässä kasvattanut jo kolme vuotta hiuksia ja ne alkavat olemaan nyt jo niin pitkät, että niitä voi pitää auki. :) Harkitsin itsekin pidennyksiä, mutta rahatilanne esti. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos teille kaikille!:) Oon kyllä ihan superiloinen näistä hiuksista, nää on niiiiin ihanat:)
    Dimavarien: Mä ajattelin että kaikki siellä miitissä huomaa, kun en malttanut pitää näppejä erossa näistä kutreista ja muutenkin oli niin outoa olla yhtäkkiä pitkähiuksisena, että aattelin että mun elekieli kertoo koko homman:D Mutta pidennyshän on sitten onnistunut jos sitä ei ees huomaa!:)
    Belegwen: Mun oma hius on tosiaan niin liukasta ja ohutta, etten ikinä oo kehdannut sitä kovin pitkäksi kasvattaa. Tää tuli nyt niin soppeliin saumaan itselle tämä tilaisuus, että en voinut jättää käyttämättä, vaikka rahaahan tähän päähän saikin menemään ihan kiitettävästi..

    VastaaPoista
  4. Mä luin jo taannoin aikasemmin tän postauksen mutta en silloin kerennyt kommentoida, mutta näyttää ihan mahtavalta suun uus tukka! Tuli mieleeni että olisko tällainen meikäläisenkin pelastus sillä oon joskus haaveillu pidemmistä hiuksista mutta ne on raukat niin ohuet että eihän niitä voi edes kasvattaa... :/
    Miten kauan tällaiset siis pysyy hyvänä, osaatko sanoa?

    Tosi onnistuneet pidennykset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näille pidennyksille luvattiin neljän kuukauden takuu, mut tietenkään en pysty vielä sanomaan miten nää tulee kestään. Hiuksien kyllä pitäis olla huippulaatua, joten aika luottavaisin mielin tässä ollaan!:) Pitääkin raportoida vaikka myöhemmin vielä, et miten nää hiukset kestää ja onko takuu pitänyt.
      Kiitos kehuista, tykkään itsekin kovasti:)

      Poista
  5. Siis niin aidon näköinen oli lopputulos etten olis kyllä arvannut jatkoiksi. Mitä mieltä olet hoidon suhteen? Pitääkö varoa kamman käyttöä, miten pestäessä ja entä selvittäminen? Itseä kiinnostaisi tän kuontalon tuuheuttaminen:o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis minähän olin luullut, että pidennyshiuksien hoitaminen ois kovaa työtä, mut aika helppohoitoiset nää on. Harjaamisessa käytän sellasta pidennysharjaa ja takuilta on vältytty. Pessyt oon aikalailla samalla lailla ja samalla pesuvälillä ja hoitoaineen lisäksi oon käyttänyt jätettävää hoitosuihketta.
      Tälleen vajaa viikon pidennyshiuksia kantaneena en oo (vielä?) keksinyt mitään moitittavaa uusista hiuksistani:)

      Poista