Sivut

perjantai 24. toukokuuta 2013

Teannan päiväkirjasta: Keskiviikko 22.5.2013 osa 2.

Tyttöilykeskiviikon tarina jatkuu...

Oulun kynsimiitin aloitusajankohdaksi oli sovittu 17.30. Pääsin kampaajan tuolista hieman yli viiden ja lähdin ajelemaan kaupungista kohti sopimaamme miittipaikkaa, eli yhden kynsiharrastajan kotia. Olin paikalla toisena ja pian minun jälkeeni loputkin kynsien laittoon hurahtaneet ihanat naisihmiset täyttivät emäntämme olohuoneen.

Aivan aluksi esittelimme kaikki itsemme ja kerroimme hieman, kuinka olemme ajautuneet tämän ihanan harrastuksen pariin. Miitin osanottajista suurin osa kertoi lakkailevansa ihan omia luonnonkynsiään, mutta mahtui iloiseen joukkoomme myös geeleihin ja akryyleihinkin perehtyneitä naisia. Bloggaajia mukana oli itseni lisäksi 40 kynttä- blogin toinen kirjoittaja Dimavarien sekä Pinkkipantteri- blogia kirjoittava Nanne.

Muutama reipas miittiläinen oli lähestynyt erinäisiä yrityksiä sponssihommien merkeissä. Mukaan miittiämme ilostuttamaan olivat lähteneet Mimax, NailCity, L'Oreal, Adenina ja Lush. Nailcity oli lahjoittanut kasan Zoyan lakkoja, Mimaxilta saimme Orlya, Adeninalta mm. siirtokuvia ja lakkoja, L'Orealilta myöskin kynsilakkoja sekä Lushilta palasaippuaa. Tarkan harkinnan jälkeen päädyin siihen, että esittelen oman sponssipussini sekä muun illan lakka- ja koristelutarvikesaaliin erikseen omassa postauksessaan, jottei tämä postaus venyisi aivan mahdottoman pitkäksi.


NailCityn lahjoittamista Zoyan lakoista päätimme pitää heti alkuun arvonnan. Lakkoja oli yhteensä 17 kappaletta ja kolmesta eri kokoelmasta. Jokainen miittiläinen sai numerolapun ja etenimme numerojärjestyksessä valitsemaan itsellemme mieluisat lakat noiden ihanuuksien joukosta. Minä sain kunnian olla numero yksi ja valitsin itselleni tuolla vasemmassa yläkulmassa pilkottavan Applen. Siitä saatte tarkempia kuvia sitten seuraavassa postauksessa!:)



Ensimmäisen arvontakierroksen jälkeen päästiin herkkupöytien ääreen. Toteutimme miitin tarjoilut nyyttärimeiningillä, eli jokainen toi jotakin pientä. Herkkua oli monenlaista ja kaikki tekivät varmasti kauppansa, mutta erityismaininnan ansaitsee mielestäni tuo ylemmässä kuvassa näkyvä sipulipiirakka, joka oli niiiiin hyvää, ettei sitä voi sanoin kuvailla!:P Syömisen ohella meillä oli vapaata keskustelua. Itse olin jännittänyt kovasti, että tuleeko tapaamisessamme paljon ankeita hiljaisia hetkiä, mutta niitä ei tuossa porukassa tullut ollenkaan. Jännä juttu, että kaksitoista kuitenkin niin erilaista ja toisilleen tuntematonta naista voi tulla niin hyvin juttuun! Juteltavaa riitti kynsien laittamisen lisäksi kaikesta muustakin maan ja taivaan väliltä ja paljon asiaa jäi seuraavaankin kertaan, sillä aika ei millään riittänyt kaikkien mielessä pyörineiden kysymyksien ja kommenttien esittämiseen.


Yksi keskustelun aiheistamme oli turvalakat ja turvalakkaukset. Olimme sopineet, että teemme miittiä varten lakkaukset sillä omimmalla tyylillä tai omalla turvalakalla. Nanne nyt poikkesi joukosta ja oli erilainen nuori upeilla statement-kynsillään (se se sana oli!;D), eikä kyllä muutkaan miittailijat huonommaksi kynsiensä kanssa jääneet. Oli mukavaa kuulla, minkälaisiin lakkauksiin tai mihin lakkoihin ihmiset luottavat ja vertailla kokemuksia eri lakoista. Dimavarien ja eräs toinen miittiläinen olivat turvautuneet Liquid sand-lakkoihin, jotkut olivat tehneet kynnet lempi värinsä pohjalta, löytyi joukosta myös liukuvärjäystä ja ruffiania, kuten myös yksiväristä lakkausta aksenttikynnellä. Kaikkien kynnet olivat omalla tavallaan upeita ja sopivat mainiosti kantajilleen:)


Omat miittikynteni toteutin luottolakallani Color Clubin Revvvolutionilla sekä Flormarin holographic 809:llä. Revvvolution on ollut pitkään se lakka, jonka puoleen kallistun aina kun on kiire, tai halu saada varmasti näyttävät ja onnistuneet kynnet. Tämä on siitä ihana lakka, että tummuutensa puolesta se sopii hyvin myös pimeään vuodenaikaan, mutta holoefektinsä puolesta se on mainio myös kesäkäyttöön! Kaveriksi Revvvolutionille valitsin tuon 809:n, koska se on myös yksi niistä lakoista, jotka eivät ole ikinä minua pettäneet. Vaikka noita Flormarin holographic sarjan lakkoja on haukuttu efektin vaimeuden takia, niin itse olen tähän kyseiseen sävyyn rakastunut aivan täysin ja efekti on minun tarpeisiini aivan riittävä. Leimaukset Flormarin päälle tein tietysti Revvvolutionilla ja lempilaattani lempparikuviolla, joten nää oli nyt sitten ihan superturvalliset kynnet :D Lempilaattanihan on siis DRK-A, jonka kuviot ovat niin laadukkaita, ettei oikeasti tarvitse ikinä arpoa, että nouseeko kuva leimasimeen vai ei. Nimettömiin nakkasin vielä helmenpuolikkaat väriä tuomaan:)



Sillä välin kun me muut juoruiltiin, niin pari reipasta miittiläistä järjestelivät meille sponssipussit kuntoon. Jokainen sai suunnilleen samanlaisen pussukan, toisissa oli lisänä pientä ylläriä. Pussukat jaettiin aivan summittaisesti ja minulle sattui juuri sellainen pussukka, joka sisälsi yllärin:) Ennen sponssipussien jakoa arvoimme kuitenkin vielä loput Zoyat sekä yhden Orlyn ja China Glazen, sekä yhden miittiläisen bonuksena tuoman käsivoiteen. Tässä arvonnassa minulla ei käynyt tuuri, mutta se ei haitannut menoa yhtään, sillä olin saanut miitiltä jo sen mitä halusinkin, eli vertaistukea tähän rakkaaseen harrastukseen <3


Lopuksi kirppisteltiin hieman. Melkein jokainen oli tainnut kaivella lakka- ja koristelulaatikoitaan ja tuonut itselleen tarpeettomia myyntiin. Minäkin kannoin paikalle muutamia tuotteita ja sain jotain myytyäkin, mutta keräsin toisten kirppispisteistä varmaan saman verran tavaraa takaisinkin :D Kuvassa ei ole muuten oma myyntipisteeni, vaan erään toisen miittiläisen, sillä omastani en hoksannut napsaista kuvaa.

Tapaamisemme kesti noin kolme tuntia ja aika meni todella nopeasti, aivan liian nopeasti! Seura oli mitä parhainta ja tarjoilut maistuvia, puhuttavaa ja naurua riitti:) Kiitän teitä kaikkia ihania miittiin osallistuneita naisia seurasta, illan emäntää kotinsa "lainasta" sekä sponsoreitamme tuotteista! <3 Syksyllä sitten ihan ehdottomasti uutta miittiä väsäämään, jospa sitten se facebookkiryhmänkin luominen sujuisi vanhasta muistista?;D

8 kommenttia:

  1. Nätiä miittipostauksia on aina kiva lukea :) Kohtapa pääsee itsekin moisia väsäämään, kun kolmen viikon päästä turun alueen miitti! ^^ En malta odottaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Kiva että säkin pääset tapaamaan saman henkisiä ihmisiä:) Nyt onkin oikein miittiruuhka, kun joka puolella Suomea ihmiset on lähteneet järjestään tapaamisia.

      Poista
  2. Miitti meni todellakin nopeasti, juttua olisi ollut vaikka kuinka. Ihana oli tutustua myös uusiin ihmisiin. Täytyy suunnitella syksylle aikataulu niin, että aikaa olisi enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kyllä sattui ihan loistava porukka kasaan:) Toivottavasti omat aikataulut käy yksiin myös seuraavan miitin kanssa, ois kiva nähdä kaikkia uudemmankin kerran ja tutustua ehkä vielä useampaankin kynsihöperöön:)

      Poista
  3. Olihan meilla mukava tapaaminen:o) Tarttee varmaan tehdä ohjeistus tuosta ryhmän luomisesta, kuka sitä enään syksyllä muistaa :oD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä!! Tarttee tehdä sinne ryhmään asiakirja siitä tapahtuman luomisesta;D

      Poista
  4. Näyttää niin kivalta kyllä, hauska lukea myös ihan eri miitissä olleiden kokemuksia kun tässä on lyhyen ajan sisällä taidettu miittailla vähän useammassakin paikassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, on tullut itselläkin lueskeltua viime aikoina useammasta miitistä! Kynsihörhöt on ilmeisesti heränneet talviuniltaan :D

      Poista