Sivut

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Kiertävä kynsistudio: Kesäkynsiä työkavereille

Olen joskus aikaisemmin tainnutkin mainita, että tykkään lakkailla myös ystävieni kynsiä. Ongelmana minulla on ollut, että mukaan otettavatt lakat ja tarvikkeet on pitänyt rajoittaa todella pieneen määrään, sillä minulla ei ole ollut niille kunnollista pakkia kuljetusta varten. Muutama viikko sitten bongasin Kärkkäiseltä ihanan pinkki-violetin heppatyttöjen pakin, joka näytti juuri sopivan kokoiselta tarpeisiini, joten tietysti kannoin sen kassan kautta kotiin! Miehen lompakko taisi liittyä tilanteeseen myös jollain tavalla, mutta juuri nyt on hankala muistaa, että miten...;)


Ostopäätöstä tehdessäni mittailin pakkia mielessäni ja tulin siihen tulokseen, että kynsiuunini mahtuisi sen pohjalle juuri ja juuri. Kotona kuitenkin valitettava totuus paljastui; uunini oli siihen aivan liian iso:/ Onneksi apuun riensi naamakirjan pelastava enkeli, Kynsikoristelut- ryhmä, josta sain sen verran mielipidettä pienempitehoisesta ja -kokoisesta uunista, että päätin sijoittaa kesälomarahoistani pienen siivun helpommin mukana kuljetettavaan uuniin. Voi sitä riemua, kun pääsin ensi kertaa pakkaamaan kynsitarvikkeet upouuteen pakkiin upouuden söpön kokoisen UV-uunin kera:)

Kesälomakamman ollessa kolme piikkiä vaille katkottu, pakkasin pakin ensimmäistä kertaa tositoimiin, kun olin lupautunut tekemään lomakynnet ihanalle työkaverilleni. Tämä kyseinen työkaverini on perusluonteeltaan aina iloinen ja toimelias, melkein taskuun mahtuva blondi energiapakkaus:) Hän saa esiintyä tässä (ja mahdollisissa tulevissa) postauksessa nimellä Ilomieli, sillä se on minusta erittäin hyvin häntä kuvaava nimi, enkä jaksa koko aikaa jaaritella "työkavereista".

Sain melko vapaat kädet Ilomielen lomakynsien suhteen, mutta toiveena oli, että voisimme kokeilla liukuvärjäystä. Valitsin kotona pakkiin lakkoja, jotka näyttivät mielestäni häneltä. Värimaailma koostui pääosin vaaleanpunaisen ja - violetin eri sävyistä sekä muutamista kimaltavista glittereistä. Ilomielellä on melkein aina lakat kynsillään ja useimmiten olen nähnyt niillä vaaleanpunaista tai nudea, joten mukaan otettavien lakkojen valitseminen oli minulle aika helppoa. Lopullisen päätöksen käytettävistä lakoista teimme työpäivän lopuksi työpaikalla, jossa lakkasimme vuoron päätteeksi hänen kyntensä.


Ilomielen kynsille päätyi lopulta Essencen Free Hugs sekä OPIn Live. Love. Carnaval, joista tuli yhdessä ihana kesäisen raikas liukuväri. LLC kevensi Free Hugsin ällösöpöyttä juuri sopivasti niin, että lopputuloksesta ei tullut liian hattaramainen. Liukuvärin päälle piti tietysti kesän kunniaksi laittaa puhallus keijupölyä, eli China Glazen Fairy Dustia :) Ilomieli ei halunnut liikaa koristeluja kynsilleen, eikä mitään kovin ulkonevia koristeita, joten päädyimme lisäämään aksenttikynsien kärkien sivuille parit pyöreät hologlitterit OPIn I Snow You Love Me:stä. 

Uusi uuni pääsi tositoimiin viimeistelyvaiheessa, kun lisäsin valmiin manikyyrin päälle kerroksen UV- kovetteista päällyslakkaa pidentääkseni lakkauksen ikää. Kooltaan pieni ja teholtaan 9 wattinen uuni hoiti päällyslakan kovettamisen parissa minuutissa per käsi, joten ihan hutiostos se ei onneksi ollut:)


Toiselle työkaverilleni alias Synkkäsielulle olen lakannut kynsiä jo useampaan otteeseen. Hän on aina valmiina nostamaan kynnet pöydälle silloin, jos tarvitsen harjoitusta toisille lakkailun suhteen:) Synkkäsielu viettää lomaansa vasta elokuussa, mutta tein hänelle oman lomani kunniaksi kesäkynnet jo nyt.

Synkkäsielu ei ole kutsumanimensä mukaisesti mitenkään kylmä tai tympeä ihminen, vaan hyvin vahvan persoonan omaava poikatyttö. Hänellä on hallussa sekä armeijan opit, että muotipoliisin itseopiskellut aakkoset ja hänestä löytyy jännä yhdistelmä maskuliinisuutta ja yltiönaisellisuutta. Kynsilakkamaailmasta ei löydy yhtä ainoaa häntä täydellisesti kuvaavaa sävyä, joten lakkapakin pakkaaminen häntä varten oli hitusen hankalampaa.


Pyöriteltyäni käsissäni lakkojani tulin siihen tulokseen, että tätä tapausta varten minun olisi tehtävä muutama harjoitusmalli ja pakattava mukaan ne lakat, joita kyseisissä malleissa olin käyttänyt. Lakkavarastostani nimittäin oli muuten mahdotonta valita hänelle sopivia lakkoja, sillä hän kantaa komeasti kaikki tummat ja murretut sävyt, mutta leiskuvan personansa vuoksi myös huomiovärit ja herkemmin puolensa takia hänelle käyvät mainiosti myöskin herkät ja naiselliset sävyt! Halusin tehdä hänelle sellaiset kynnet, jotka välittävät edes pikkiriikkiseltä osaltaan hänen upeaa persoonaansa.

Kuudesta mallikynnestä minulla oli kaksi suosikkia, joista salaa toivoin Synkkäsielun valitsevan toisen. Ilmeisesti ajatukseni hänen maustaan osui aika hyvin kohdalleen, sillä hän valitsi mallitikuista juuri toisen niistä :) Päädyimme siis tekemään hänelle todella simppelit, mutta elegantit kynnet käyttämällä pohjaksi Gina Tricon Clay Blueta ja kuorruttamalla sen upealla OPIn Pure 24 K White Gold and Silver Top Coatilla. Lisäpäiviä lakkauksen kestolle tuomaan lakkasin myös Synkkäsielun kynsille kerroksen UV- päällyslakkaa.

Olen usein todella vaativa itseäni kohtaan ja varsinkin kun kyse on toisten kynsien lakkaamisesta, mutta tällä kertaa päällimmäiseksi jäi mukava ja onnistunut fiilis :) Kumpikin lakkauksen saajista vaikutti tyytyväisiltä kynsiinsä ja vaikken mitään maksua työstäni perikään, niin Ilomieli oli halunnut palkita minut kiitosten lisäksi oikein maistuvalla tavalla, nimittäin kahdella sievästi rusetilla koristetulla suklaalevyllä :P Ne ja tieto siitä, että olen voinut tämän harrastukseni avulla tuottaa iloa myös muille, toimivat parhaana mahdollisena palkkiona tehdystä työstä. 

Nyt on mukava jäädä itse lomailemaan ja suunnittelemaan omia kesäkynsiä!:) TerQi vaan työmaalle Synkkäsielulle ja muille ihanuuksille<3 Tavataan töiden merkeissä sitten elokuun puolella ja toivottavasti myös jo lomalla vähän rennommissa merkeissä :)

10 kommenttia:

  1. On kyllä melkoisen söpö tuo pakki! Mä lakkailen nykyään aika harvoin enää tuttavien kynsiä, olen kouluttanut kaikki lakkaamaan itse. :D Vaativammat lakkaukset juhliin tai vastaaviin tietty teen, mutta silloin ovella onkin yleensä jono odottamassa vuoroaan... :)

    Mukavaa lomaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä on söpö ja just sopivan kokoinen liikkuvan Kyndistudion kuskaamiseen!:)
      Kiitos lomatoivotuksista! Toivottavasti kelitkin lämpenis hieman, ettei tarvis koko lomaa viettää villapaidassa:)

      Poista
  2. Söpis toi pakki, oi joi. Kauniit kynnet oot tehny työkavereillesi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Tuo pakki oli kyllä just niinkuin suunniteltu mua varten!:)

      Poista
  3. Näköjään tullut tosta heppatyttöpakista uusi versio. Mulla on kaksi niitä vanhempia versioita nyt kun lakat majailee studion lipastossa. Mut ei niistä passaa luopua, tiä koska niitä tarvitsee ;o) Hienot kynnet oot tehnyt työkamuille ja hauskoja noi sun antamat peitenimet.Mulla on kans yksi työkaveri jolle lakkailen kynsiä ja olen harrastukseni myötä saanut hänetkin innostumaan siinä määrin et puolessa vuodessa 3 lakan kokoelmasta on kasvanut lähes 20 lakan kokoelma :oD Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää versio on onneks hiukka isompi kuin ne entiset, tosin nyt tuli mieleen et sellanen pikkupakki vois olla kätevä omistaa tuon lisäksi!:) Ehdottomasti pidät tallessa ne pakit, kun koskaan ei tiiä millon niitä voi tarvita:)
      Kiitos lomatoivotuksista:) Eikös meillä huomenna oo kivat lomanalottsjaiset tiedossa pihvien ja kynsilakkojen äärellä?:)

      Poista
    2. Jep,jep huomenna herkutellaan :oP

      Poista
  4. Ihania kynsiä molemmat ^_^ Ja vähänkö sie olet varmasti ihan huippuihana työkaveri :)
    Miullekkin tuli tilaus työkaverilta lakata hänelle lomakynnet, hän halusi luunvalkoiset missä on pinkkejä kukkia... Saas nähdä mitä mie saan aikaiseksi ;D
    Oikein ihanaa lomaa siulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sun työkaveri tulee varmasti saamaan myös ihanat lomakynnet!:)

      Poista
  5. Isooo sydän :) ♥ t, erittäin iloinen ilomieli

    VastaaPoista