Sivut

maanantai 9. helmikuuta 2015

Ablecs15 - Viikko 1: Oothan miun ystävä?

Än, Yy, Tee, NYT polkaistaan käyntiin keväinen lakkaushaaste, jonka ovat kehitelleet Annie, Katjamaria ja Mirka. Haaste on ajoitettu koko kevään mittaiseksi, eli se kestää kuusitoista viikkoa ja sisältää 32 eri teemaa. Osalle tämä haaste on varmaan jo tuttu, sillä ensimmäinen versio oli käynnissä viime syksyn ja talven aikana, mutta lisää infoa tämän kevään haasteesta voi käydä lukemassa kyseisten neitokaisten blogeista.


Koska haastemenneisyydessäni ei ole hirveästi hurrattavaa, niin ajattelin nyt asettaa riman sopivan helposti ylitettävälle tasolle, ettei haaste jäisi tällä(kin) kertaa kesken. Päätin, etten yritäkään yltää supertaitavien kanssalakkailijoiden tasolle tai ota paineita muiden luomuksista, vaan tärkeintä on tehdä kynnet, joissa myös viihdyn:) Lupasin itselleni myös joustoa sen suhteen, ettei joka viikko ole pakko keretä osallistua molempiin teemoihin ja että vaikka meinaisin pudota vauhdista, niin voin hypätä mukaan taas seuraavan viikon haasteisiin. 


Ensimmäisen viikon kohdalla tehtävälistalla on Will you be my valentine?, eli lakkaus ystävänpäivän teemalla. Lähdin toteuttamaan annettua teemaa hyvin perinteisesti, eli vaaleanpunaisella värillä sydämin höystettynä. Tämä lakkaus ei vaadi tuntien piperrystä tai taiteellista lahjakkuutta, mutta vastaa silti tehtävänantoon ja on minulle hyvin mieleinen:)

Lakkasin pikkurillit China Glazen I'm Not Lionilla ja lopuille sudin Gina Tricon Candy Pinkiä. Aksenttikynnen koristelut tein töpöttelemällä I'm Not Lionia askarteluun tarkoitettujen sydäntarrojen ympärille. Tarroissa oli aika vahva liimapinta, jota "laimensin" hieman kiinnittämällä tarrat ensin pari kertaa iholleni. Askartelu- ja ääriviivatarroja voi siis käyttää kynsivinyylien tapaan, joskaan ne eivät ihan yhtä taipuisia ole, mutta ikään kuin köyhän miehen tai naisen versio;) 


Viime postauksessa mainitsin, etten arvosta lakkoja, jotka eivät peitä kunnolla kolmannellakaan kerroksella. On kuitenkin olemassa yksilöitä, jotka ansaitsevat pysyväispaikan lakkalaatikostani huonoista peittävyysominaisuuksista huolimatta. Tällöin lakalta vaaditaan jokin todella hyvä muu erityisominaisuus, joka voi olla mitä tahansa sävyn, koostumuksen, käytön monipuolisuuden tms. kannalta.

Gina Tricon Candy Pink on yksi erityisluvalla majailevista lakoistani. Se peittää täydellisesti vasta neljännellä kerroksella ja silloinkin kerrokset on pitänyt sutia erittäin huolellisesti. Aikaa myöten lakka on vähän paksuuntunut, mutta ei se notkeampanakaan versiona peittänyt sen paremmin. Tätä hieman tujumpaa versiota on ehkä jopa hiukan mukavampi työstää, mutta en voi kehua neljän kerroksen lakkaamista ja kuivumisen odottelua mitenkään parhaimmaksi lakkauskokemukseksi. Candy Pink onkin saanut erityislupansa puhtaasti kauneutensa ansiosta. Se on nimensä mukaisesti herkullisen vaaleanpunainen, upeaa shimmeriä sisältävä lakka. Upean shimmeristä tekee se, että se tulee pullosta myös kynsille asti ja tuo lakkaan sopivasti keveyttä leikaten pahinta ällösöpöfiilistä. 

Suosikki lakkakaverini Candy Pinkille on China Glazen I'm Not Lion. Sen sävy ja hologlittereiden kimallus sopivat mielestäni täydellisesti yhteen hempeän vaaleanpunaisen kanssa. Olen käyttänyt tätä yhdistelmää ennenkin ja rakastin sitä silloin vähintään yhtä paljon kuin nytkin, kun ne edustavat kynsilläni ystävänpäivän kunniaksi<3

17 kommenttia:

  1. Ihanat! mä oon lähössä mukaan vähän samalla linjalla, et jos toiset viikon kynsistä sais ees toteutettua.. :)

    VastaaPoista
  2. Oi että, todella ihana ja niin teemaan sopiva lakkaus! :) Mahtavaa, että lähdit mukaan haasteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Annie:)
      Näytti jo syksyllä niin kivalta se teidän haaste, enkä silloin jaksanut ja kerennyt panostaa, niin nyt oli pakko lähtee kokeileen kuinka sitä pysyy mukana!:)

      Poista
  3. Jee, hienot! Ja toi I'm not a lion on kyllä upee lakka! Jäin sulle lukijaksi ja tervetuloo uudelleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!:)
      Se kyllä on upee lakka<3 Varsinkin tykkään kun sen yhdistää vaaleanpunaiseen tai -violettiin, ahh!
      Kiva kun jäit seuraileen:)

      Poista
  4. Hauska idea käyttää noita askartelutarroja, näin köyhänä naisena voisin itsekin kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Eihän ne kynsivinyylitkään niin älyttömän kalliita ole, mutta jos ei satu juuri sopivia sellaisia omistamaan, niin tarrat ajaa hätätilanteessa niiden virkaa :D

      Poista
  5. Nämä on niin nätit ja simppelit ! :)
    Multakin tuo Candy Pink löytyy, mutta muistaisin max. 3 kerroksen riittäneen, kun en ikinä laita neljättä. :D Mutta niinkuin sanoit on se herkullinen lakka !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Alan jo epäileen, että vika on minussa eikä lakassa:D Tai sitten mulla on vaan huonosti käyttäytyvä yksilö..

      Poista
  6. Voih, aivan ihanat kynnet! ♡
    Mie jätin nyt tän haasteen ihan suosiolla väliin, kun yritän edellistäkin vielä tehdä xDD
    Kirjoittelin tänään ystävänpäiväkortteja ja tuli mieleen meidän kynsistudiot ^.^ Millonkas me saatais sellainen taas järjestettyä, olis niin huippua taas nähdä siuakin!? ^.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3
      Minäkin oon parina päivänä muistellut kynsistudiota, varsinkin sitä vuoden takaista ystävänpäivän studiota:) Ois kyllä niin kiva päästä viettään taas aikaa yhdessä, mutta oon vielä niin kiinni tässä vauvassa ettei oikein onnistu:/ Tai siis vauva on kiinni minussa.. Jospa se tässä keväämmällä, (kun saa alkaa antaa kiinteitä) alkais suostuun viettään iltaa myös isin kanssa:)

      Poista
  7. Miten ihmeessä löysin sun blogin vasta nyt :o ! Ihanan hempeät ja söpöt kynnet, juuri teemaan sopivat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan siksi, kun täällä on ollut pitkään niin hiljaista ja nyt olen vasta alkanut taas herättelemään blogia eloon:) Kiva kun löysit tänne ja kiitos!:)

      Poista