Sivut

tiistai 24. helmikuuta 2015

ABLECS15 - Viikko 3: Hedelmäistä

Aloitetaan uusi haasteviikko puhumalla muutama sananen edellisen viikon teemasta, joka ei koskaan saanut omaa postaustaan. Kakkosviikon toisena teemana oli "harmaan sävyjä" ja voi kuulkaa että niitä kynsiä väkerrettiinkin! Taisi olla kolmannet vai neljännetkö versiot lakkauksesta, jotka lopulta kelpuutin pohjaksi ja tarkoitukseni oli ne vielä koristellakin, mutta sain ne kuvauksen jälkeen rutattua ja lopetin siltä erää lakkailut siihen paikkaan. Tuosta välivaiheesta, eli lakkauksen pohjasta löytyy kuva instagram-tililtäni ja linkitinkin sen vastaamaan annettuun teemaan, vaikka lakkauksen elinikä olikin valitettavan lyhyt. Sen enempää siitä lakkauksesta ei olekaan kerrottavaa, joten palataanpa nykyhetkeen.

Kolmannen haasteviikon ensimmäisen teeman kohdalla mietin ensiksi että APUVA, pitääkö minun nyt kaivaa hedelmäfimot naftaliinista, muuttua taidemaalariksi vai millä keinoin meinaan saada loihdittua kynsilleni hedelmäiset lakkaukset!

Ihannediili olisi ollut leimata jotain appelsiinikuviota kynsille, mutta kun en voinut yhtäkkiä sopivaksi leimauslaataksi muuttua, niin se suunnitelma jäi vain haaveeksi. Hedelmäfimoja minulta olisi ehkä vielä jostain laatikon pohjalta löytynytkin pyörimästä, mutta ulkonevat koristeet ovat niin epäkäytännölliset vaipanvaihdossa ja ylipäänsäkin kotiäidin arjessa, että en noussut edes tarkistamaan olisiko niitä löytynyt.

Inspiskuvia internetistä etsiessä törmäsin pariinkin otteeseen kivan näköisiin kirsikkakynsiin ja mieleeni muistuivat omat Heidin kynsistudiossa tekemäni lakkaukset vuoden takaa. Silloin tein raikkaan kirsikkaskittletten siirtofoliolla ja koska foliovermeet edelleenkin majailevat tarvikkeissani, niin päätin pitkästä aikaa käyttääkin niitä.

Folion kaveriksi valikoin kaksi värilakkaa sekä yhden lakan koristelutarkoitukseen. Tällä kertaa käytin aksenttikynsinä keskareita ja niille lakkasin kolme kerrosta Ginan Whiteä. Muille kynsille kerrostin China Glazen Gaga For Greeniä, ja huolella kerrostinkin, sillä vasta neljäs kerros toi toivotun lopputuloksen. Nimettömiin kalastelin ympyräglitterit OPIn I Snow You Love Me:stä.


Ennen folioiden lisäämistä olin melko varma, että en tulisi viihtymään näillä kynsillä kuvaushetkeä pidempään. Käytän niin harvoin vihreää kynsillä, että en tuntenut oloani yhtään kotoisaksi. Lakkauksen lopulta valmistuttua tykästyin yhdistelmään kuitenkin niin paljon, että en voi olla tuijottelematta näitä kynsiä! Kerrankin tuntuu, että koristelut eivät vie liikaa huomiota lakalta, vaan jotenkin ne toimivat yhteen ja lopputulos on samaan aikaan raikas ja rauhallinen. Tykkään!

12 kommenttia:

  1. Tosi pirteät ja hedelmäiset. Tykkään myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Veikkaan, että sullaki alkoi nyt sormet poltteleen päästä folioiden kimppuun, eikö vain?;D

      Poista
  2. Darn, mullakin oli tarkoitus tehdä kirsikkakynnet. Nyt täytynee keksiä muuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisithan sä voinut tehdä kirsikoita, vaikka minäkin lähdin sille tielle. Ne sun omppukynnet on kyllä kans kivat!:)

      Poista
  3. Voi jehna, että on herkulliset kynnet! Tykkään! ♡
    Ihanan värinen toi Gaga For Green ^.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne:)
      On se kyllä kivan värinen, mut muistathan ottaa huomioon mun vajavaiset kuvaustaidot, eli että sävy ei vastaa taaskaan ihan kuvaa:S

      Poista