Sivut

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Pitsileimaa vol. 1 - Musta ruusupitsi

Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, niin sain alkuviikosta hyppysiini uusia Born Pretty Storen suorakulmaisia laattoja. Sain itse valita kokoelmasta neljä miellyttävintä ja yksi valitsemistani laatoista oli pitsikuvioita sisältävä BP-LO20.

Juhlakauden lähestyessä moni varmaan miettii, että kuinka koristelisi kynnet vaikkapa ystävän häihin tai sukulaistytön rippijuhliin. Pitsileimat toimivat mielestäni kumpaisessakin tilaisuudessa oikein mainiosti! LO20- laatalta löytyy valinnanvaraa ja sainkin heti sitä tutkaillessa pari kivaa ideaa, joita halusin hetimmiten testata. Tänään esittelen toisen tällä laatalla toteutetun manin ja heti seuraavassa postauksessa tulette näkemään mitä muuta sain laatalla aikaan:)

Aloitetaanpa kuvakollaasilla, jossa näkyy myös hieman tuota kyseistä laattaa. Valitsin laatalta testattavaksi ruusuisen pitsikuvion ja päätin mennä kokomustalla linjalla ja tehdä myös jotain, jota en ole ennen kynsien koristelun saralla kokeillutkaan, nimittäin lakkauksen reunustamista.


Lakkauksen idea on simppeli, mutta kynsistä tuli mielestäni tosi kivat ja juhlavat! Yksinkertaisuudessaan lakkaus on tehty niin, että leimasin pitsikuvion suoraan aluslakan päälle ja sen jälkeen reunustin leimat mustalla kynsilakalla ohutta sivellintä käyttäen.


Leimauslaatta toimi taas kuten pitääkin, joten ilmeisesti BPS:n tuotantolinjalla ollaan opittu oikea urasyvyys ja muut leimauslaatan toimimiseen liittyvät tekijät erittäin hyvin. Pieniä reikiä leimoissa näkyy näin lähikuvista katseltuna, mutta livenä ne eivät kyllä pistäneet silmään ja koska reijät ovat eri kynsissä eri kohdissa, niin niistä voinee taas kerran syyttää vain itseään eikä instrumentteja. Itse asiassa mua ei edes häiritse nuo reikäiset leimat, vaan ennemminkin se tuo vähän vintage-henkeä näihin leimoihin.


Olen viime aikoina tuntunut törmäävän useammassakin paikassa tällaisiin negative space- leimauksiin ja huokaillut ihastuneena niiden perään. Vihdoin sain huokailla vähän omillekin kynsilleni, sillä näistä tuli kyllä aika upeat, vaikka itse kehunkin :D Jotenkin vain tuo musta väri, ruusut ja pitsi toimivat tämäntyylisessä lakkauksessa.


En ole aikaisemmin kokeillut lakkauksen freimaamista, eli kehystämistä ja muutenkin käsinmaalailut ovat jääneet viime aikoina hyvin vähäiseksi. Harjoituksen puutteen huomasi maalauskäden tärinän määrästä, mutta yllättävän siistiä jälkeä sain siitä huolimatta aikaiseksi. En halunnut rajoista kovin hallitsevia, vaan toivoin niiden sulautuvan kivasti leimauksen lomaan ja tavallaan sitomaan kokonaisuutta.

Itse tykkäsin tästä lookista hyvin paljon ja luulenpa, että kesemmällä pistän tämän idean kierrätykseen ja teen, jos en samanlaiset niin ainakin hyvin samantyyliset kynnet joihinkin pippaloihin. Sopisivatko nämä teistä juhlakynsiksi?:)

Käytetyt tuotteet ja tarvikkeet:

Aluslakka: Gina Tricot - Base Coat
Värilakka: Gina Tricot - Black
Leimauslakka: MoYou Nails - Special Nail Polish Black
Päällyslakka: Glisten & Glow - HK Girl Top Coat
Muut tarvikkeet: leimauslaatta BP-LO20, XL- leimasin, ohut nail art sivellin

16 kommenttia:

  1. Ihanat pitsit. Tuo laatta pitää kyllä hommata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Tää laatta on kyllä tosi monipuolinen kattaus pitsin ystäville:)

      Poista
  2. Aivan ihanat! Pitää kyllä hommata tuo laatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) BPS:lta saa muuten 10% tilauksen loppusummasta alennusta koodilla TANG10. Jos innostut tilaileen niin käytähän etu hyväksi:)

      Poista
  3. Vau, tosi tyylikäs lopputulos! Ja tällaiset pitsileimathan on nimenomaankin ihan täydelliset juhlia varten :)

    VastaaPoista
  4. Hurjan hienot ja oot onnistunut upeesti!

    VastaaPoista
  5. Onpas kivat :) Ja tuo pitsikuvio! Oon jo pitkään halunnut jonkun kivan pitsilaatan, joten pitää laittaa korvan taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää ruusupitsi on kyllä laatan parhaimmistoa<3 Ja toimii varmasti monen tyylisessä lakkauksessa!

      Poista
  6. Uu, tykkään ihan älyttömästi! Ihanat!

    VastaaPoista
  7. Ai hitsi että onkin nätit! Ja mitä ihmettä, huomaan etten ole taas kerennyt paljon blogeja lueskella, kun säkin olet kerennyt luoda ihan uuden ilmeen tänne! Kesää kohden valoisempi ilme on ihan jees :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Ihan vasta mä tätä ilmettä muutinkin ja tää on tämmönen hätäratkaisu kun alkoi se tummuus tympimään. Katsotaan jos joskus sais päivitettyä blogia ihan ajan kanssa:)

      Poista
  8. Aivan mielettömän upeat lakkaukset! ♥
    Ja todellakin sopivat juhliin ^.^

    VastaaPoista