Sivut

torstai 25. lokakuuta 2012

Toinen kerta toden sanoo?

Päätinpäs eräänä iltana koetella hermojani (vai lepuuttaa hermojani) sellaisen ihanan asian kuin kynsitaiteen parissa. Mulla on taas vaihteeksi kuuden päivän työputki menossa, joten hermot todella tarvii vähän lepoa! Seuraava kuva kertoo varmasti enemmän kuin tuhat sanaa ja arvaatte varmasti millä keinoin olen hermojani yrittänyt hoitaa.


Kyllä vain, vesimarmoroin toista kertaa elämässäni! Ensimmäisellä kerralla (täällä kuvaa ja juttua siitä) homma oli todella sotkuista ja säheltämistä. Ei käy kieltäminen, etteikö se olisi ollut sellaista tälläkin kertaa, mutta nyt olin valmistautunut sentään vähän paremmin. Bongasin jostain netin syövereistä aika kätevän ohjeen sormien teippaamiseen ja samalla reissulla unohduin piiiitkiksi ajoiksi tuijottelemaan vesimarmorointivideoita. Harmi etten löytänyt enään sitä teippausohjetta mistään, olisi ollut kiva pistää se teillekin jakoon!

Ensimmäisellä kokeilulla luotin maalarinteippiin, mutta se ei ollut oikein kätevää. Nyt toisella yrittämällä teippasin sormenpäät kahta teipinpalasta käyttäen ja hommassa luotin kirkkaaseen rullateippiin. Paljon parempi!:) Yritän kaivaa sen teippausohjeen jostain, koska en osaa sanallisesti selittää järkevästi, että miten se homma kannattaa tehdä jos haluaa säästää hermojaan. Jos joku tietää sellaisen linkin, niin kiitos tänne vain!:)



Tällaista tulosta sain toisella yrittämällä. Marmorointilakkoina käytin China Glazen Sexy Silhouettea sekä Long Kissia. En tiedä mikä ajatushäiriö mulla tuli, kun lakkasin alle jotain hyvin huonosti peittävää Saffronin vaaleanpunaista lakkaa. Lopputulos ihan jees, kauempaa katsottuna! Lähempi tarkastelu paljastaa kynsien kärjet ja kaljut kohdat, joita on varsinkin kynsien reunoilla. Yhtä kaikki tämä toinen kerta oli huomattavasti edeltävää rentouttavampi vesileikki-hetki ja jos viimeksi mietin, että kokeilenko tätä kyseistä koristelutyyliä enää ikinä, niin nyt on kova palo kokeilemaan vesimarmorointia uudelleen!:)

Mukavaa torstaipäivää kaikille!
<3llä Teanna

9 kommenttia:

  1. Kivan näköiset marmoroinnit!

    Minä teippaan tämän tuton mukaan, oliskohan sama mitä sä käytit...?

    http://www.youtube.com/watch?v=r8nEJsWeVpM&list=SP4B6CE9EFF85ED1C1&index=19&feature=plpp_video

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kyllä, just tuota linkkiä haeskelin!! Kiitos siitäkin!!:)

      Poista
  2. Ihan mielettömän hyvin onnistuneet nuo kuviot! Vesimarmorointi on kyllä jotenkin tosi hauskaa puuhastelua, vaikka melko siivo siitä tuleekin (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mää kyllä kans tykästyin nyt toisella kokeilukerralla, mut nähtäväksi jää minkälaiset fiilikset kolmannen yrityksen jälkeen..:)

      Poista
  3. Hienot Kynnet! En ehkä vielä itse uskalla toista kertaa yrittää tuota marmorointia, viimeksi meni niin hermot ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Ei se mullakaan ihan putkeen mennyt ekalla kerralla, mut suosittelen suakin antaan vesimarmoroinnille vielä toisen mahdollisuuden. :)

      Poista
  4. Mä en kyllä huomaa noissa mitään virheitä, kauniit on:)

    Tänään postissa saapui mieluisa paketti ja kaunis kortti. Kiitos tosi paljon <3 Lämmitti mieltä!

    VastaaPoista
  5. Kiitos:) Hyvä että paketti tuli turvallisesti perille:)

    VastaaPoista