Sivut

tiistai 20. elokuuta 2013

Kiitos lukijoilleni!

Blogin ulkopuolisen elämän kiireiden takia viimeisimmästä kirjoituksesta on taas venähtänyt luvattoman pitkä aika. Elämä on ollut viime viikkoina hektistä sekä työn, että yksityiselämän puolella ja nämä vaikuttavat oleellisesti siihen, ettei aikaa ole ollut itselle eikä omille harrastuksille. Näillä näkymin kiireet eivät tule helpottamaan ainakaan työrintamalla vielä hetkeen, mutta kotona on onneksi jo vähän rauhallisempaa. Kuitenkin blogi tulee olemaan nyt hyvin epämääräisen päivitystahdin alla, sillä en tiedä jääkö minulla aikaa istahtaa koneelle ihan ajatuksen kanssa.

Viimeisimmän postauksen aikoihin Teannanpaikassa sattui ja tapahtui jotain hyvin merkittävää, sillä bloggerin kautta seuraavien lukijoiden määrä saavutti huiman tasaluvun! En ole missään vaiheessa tajunnut, että minun harrastukseni ja höpinäni kiinnostaisivat näin montaa ihmistä, mutta niin se blogger vain väittää, että blogillani on jo yli sata lukijaa. On aina piristävää kirjautua bloggeriin, kun näinä hiljaisempinakin hetkinä jostain ilmestyy aina uusia lukijoita ja ahkeria kommentoijia:) Mieletöntä, olen melkein sanaton!

Olen miettinyt ja miettinyt, että miten voisin ilahduttaa teitä, niinkuin jokainen teidän käyntinne blogissani ilahduttaa minua. Lopulta päädyin eräänlaiseen arvontaan Teannan tyyliin:)


"Kaikista ei voi tykätä."- postauksessa kerroin, kuinka en millään kokenut omakseni Zoyan Applea tai Orlyn Miss Conductia, vaikka kuinka olisinkin niistä halunnut tykätä. Tekstin kommenttikenttään ilmestyi pari adoptiotarjousta näille aliarvostetuille lakoille, mutta en osannut silloin vielä tehdä päätöksiä näiden suhteen. Nyt olen päätökseni tehnyt ja se kuuluu niin, että annan teille lukijoille mahdollisuuden tarjota niille uuden kodin tässä kierrätyslakka-arvonnassani:) Kokoelmakatsausta tehdessäni päädyin lisäämään arvontaan myös kaksi muuta Orlyn lakkaa, sekä kaksi China Glazea.

Tällä arvonnalla on kaksi tavoitetta; ilahduttaa lukijoitani sekä löytää näille lakoille kodit, joissa niitä osataan arvostaa enemmän kuin täällä. Siksipä päädyin seuraavanlaisiin arpajaisjärjestelyihin:

Arvon jokaiselle lakalle kodin erikseen, eli tässä arvonnassa voittajia voi olla yhdestä kuuteen arpaonnesta ja osanottajista riippuen:) Toivon, että arvontaan osallistuvat ovat oikeasti kiinnostuneita kyseessä olevista lakoista, eivätkä osallistu arvontaan vaikkapä jälleenmyyntitarkoituksessa.
Arvonta suoritetaan perinteisellä laput hattuun- menetelmällä yksi lakka kerrallaan.
Annan teille aikaa adoptoimispäätöksen tekemiseen pari viikkoa, mutta sen verran rajoitan osallistumista, että postitan lakat ainoastaan Suomen rajojen sisällä.



Uutta kotia etsimässä ovat siis Zoyan Apple, China Glazen Flying Dragon (Neon) sekä Moulin Rouge, Orlyn Peaceful Opposition, Big Kahuna sekä Miss Conduct.

China Glazet ovat aivan uusia, tätä arvontaa varten ostamiani lakkoja. Muita kuvissa esiintyviä lakkoja on joko vain kokeiltu tai lakattu kynnet kerran, pari. Big Kahuna on vajunut eniten, sen käyttöaste näkyykin pullokuvassa.

Säännöt ovat  siis yksinkertaiset. Kerro mille näistä lakoista haluaisit tarjota kodin. Voit mainita ylläolevista lakoista 1-6 lakkaa. Jätä kommenttikenttään oma nimimerkkisi, sekä sähköpostiosoitteesi. Sinun ei tarvitse olla lukijani bloggerin kautta, mutta arvostaisin, jos kerrot mitä kautta blogiani seuraat ja kuinka kauan olet täällä viihtynyt:)
Arvonta päättyy 1.9.2013 klo 22.00. Kaikki sitä ennen tulleet adoptiotarjoukset otetaan huomioon arvonnasssa:)

Kiitos teille, että jaksatte lukea blogiani ja ilahduttaa kommenteillanne!:) Ja onnea arvontaan!

44 kommenttia:

  1. Adoptoisin mielelläni China Glazen lakat. :) Seuraan googlen käyttäjäraadin kautta nimimerkillä Miracle. Meili mira.engman (@) gmail.com Olen suht uusi lukija, se sadas onnekas. ;)

    VastaaPoista
  2. Täältä löytyisi hyvin rakastava koti vaikka kaikille, mutta ehdoton lemppari nuista on tuo Orlyn peaceful opposition! Luen Google käyttäjäraadin kautta nimellä Salla ja olen ollut blogin lukija jo tovin. :)

    VastaaPoista
  3. Tarjoaisin mielellään loppuelämän kodin kahdelle ensimmäiselle Orlylle, eli Peaceful Opposition ja Big Kahuna ^_^

    Olen seurannut blogiasi keväästä/alkukesästä facebookissa nimellä Kädet Tärisee ja huomattuani, ettei blogisi ollutkaan seurannassa Googlen käyttäjäraadin kautta, korjasin nyt asian, eli Krista A , kris-ta@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Mulle kelpaa kaikki, mutta varsinkin toi Miss Conduct! Luen bloggerin kautta, ja olen seuraillut jo kauan. :D
    sonjatervonen@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin himoitsemaan tota Miss Conductia niin paljon että tilasin sen, joten sen voi unohtaa. :D Mutta muille lupaan antaa hyvän kodin jos ne tänne eksyvät!

      Poista
  5. Mun lakat haluaisi näistä kavereikseen Zoyan ja CG:t :)
    Seurailen googlen käyttäjäraadin kautta Heidi | Something Can Go Wrong
    ja löysin sinun blogin kynsimiitin osallistujalistalta eli tuore lukija :)

    VastaaPoista
  6. Kaikki nuo lakat ovat ihania ja en niistä mitään omista, mutta Miss Conduct on ollut himotuksenkohde jo pitkään kun se vaan on niin ihana ! =)
    Seurailen bloggerin kautta, nimimerkillä Jenni, en tosin tiedä kuinka pitkään ainakin muutaman kuukauden. :)

    i-dont-think-twice-i-just-do@hotmail.fi

    VastaaPoista
  7. Minä olinkin jo Miss Conductia adoptoimassa heti ekana silloin jonkun aikaa sitten, eli se on ehdottomasti ykköstoive, myös nuo Chinat ovat aika herkun näköisiä :D
    Muutama kuukausi seurailtu bloggerin kautta nimimerkillä rose86
    kynsinauhatanssi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  8. Enemmän kuin mielelläni tarjoaisin rakastvan kodin Orlyn Big Kahunalle, China Glazen Flying Dragon:lle sekä Moulin Rougelle :)

    Luen nimellä ooka ja seuraan bloggerin kautta ja olen viihtynyt blogisi parissa jo pitkän tovin, viime vuoden puolelle mennään :)

    memories [at] hotmail.fi

    VastaaPoista
  9. Zoyan Apple ja orlyn peaceful opposition saisivat rakastavan kodin tästä suunnasta :-) bloglovinin kautta olen seuraillut parisen kuukautta :) bloggerin nimimerkki Masa

    coammber@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Tarjoaisin mielelläni paikan apteekkarinlipastostani Zoyan Applelle, molemmille China Glazeille sekä Orlyn Peaceful Oppositionille. Nimimerkkini on kahvimangusti, sähköpostini on kahvimangusti{miukumauku}gmail.com

    Olen lukenut blogiasi varmaan noin vuoden ajan - selaimeni kirjanmerkkien kautta... :D

    VastaaPoista
  11. Zoayn Apple ja ChG Flying Dragon voisivat muuttaa mieluusti meille:)

    Olen lukenu blogiasi pitkään nimellä Sissi ja s-postini on betternailday@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Jotenkin tosi söpö ja lämminhenkinen arvonta! Tämä pisti miettimään omallakin kohdalla, että mitkä näistä lakoista oikeasti haluaisin ja mitä käyttäisin. Olen seuraillut blogiasi puolisen vuotta Bloggerin kautta, sähköposti on katjamarian (at) gmail (.) com

    Harkinnan tuloksena adoptoisin mielelläni
    China Glaze Flying Dragonin
    Orly Peaceful Oppositionin ja
    Orly Miss Conductin

    VastaaPoista
  13. Täällä on rakastava koti tarjolla Orlyn Peaceful Opposition sekä Miss Conduct lakoille. Täällä onkin kaivattu tälläisiä pienokaisia jo pitkään :)

    Luen bloggerin kautta nimellä jansku ja olen seurannut blogiasi jo pitkään :))

    jansku410@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Mietin hetken ja olen valmis adoptoimaan kaikki. En yksinkertaisesti osannut päättää noiden väliltä, niin mennään sitten kaikki-mulle-meiningillä. ;)

    Luen Bloglovin'n kautta ja tama taitaa olla toinen tai kolmas postaus, mitä näen sulta, eli olen suhteellisen tuore lukija. Luen nimimerkillä Kahlaaja.
    petra.j.tuominen(a)gmail(piste)com

    VastaaPoista
  15. Mä em osaa oiken päättää, toisaalta haluan kaikki, muttaa oisaalta big kahunan kaltiaisia lakkoja mulla on jo 6? Mutta toisaalta, se on vaan niin kaunis.
    Juu kyllä mä voisin antaa rakastavan kodin näille kaikille. Lupaan vaalia ja huolehtia heistä jos arpaonni suosii.

    Ja seuraan sua oikeastaan pääasiassa Bloggerin kautta, Jonkun aikaa facebookin kautta. Ja bloggerin kiukutellessa seuraan bloglovinin kautta. :) Ja kyllä mä ainakin viime heinä-elokuusta asti oon sua täällä stalkannu. :)
    kynnenverran@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Zoyan Apple maistuisi miulle :)

    Seuraan bloggerin kautta, mutta sitä en muista että miten kauan :D
    s-posti osoite on: minna_kurki@suomi24.fi

    VastaaPoista
  17. Oi, mulle kelpa noista ihan mikä tahansa! Seuraan bloggerin kautta nimellä Jenny ja olen seurannut miitistämme asti :) jenny.rytkonen(at)gmail.com. Kiitos ihanasta arvonnasta! :)

    VastaaPoista
  18. Jehna mie säikähdin, että siun blogi jää tauolle tai loppuu, kun aloin lukeen tätä postausta! HUOH! Onneksi ei jää eikä lopu! <3 :D

    Mie olen lukijana Nanne ja en kyllä muista nyt ollenkaa kuinka kauan olen ollut lukijasi :)
    Sposti pinkkipantteri82@gmail.com

    Rakastavaisen kodin voisin tarjota Zoyan Apple:lle, ylläri ;D ja Orlyn Miss Conduct:lle.
    Ihana idea järjestää tällainen arvonta :)

    VastaaPoista
  19. Miss Conduct on pyöriny mun himotuslistalla jonki aikaa eli se ois se minkä haluaisin voittaa.. Marjuska__@hotmail.com seuraan blogia lbloggerin kautta, ja oon seurannu sitä meijän kynsimiitistä asti :)

    VastaaPoista
  20. Täältä löytyisi koti molemmille China Glazen lakoille sekä Orlyn peaceful opposition lakalle.
    Lukijana bloggerin kautta keväästä lähtien. Sähköposti on nittanne(at)gmail.com

    VastaaPoista
  21. Nuo Zoyan ja Orlyn lakat saisivat täältä rakastavan kodin c:
    Olen lukijana ollut bloggerin kautta jo hyvän tovin nimimerkillä hiutale. Shinyandglossy(ät)luukku.com

    VastaaPoista
  22. Oi ihana idea :) Itse oon lukija myös Bloggerin kautta, oisinkohan ollut 32. vai 42. lukija en oo ihan varma. Itse seuraaminen tosin tapahtuu Bloglovinin kautta:)

    Täältä löytyisi rakastava koti Orlyn Miss Conductille ja Peaceful Oppositionille sekä molemmille China Glaze-lakoille :) säponi on aino.antt(at)gmail.com

    VastaaPoista
  23. Adoptoisin mielelläni kaikki, paitsi Miss Conduct minulta jo löytyy ;D
    Seuraan GFCn kautta, nimimerkillä Nails1820. Sähköpostini on nails1820@gmail.com
    Blogiasi olen seurannut jo eerittäin kauan, etten edes muista kuinka kauan haha

    VastaaPoista
  24. Miun huomaan voisi oikein mukavasti kotiutua China Glazet ja Orlylta Peaceful Opposition & Big Kahuna :> Conduct löytyykin ja vihreä ei ole miun väri.
    Luen Bloggerin sekä Bloglovinin kautta, molempien kautta jo pidemmän aikaa.
    Nimimerkkini molemmissa on Lady Narcissa ja s-posti analogtrashblogi@hotmail.com :)

    VastaaPoista
  25. China Glazen Moulin Rouge sekä Orlyn Big Kahuna voisi saada täältä hyvän kodin:)
    Luen blogiasi sekä bloggerin että bloglovinin kautta, nimellä Anni. Aika uusi lukija olen. Sähköposti: odelia04@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Peaceful Opposition ja Miss Conduct kelpaisivat tänne suuntaan! :) Tuota jälkimmäistä olenkin jo kauan katsellut, mutta ei ole tullut hankittua!
    Seurailen Bloggerin ja Bloglovinin kautta, varmaan jo yli vuoden ajan? Bloglovinin "nickistä" en ole ihan varma, mutta Bloggerissa ihan vaan tämä Liisa :) (tai Enye? pää kipeä, en muista kumpi se on)
    kuusisto.liisa(at)gmail.com

    VastaaPoista
  27. Ooh ooh ooh! Adoptoin mielelläni vaikka kaikki pikku ystävät! <3 Olen siis ahne ja sanon että kaikki käy :D

    Luen blogiasi Bloggerin kautta nimellä Ine ja meilini on ine_91@msn.com (: En aivan tarkkaan muista kuinka kauan olen jo lukenut, mutta veikkaisin noin vuotta.

    VastaaPoista
  28. Tuli hyvä mieli tästä postauksesta. Ensin pelästyin, että aiot heittää hyvästejä. Epäsäännöllisyys ei haittaa, bloglovin osaa kertoa minulle uudet postauksesi. Alkujaan (en muista edes kauanko) blogisi oli ihan yksinkertaisesti selaimen kirjanmerkeissä, joista kävin tunnollisesti päivittäin katsomassa, onko mitä uutta blogissasi.

    Zoyan Apple, Orlyn Peaceful Opposition, Big Kahuna sekä Miss Conduct mahtuisivat Helmeriini. Chinan värit eivät tällä kertaa kolahtaneet.

    miunmaunkoru ät gmail piste com

    VastaaPoista
  29. Ihana idea! :)

    tarjoaisin kodin jollekkin näistä (enemmän kuin mielelläni):
    - China Glaze - Flying Dragon
    - China Glaze - Moulin Rouge
    - Orly - Peaceful Opposition

    Seuraan Bloggerin kautta, en muista kuinka pitkään olen seurannut mutta kauan :) Ja olen tykännyt blogistasi paljon <3

    <3:SaraCupCakez (cupcakezblogi@gmail.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiei, en osaa perustella, noi kaikki vaan on niin nättejä lakkoja! :)

      - Flying Dragon, koska mulla ei taida olla liloja lakkoja, ja tuossa on kaikenlisäksi kimalletta joukossa! :)
      - Moulin Rouge, koska siinä on paaaaaljon kimalletta! Tykkään kimalteesta! :)
      - Peaceful Opposition, koska se on niin erikoinen lakka! Minulla ei ole mitään samanlaista lakkaa! :)

      Poista
  30. Kirjoituksissasi on kiva henki. Olen seurannut sinua pidemmän aikaa kirjanmerkkien kautta ja nyt myös Bloglovinin. Orlyt näyttävät kinnostavilta.

    Terkkuja!
    FF
    funkyandfifty@ymail.com

    VastaaPoista
  31. Olen lukenut blogiasi melkein ensi hetkistä asti, tosin vasta viime aikoina bloglovinin kautta. Sinulla on tosi kivoja kynsi-ideoita ja jos näin voi sanoa, niin "taso" on lähellä omaani, helppo samaistua :)

    Adoptoisin mielelläni China Glazen Flying Dragonin ja/tai
    Orlyn Peaceful Oppositionin.

    Warjotar (warjotar(a)kapsi.fi

    VastaaPoista
  32. Luen blogiasi tosiaan Sasuna :) Jonkin aikaa olen blogiasi lukenut, vajaa puolivuotta ? voisin tarjota kodin Zoyalle, CG:ille ja Miss Conductille :)

    VastaaPoista
  33. Ja se sähköposti on dreamnails@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Hei!

    Luen blogiasi ihan anonyyminä, varmaan noin puoli vuotta olen ji seurassasi viihtynyt :)

    Tarjoaisin mielelläni kodin Zoyan Applelle ja Orlyn Miss Conductille :)

    meeri.juusola@gmail.com

    -Meeri

    VastaaPoista
  35. Oi mitä lakkoja! Täältä löytyisi kyllä rakastava koti kaikille :) luen blogiasi bloglovinin ja bloggerin kautta nykyään, aiemmin kirjanmerkeissä olit :D Nimimerkki on Hanna ja sähköposti lakkalaatikonsalat@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Heippa!

    Luen blogiasi bloggerin kautta ja pitkän aikaa olen jo seuraillut, nyt en osaa sanoa ihan tarkkaan kuinka kauan, mutta aika alkuvaiheista :)

    Minä voisin antaa kodin kaikille muille paitsi Miss Conduct löytyy jo!

    S-posti on lifeofbambi@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Moi,

    Ihania lakkoja ovat kaikki, mutta mieluiten adoptoisin Zoyan ja China Glazet. Olen ollut blogisi lukija joitain kuukausia, luen Googlen käyttäjäraadin kautta :)
    Posti löytää perille osoitteeseen kielletty.hedelma.84@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Voih, aivan liian ihania nuo kaikki. Tahtoisin osallistua kaikkien muiden paitsi tuon vihreän lakan arvontoihin. Vihreä kun ei oikein ole se minun juttuni, mutta nuo kaikki muut värit kyllä kolahtaa ja lujaa :) Blogiisi olen tullut alunperin sattumalta ja käyn aina silloin tällöin vierailemassa ja lukemassa juttujasi :)
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Minäkin mielelläni adoptoisin kaikki muut paitsi vihreän =). Anonyyminä blogiasi silloin tällöin tulee seurattua.
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  40. Minäkin mielelläni adoptoisin kaikki muut paitsi vihreän =). Anonyyminä blogiasi silloin tällöin tulee seurattua.
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  41. Minäkin mielelläni adoptoisin kaikki muut paitsi vihreän =). Anonyyminä blogiasi silloin tällöin tulee seurattua.
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  42. Minä olisin onnesta soikeana jos saisin minkä vain noista lakoista! Onneksi siis ehdin vielä mukaan kaikkien lakkojen arvontaan :) Rakastava koti täältä löytyisi ja ahkerassa käytössä varmasti olisivat :) Blogiasi lueskelen anonyyminä ja siskon vinkistä tänne tieni olen löytänyt.
    millal@luukku.com

    VastaaPoista