Sivut

torstai 19. syyskuuta 2013

Kynsihörhöjen tapaaminen vol 2. - Osa 3.


Mitä olisikaan kynsihörhöjen tapaamisesta kertova postaussarja ilman trilogian huikeaa päätösjaksoa, eli miittikynsiä!

Kuten on jo tullut aikaisemmin pariin otteeseen mainittua, niin meidän miitin teemana oli viidakko. Idean alkuperäisäiteinä toimivat Heidi ja Nanne, jotka olivat eräällä ostosreissullaan törmänneet lasten viidakkoaiheisiin juhlasetteihin. Siitä se ajatus sitten oli lähtenyt jalostumaan ja lauantaina 14.9 Heidin kotona kokoontui neljätoista viidakosta inspiroitunutta kynsiharrastajaa.

Idea viidakkoteemasta ei saanut ehkä maailman lämpöisintä vastaanottoa, mutta alkujärkytyksestä toivuttuamme jokainen lakkailija oli saanut teeman tuotua kynsilleen, eikä kenenkään tarvinut tulla miittiin hanskat kädessä uhkailuista huolimatta ;D Miitissä tuli todettua, että viidakkoteemasta voi inspiroitua monella eri tavalla ja tiedättekö mitä, omien kynsieni lisäksi sain luvan esitellä teille myös muutaman muunkin kynsinaisen aikaansaannokset!:)

Aloitetaan miitin kauneimmat kynnet- äänestyksen voittaneista, eli Dimavarienin kynsistä:


Dimalla oli kuulemma ensimmäisenä viidakosta tullut mieleen vain Top Gearin Bolivia-jakso, mutta jostain syystä hän oli päätynyt hylkäämään ensimmäisen ideansa :D Lopulta kynsille päätyivät Liquid Sky Lacquerin Barracuda, Zoyan Charla, Nfu Oh:n 54 ja Essencen Glorious Aquarius. Perhosleimat lennähtivät aksenttikynsiin Nailz Crazen perhossiipilaatasta ja mikäli en muista keskusteluamme väärin, niin leimauslakkana toimi Konadin musta. Tarkempi "resepti" näihin kynsiin löytyy Dimavarienin 40 kynttä-blogista:)


Kristan kynsille päätyi lopulta vaihtoehto kolmonen kahden ensimmäisen feilattua. Näiltä kynsiltä löytyy somasta sopasta liukuvärjäystä, leimoja sekä siirtokuvia ja lopputulos tuo ainakin minun mieleeni sademetsän trooppisine lintuineen ja kukkineen!:) Lakkoina edustavat Gina Tricotin Have a Mint, Mia Secret Moodin Green to Yellow, China Glazen Def Defying sekä Flormarin 454. Leimauskuviot löytyvät Bundle Monsterin laatasta 312. Lisäinfoa Kristan miittikynsistä löytyy hänen Kädet tärisee- facebooksivustoltaan.


Näistä Nannen apinakynsistä hehkutinkin teille jo miittipostauksen ykkösosiossa, kattokaa nyt noita ihania killusilmiä ;D Apinat Nanne taiteili itse kynsilakoilla kelmutetun pohjan päälle. Lakkalista on vaikuttava: Kikon 391 sekä Sugar mat 643, China Glazen Paper Chasing, Def Defying, Kalahari Kiss ja I'm Not Lion, Essencen Wanna Say Hello sekä Essien Liquorice. Huh, muistinkohan kaikki?:D Nämä oli minusta yhdet miitin huomionarvoisimmista kynsistä, sillä vaivaa oli nähty ja se näkyi!:) Nanne kertoo varmasti tarkemman tarinan näistä apinakavereista omassa PinkkiPantteri-blogissaan.


Jennyn kynsiltä löytyi viidakon kukkasia ja eläinkuosia hillityllä nudepohjalla. Pääajatuksena oli ollut, että vihreää ja pinkkiä täytyy saada ja leimauslaatan kukka- sekä leopardikuviot olivat huutaneet kynsille pääsyä. Lakkoina Jenny käytti Seppälän Nails Nudea, Gina Tricotin Alexista sekä Konadin Deep Junglea. Kukkien varret ja lehtikuviot Jenny oli maalaillut vapaalla kädellä. Nämä kynnet olivat minusta hurmaavat, sillä Jennyn kynnet ovat niiin pienet ja silti hän oli saanut niihin mahtumaan niin paljon viidakkoteemaa! Siinäpä mallia kaikille lyhyt/pienikyntisille, jotka valittavat ettei pienille kynsille voi muka koristella. Nih! Jennyllä ei (vielä?;) ) ole omaa blogia, joten sitä odotellessa toivokaamme että hän jakaa vastaisuudessa taiteilujaan edes kynsikoristelut-ryhmän puolella:)


Terhille viidakkoteema oli tuonut ensimmäisenä mieleen Tarzanin, mutta puolialastomien miesten maalailu kynsille ei ollut syystä tai toisesta juuri innostanut ;D Hillitympi versio viidakkokynsistä löytyi eläinkuosista ja tiikerinraidoista tuli toteutuskelpoinen idea. Nämä kynnet on toteutettu yön pimeinä tunteina silmät ristissä, aseena, ei vaan taiteiluvälineenä ainoastaan lakkapullon oma suti! Terhi viihtyy parhaiten ranskalaisen manikyyrin eri variaatioissa, joten miittikynnet noudattivat samaa linjaa. Tiikerin pohjavärinä toimi Wild & Crazyn PJ Party ja raitoina joku random musta lakka.


Viidakkoon mahtuu värejä, niin me oltiin Mimosan kanssa toisistamme tietämättä päätetty!;) Itse ainakin odotin ihmisten kynsillä olevan paljon vihreän eri variaatioita, mutta väriskaalaa löytyikin jokaiseen makuun. Mimosan kynsien takaa ei löydy sen erikoisempaa tarinaa kuin inspiraation puute, jolloin onkin hyvä kääntyä lempparilakkojen ja tuttujen kuosien puoleen. Seeprakuvio löytyy Konadin m57 laatasta ja on leimattu Color Clubin Wild at Heartilla. Mimosa jakaa (painostuksen alla?:D ) mietteitä miitistämme ja kynsistään blogissaan I'ts Nail Time!


Omat esittelyyn viimeiseksi, koska nämä oli ehkä miitin epäviidakkomaisimmat kynnet :D Eiku joo, minähän olinkin satuviidakossa, siellähän voi olla pinkkejä leopardeja! Tosiasiassa minulla, kuten monella muullakin oli niitä hienoja ideoita useampiakin, mutta lopulta piti ajan ja taitojen loppuessa kesken tyytyä johonkin "vähän sinne päin"-lakkauksiin. Koitin hakea vielä lakkavalinnoillani säälipisteitä, mutta eipä tullut miitin kauneimpien kynsien palkintoa tähän osoitteeseen :D Omilla miittikynsillä edustivat Gina Tricotin Candy Pink ja Black sekä China Glazen I'm Not Lion. Kuviot tein vapaalla kädellä pilkkutikulla, kuten kuvasta varmaan näkyykin.. Päällyslakka viimeisteli levittämällä osan pilkuista. No okei, oli nää ihan kivat. :)


Halusin vielä näillä hienoilla kuvanmuokkaustaidoillani osoittaa teille ne kynnet, jotka eivät tässä postauksessa vielä päässeet parrasvaloihin. Kuten kuvasta näkyy (näkyykö?), niin edellä esiteltyjen kynsien lisäksi miitissä nähtiin myös viidakon pimeyttä yöaikaan (Meerin kynnet oikea yläkulma) sekä erittäin luovalla tekniikalla toteutetut viidakon tähtöset Riitan kynsillä (minun käden vasemmalla puolella).

Jennyn apinakynnet olivat suloiset, jotenkin sarjakuvamaiset valkoisella taustallaan :) Neitokainen on esitellytkin nämä kynnet tarkemmin Yhtenä iltana-blogissaan. Heliumian keltaiset banaanikynnet olivat myöskin hauskat. Kynsien esittelykierroksella viihdettä tuotti minimaalisten apinasiirtokuvien bongaaminen kynneltä!:D Heliumian kynsistä tarkempi kuva hänen Sepostuksia kynsistä-blogissaan.

Heidi-emäntämme ei ollut saanut alkuperäistä visiotaan kynsille asti, joten hätäratkaisuna toimi vihreä pohja liaanimaisilla leimoilla. Nätit oli nekin, vaikkei tekijänsä niille kauheasti arvoa antanutkaan. Itsekriittisyyttä, liikaa sellaista:) Toisen Heidin kynnet olivat vaatineet aikaa ja kärsivällisyyttä, nimittäin niissä oli yksittäin aseteltuja hexagon-glittereitä! Metallinen pohja ja kolme eriväristä glitteriä- kyllä minulla ainakin joku lisko niistä tuli mieleen:) Heidi on esitellyt kyntensä paremmin omassa Something Can Go Wrong-blogissaan.

Nyt on sitten trilogia saatettu arvoiseensa päätökseen, kun ne tärkeimmät on vihdoin esitelty. Kynsien koristeluharrastuksen vuoksihan me koko miitti järjestettiin.

Mitäs olette mieltä miittiläisten kynsistä, eikö meillä oo täällä Oulun leveysasteilla aika luovia naisia?:) Minä olen ainakin sitä mieltä ja erittäin iloinen, että olen päässyt tutustumaan näihin naisiin! TerQi!:)

8 kommenttia:

  1. Epäleijona-lakka on vaan niin ihana. Ja kaikilla oli kyllä niin ihanat kynnet että olen otettu voitosta (ja noi ihanat apinansilmät jäi vaan yhden äänen eroon! :)) Ja tää on kyllä kiva esittely, ihana nähdä eroteltuna nää vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli kyllä kauneimmat versiot perhosensiipikynsistä mitä oon nähnyt! Tuo kuvakaan ei ehkä ihan anna oikeutta niille, ne edustaa selvästi sarjassamme "pakko nähdä livenä" :)

      Poista
  2. Me suomaliset kun ollaan niin itsekriittisiä. Ensi miitissä teemana voiskin olla, krittisyys nurkkaan ja luovuus valloilleen:oD Epäjellona ja pinkkipantteri satuviidakossa näyttää hyvältä:o)

    VastaaPoista
  3. Tuo viidakko-teema on kyllä aiheuttanut hilpeyttä mun ajatuksissa. Sitten kun Satakuntalaiset järkkäävät seuraavan miitin, niin toivon sinne kyllä aihetta. :D
    Hyvin olitte saaneet porukkaa kasaan ja hauskaa teillä tuntui olevan - hieno juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo ajatuksella toteutettu teema tuo miittiin pientä lisää:) Meillä oli viimeksikin teema, turvalakkaus, mutta tää oli ehkä vähän selkeämpi ja kokonaisempi teema.
      Tosi hauskaa meillä olikin, toivottavasti oon saanut sitä tuotua esillekin näissä postauksissa:)

      Poista
  4. Viidakko teemana ei ihan ollut ehkä sieltä helpoimmasta päästä... ;D Mutta miusta meillä oli kaikilla aivan ylihuippuja kynsiä ja oli hauska huomata minkälaisen värimaailman viidakko toikaan kaikille mieleen :)
    Noi siun kynnet on kyllä I-H-A-N-A-T!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta kyllä tuntuu että teema kuin teema aiheuttaa harmaita hiuksia, kun sitä alkaa yrittämään liikaa.. Mutta kiva että meillä oli teema ja että kaikki osallistui siihen omalla tyylillään:)

      Poista