Sivut

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Vesipilkutettu skittlette

Tykkäilin juhannuksen pyhiksi tekemistäni riekalekynsistä niin paljon, että minun oli pakko päästä testaamaan samaa tekniikkaa heti uudemmankin kerran! Erään nimeltä mainitsemattoman kynsiystävän (Heidi!!) mielestä lakkavalintojeni ansiosta kynnet näyttivät verisuonistolta, joten tällä kertaa valitsin värit vähän huolellisemmin ja uskon, että näistä ei voi saada ainakaan kyseisen laisia mielikuvia päähänsä :)

Nannelle epäilinkin edellisen postauksen kommenteissa, että lieköhän tässä vesipilkutuksessakin pätevät samat lainalaisuudet kuin vesimarmoroinnissakin ja oikeassa olin! Kuun kierto tai aurinkopilkut eivät olleet tällä kertaa niin suosiollisessa asemassa, että olisin selviytynyt vesileikeistä ilman ärräpäitä. Niinpä kun ensimmäiseen kynteen sopivaa kuviota metsästäessä vierähti tovi jos toinenkin ja ilma alkoi olla jo sakeana hiuslakasta, päätin että koristelen water spotted- tekniikalla vain osan kynsistä hermoja säästääkseni. Siitä ajatuksesta olikin hyvin lyhyt matka lopputulokseen, eli päädyin pitkästä aikaa tekemään skittletteä kynsilleni.

Skittletten ainesosina käytin tällä kertaa kahta vesipilkutettua ja kahta niitein koristeltua kynttä per käsi ja blingiä lisätäkseni pikkurilleihin päätyi ihanaa kultaista hologlitteriä <3 Minulla on usein tapana piilottaa kynsikoristeluihini pieniä merkittäviä asioita, kuten lukuja tai väriyhdistelmiä, jotka muistuttavat minua jostakin tai joka liittyy jollain tapaa aihepiiriin, jota varten kynsiä olen tekemässä. En tiedä onko se ihan hullu ja turhakin tapa, sillä yleensä nämä piilomerkitykselliset asiat eivät avaudu kuin kynsien tekijälle, enkä yleensä tapaakaan availla näitä merkityksiä muille. Useinmiten kuitenkin ne kynnet, joihin olen saanut ujutettua merkittäviä "piiloviestejä" ovat olleet itselle niitä mieluisimpia ja jääneet parhaiten mieleen.

Näissä kynsissä toistuu numero neljä; neljä niittiä per käsi, neljä vesipilkutettua kynttä molemmissa käsissä, neljä turkoosiksi lakattua kynttä.. Syy tähän nelosen toistoon on se, että tein kynnet naapureidemme pojan neljävuotis synttäreille. Väreillä ei tällä kertaa ollut sen kummemmin yhteyttä synttäriteemaan, vaan valitsin ne sen mukaan, mikä tuntui sillä hetkellä silmääni miellyttävän eniten :)



Skittletteeni käytin päävärinä A- Englandin ihanaa Galahadia, joka on minun löyhässä värimääritelmässäni turkoosin perheen sukua, mutta selkeästi enemmän se syksyisempi, murretumman sävyinen serkku. Oikeasti tästä kai käytetään määritelmää sinivihreä, mutta minulle se on turkoosi. Piste. Lakka on muuten aika rakastettava laadultaan, sillä kaksi vähän huolettomamminkin levitettyä kerrosta takaa tasaisen lopputuloksen ja täydellisen peittävyyden <3

Galahad ei välttämättä koristeluja päälleen kaipaisi, mutta skittlette- määritelmän täyttääkseni koristelin osan kynsistä mustilla niiteillä ja osan water spotted- tekniikalla. En osannut jättää taaskaan vesipilkutusta yhteen kierrokseen, vaan musta kuviointi kaipasi mielestäni kultaista kaverikseen. Tein siis ensin vesipilkutukset Gina Tricon Blackilla ja päälle kuvioin vielä saman merkin Goldilla. Pikkurilleihin lakkasin kolme vaivatonta kerrosta iki-ihanaa China Glazen I'm Not Lionia.


Pakko vielä tähän postauksen lopuksi palata edellisen postauksen kommentointiin. Heidi kun kävi myöhemmin vielä pahoittelemassa kynsien spoilaamista, vaikka leikkisästihän me sitä keskustelua käytiinkin.. Tuli vain sitten mieleen, että on sitä itsekin joskus tullut lauottua toisten blogeissa ehkä hieman ajattelemattomiakin kommentteja, mm. Charming Nailsissa taisin käydä kertomassa että hänen esittelemänsä lakka näyttää siltä, kuin pullo kuhisisi täynnä kihomatoja :DD Joku tikkuhilelakka Essieltä taisi olla kyseessä.. Että se siitä spoilaamisesta, eiköhän me jatketa sanavapaalla linjalla tässäkin blogissa kun sammakoita lentelee itse kirjoittajankin suusta!:D

Onko teillä outoja tai "outoja" rituaaleja kynsien lakkaamisen/ koristelemisen suhteen tai onko teillä tapana päästellä kynsiaiheisia sammakoita suustanne? :) Avautukaa nyt joku muukin, niin minun ei tarvitse olla ainoa outo täällä.. Tiedän kuitenkin, että jollakin teistä on jotain kerrottavaa ;)

8 kommenttia:

  1. Musta nää on niin ihanat kynnet... <3 Tykkään, tykkään, tykkään.
    Sori, nyt ei oo sammakoita tarjolla... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Vai ei sammakoita.. Hmmmhh, et vaan uskalla kertoa ;D

      Poista
  2. Onpas nätisti asettuneet riekaleet! :) Ja väritkin on hienot, tosin verisuonikynsien värit voisi olla vielä enemmän omaan makuun, jos verisuonikommenttia ei olisi tullut :D
    Mun niin välillä tekis mieli heittää sammakoita, mutta sensuuri iskee ja hyvä niin. Epätoivoisesti yritän miettiä outoja lakkailurituaaleja, mutta niitäkään en tähän hätään keksi, sorii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele!:)
      Joskus on kyllä ihan tarpeen hieman sensuroida itseään, mutta pienet sammakot sallittakoon kaikille:)

      Poista
  3. Voi mahoton, että on ihanat kynnet! Siis aivan IHANAT! ^_^
    Hauska tapa siulla, että piilotat kynsiin merkittäviä "piiloviestejä"! Ihana tapa ja olis mukava kuulla muistakin kynsistä mitä sie olet niihin piilottanut ;)
    Miulla ei oo kynsissä mitään piilomerkityksiä, ei niissä yleensä ole muutenkaan mitään ideaa :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne:)
      Täytyy joskus avata vaikka joidenkin lempparikynsien tarinoita, osa vaan on sen verran henkilökohtaisia ettei viiti.. Mutta idea napattu korvan taakse:)

      Poista
  4. Ihanat kynnet ja ei tietoakaan suonista :oD Noi piilomerkitykset kynsissä on jännä tapa. Mulla ei kyllä piilomerkityksiä kynsiltä löydy, mutta pari kertaa on tullut tehtyä kynnet joissa olen tehdessä miettinyt vähän samaan tapaan lakkausta kuin sä näissä. Ne onkin oikeastaan onnistuneimpia lakkauksiani. Uskon että tuo ketjuttaminen, tai miksi sitä nyt kutsuisi, sitä että toistaa esim. neljä saman väristä, neljä niittiä, neljässä kynnessä sitä tai tätä jne. on se salisuus mikä tekee kynsistä niin kiehtovat. Ymmärtääköhän kukaan mitä yritän selittää?!

    Ja tohon sammakkojen päästelyyn vielä, niin juu mulla on tapana päästellä niitä ja liputan avaointa keskustelua. Kritiikkiäkin voi antaa niin monella tapaa ja itse yritän aina kuitenkin antaa sitä rakentavasti. Ja eihän tossa mun verisuoni-kommentissa itseasiassa mikään kritiikki edes ollut kyseessä, se oli vain mun pään sisällä ensimmäinen ajatus kun näin kynnet :oD Lisäksi mä luotin siihen että, ymmärrät ton kommentin etkä pahoita siitä mieltäsi:o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kyllä minä ainakin ymmärsin:) Just noin minäkin aattelen, sä vaan oikeestaan selitit sen paremmin!

      Lentävät sammakot olkoot vapaana vastaisuudessakin, onneksi näistä kynsistä ei löytynyt verisuonia ;)

      Poista