Sivut

perjantai 23. tammikuuta 2015

Onnistumisen iloa

Oi tiedättekö sen autuaan tunteen, kun kynsijumalat vihdoin osoittavat leppymisen merkkejä pitkän kamppailun jälkeen? Minun tapauksessani ei kyllä ehkä voi puhua jumalista, vaan huonoista valinnoista käytettävien tuotteiden suhteen, mutta yhtä kaikki, nyt on niiiiiiiiin hyvä fiilis!

Olen tuskaillut (mustalla) leimaamisen kanssa iät ja ajat. Harjoittelun, harjoittelun ja vielä tuhannen kerran harjoittelun tuloksena ja sopivien leimasimien löydyttyä olen saavuttanut jonkinlaisen taitotason kyseisen koristelutekniikan saralla. Kuitenkaan en ole ikinä voinut olla täysin tyytyväinen varsinkaan mustalla leimattuun jälkeen, sillä jos olenkin saanut kuvion kokonaisena kynnelle ja vielä kohdistettuakin oikein, niin viimeistään päällyslakan lisääminen on pilannut kuvion levittämällä värit. 

Mustana leimauslakkana minulla on ollut alusta asti käytössä Konadin helmiäismusta. Valitettavasti sen huonot ominaisuudet ovat jääneet aina hyviä puolia paremmin mieleen, sillä en muista kertaakaan saaneeni sillä täysin onnistunutta leimausjälkeä aikaan. Lakassa kyllä riittää pigmenttiä peittävyyteen, eikä se olekaan ollut ongelma kuin jälkisiistimisen kannalta. Harmitus on siinä, että en ole löytänyt hyvää päällyslakkaa toimimaan yhdessä tämän lakan kanssa, vaan aina saan kuviot sottaiseksi vaikka olen mitä koittanut. Olen kuullut monen muunkin painivan saman ongelman kanssa, mutta toisaalta taas esimerkiksi Belegwen näyttää tulevan sen kanssa juttuun oikein mainiosti. Ehkä tässä on ollut aina enemmän kyse omasta osaamattomuudestani kuin lakan huonoudesta, mutta onhan se mukavampi olla löytävinään ne ongelmat jostain muualta kuin itsestään ;D

Viimeisimmän leimailukerran tuskastuttamana kyselin vähän sieltä sun täältä kynsinaisilta vinkkejä päällys- sekä leimauslakan valinnoista ja toissapäivänä sitten naputtelin pienen tilauksen Cesarsshopille.

Olen kuullut oikeastaan pelkästään hyvää Glisten & Glown HK Girl päällyslakasta, mutta nuukuuksissani olen jättänyt sen ostamatta, koska varastoissani on useampi varapullo Mereneidin pikakuivattavaa, joka on mielestäni toiminut ihan ok peruslakkauksissa. Leimauksien kanssa se ei kuitenkaan ole toiminut toivotulla tavalla, joten päätin laittaa voivottelulle pisteen ja tuhlata vähän arvokkaampaan päällyslakkaan. Halusin myös kokeiluun kilpailijan mustalle leimauslakalle ja laitoin tilaukseen mukaan MoYou Nailsin mustan.

Laitoin uudet tulokkaat heti testiin ja valitsin laatoistani kuvion, jolla olisi ollut aikaisemmin käyttämilläni tuotteilla (ja taidoillani) mahdotonta saada siistiä jälkeä aikaiseksi. Kyseinen kuvio löytyy Pueenin Stamping Buffet laatasta nro 63.

Leimasin kuvion siis Moyoun Nailsin mustalla, joka toimikin loistavasti! Okei, parissa kohdassa kuvio on vähän vajaa, mutta se on omaa laiskuuttani, kun en kiireessäni (kiire oli siis se, että pääsen pian kokeilemaan päällyslakkaa:D) malttanut ottaa kuviota uusiksi. Lakasta löytyy riittävästi pigmenttiä tällaiseenkin kuvioon, jossa värialueet ovat suurehkoja. Vaikka pigmenttiä löytyykin, niin siltikään tämä ei sotke läheskään yhtä paljon kuin Konadin versio! Unohdin nimittäin suojata sormet Peel Offilla ja Konadin mustaa olisi saanut ihan huolella hinkuttaa kuivahkoista sormista pois, mutta tämä versio lähti ihan kohtuu nätisti irti. Jes!

Kun leimauslakka oli todettu toimivaksi, niin seuraava jännitysmomentti oli päällyslakan lisääminen. HK Girl on tuoksultaan melko voimakas ja koostumukseltaan se tuntui paljon ohuemmalta kuin esimerkkinä käyttämäni Mereneidin pikakuivattava. Se levittyi kynnelle melkein kuin itsestään ja tiedättekö, leimakuvio ei levinnyt!!!!! Kuinka huippua!<3 Tämä ei myöskään kutista lakkaa mistään suunnasta, kuten joillekin pikakuivattaville tuntuu olevan ominaista.


Lakkauksesta tein tarkoituksella ihan simppelin yhden värin lakkauksen aksenttikynsiä lukuunottamatta. Nimettömissä on pohjalla Ginan White ja muilla kynsillä edustaa KoneHelsingin Torres Blue, jota käytin myös edellisen postauksen liukuvärjäyksessäni. Yksistään lakattuna Torres Blue peitti kahdella helpolla kerroksella, joten jeij myös sille! Tämä lakkaus oli yhtä onnistumisen riemujuhlaa :D

Kuvani eivät anna Torres Bluesta todellista kuvaa, mutta lähempänä oikeampaa värisävyä ollaan ylimmässä kuvassa. Näiden kuvien ja tämän postauksen tarkoitus on vain ja ainoastaan hehkuttaa tätä uutta leimausrakkautta :D Laitetaan vielä yks sen kunniaksi!


11 kommenttia:

  1. Kauniit! Näistä onnistumisen kokemuksia on ihana lukea,kyllä tää on välillä aika välineurheilua, ne oikeat helpottaa elämää aika paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia:) Se on kyllä totta, että tässä(kään) lajissa ei pärjää ilman oikeita välineitä.

      Poista
  2. Jejee! Mää ostin kans ton saman mustan leimalakan ennen joulua. En oo vaan vieläkään kokeillu sitä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kun leimaushommiin Katarooma!:)

      Poista
  3. Aijai, nyt oon kade! Pitänee tilata itsellekin tuo parivaljakko, jos vaikka omakin leimausjälki alkaisi näyttämään kelvolliselta :) Kauniit kynnet! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nena Sofia:) Minä ainakin olen niin tyytyväinen tähän komboon, toivottavasti sinäkin olet jos päädyt nämä tilaamaan:)

      Poista
  4. Upeat leimat! Ei tuota voi edes uskoa leimaksi. Itse en uskalla laittaa HK Girliä suoraan leimojen päälle vaan laitan aina eka Konadin topperin. Se ei mulla taas levitä leimoja. Pitänee hankkia vielä tämä musta lakka, jos se olisi vähemmän sottaavaa sorttia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Mulla se Konadin omakin topperi levitti leimat, mut en tiiä oliko siinäkin vika enemmän käyttäjässä kuin tuotteessa:D Tällä yhdistelmällä oon eka kertaa ihan aikuisten oikeesti tyytyväinen jälkeen:)

      Poista
  5. Tosi onnistuneet leimailut. :) Muutenkin toimivat kynnet yksinkertaisuudessaan.

    VastaaPoista
  6. No voi hitto, pitääköhän se nyt tilata sit itellekki toi MoYoun mustan leimauslakan... :P
    Kyllä mie olen onnistunut levittään myös tuolla HK Girl:llä leimat xD

    VastaaPoista