Sivut

torstai 26. heinäkuuta 2012

Pikapäivitys

Tänään oli postimies ollut mukavalla tuulella, koskapa oli kiikuttanut näinkin syrjäiseen kolkkaan niiin mukavan paketin. Paketti oli kotoisin Cesarsshopista ja sisälsi iiiiihanan DRK-A- laatan!<3 Oon jo pari kertaa missannut sen, kun oon jäänyt liian pitkäksi aikaa miettimään onko hinta liian kova leimauslaatasta. Jälkeenpäin tilannetta on pitänyt harmitella niin paljon, että päätin tilata laatan hinnalla millä hyvänsä.

Mieheni ystävällisesti viihdytti Termiittiä sillä aikaa, että pääsin heti kokeilemaan uutta rakkauslaattaani. En millään osannut päättää mitä kuviota ensin testaisin, joten laitoin silmät kiinni ja päätin, että kokeiluun lähtee se kuvio, mihin sormi ensimmäisenä tökkää:)


Kuvioksi valikoitui siis tuo tähtirykelmä, jonka leimasin Konadin mustalla erikoislakalla. Leimasin suoraan edellisten liukuvärjäysten päälle, koska a) olivat vielä niin hyvässä lakassa ja b) en malttanut alkaa tekemään uusia pohjia, vaan heti piti päästä leimaamaan :D

Se on muuten aika yhtä mukava asia, kun oot kuvitellut siistineesi kynsien ympäristöstä huolella kaiken ylimääräisen lakan ja kuvia koneelle siirtäessä huomaat, että et ollutkaan kovin tarkka ja sitä lakkaa on imeytynyt kuiviin kynsinauhoihin. Tulipa pitkä lause, huh.

Tänään on ollut muuten hieman parempi päivä pääkivun suhteen, mutta edelleen särkylääkkeiden voimalla täytyy eteenpäin talsia. Huomenna pitää katsoa aamusta vointi ja jos olo sallii, niin lähden kokeileen töimaalle miten pää kestää. Kiitos paljon teille vielä kommenteistanne edelliseen postaukseen ja paljon kiitoksia myös tsempeistä ja vertaistuesta!<3

19 kommenttia:

  1. Todella ihana koristelu! Hyvin käy just tuo aiempi liukuvärjäys pohjalle :>

    VastaaPoista
  2. PS. Naurahdin vähän tuolle Termiitti-nimitykselle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Jos näkisit tuon meijän pojan vauhdissa niin olisit varmaan mun kanssa samaa mieltä, että tuo Termiitti-nimitys on varsin osuva :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Niin on! Tekis mieli kaikkia kuvioita kokeilla heti ja nyt!:)

      Poista
  4. Sopii kyllä hyvin tohon pohjalle tuo liukuvärjäys! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kerrankin oli siis "arpa"onnea, kun sattui sopiva kuvio pohjaan nähden:)

      Poista
  5. Samaa mieltä, hyvin sopii liukuvärjäyksiin tuo kuvio. =)
    En nyt nähny mitään sotkuja kynsinauhoilla, mut mulla onkin vaan miniläppäri, ja alkaa ikänäkökin varmaan jo vaivata... ;D Normielämässä kukaan ei niin tarkkaan kenenkään kynsiä katsele, että huomaisi asiaa. Eri asia on sit ne, jotka hölvää lakat rystysiin asti, ne minäkin jo huomaan... =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä jos et huomaa:D Sitä on vaan aika itsekriittinen näiden kuvien suhteen ja tympii jos vähänkään huomaa lakkaa siellä, missä sitä ei pitäis olla. Ei nämä nyt ihan pahimmasta päästä olekaan onneksi:)

      Poista
  6. mäki oon himoinnut sitä leimauslaattaa, mutta en ainakaan vielä voi sitä ostaa...

    ihanat kynnet nuo sinun ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vähän meni mullakin överiksi tässä kuussa lakka- ja tarvikeostosten kanssa, kun tuo laatta oli niin kallis ja olin muutenkin jo tilaillut kaikenlaista.. Mutta menkööt tämän kerran:D Toivotaan että säkin saat omas joku päivä, tuo laatta on kyllä odottamisen arvoinen:)

      Poista
  7. On se kyl kiva laatta. Nätit kynnet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, lempparini (ja varmaan monen muunkin?) tällä hetkellä:) Kiitos!

      Poista
  8. Onpas kyllä mahtavat kynnet (jälleen) :D.
    Ja minäkään en huomannut yhtään mitään ylimääräisiä lakkoja missään, kun nopeasti pikkukuvaa katsoin :).
    Itsehän sitä on aina kaikkein kriittisin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niinhän sitä taitaa olla:)

      Poista
  9. Aivan uskomattoman nätit kynnet kyllä! Muutenkin kivannäköistä jälkeä täällä blogissasi (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia mieltä lämmittävästä kommentista!:)

      Poista