Sivut

lauantai 3. marraskuuta 2012

Teannan päiväkirjasta: Lauantai 3.11.12

6.30 Termiitti on nukkunut yön vieressäni (hups, taas) ja herää siskon lapsien ääniin. Eise mitään, kello ois kuitenkin soinut vartin päästä.. Kukapa nyt haluaisikaan vapaapäivänä venyttää ylösnousua yhtään? Nousemme aamutoimille. Siskoni perhe on jo hereillä ja vauhdissa. Olimme pitkästä aikaa yövierailulla heidän luonaan.

7.30 Pakkaan Termiitin ja vaatepussin autoon, suuntana Oulun Eeden ja pojan toinen kerta uimahallissa! Siskon perhe harrastaa vauvauintia lauantai-aamuisin ja päätimme tunkea itsemme mukaan, kun mies lähti päiväksi kelkkamessuille.

8.00 Kylpylän puoli on vielä melko tyhjä. Termiitti hihkuu riemusta päästessään veteen läpsyttelemään ja loiskuttelemaan. Satuimme mukaan juuri oikeana päivänä, sillä vauvauimareilla on tänään kuvauspäivä ja Termiittikin pääsee poseeraamaan:)

9.30 Uimisen ja saunomisen jälkeen menemme hotelliaamiaiselle, joka toimittaa meille aikaisin aamupuuron syöneille jo lounaan virkaa. Saamme alennusta, koska kuulumme vauvauimareihin. Turkissa vietetyn lomaviikon jälkeen hotellin aamiainen tuntuu aika köyhältä, mutta kyllä siitä vatsan saa täyteen.

10.45 Takaisin siskon luona. Termiitti kerkesi nukahtaa autossa pahimmilleen viitisen minuuttia, joten normaalia päivärytmiä on turha koittaa toteuttaa. Siskoni ehdottaa, että pojat voisivat maalata papalle yhteisen isänpäiväkortin sormiväreillä. Sotkuhan siitä tuli, mutta myös hieno ja uniikki kortti!:)


11.50 Sain Termiitin tainnutettua päiväunille serkkupojan sänkyyn. Monta kertaa siitä pitikin nousta ihmettelemään puuttuvia reunoja, Termiitti kun nukkuu kotona vielä pinnasängyssä ja Pikku-E:llä olikin jo isojen poikien sänky!

12.00 Korjailen pahimpia lohkeamia kynsillä olevasta lakasta (haamukynnet edelleen) ja luen siskon Vauvalehteä ja Avotakkaa. Kummastakaan en saa oikein mitään irti. Vauvalehden kannen perusteella toivoin saavani vinkkejä, miten saan Termiitin lopettamaan tutin syömisen, mutta artikkeli olikin pelkkää jappasua siitä, onko tutin syöminen nyt haitallista vai ei.

13.30 Termiitti herää päiväunilta. Siskon mies on tehnyt ruokaa, jauhelihakastiketta ja spagettia, joten käymme ruokapöytään. Syötyämme pakkaan tavaramme autoon, puen Termiitin ja sanomme heipat serkuille ja kiitämme yösijasta.

14.30 Vierailemme vanhan luokkakaverini luona. Olen tutustunut häneen lähihoitajaopintojen aikana erikoistumisvuotena ja ystävystyimme nopeasti. Aikoinaan vietimme paljon aikaa yhdessä tehden kaikkea hauskaa, typerää ja ihanaa, mutta vuodet on tuoneet välimatkaa ystävyydellemme. Häntä on kuitenkin aina ihana nähdä ja hänelle on helppo jutella pitkienkin aikojen jälkeen<3

16.30 Termiitti on pistänyt ystäväni kämpän jo siihen malliin sekaisin, että katson parhaaksi meidän lähteä kotimatkalle. En voi kuitenkaan vastustaa kiusausta ajaa kotiin Makuunin kautta, koska se sattui juuri matkamme varrelle:D "Ostan vähän karkkia" on mulle vaikea määritelmä ja pussiin hyppää karkkeja melkein seitsemän euron arvosta. HUPS:D

18.00 Olemme kotona. Kannan kassit autosta ja viimeisenä Termiitin. Huomaan keittiön sivutasolla nätin kirjekuoren, jonka päällä on nimeni. Kirjekuoren sisällä on pieni yllärilahja Pinkki Pantteri-blogin pitäjältä. Kuoren sisältä löytyi myös pieni kirje. Kirjeeseen vastaan: KYLLÄ, ylläri oli mieluinen:) Kiitos!


18.30 Keitän Termiitille iltapuuron, vaihdamme yöset päälle ja lähden tainnutushommiin. Termiitillä on ollut tavallista erikoisempi päivä, joten unen saamisessa kestäääää...

19.20 Kuvaan tätä postausta varten pari kuvaa ja aukaisen tietokoneen. Mietin, miten postauksen aloittaisin. Avaan myös naamakirjan taustalle, kuten aina. Lisään kuviin blogini osoitteen ja alan kirjoittaa.

20.15 Oikoluen postauksen läpi. Ensimmäisellä katselmuksella poistan ylimääräiset täytesanat (siis, eli..), joita löytyy taas enemmän kuin laki sallii. Toisella kerralla muokkaan typeriä lauserakenteita. Kolmannella olen jo melko tyytyväinen ja toivon että lukijatkin saavat tekstistäni selvää.

20.20 Päätän että postaus on valmis. Mussutan samalla ostamiani irtokarkkeja ja seuraavaksi ajattelin alkaa lueskelemaan seuraamieni blogien uusimpia postauksia. Mies kotiutuu messuilta puolen yön tietämillä, joten valvoskelen varmaan siihen saakka koneella jumittaen tai telkkaria katsellen. Perus kotilauantai-ilta.


Sellainen oli minun lauantai. Millainen sinulla oli?:)

<3llä Teanna

4 kommenttia:

  1. Pitkä ja täyteinen päivä teillä. Ja sitten joku vielä ajattelee, että pienten lasten kanssa kotona on _niin_ helppoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se yhtä lomailua juosta puolitoista vuotiaan Termiitin perässä;D

      Poista
  2. ...hmmm... vapaapäivän aamuna herätys klo 6:30 ???
    Nou ever !!! =D
    Mulla sama juttu, kirjoitan tekstin, luen uudelleen uudelleen uudelleen uudelleen ... Jos laitan ajastukselle julkaisun, ehdin vielä jonkun kerran tarkistaa kuvat ja tekstin...
    Ihana postaus kuitenkin! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ollaan kotona viettämässä vapispäivää, niin saatan joskus saada nukkua jopa kahdeksaan:D
      Kiva että tykkäsit tästä vähän erilaisesta postauksesta:)

      Poista