Sivut

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

31DC2013 - Päivä 7: Mustavalkoiset kynnet

Vihdoinkin päästään haasteen seitsemänteen osioon! Tätä päivää olen odottanut, sillä minulla on jo pitkän aikaa pyörinyt mielessä eräs mustavalkoinen kuosi, jonka haluan ehdottomasti kynsille. Kyseinen kuosi on tullut minulle erittäin tutuksi kymmenisen vuotta sitten catering- puolella opiskellessani, sillä tämä kuvio löytyy kokin housuista:) Päivän kynsiä lähdin siis rakentelemaan kukonaskel-kuvion ympärille ja koska tykästyin niin paljon edellisiin kynsiini, niin päätin kokeilla skittlette- manikyyriä uudemman kerran.

Tälläkin kertaa pariin kynteen pääsi niittejä koristukseksi, mutta muuten näistä tuli aika erilaiset kuin edellisistä. Aksenttikynsiksi valikoituivat etu- ja keskisormet, joihin leimasin kukonaskelta. Pikkurilleihin laitoin glitteriä ja nimettömät sekä peukalot saivat hillittyä harmaata ylleen. Tiedän kyllä, että päivän teema on mustaa ja valkoista, mutta eikös harmaa ole niiden jälkeläinen ja näin ollen täysin oikeutettu sävy näihin kynsiin?:)

Leimailua olen harjoitellut viime aikoina hyvin vähän ja tämä näkyy valitettavasti työn jäljessä:/ En saanut sitten millään kuviota kokonaisena kynsille, vaan kerta toisensa jälkeen jostakin kohtaa leimasta puuttui väriä. Tämä ei juurikaan pilaa manikyyriä kokonaisuudessaan, mutta lähikuvissa vain osittain onnistuneet leimat eivät imartele. Kuvio on laatasta DRK-A ja leimattu Konadin mustalla Cesarsin valkoisen lakan päälle.



Nimettömiin ja peukaloihin lakkasin kolme kerrosta Misan Grey Mattersia. Tämä sävy on niin viehättävä, että sitä katselisi hyvillä mielin yksistäänkin kynsillä. Misan ohut suti ei laimentanut ihastusta lakkaa kohtaan yhtään, sillä se on juuri sopivan paksua ja silti notkeaa, että se levittyy kynsille helposti. Koristelin lakan mustilla pyöreillä niiteillä. Grey Matters on muuten nähty blogissani aiemminkin, nimittäin näissä kynsissä. Muistelisin, että yhtä ihastunut olin lakkaan ensimmäiselläkin kokeilukerralla:)

Jotain blingiä halusin saada tähän skittletten kakkosversioon, joten pikkurilleihin lakkasin China Glazen Tinsel Townia. Lakkaa tarvittiin kaksi kerrosta peittävään lopputulokseen. Jätin Tinsel Townin ilman päällyslakkaa, koska minusta manikyyri kaipasi jotain "karheutta".



Minä viihdyin näissäkin kynsissä todella hyvin ja olenkin tainnut hurahtaa näihin skittletteihin ihan toden teolla. Teidän onneksenne haaste on vielä kesken, muuten en varmaan malttaisi muunlaisia manikyyrejä tehdäkään:D

15 kommenttia:

  1. Ihanat <3 Nimim. myös skittletteihin hurahtanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Näihin tuntuu olevan helppo hurahtaa!

      Poista
  2. Aivan ihanat kynnet! Ja toi kuvio on NIIN kokin housuista ;D
    Hauska kuulla, että sie olet kans hurahtanut skittletteihin, osaat tehdä niin kauniita kynsiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos paljon ihanasta kommentista<3

      Poista
  3. Kivat! Siis mä olen miettinyt, et mistä toi kukonaskelkuvio on niin tuttu ja sä sen nyt kerroit, kokin housut! Mulla niiden jalassa olosta vaan on jo yli 20 vuotta ja siksi päässyt unohtuun :oD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Mulla on ollut ne jalassa viimeksi vuonna 2005, eli silloin kun valmistuin. En tykännyt tuosta kuosista silloin yhtään, mutta viime vuosina se on alkanut näyttään paremmalle. Mulla ois kokin kamppeet tuolla varastossa vieläkin tallessa.. Pitäisköhän joku päivä kokatessa nykäistä ne päälle ja muistella menneitä:D

      Poista
    2. Taitaa noi kokin kamppeet multakin vielä löytyä tuolta varastosta. En kyllä ymmärrä miksi oon niitä tähän päivään asti säilyttänyt?! Mut tossahan on ideaa ;o)

      Poista
  4. Aivan upeat kynnet. :)

    Mä en oo koskaan yhdistänyt kukonaskelta kokinhousuihin, ainoa kosketus niihin telkkarinkautta ja silloin näkee vain valkosta takkia. :D Kuviosta tulee mieleen bleiseri olkatoppauksilla tai mummoneuletakki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Hahah, mulla on mummon neuletakki kynsillä:D Mulla oli itseasiassa kukonaskel- kuvioineen käsilaukkukin kerran, mutta koska en ikinä osannut käyttää sitä niin lahjoitin miehen siskon tytöille. Se oli kyllä aika kiva:)

      Poista
  5. Aivan ihanat :). Mulla on vielä skittlettet kokonaan kokeilematta, löytynee jostain kohtaa haastetta siis :P.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Jään mielenkiinnolla odottaan sun versioita, niistä tulee varmasti upeat!:)

      Poista