Sivut

maanantai 17. helmikuuta 2014

Ystävänpäivän kynsistudio

Sain jokunen viikko sitten kutsun osallistua Heidin kynsistudion tupareihin, joita vietettiin viime perjantaina eli ystävänpäivänä. Tuparit eivät olisi voineet sattua paremmalle päivälle, sillä mikäs sen hienompi tapa juhlistaa ystävänpäivää kuin kynsilakkahuuruissa kahden uuden kynsilakkaystävän kanssa! <3

Kynsistudiohommat ovat olleet Heidin ja Nannen yhteinen juttu, joten olin todella otettu, että tytöt ottivat minut mukaan kuvioihin:) Heidi ja Nanne ovat tunteneet toisensa jo vuosia ja minä taas olen tavannut heidät ensimmäisen kerran viime toukokuussa ensimmäisessä Pohjois-Pohjanmaan kynsimiitissä, mutta juttu luisti loistavasti koko illan ajan, eikä minulle tullut kertaakaan sellaista fiilistä, että olisin joukossa ulkopuolinen. Ilta kului nopeasti ja vaikka olin sanonut miehelleni tulevani varmasti hyvissä ajoin kotiin, niin lopulta kotiuduin vasta lauantain puolella :D

Saavuttuani Heidille keittelimme heti alkuun kahvit ja suunnittelimme illan kulkua. Jaoimme myös pieniä ystävänpäivän muistamisia ja minä sain Nannelta ihanan kortin sekä päivän teemaan ihanasti sopivia siirtokuvia. Heidin ystävänpäiväyllätys taas odotti meitä kynsistudiolla ja hän pisti meidät ensiksi raatamaan keittiössä ennenkuin pääsimme yllärin kimppuun. Ei vais, teimme ihan sulassa sovussa ja yhdessä tuumin valmisteluja iltapalaa, eli tortillakestejä varten :)


Sillä välin kun Heidi vielä valmisteli tarjoiluja minä tutustuin Nannen lakkapakkien sisältöihin. Olin velmu, enkä ottanut ollenkaan omia lakkojani mukaan studioon, sillä tiesin että tytöiltä varmasti löytyy sopivat lakat tarkoituksiini :) Nannen kokoelma oli kyllä ihastuttava ja pakit todella painavia kaikista niistä ihanista lakkarakkauksista!


Kun kaikki esivalmistelut olivat valmiit, niin siirryimme Heidin lakkausstudioon. Toden totta, Heidillä on ihan oma huone pelkästään lakkajuttuja varten! Studioon päästyämme Heidi kaivoi laatikosta oman ystävänpäiväyllätyksensä, nimittäin kolme kappaletta Pueenin uusia laattasettejä! Heidi oli joitain viikkoja sitten tilannut settejä kolmin kappalein ja kysäisi minulta haluaisinko lunastaa niistä yhden. Tottakai halusin! Heidi oli aikaisemmin päivällä harmitellut, että setit eivät kerenneet tulemaan ystävänpäiväksi, mutta hän yllättikin meidät sitten totaalisesti lyömällä ihanat setit pikku kansioissaan neniemme eteen :)



Minulla oli selkeä visio minkälaisia kynsiä alan väkertämään, mutta Nannella ja Heidillä meni suunnitteluun hieman kauemmin aikaa. Hieman omia suunnitelmiani meinasi häiritä tuo upea laattasetti, jota piti selailla useampaan otteeseen lakkakerroksia kuivatellessa :D

En ole ikinä ennen lakkaillut ystävien seurassa, joten oli todella ihana kokemus, kun jokainen kommentoi vuorollaan toisen valintoja ja auttoi etsimään oikean sävyisiä lakkoja<3 Illan edetessä aluksi tyhjänä ollut lakkauspöytä täyttyi purkeista, puteleista ja lakkapulloista ja hommat pääsivät kunnolla käyntiin!


Sovimme etukäteen, että minä toisin mukanani siirtofoliotarvikkeet, jotta Heidi ja Nannekin pääsisivät ensimmäistä kertaa kokeilemaan foliota. Minulla oli ennestään paria erilaista foliota jemmassa, mutta tilasin studiota varten vähän lisää vaihtoehtoja kokeiltavaksi. Olin tilannut itselleni kirsikkafoliota, jota ajattelin käyttää.. Yllätys yllätys, skittletteen :) Folion sävyihin sopivat lakat löytyivät lopulta Heidin varastoista ja Nannelta lainasin myös yhtä lakkaa. Oman THE valkoisen lakan otin kuitenkin mukaan, jottei minun tarvitsisi tätä aarretta kuluttaa tytöiltä ;)


Skittletteni rakentui Gina Tricon Whitestä, China Glazen This Is Tree-Mendouksesta sekä BK:n korallihtavan punaisesta lakasta, jonka sävynumero oli kai 8911. White toimi taas odotetulla tavalla, eli muuten loistavasti, mutta Ginan sudista en tykkää tämän lakan kanssa. Kolmella kerroksella sain tasaisen tuloksen. China Glazen vihreää glitteriä taas kului neljä kerrosta, kuten myös tuota BK:n lakkaa, joka muuten tuoksui tosi kivasti jollekin sitrushedelmälle :)


Folioiden laittaminen sujui melko vaivattomasti, vaikkakin sain joistakin kirsikoista vähän ruhjoutuneen näköisiä. Kirsikoita reunustavat hopea/hologrammiviivat taas innostivat minua onkimaan pikkurilleihin ja peukalonkynsiin yhdet glitterit somisteiksi OPIn I Snow You Love Me:stä.

Olen jo pitkään halunnut testata, että saisinko lakkauksille kestoa UV- kovetteisella päällyslakalla ja kun Heidiltä löytyivät tarvittavat välineet siihen niin vihdoinkin pääsin sitä testaamaan. Lainasin Heidiltä Cesarsin UV Top Coatia, joka oli yhtä vaivatonta levittää kuin tavallinen päällyslakkakin. Uunitin kynsiä muutamassa erässä noin kolmisen minuuttia kerrallaan. Tarkoitus oli seurailla lakkausten kestoa, mutta foliokynsistä on ainakin jo alkanut kuvio kulumaan jo sen verran, että en tiedä tuleeko tälle lakkaukselle tarpeeksi ikää kunnon havainnointia varten. Muissa kynsissä lakkaukset ovat kyllä pysyneet moitteettomina tähän päivään saakka, joten ehkä tuo uunitus tuo kuitenkin lisäkestoa lakoille :)

Siinä missä minä olin kerrankin jopa ihan ääneen tyytyväinen omiin kynsiini, niin Nanne taisteli omiensa kanssa siitäkin edestä. Leimaus ei onnistunut, folioittaminen ei onnistunut, mikään ei meinannut onnistua. Nanne on kertonut paremmin kaikista kokemistaan vastoinkäymisistä ja vääryyksistä omassa postauksessaan Oh My Nail God! Vastoinkäymisten jälkeen Nanne sai kuitenkin jotain aikaiseksi kynsilleen ja rauha palasi valtakuntaan :) Heidikin kerkesi tekemään tämän vuoden "viralliset" ystävänpäiväkynnet juuri ennen vuorokauden vaihtumista ;D

Minun ystävänpäiväni meni siis tällaisissa mukavissa tunnelmissa. Isot kiitokset ja halaukset Nannelle ja Heidille, että otitte minut mukaan studioimaan! <3 Ehkä saamme tälle tarinalle jatkoa vielä tulevaisuudessa :)

Missä ja kenen kanssa sinä vietit ystävänpäivää? :)

6 kommenttia:

  1. Olipa ihana postaus ^_^ No olihan meillä kyllä niin ihana iltakin, että ei siitä voi kun kirjoittaa ihanasti ;) Toivottavasti päästäis taas pian lakkaileen kynsiä saman pöydän ääreen!
    Ja noi siun kynnet kyllä onnistu aivan nappiin! Niin ihanat! ♡
    Jospa miullakin kohta kääntyis tää epäonni lakkauksien kanssa parempaan päin... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti:) Totta, eihän mistään ihanasta voi muuta kuin kirjoittaa ihanasti!;)
      Jospa se sun lakkausepäonni on poistunut ennen seuraavaa studiota! Sitä odotellessa, muista että olen edelleen valmis toimimaan sun lakkojen rakastavana sijaisperheenä ;)

      Poista
    2. Muistan mie ;D
      Just eilen Heidillekkin sanoin, että jos sie otat ne hellään huomaasin pariksi viikoksi niin se miun huono kynsikarma voi siirtyä siullekkin :DD

      Poista
  2. Tää postaus vei hetkeksi takaisin perjantai-iltaan ja rupesi kas kummaa kovasti naurattaan:oD
    Kunhan raskin poistaa nää marmoroinnit kynsistä, niin täytyy kokeilla uudestaan tuota foliotusta ja tarkoitus on kyllä ihan rehellisesti matkia noita sun kynsiä :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, naurua kyllä riitti- onneksi enemmän kuin mökötystä :DD
      Testailehan ihmeessä sitä foliota ja raportoi kuinka onnistuu:)

      Poista