Sivut

perjantai 1. elokuuta 2014

Hämä- hämähäkki kiipes kynnelle..

Muutama viikko sitten minuun otettiin yhteyttä Born Pretty Storelta ja kysyttiin haluaisinko tehdä yhteistyötä heidän kanssaan kirjoittamalla blogiini tuotearvioita heidän valikoimista löytyvistä tuotteista. Pieni bloggajaminäni oli huomiosta yllättynyt ja hieman ylpeäkin, sillä tämä oli ensimmäinen yhteistyöpyyntö, jonka olen koskaan saanut!:)

En ole koskaan aikaisemmin itse tilannut mitään kyseisestä verkkokaupasta, joten ennen päätöksen tekemistä tutustuin BPS:n valikoimaan, sekä muiden kynsi/ kauneusbloggajien kirjoittamiin tuote- arvioihin ja yhteistyöpostauksiin heidän kanssaan. Aika nopeasti minulle kävi selväksi, että en olekaan mitenkään tarkkaan ja harkiten valikoitu yksittäinen bloggaaja, vaan BPS:n kokoisella firmalla on käynnissä useita blogiyhteistyö"sopimuksia" yhtä aikaa. Siinä, missä toisaalta putosin pienestä pilvilinnasta kuvitellessani olevani jotenkin spesiaali saadessani yhteistyöpyynnön, niin toisaalta sain rohkeutta lähteä itsekin kokeilemaan yhteistyötä heidän kanssaan, kun niin moni muukin on uskaltanut:) Kun saimme sovittua tarkemmin yhteistyömme yksityiskohdista, päädyin vastaamaan heidän kyselyynsä myöntävästi.


Sain valita BPS:n sivustolta kolme itseäni kiinnostavaa tuotetta kokeiluun ja arvosteltavaksi. Sain aikalailla vapaat kädet tuotteiden valintaan, yhteyshenkilöni toki toivoi, että valitsisin kaksi kolmesta tuotteesta sellaisesta tuoteryhmästä, joista ei vielä oikein arvioita ole. Tein työtä käskettyä ja kotiinpäin minulle lähti tulemaan arkillinen siirtokuvia, hyrrällinen isoja erivärisiä strasseja ja metallirenkuloita sekä pussillinen hämähäkki- kynsikoristeita. Tuotteiden saapumisessa kesti tilaukseni tehtyä hieman reilu kaksi viikkoa. Ei paha ollenkaan, kun yhteyshenkilöni oli pyytänyt minua varautumaan kolmen- neljän viikon toimitusaikaan:) 


Olin jo pitkän aikaa himoinnut ostaa kokeiluun jotakin kivoja isompia kynsikoristeita, mutta koska olen ollut niin vakuuttunut niiden epäkäytännöllisyydestä arjessa, niin tähän asti koristeet olivat jääneet ostamatta. Kun bongasin nämä söpöt hämikset BPS:llä, niin tiesin heti, että minun on vihdoinkin saatava sellaisia kokeiluun! Hämähäkkien käytöstä manikyyrissä sain jo tilausvaiheessa selkeän vision, joten innokkaana aloin toteuttamaan sitä heti samana iltana, kun tuotteet saapuivat.

Lakkauksen suunnittelun aloitin siis hämiskoristeista inspiroituneena ja koska nämä hämikset on varusteltu vaaleanpunaisilla timangeilla, niin halusin strasseja myös muihinkin kynsiin. Kun tiesin koristelujen tulevan sisältämään paljon blingiä ja pinkkiä, niin halusin tehdä pohjasta vähän synkemmän, jottei koko mani menisi ihan sirkusteluksi.

Valitsin käytettäviksi lakoiksi ensimmäiset ikinä ostamani hologrammilakat; Color Clubin Revvvolutionin sekä Worth The Risquen. Lakkoja ja koristelutarvikkeita metsästässäni koin äkillisen deja vu:n, kun muistin että olen käyttänyt tismalleen samoja lakkoja aikaisemminkin hämisverkkokynsien tekoon! Ehkä juuri noiden lakkausten mielekkyys nousi mieleeni jostain alitajunnasta, kun suunnittelin tätä uutta manikyyriä. Päätin, etten anna sen häiritä että toistan itseäni ja oikeastaan tästä tulikin ihan hauska manikyyrin uudelleenluonti pienellä päivityksellä:) Vaikka värivalinnat eivät olekaan ihan peruskesäiset, niin hologrammisuutensa ansiosta nämä lakat sopivat mielestäni myös kesäkynsille.



Aloitin hämiskynsien rakentamisen lakkaamalla pohjaksi kaksi kerrosta Revvvolutionia. Lakkavanhus toimii edelleen moitteettomasti ja jos olisin lisännyt siihen pari tippaa ohenninta ennen levittämistä, niin olisin luultavasti saanut tasaisen pohjan jo yhdellä kerroksella. Pohjan kuivuttua leimasin seittikuviota DRK-A- laatasta Worth The Risquella. Keskisormiin leimasin koko seitin ja muihin kynsiin leimasin vain osan kuviosta johonkin reunaan.

Hämähäkki- koristetta mallailin kynsille jo ennen lakkauksen aloittamista ja tein ilokseni huomion, että koristeen muoto on tehty mukavan kaarevaksi niin, että se istuu nätisti kynnelle. Nimettömiin, joissa minulla on voimakkaampi kaari, hämis ei ihan asettunut, vaan ainoastaan sen masu kosketti kynnen pintaa ja jalat jäivät törröttämään. Keskisormen lievempään kaarevuuteen hämähäkin muoto oli sen sijaan juuri sopiva, joten päätin sijoittaa koristeen siihen. 

Kiinnitin hämähäkin kynsiliimalla kuivuneelle lakkapohjalle ja muihin kynsiin sommittelin pieniä pinkkejä ja vaaleanpunaisia strasseja, jotka kiinnitin hieman hellemmin pienellä päällyslakkatipalla. Oikeaan, eli tekevämpään käteeni en laittanut isoa koristetta, vaan leimasin hämähäkin ja käytin koristeluun sinisen ja vihreän sävyisiä strasseja.



Tein hämiskynnet myöhään vapaapäivää edeltävänä iltana ja päätin testata niiden pysyvyyttä ihan tavallisen höntsäilypäivän kyydissä. Olin varma että kadottaisin hämiksen jo yöllä lakanoiden sekaan, mutta ilokseni se oli vielä aamullakin kiltisti omalla paikallaan. Hämis pysyi mukana myös suihkussakäynnin ajan, meikatessa sekä hiusten laitossa ja pukeutumisessa. Vapaapäivää vietimme Termiitin kanssa autoillen, kirppistellen ja kyläillen, eli mitään kovin kynsiä rasittavaa en turvaistuimen vyön kiinnityksen lisäksi juuri harrastanut testipäivänä. Kotiuduttuamme huomasin hävittäneeni matkan varrelle neljä strassia, mutta hämisveikko se vain edelleen nökötti kynnellä:)

Perusarjessa tällaiset kovin ulkonevat koristeet eivät ehkä ole parhaimmillaan, mutta jos tiedossa ei ole kovin kynsiä rasittavia askareita niin voihan tällaisilla pikkukavereilla arkeakin piristää:) Uskallan ainakin kyseisiä hämiskoristeita suositella sellaiselle, joka haluaa joskus tehdä vähän näyttävämmät ja erikoisemmat koristelut kynsilleen. Hämisten muotoilussa on mielestäni otettu kynnen kaareva pinta kivasti huomioon, vaikka toki suosittelenkin ennen kiinnitystä kokeilemaan sopivan paikan etukäteen ja käyttämään runsaasti kynsiliimaa kiinnitykseen:) 

Hämiksen poisto tapahtuu joko kivasti johonkin vaatteeseen tarrautumalla, tai poiston voi suorittaa kuten minä tein;  valutin hieman pumpulipuikolla asetonia koristeen ja lakkapinnan väliin, jolloin lakka pehmeni sen verran, että koriste irtosi helposti. Hämähäkistä sai puhdistettua siihen tarttuneen kynsilakan samaisella asetonilla ja koristeen voi siis vielä aivan hyvin käyttää uudelleenkin. 


Kymmenen hämähäkkiä sisältävä pussi maksaa BPS:llä 3,74 USD, mikä ei ole minusta paha hinta, kun ottaa huomioon koristeiden kierrätettävyyden:) Nämä hämikset soveltuisivat varmasti kivasti myös johonkin koruprojektiinkin, joten taidankin kokeilla näitä sellaiseen seuraavaksi!

Jos haluat myös itsellesi näitä hämiksiä tai muita isompia kynsikoristeita, niin Born Pretty Storella näyttää valikoimaa löytyvän. Näitä hämiksiä saa muuten myös sinisilläkin kivillä ja tämän linkin takaa löytyy myös mm. nuotteja ja hevosenkenkäkoristeita:) 

Mikäli joku teistä innostuu tilaamaan jotain, niin suosittelen käyttämään koodia TANG10, jolla saa tilauksesta kymmenen prosenttia alennusta!:) Born Pretty Storella näyttäisi muutenkin olevan kuuma kesäale menossa, joten jos olet harkinnut tilaamista niin sanoisin että nyt on hyvä aika sille:)

11 kommenttia:

  1. Aivan mahtavat kynnet! Wau! :) Jos en pelkäis hämähäkkejä, tilaisin noita ehdottomasti itselle näiden sun kynsikuvien jälkeen 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi, kiva kuulla!:) Näitä hämiksiä ei kyllä tartte pelätä, että tilaamaan vaan;) En minäkään noista elävistä ja liikkuvista hämähäkeistä perusta, mutta nää oli liian söpöjä!:)

      Poista
  2. Täälläkin yksi hämähäkkikammoinen :D Mutta siitä huolimatta on tosi kiva lakkaus, eikä ees pelottanut ;) Onnea yhteistyön johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vandaalia!:) Näitä ei tosiaan tartte pelätä ja vaikkei oikeista hämiksistä tykkäiskään niin onhan näistä vaan pakko tykätä<3

      Poista
  3. Nää on kyllä tosi mahtavat kynnet. :)

    VastaaPoista
  4. Hittolainen, enkö mie muka ole heittänyt tähän kommenttia?? o_O
    Todella upeat kynnet! Jos siulla sattuu oleen näitä hämppiksiä ylimääräsinä niin tiedät kuka vois antaa kodin niille ;D
    Ja onhan muuten ihania nää Color Clubin holot, ootan mielenkiinnolla postausta missä näkyis tää Worth The Risque koko ihanuudessaan :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Nanne!:) Katsotaan katsotaan, ehkä joku noista hämppiksistä vielä joskus kipitteleekin sun suunnille;)

      Poista