Sivut

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Ne on matattu.

Kuka on huomannut, että oon yrittänyt vaientaa blogihiljaisuutta tarttumalla kaikenmoisiin haasteisiin? Syynä on se, että oon harjoitellut ihan perusranskiksen tekoa, enkä oo niistä jaksanut alkaa sitten tarinaa vääntämään.. Tilasin muuten kokeiluun Cesarsin oman ranskis-setin, kun mulla on niin huonoja nuo valkoiset lakat. Oon väsäillyt nyt myös värillisiä ranskiksia ja huomaa kyllä kuinka paljon siistimpää jälkeä saa aikaiseksi, kun on vähän aikaa ensin harjotellu ja toisekseen että se lakka ei oo liian paksua jankkia. Niinkuin nuo ainoat kaksi omistamaani valkoista ovat, murr.

Viimesimpiä ranskalaisen manikyyrin jämiä poistaessani huomasin, että oikean käden etusormi ja keskari eivät ole olleet täysin tyytyväisiä kohteluunsa. Molemmat meinaan liuskottuu ja repeilee aika makiasti :/ Piti sitten pistää Töpöliinit vol 2, eli lyhensin kaikki kynnet melkein minimittaansa.

Töpökynsille piti saada jotain piristystä jo tylsäksi käyneiden ranskisten jälkeen. Teki mieli neonia ja koska Beautyuk:n Neon orange on ainoa omistamani sitä laatua, niin se sai kunnian toimia piristäjänä.Pari kerrosta oranssia laitettuani mietin että mitähän muuta näille kynsille vois laittaa. Mulla ei siis ollut mitään ennakkosuunnitelmaa, vaan menin märillä lakoilla tonkimaan lakka- ja koristekaappia ja onnistuin tietysti sotkemaan pari kynttä. Onneksi lakka oli suht nopeasti kuivuvaa sorttia, muuten ois voinu tympästä. Mutta millon mää opin ottamaan kaikki tarvittavat esille ennen kuin aloitan lakkaamisen?!



Lakkakaapista löytyi pikapenkomisella Saffronin hex-glitterinen lakka (sävy 07) ja eilen Ihanat kynnet- verkkokaupasta kotiutuneet valkoiset ääriviivatarrat. Parin oranssin kerroksen jälkeen laitoin sitten glitterikerroksen ja niiden päälle vielä kerroksen oranssia. Melkeen mun eka glitterivoikkari ;) Nimettömiin herkät pikku perhoset ja valmista. Raikkaat kesätöpöliinit!

Samaisesta kaapista löytyi myös Essien Matte about you-mattapäällyslakka. Kun nyt oon ollut niiiin ihastunut siihen Cesarsin pikakuivattavaan, niin olin jo melkein unohtanut omistavani senkin. Kynsillä siis kaksi kerrosta Matte about youta, ei mitenkään kovin mattainen lopputulos. Kukaan ei ollut kertonut että se ei käy yksiin neonien kanssa, vai oliko tämä taas niitä hetkiä että vika on käyttäjässä? Ensimmäiset matatut kynnet muuten näytti tältä:


Säikähin kun kaks ekaa kynttä alko vetään valkoseksi! Olin meinaan kerennyt laittaa päällyslakkaa kaikkiin kynsiin jo. Onneksi tuota kuvassa näkyvää reaktiota ei tapahtunut kuin nuille kahdelle kynnelle, mutta tympäsi silti vähän alkaa tekemään niitä uusiksi, niin helppo kuin tämä lakkaus olikaan toteuttaa..

Rakastuminen Cesarsin pikakuivattavaan jatkuu ja Matte about you saa mun puolesta jatkossakin maatua tuolla kaapinpohjalla tai vaihtoehtoisesti muuttaa uuteen kotiin. En tykkää tai en osaa käyttää, sama se, Cesarsilta on tulossa lisää pikakuivattavaa <3

Ps. 41 julkista lukijaa! Aika mukava kirjotella kun tietää ettei kirjoita vaan itselleen:) Toivottavasti viihdytte jatkossakin.

15 kommenttia:

  1. Ihanan pirteät! Tosi nätti toi oranssi.

    Mulla on kanssa melkein vuoden päivät pari kynttä liuskottunu, eikä mikään tunnu siihen auttavan, ei edes töpökynnet.
    Onpa outo toi matta-lakka, en oo ikinä nähny että se tekis tommosta. Aluks kattelin että olet laittanut valkoista shatter-lakkaa pikkurilliin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en ymmärrä mikä sitä lakkaa vaivasi, tuota valkoista tuli tosiasn vaan kahteen ekaan kynteen.
      Mä sain jo jossain vaiheessa tuon kynsien liuskoittumisen kuriin, tylsää että se alkoi nyt uudestaan enkä tiedä mikä sen viimeksi sai aisoihin:/
      Kiitos kommentista! Nyt näitä pirteitä kynsiä tarvitaankin kun vaihteeksi sataa...

      Poista
  2. Mites se Essie ny tollai käyttäytyy? :o Ei mulla vaan koskaan. Pitäiskö sun kokeilla kenties jollain muulla lakalla, että tekeekö se edelleen tollasen kummallisen valkoisen tohon? Miten laitoit sitä pikakuivattajaa? Ensinkö väri, sitten pikakuivattaja ja sitten matta? Koska tuo mattahan on itsessään päällyslakka, että voisko se tehdä jonkun reaktion, jos käyttää pikakuivattavaa ennen sitä? :o Korkeelentoset ajatukset tällee 20 vaille 23 yöllä :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä siis näihin lakkauksiin käyttänyt pikakuivattavaa, kunhan yleisesti sitä hehkutin:D Voishan tuota Essietä vielä kerran kokeilla jonkun toisen lakan kans.. Sittekun on paljon aikaa, koska musta se kuivuu aika hitaasti.
      Kiitos kommentista:)

      Poista
  3. jankkilakkoihin kannattaa hommata kynsilakan ohenninta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän ja on hankintalistalla.. Tilailin vähän sitä sun tätä, kun harmittelin etten kerennyt saamaan sitä DRK-A laattaa:D Tästäkin syystä siis ostoskoriin meni ranskissetti..

      Poista
  4. Ikävää kun tolleen loppusuoralla, joku menee vikaan. Ketuttaa sit alkaa alusta. Tosi nätti oranssi ja kivat kynnet muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ja vaikka ois helppokin mani niin silti turhauttaa ottaa uusiksi.
      Kiitos:)

      Poista
  5. Noh voih, onpa erikoinen reaktio.
    Tuumin samaa kuin Mimosa C, että cracklet sitten siihen vielä, että aika erikoinen ratkasu, mutta sehän ei ollukaan tarkoituksellista.
    Kynsilakat on mielenkiintoisia kemikaleja, ja tekevät joskus mystisia asioita. ;D
    Mutta nätit on kynnet. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, cracklethan tästä oiski puuttunu:D Kieltämättä vähän sen näköinen on tuo pikkurillin kynsi, kuin siihen ois vedetty cracklet päälle. Ehkä tuolla mun Essiellä on identiteettiongelmia ja siksi tuollainen tulos?:) Lempparia siitä tuskin tulee silti ikinä..

      Poista
    2. Niinpä !!! =D
      Ehkä enempi essien ongelma. Laitat sen nyt vaan takaisin kaapin perukoille, ja otat sen sieltä, kun haluat jotkut ylläri-kynnet tehä, minkä lopputulosta ei tiiä kukaan... ;D

      Poista
  6. Miekin kuulun niihin, jotka luuli tuota crackleksi, heh. Mulla on itelläni China Glazen Matte Magic, eikä oo ikinä käynyt noin. Ei siihen sutiin sitten jotenkin ollut tarttunut valkoista jostakin muualta? Vaikka tuskin sitä noin paljon ois voinut... jännää.

    Nämä on ihanan kesäiset, ja minusta nuo sinun kynnet näyttää oikein kauniilta tuonkin mittaisina :)

    VastaaPoista
  7. En oo käyttänyt tuota Essietä minkään valkoisen päällä, niin siitä tuskin on kysymys.. Mietin et järkevin selitys ois, että se mattalakka ois jotenkin kuivahtanut siveltimeen ja siksi tuollainen jälki. En kyllä ymmärrä miten sekään ois mahdollista, kun säilytän lakkoja kaapissa pystyasennossa... Mikä mysteeri :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja kiitos kommentistasi!:) Ihan nätit nämä töpötkin kyllä on, mutta tykkäisin ranskiksen kans vähän pidemmistä kynsistä.. Ystävien häihin meno siis parin viikon päästä ja niitä varten yritän sitä ranskalaista manikyyriä reenata:)

      Poista
  8. Hei, mulla teki rimmelin mattalakka saman homman ja ostin tuon essien, kun luulin rimmelin olevan kuraa. No, eka kerta meni mallikkaasti essien kanssa, mutta seuraavalla kerralla sama homma, valkoista viirua ekaan kynteen. Sen jälkeen olen laittanut mattalakan niin, että pyyhkäisen siitä sudista paperiin ensin enimmät pois ja otan "uutta" tilalle ja sit kynsiin. Ei tullut enää valkoista =)

    VastaaPoista