Sivut

maanantai 6. elokuuta 2012

Juhlalook, tai ainakin osa siitä.

Lupailin edellisessä postauksessa esitellä juhlalookiani menneen viikonlopun häistä, joten tässäpä tulee. Tässä tulikin vahingossa blogini lyhyen historian pisin hiljaisuus.. Mutta täällä vielä ollaan ja pääkin suunnilleen yhtenä kappaleena.

Siitä juhlalookista sitten.. Mieheni toimi valokuvaajana ja en tarkastanut kuvia kunnolla kuin sunnuntai aamuna. Pyysin häntä kuvaamaan ASUNI, tarkoitin siis tietysti kenkiä myöten, mutta mies olikin kuvannut pelkkää mekkoa:D Sen lisäksi että kuvissa ei näy kuinka hienosti käsilaukkuni ja kenkäni mätsäävät, niin kuvat oli hieman hassusti rajattu siten, että mekon helma jäi kuvan ulkopuolelle.. Mutta niin, ens kerralla ajan kanssa ja tarkemmilla ohjeilla :P


Mekkoni oli siis tuollainen polvipituinen aika perusmallinen juhlakolttu. Tykkäsin ja tykkään siitä edelleen aivan valtavasti, koska sitä voi muuttaa eri asusteilla niin monen näköiseksi. Harmi vain että mekko veti häähumussa itseensä hieman kanssajuhlijoiden juomatarjoiluja ja on nyt pesulareissua vailla. Jospa sen saisi vielä käyttökuntoon:) Kampauksena mulla oli aika simppeli ranskalainen letti klipsipidennyksillä. Siitäpä ei ole hirveästi jutun aihetta, yhdet juhlat tuolla kampauksella meni mutta toista kertaa en taida aivan tuollaista kampausta haluta.


Kynsiini tekaisin ranskalaisen manikyyrin. Ihan kivat niistä kaiken sen harjoittelun jälkeen tulikin:) En kovin kummoisia koristeluita halunnut kynsiini, että puku ja koru saisivat suurimman osan huomiosta, joten lätkäisin vain tuollaiset herkät ruusutarrat nimettömiin. Onneksi kuvasin äkkiä ennen juhliin menoa nuo uudet kenkäni, koska ne eivät näytä enää tippaakaan tuollaisilta :( Toisesta kengästä oli kanta kulunut kaikesta tanssimisesta ja nurmikolla steppailun vuoksi väri on nykyään ruskean vihertävä..

Semmoisella asuvalinnalla siis juhlittiin ystävien häissä. Vihkitilaisuus oli kaunis ja kirkko ihanan pieni ja tunnelmallinen. Morsian oli kaunis ja sulhanen komea, ruoka oli hyvää, juomaa riitti ja ohjelmanumeroita oli sopivasti. Morsian ryöstettiin ja sulhanen heitti riimejä saadakseen vaimonsa takaisin:) Kaikin puolin mahtavat juhlat. Omaa juhlimistani meinasi vaan tuo päänsärky edelleen häiritä:/  Välillä on parempiakin päiviä jo, mutta edelleen maksimi särkylääkeannostuksella päivät menevät. Onneksi sain särkylääkkeillä pään pysymään sen verran kasassa, että pystyin myös nauttimaankin juhlista.

Seuraavassa postauksessa muuten ETTE tule näkemään ranskalaista manikyyriä.. Ellette ihan välttämättä tahdo?:D

4 kommenttia:

  1. Voi ei tota sun päänsärkyä. Edelleen. Vois jo helpottaa. Ootko nyt käyny hironnassa tai lekurissa?
    Kaunis puku, laukku ja kengät.
    Miehelle kun antaa kameran, että rajaa kuva näihin kynsiin, ni siellä näkyy auto ja puupino ja kottikärryt ja ja ja ... No onhan siinä ne kynnetkin, mutta kaikki muu sälä vie huonion. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Heh, miehet ja niiden kuvaustaidot...:D
      Oon käynyt nyt kaks kertaa fysioterapeutilla ja perjantaina seuraava aika. Kahella eri lääkärillä oon käynyt myös ja tänään meen hakemaan kolmatta näkemystä asiaan. Eilen yritin olla töissä (ja sinnittelinkin loppuun asti), mutta oli kyllä melko riskialtista hommaa koska keskittymiskyky oli päänsäryn takia niin huonoa. Jospa tähän sais ees kunnon lääkkeet jos eivät muuta ala tekemään..

      Poista
  2. Sä oot niin kaunis nainen :) Näytä joskus parempaa kuvaa tuosta tatuoinnistas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, kiitos. Itse oon vähän eri mieltä, vähintäänkin joka toinen aamu peilistä katsoo joku kurttuinen huuhkaja:D Katsotaan jos sais aikaseksi kuvata tuota tatuointia joskus tai kaivella jonkun vanhemman kuvan siitä esille, jossa siinä saattais olla vielä väritkin tallella:)

      Poista