Sivut

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Särkylääkkeiden voimalla.

Sairastuvalta iltaa. Niskojen vihoittelun sekä jatkuvan päänsäryn vuoksi täällä sairaslomastellaan taas ja edelleen. Kynnet oli kuitenkin pakko pikalakata, koska ne näyttävät pelkän aluslakan kanssa niin karmeilta liuskottumisten vuoksi. Oon lisäksi onnistunut napsauttamaan molemmista peukaloista kynnet rikki mitä kummallisimmissa onnettomuuksissa, joten jotain piristystä oli pakko saada kynsille!

Sain miehen huijattua ajamaan eilen Tokmannin kautta, kun oltiin Oulussa asioilla ja hankkimassa mulle työterveydestä lisää saikkua. Kun en muutakaan rahanmenoa keksinyt niin annoin itselleni luvan tonkia Flormar/Konehelsinki- laaria kympin edestä. Viisi lakkaahan sillä summalla kotiutti, eli lakkaperhe kasvoi aika mukavasti!:) En jaksa sen kummemmin nuista lakkahankinnoista jaaritella, koska ovat varmasti jo suurimmalle osalle tuttuja. Lisäsin lakat kuvien kera varasto-välilehdelle, joten sieltä voitte käydä bongailemassa mitkä lakat päätyivätkään kassalle. :) Lisäsin kuvien teksteihin *-merkinnän niiden lakkojen perään, jotka ovat vielä testaamatta. Näin pysyn itsekin ajantasalla, mikäli kokoelma sattuisi jostain kumman syystä riistäytymään käsistä:)

Kahta uutta tulokasta kerkesin tänään siis kokeilemaankin kun Holographic kokoelman 801 ja 802 pääsivät kynsille. Lakkasin alle pari kerrosta vaaleampaa ja tein ehkä elämäni onnistuneimman liukuvärin kärkiin tummemmalla Flormarilla! Johtuneeko hyvä tulos siitä, että lakan kimallus antaa niin paljon anteeksi, vaiko siitä että olisin vihdoinkin kehittynyt tässä hommassa.. Sitä saa vain arvuutella;)


Kuva ei ehkä ole paras todistamaan yllä olevia puheitani oikeiksi, mutta uskokaa pois, että luonnossa liukuma on tosi nätti!:) Värisävyt sattui vissiin kuitenkin liian läheiseksi toisiaan, kun tuntui olevan taas tuo todellisen kuvan saaminen niin vaikeaa.. Mää oon kyllä aikonut että mun uuden vuoden lupaukseni tulee olemaan se, että luen vihdoinkin kamerani opaskirjasen läpi! Toivottavasti jaksatte tätä toivotonta valitusta siihen asti;D

Tämä on muuten Teannan oman paikan 93. postaus! Ajattelin ilmoittaa tuon lukeman teillekin, koska jos päästään sataan postaukseen asti (ennen kuin kyllästyn koko bloggaamiseen :D), niin silloin on luvassa jotain vähän erikoisempaa juttua.. Mutta pidetään vielä hetki teitä jännityksessä ja katsotaan päästäänkö sinne saakka!:D

<3llä Teanna

5 kommenttia:

  1. Kaunis liukuväri, hyvin taitaa toimia Flormarit siinäkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Monikäyttöisiä lakkoja siis, enemmän mitä kahden euron kappalehinnalta kehtaa odottaakaan.

      Poista
  2. Tosi kaunis liukuväri kyllä!

    Pikaisia paranemisia :)

    VastaaPoista
  3. Aivan upea liukuväri!:)

    VastaaPoista