Sivut

maanantai 5. marraskuuta 2012

Tiedotusta ja tilastoja.

Tulinpa ihan virallisestikin ilmoittamaan, että sain ison urakkani päätökseen ja kuvasin sekä nimesin kaikki lakkani (paaitsi että heti unohdin kuvata ranskislakat!) tuonne varasto- välilehdelle! Idea lakkakokoelmani kuvaamisesta nousi siitä, että olen niin laiska kuvaamaan lakkoja erillisiin postauksiin, joten ajattelin että tuolta yhdeltä sivulta voi käydä kurkkimassa lakasta kuvan, mikäli asia kiinnostaa. Varaston päivittämisestä minulla ei ole mitään varsinaista suunnitelmaa, vaan taidan mennä siinäkin fiilispohjalla, kuten koko blogin kanssa. Miksipä muuttamaan hyväksi todettua toimintamallia?;)

Onnistuin mielestäni lakkojen todenmukaisessa esittelyssä aika hyvin, ainoastaan Mia Secretsin Mood- lakka ei halunnut sitten millään tallentua kuvaan oikean sävyisenä!:/ Jätin välilehdelle kommenttikentän auki, joten halutessanne voitte jättää kommenttia tai vaikka toiveita, mitä lakkoja haluatte nähdä kynsilläni tulevaisuudessa:)

Varastojen inventaariosta sain koottua tälläista tilastotietoa:

Lakkojen lukumäärä ennen blogin aloittamista: 20 lakkaa, joista yksi aluslakka, yksi päällyslakka sekä kaksi leimauslakkaa

Lakkojen lukumäärä nyt: 75 lakkaa, joista 2 aluslakkaa, 4 päällyslakkaa, 4 leimauslakkaa sekä 3 Nail art lakkaa.

Uutena ostetut: 49 lakkaa.

Kirpparilta/käytettynä ostetut: 18 lakkaa.

Saadut/voitetut: 8 lakkaa.

Vanhin: Lumene- Live it up. Vuodelta 2008, ostettu omia synttäreitäni varten:)

Uusin: BYS:n lakat, kotiutuivat lokakuussa 2012.

Kokeilemattomat: BYS:n lakat, Beauty UK:n Green sekä Franken. Kahta jälkimmäistä en varmaankaan edes ikinä kokeile. Enkä kyllä taas tajua mitä mielessä on liikkunut tehdessäni glitterisen frankenin, koska en aivan hirveästi edes glittereitä käytä.

Suosikit: Color Club- Revvvolution ja Worth the risque. Myös kaikki omistamani China Glazet ja Misat ovat tosi hyviä lakkoja!

Turhat/"inhokit": Star Gazer, Beauty UK- Green ja Franken ovat turhia, mitäänsanomattomia pieniglitterisiä lakkoja. Jostain syystä en silti osaa näistä luopuakaan, ehkä takaraivossa kytee ajatus, että näillekin tulee joskus tarvetta:) Mia Secret Mood- lakka on hauska, lämpötilan mukaan väriä vaihtava lakka, mutta silti hyvin vähällä käytöllä. Ei vaan iske enään, ehkä joskus tämäkin taas sytyttää?

Sellaista tietoa löytyi varastojeni takaa. Oon aika ylpeä itsestäni, sillä omasta mielestäni olen onnistunut pitämään lakkakokoelmani järkevissä mittasuhteissa!:) Toki varasto on kasvanut melkoisesti tässä bloggailuhistorian aikana (16.4.2012- tämä päivämäärä), mutta keskimäärin kokoelmaan on ilmestynyt vain 8 lakkaa kuukaudessa ja aika monet näistä kirppikseltä tai saatuja. Kierrätys kannattaa aina!;)

Toinen asia, mistä olen ylpeä on se, että testaamattomien lakkojen saldo on hyvin pieni! Monella bloggajalla on menossa tälläkin hetkellä missio saada edes kerran kokeiltua omistamansa lakat. Mulla ei näillä varastolukemilla tule siitä mitään ongemaa:)

Onko jotain, mistä haluaisit tietää enemmän?:) Onko varasto- välilehti mielestäsi tarpeellinen?

<3 Teanna

5 kommenttia:

  1. Minusta on mukava katella toisten lakkakokoelmia. Nimenomaan kuvien kera. Suurin osa pelkistä nimistä ei kuitenkaan anna mielikuvaa lakasta.
    Hieno kokoelma ja mahtavan työn oot tehny. =)
    ...oma vastaava sivu ollut "vähän" vaiheessa kesäkuusta... =O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lila:) Nyt olikin sopiva aika suorittaa tämä urakka, jonka olen aikonut tehdä jo piiitkän aikaa. Haastan sut samaan, kerta oot sitä kesäkuusta asti meinannut!;)

      Poista
    2. On se jo "hyvällä alulla". Jäin oottamaan yhtä - kahta - jne lakkatoimitusta, ja toimitukset ei oo sen koommin loppuneet, eikä lakkakokoelma tuu valmiiksi, ni en voi jatkaa hommaa... *pyörittelee silmiään ja viheltelee*
      No mut kai mun sit täytyy ryhdistäytyä... ;D

      Poista
  2. Ihana kattoa lakkoja kuvien kera. :) Itsellänikin suunnitteilla sama juttu, en tosin tiedä tekisikö joka kokoelmasta erikseen postauksen, vai nuin juuri niinkuin sinä oot tehnyt. :) En tiedä, aika näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun kokoelma onkin "vähän" isompi kuin omani, joten voin vaan kuvitella minkälainen homma niiden lakkojen kuvaamisessa on!:O Oma kokoelma on (vielä?) niissä mitoissa että tuohon urakkaan kehtasi juuri ja juuri ryhtyä:) Mielenkiinnolla odotan lakkakokoelmasi esittelyä, toteutitpa sen kummalla tahansa em. tavalla!:)

      Poista