Sivut

perjantai 9. marraskuuta 2012

Uusia tuttavuuksia.

Facebookin kynsikoristelut-ryhmässä käydyn "paras kynsinauhaöljy/-tuote"-keskustelun jälkeen, tulin siihen tulokseen, että on aika tehdä ensimmäistä kertaa elämässäni tilausta LUSHille. Kyseinen tuote, joka keskustelussa oli pinnalla on Lemony Flutter, heidän versionsa kynsinauhavoiteesta. Tietysti ostoskoriin piti heittää pari muutakin tuotetta, kun kerta shoppailemaan lähdettiin:) Huulituotteisiin en ole vielä kerennyt tutustua kovin hyvin, mutta ajattelin jakaa ajatuksiani tuosta Lemony flutterista.



Naamakirjassa käytiin keskustelua Lemony flutterin tuoksusta/hajusta ja kieltämättä ensimmäisen kerran purkin avattuani haju vähän tyrmäsi. Ensimmäisen levityskerran jälkeen mietin, että miten tässä hajussa voi elää. Vahva sitruuna(ma)inen haju muuttui/laimeni pari tuntia levityksen jälkeen raikkaaksi sitrustuoksuksi sormenpäissä. Muutaman käyttökerran jälkeen haju ei enään sätkäytä purkkia avatessa, kai sitä vaan kaikkeen tottuu. Ulkonäöltään voide on vähintäänkin epäilyttävän näköistä, mutta ei käyttäjäkään mikään missi ole, joten ehkä me sovitaankin varsin hyvin yksiin;)

Tämä on muuten ensimmäinen käyttämäni kynsinauhatuote, joka ei ole nestemäisessä muodossa. Ajattelin joskus, että purkista voiteen nyppiminen ei ole kätevää ja siinä sotkee vain kädet. No, samallalailla on tullut kädet sotkettua öljyjenkin kanssa ja putelin horjahtaessa myös vaatteita, mattoja tai mitä nyt on sattunutkaan olemaan lähettyvillä. Plussaa siis kiinteästä olomuodosta, ei valu lattioille, mutta sulaa sormille levitettynä ihanasti. Totta on, että sormenpäät jäävät rasvaisen näköiseksi tuotteen levittämisen jälkeen, mutta kosteutustehonsa vuoksi tuollainenkin asia on melko helppo kestää. Käyttämiäni kynsinauhaöljyjä on saanut lisätä useita kertoja päivässä, ettei tulisi pakottavaa tarvetta repiä repsottavia kuivia kynsinauhoja. Lemony flutteria olen käyttänyt nyt muutaman päivän ajan ja kolme levityskertaa päivässä on ollut aika passeli:) Näillä käyttökokemuksilla voisin jo tuotetta suositella!

Testasin ainetta myös miehelleni, jonka asiantuntijalausunto kuuluu näin: "Ihan hyvän hajunenhan tämä on ja ihan kivan tuntonenki. Onko mun sormissa muka jotaki vialla ku pittää tuommosta tököttiä laittaa?"

Onko sinulla käyttökokemuksia Lemony flutterista tai muista (kuvissa näkyvistä) LUSHin tuotteista? Kuulisin mielelläni suosikkituotteitanne kyseiseltä merkiltä, sillä tämä ostokokemus ei varmasti jäänyt ainoaksi laatuaan, kaikkea kivaa jäi odottelemaan nettiputiikin syövereihin..:)

<3llä Teanna

Ps. Lip Scrubia kokeilin eilen illalla ja ihan pehmoiseksi se huulet jätti ja tuoksui ihan super ihanalta, oikein suklaiselta! Latte lip tint on sävyttävä huulivoide, jota pikaisesti testailin aamupäivällä. Valitettavasti sävy ei näyttänyt ainakaan ensikokeilulla sopivan naamaani ollenkaan, mutta ehkä annan sille uuden mahdollisuuden ennen kuin luovutan mahdollisesti uuteen kotiin..

10 kommenttia:

  1. Mä kaavin juuri ensimmäisen Lemony Flutter -purkkini pohjia. Hyvin kesti melkein tasan vuoden vaikka oon tosi ahkerasti käyttänyt! Uuden purkin kävin jo viime viikolla ostamassa, ettei vain lopu kesken mokoma ihmeaine :D Mua se haju ei ole koskaan tyrmännyt tai häirinnyt, vaikka en hirveästi sitruunasta tykkääkään. Johtunee siitä, että mulla on luonnostaan tosi huono hajuaisti...

    Muita Lushin tuotteita en ole kokeillut. Suihkugeelejä joskus katselin, mutta ne oli musta törkeän kalliita ihan vain suihkugeeleiksi (jotain 18e per pötsä). Suihkugeelitkin kun kuitenkin periaatteessa päätyy vaan viemäriin :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ihan hyviä hintoja tuotteilla pitivät.. Mutta aina välillä voi itseään hemmotella ja laatu ja käsintehty saakin maksaa vähän enemmän:) Mä oon nyt vajaa viikon tutustellut tuon LF:n kans ja täytyy myöntää että olen myyty!

      Poista
  2. Mulla on ollut Lemonya ja Sweet Lipsiä!!
    Lemony oli pätevää ainetta, mutta purkki kestää ikuisuuden pelkässä kynsinauha-käytössä ja kun mulla oli purkki ollut 1½ vuotta niin oli pakko käyttää jalkavoiteena pois (oli siihenki erittäin hyvä aine) kun alkoi tuoksahtaa jo epäilyttävälle.
    Noissa Lushin tuotteissahan ei hirveästi ole säilöntäaineita eli kannattaa tarkkailla tuotteita, etteivät mene piloille :).

    Lushin Britti-sivua ( https://www.lush.co.uk/ ) suosittelen lämpimästi, sieltä saa Suomea huomattavasti halvemmalla suurimman osan tuotteista (vaikka postikulut ovatkin kalliimmat) ja mm. retro-tuotteita joita ei muualta edes saa.
    Itse ostan isommat satsit sieltä ja jos pitää saada jotain parin päivän varoitusajalla, niin sitten kannatan Suomen nettikauppaa :). Suomen nettikaupasta saa tosin näytteitä helpommin :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo, kiitos vinkistä!:) Täytyykin käydä tutkimassa siellä tarkemmin! Minkälaiset toimitusajat on tilattuna tuolta brittipuolelta?

      Poista
    2. Hmm... Muistaakseni 1-2 viikkoa on ollut aika lähellä. Tosin nyt joulun aikaan voi mennä pidempäänkin. Riippuu toimitustavastakin, Royal maililla on yleensä tuo pari viikkoa, DHL:llä muutama päivä.

      Poista
  3. Itsekkin tuli hommattua tuo Lemony Flutteri facebookin keskusteluiden takia.:D Oon niin paljon kuullut kehuja, että pakko itsekkin testata. : p Itelläni on jo postaus odottamassa omasta Lushin tilauksesta. :)

    Ennenkin oon muutamaa Lushin juttua kokeillut. Naamanpuhdistukseen Fresh Farmacyä (joka kesti ikuisuuden) ja tälläkin hetkellä löytyy lisäksi The Jilted Elf suihkuhyytelö.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sääkin olet sit mainostuksen uhri:D Luulenpa et tehtiin kumpikin hyvä päätös, kun päädyttiin kokeileen tuota Lemony flutteria!:)

      Poista
    2. Liian helppoa sortua houkutuksiin!:D en vielä oo korkannu koko LF:ää, muutakun haistoin sitä. Tuoksui hyvältä! :)

      Poista
  4. Mun lemppari myöskin tuo LF :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tiedän!:) Oot yksi niistä, joiden suositteluiden vuoksi LF kotiutui myös meille:)

      Poista