Sivut

maanantai 21. tammikuuta 2013

Ihan glitteristä.

Joskus sitä vaan sattuu hommaamaan sellaisen lakan, joka kynsille päästessään ihastuttaa niin, ettei sen päälle raski koristeluita tehdä. Onnistuin hankkimaan itselleni tällaisen lakan ja se tottelee nimeä Tinsel Town. Kuvauspäivä ei ollut eilen paras mahdollinen ja vaikka räpsyttelin kuvia ihan kunnon sarjan, niin julkaisukelpoisiksi rajattavia sain tasan kaksi.




En olis ehkä uskonut vielä jokunen kuukausi sitten, että lakkaisin jonakin päivänä kynteni Tinsel Townin kaltaisella glitterimössöllä. Niin siinä vain on kuitenkin käynyt, että nuo kimaltelevat lakkapullot ovat herättäneet sisäisen harakkani ja huomaan, että glitterlakkojen vetovoima on saanut minut pitkän väsyttämisen jälkeen koukkuun. Ei paha koukku kylläkään, nyt kun foliopoistotekniikka on hanskassa, niin mikäs tässä glitterpommeja lakatessa.

Näihin vaikeasti kuvattaviin kynsiin laitoin China Glazen Tinsel Townia kolme kerrosta. Pohdin jonkin aikaa koristelevani lakan jollain simppelillä leimalla, mutta tulin siihen tulokseen, että lakka on niin kiva itsestäänkin, joten jätin sellaiseksi. Toiveissa olisi, että lakkaus kestäisi edes yhden työpäivän koettelemukset, jonka jälkeen sitä ehkä voisi koittaa vähän koristaakin:)

Huomaattehan muuten kaikki nyt varmasti, että Teanna harjoitteli eilen photarin käyttöä ja heti oppi jotain uutta kivaa??;D Ai että mä oon ylpeä itsestäni, kun keksin (okei, tuton avulla opin), miten saan blogini osoitteen tuolleen kivasti kiepsautettua kynnen ympäri! Oon halunnut tehdä näin siitä asti, kun ensimmäistä kertaa näin tähän tyyliin merkatut kuvat jonkun kynsiblogissa. Ja nyt mä osaaaan, jei!:)

Mukavaa maanantaipäivää!

7 kommenttia:

  1. Jahas, tämä karkasikin omin lupinensa julkaistuksi. Korjailen illalla kotona pahimmat möröt, kun en puhelimella pääse muokkaamaan. Mutta väliaikatiedotteena voin kertoa, että kolme tuntia töissäoloa teki jo tehtävänsä ja lakasta on lohjennut isot palaset oikean käden keskisormesta ja peukalosta:/

    VastaaPoista
  2. Mulle on käynyt vähän samoin noiden glittereiden kanssa. Niitä tulee nyt ovista ja ikkunoista. :D Harmi kun lakat jo ehtivät lohjeta. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salakavalia nuo glitterit!:) No, voiskai tuota rahansa kai hullumpaankin tuhlata..
      Joo ei ollut kestävyys parasta luokkaa:( Korjasin mä sitten kuitenki pahimmat lohkeamat ja annoin leimoilla lisäaikaa lakalle. Tosin ne on taas niin lohjenneet, että tänään täytyy jo vaihtaa lakat tuoreempiin.

      Poista
  3. Onpas huikean näkönen lakka. Sävynsä takia kuitenkin aika hillitty, mutta silti ihanan kimalteleva ja mielenkiintonen (:

    VastaaPoista
  4. Laitoin sulle haasteen blogissani! Käy kurkkaamassa :)

    VastaaPoista