Sivut

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

DIY- Vanhasta uutta.

Minua on jo pidemmän aikaa harmittanut korujeni säilytystapa, sillä ne ovat joutuneet majailemaan lukitussa lipastossa pienissä ja ahtaissa korurasioissa. Varsinkin roikkuville korvakoruille olen etsinyt miellyttävämpää säilytysmahdollisuutta, mutta en ole onnistunut löytämään kaupoista mitään tarpeisiini sopivaa. Onneksi netti on pullollaan DIY- korutelineitä ja googlettamalla löysin idean, jonka arvelin toteuttamisen arvoiseksi!:)


Kaikki tarvikkeet löytyivät kätevästi kotoa. Vanhat ikkunanraamit ovat palvelleet ennen appiukon kotitalon "keittiössä", eli välikammarissa. Kun taloa oli aikoinaan laajennettu yhden kamarin verran, niin tämä kuvan ikkuna oli jäänyt ylimääräiseksi. Löysin tämän aarteen vanhan puolen vintiltä yhdessä muiden vanhojen ikkunanpokien seurasta. Ikkunalaseja raameissa ei ollut paikoillaan, joten minun tarvitsi vain harjata hilseilevä maali pois ja mieheni puhalsi paineilmalla pölyt pois koloistaan.


Vanhan navetan vintiltä löytyi ruosteinen ja rikkinäinen katiska. Olin netistä koittanut ottaa selvää, että mistä saisin edullisimmin kanaverkkoa, mutta onneksi en kerennyt ostamaan, sillä kyllä tällainen vanha ja kulunut verkko sopii paremmin vanhojen pokien kanssa, kuin uusi ja kiiltävä!


Valjastin miehen töihin purkamaan katiskaa sillä välin, kun puhdistin itse ikkunanpokia. Paremmin tuollaiset hommat käyvätkin mieheltäni, itse kun olen enemmän tätä työnjohto-tyyppiä ;)

Katiskaverkon kiinnitimme pokien taustaan niittipyssyllä. Verkon leveys ei riittänyt peittämään taustaa ihan kokonaan, joten jouduin leikkaushommiin ja teimme taustan kahdessa osassa. Piti pyytää miestä ottamaan ihan kuvallista todistusaineistoa, että minäkin osallistuin tähän projektiin muutenkin kuin hyviä neuvoja huudellen ;D Lopuksi mies leikkasi pahvista suikaleita, jotka kiinnitettiin niin ikään niitein taustaan, etteivät rautaverkon päät raapisi seiniä ihan piloille.

Tällainen siitä sitten tuli! Täytyy myöntää, että ajatuksissani oli ensin paljon pienempi korutaulu, mutta nälkä kasvaa syödessä ja ihastuin tuohon isoon ikkunaan. Sanoin miehelle illalla, että jos tämä on liian suuri tähän taloon, niin sitten pitää rakentaa uusi, johon se mahtuu!:D Lopulta pääsimme sopuun sijoituspaikasta ja tämä ihanuus pääsi makuuhuoneeseemme vaatehuoneen oven viereiselle seinänpätkälle.


Mies taivutteli pyynnöstäni vielä vähän jykevämmästä rautalangasta s-muotoisia koukkuja kaulakorujen ripustamista varten. Kaivelin laatikoista muutamat korut esille kuvaa varten:) Rahallisesti kalleimpia korujani säilytän edelleen omissa laatikoissaan, mutta näillä koruilla onkin tunnearvoa ja siksi ansaitsevat mielestäni tällaisen esittelypaikan. Tästä on myös paljon helpompi katsoa, mitkä korut haluan tänään laittaa, kuin kaivella niitä kaapin kätköistä. Mies vannotti, että en ala nyt valittamaan, ettei minulla ole koruja tarpeeksi. MUTTA tuossa on kaikki riippuvat korvikseni ja kaikkihan näkee, että niitä on aivan liian vähän. Jospa huomisella Oulun reissulla löytyisi joku kiva uusi pari;)

Minkälaisia korujen säilytys- ja esillepanoratkaisuja te suositte? Voisitteko kuvitella omaan makuuhuoneeseenne vanhaa ikkunaa ja katiskaa?:)

8 kommenttia:

  1. Tää on ihana! Maalaisromantiikkaa :)

    VastaaPoista
  2. Hauska! Tykkään kun vanhoja asioita valjastetaan uuskäyttöön:)

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva idea. Meilläkin on makuuhuoneen seinällä kolmet vanhat pokat, mutta vielä ne roikkuvat tyhjilteen kun en ole keksinyt, että mitä niistä tekisin.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Todellakin tollanen ihanuus saisi meillä kunniapaikan. =)
    Mä kerran näytin miehelle netistä jonkun blogin postausta sellasesta pöydällä seisovasta korupuusta. Nooooooooooh, mies rakensi metrisen romupuun, mutta sen loppuunsaattaminen on jäänyt kivistä kiinni. Joo, älä kysy... =D

    VastaaPoista
  6. Aivan I-H-A-N-A koruteline! <3
    Voisin todellakin kuvitella omaan kotiini samanlaisen, tällä hetkellä kaikki koruni on lipaston laatikossa ihan sekaisin... :D

    VastaaPoista
  7. Kiitos teille kaikille kommenteistanne! Mukava kuulla, että muutkin tykkää:)
    Ja Lila, sun pitää ehdottomasti tehdä päiväkirjamerkintä siitä metrisen romupuun tarinasta!;D

    VastaaPoista