Sivut

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Miitin kotiintuomiset

Näin se on tämänkin postauksen kirjoittaminen vain venynyt venymistään, vaikka vannotinkin itseäni kirjoittamaan viimeistään viikon sisällä miitistä. No nyt on onneksi aikaa paneutua taas blogiinkin vähän enemmän, kun olen kesäLOMALLA!:) Meillä on kyllä aika paljon tekemistä ja menemisiä suunniteltuna tälle mun lomalle, mutta jospa kerkeäisin vaikka iltaisin istahtamaan koneen ääreen ja elvyttämään tätä kohta hiljaisuuteen vaipuvaa blogiani.

Kuva lainattu Dimavarienin miittipostauksesta:)
Oulun ensimmäistä kynsimiittiä lähtivät sponsoroimaan useat ihanat yritykset. Nannen postauksessa sponsorien lahjoitukset ovat esillä kivasti kuvien kera, mutta ajattelin myös kiitollisuuttani kyseisiä yrityksiä kohtaan kertoa myös omassa blogissanikin, mitä kaikkea me niiltä saimme!

Mimax lahjoitti jokaiselle miittiin osallistuneelle Orlyn lakat sekä kuulakärkikynät heidän logollaan.

Adeninalta saimme arvottavaksi yhden China Glazen sekä yhden Orlyn lakan ja lisäksi neljä arkkia siirtokuvia.

NailCity lahjoitti meille peräti seitsemäntoista kappaletta Zoyan lakkoja! Lakkoja oli kolmesta eri kokoelmasta; Lovely, Sunshine sekä Summertime.

L'Orealilta jokainen miittiin osallistunut sai yhden kynsilakan, eli jaossa oli yhteensä 12 kappaletta lakkoja kahdessa eri värissä.

LUSH lahjoitti kaikille osallistujille ihanan tuoksuiset palasaippuat.

Vielä kerran iso KIITOS miittiämme sponssanneille yrityksille!!:)


Zoyan lakat arvoimme numerolappujärjestyksessä ja minähän olin se onnekas, joka pääsi aloittamaan:) Valinnanvaraa oli paljon ja useampi lakoista huusi nimeäni, mutta lopulta päädyin tuohon kuvassa näkyvään Appleen. Minulla on niin vähän vihreitä lakkoja, että päätin kesän kunniaksi vähän tasoittaa tilannetta.

Loput kuvan tuotteet löytyivätkin sponssipussistani, sillä toisessa arvonnassa minulla ei käynyt tuuri. Keskimmäisenä edustava Orly on nimeltään Peaceful Opposition. Ensireaktio tästä oli, että en tule tarvitsemaan tätä ikinä ja koitinkin aluksi vaihtaa tätä pois. Tarkempi tutkailu paljasti pullon sisältävän hex-glittereiden lisäksi neliönmuotoisia glittereitä ja tämän vuoksi oikeastaan päätinkin lakan olevan ihan omistamisen arvoinen yksilö. En aikaisemmin ole omistanut neliönmuotoista glitteriä sisältävää lakkaa ja glittersandwich on ollut lakkaussuunnitelmissani jo pitkän aikaa, joten eiköhän tälle sittenkin löydy käyttöä:)

L'Oreal oli lahjoittanut pussukoihimme kahta erisävyistä lakkaa, joista omaan pussukkaani oli sattunut Shocking Pink- nimeä kantava yksilö. Sininen vaihtoehto olisi ollut Rebel Blue, joka oli kivan näköinen lakka sekin, mutta kyllä tuo pinkki tuli ihan oikeaan osoitteeseen:) Pinkkejä ei vaan voi olla koskaan liikaa!?!

LUSHin lahjoittama ihana vadelmantuoksuinen palasaippua löytyi myös pussukastani. Minä olin myös yksi niistä onnekkaista, jotka pääsivät osingoille Adeninan siirtokuvista:)


Kirppistelypuolella tein muutaman tarkkaan harkitun ostoksen. Myönnän, että olisin ostanut enemmänkin, elleivät toiset miittalijat olisivat olleen niin nopeita ja vieneet ihanuudet nenäni edestä;) Mieltäni jäi niin kaivertamaan yksi Kikon Sugar Matte-lakoista, jonka Dimavarien kerkesi napata. No, ensi miitissä koitan olla nopeampi!;D

China Glazen Sweet Hook oli niin yksinäisen näköisenä eräällä kirppispisteellä, että se oli napattava omiin suojiin. Muistaakseni tän laadusta on ollut blogimaailmassa vähän negatiivissävytteisiä puheita, mutta kotiutin sen pahoista kielistä huolimatta;) Onhan se vaan niin nätti <3

Leimailut on jääneet viime aikoina hyvin vähille, mutta päätin silti kotiuttaan yhden Bundlen laatan. Laatta herätti mielenkiintoni tuon palapelikuvion sekä lumihiutaleiden vuoksi. Illan emännältä ostin myös ohutta koristeluteippiä teippimanikyyrejä varten.

Kirppistelyissä saldoksi taisi jäädä sekä rahallisesti että määrällisesti plus miinus nolla. Jotain sain myytyä ja vähän ostettua, mutta vielä jäi omiin jemmoihin muutama tarpeeton lakkakin. Ehkä ne ensi miitissä menevät kaupaksi.

Miitistä on kulunut jo kohta kaksi viikkoa, mutta mielessä se on pysynyt kirkkaana ja ihanat muistot jää tästä tapahtumasta varmasti loppuiäksi! Odotan jo niin mielissään, että koska saadaan seuraava tapaaminen järjestettyä!:)

8 kommenttia:

  1. Laitettiinpa samana päivänä julkasuun miittisaaliit. =)
    Laitan vielä erikseen miitistä kirppistelemäni lakat.
    Hienoja sponsorilahjoja oli teilläkin.
    Sweet Hook on ehdottomasti omistamisen arvoinen, enkä muista mitään erityisen huonoa sen koostumuksesta.

    Erittäin leppoisaa ja rentouttavaa lomaa !!! ♥
    Mulla loma vasta elokuun puolivälistä, mut oonhan mä tässä jo monta kuukautta "lomaillut". =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olitkin kirppistellyt taas ihan ammattilaisen ottein;) Kalpenee tuo oma pieni saalis sun ostosten rinnalla..
      Muistelinkohan sit väärin tuon Sweet hookin arvosteluja.. Parempi tietty oiskin niin, että pääsis yllättyyn iloisesti!:)
      Kiitos lomantoivotuksista!:) Kyllä näillä keleillä kelpaakin lomailla! Toivotaan, että lämpimiä kelejä riittää sinunkin lomalle:)

      Poista
  2. Kiko on kyllä ihana, tosin odottelee vieläkin kynsille pääsyä. ^^

    Ihanaa vielä fiilistellä miittiä tästä postauksesta ja olin ihan unohtanut että saatiin noi kynätkin. :D Pitänee kaivella laukun pohjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sulla ei löydy sille Kikolle käyttöä, nii voin kertoo et täällä ois sille hyvin rakastava koti;)
      Mä en kyllä oo enään varma, että mihin oon sen oman kynäni sijoittanut.. Termiitti on varmaan napannut sen ja kohta löytyy kynänjälkiä pitkin seiniä..

      Poista
  3. Olipa mukava fiilistellä vielä miittiä:o) Odotan mielenkiinnolla miltä toi glitter hässäkkä näyttää kynsillä ja jos toi Zoyan Apple ei mielytäkkään, niin täällä löytyy sille kyllä uusi koti:oD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin ootan! En oo vielä saanut päätettyä, et minkä kanssa sitä kokeilis kerrostaa.
      Täytyskin uskaltautua kokeileen Applea kynsille ja pidetään adoptiopaikka muistissa;)

      Poista
  4. Haaste! http://kynsinauhatanssi.blogspot.fi/2013/06/haaste-11-asiaa-minusta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta! Oonkin joskus jo tän tehnyt, mut siitä on jo aikaa niin tiiä vaikka innostuis uudelleen:)

      Poista