Sivut

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Lakkaushaaste: Inspiraatio

Ympäröivistä asioista luulisi oleva helppoa inspiroitua, mutta itselläni inspiraatioiden toteutus jää yleensä     roikkumaan. Noin vuosi taaksepäin inspiroiduin Termiitin liskolelusta niin, että tein niiden pohjalta lakkauksen. Silloin ajattelin, että Termiitin huoneessa olisi paljon muitakin kynsille pääsyä huutavia ideoita, mutta en koskaan saanut aikaiseksi toteuttaa niistä yhtäkään. Nyt olen katsellut jonkin aikaa "sillä silmällä" Termiitin syntymäpäivälahjaksi saatua Haisuli-paitaa ja lakkaushaasteen viikon teeman (inspiraatio) innoittamana päätin kokeilla, kuinka Haisuli toteutuu kynnelle alkeellisilla maalaustaidoillani:)

Alusta asti minulle oli selvää, että kokeilen tehdä Haisulin vain aksenttikynsiin, jotka saivat pohjavärin paidan mukaisesti. Muista kynsistä halusin mahdollisimman yksinkertaiset ja rauhalliset, jotta aksenttikynsi kuvioineen pomppaisi oikein kunnolla silmille. Näillä kriteereillä lakoiksi valikoituivat Misan Grey Matters sekä Essien Orange I'ts Obvious, jota hehkutinkin jo tässä aiemmassa postauksessa. Myönnän, että osasyyllisenä aiheen valintaan vaikutti myös pakkomielteeni saada Orange I'ts Obvious uudelleen kynsille;D


Harjoittelin ensin Haisulin maalaamista suoraan kynnelle, mutta vasemman käden heittäytyessä yhteistyökyvyttömäksi päädyin tuhertamaan kuvat ensin leivinpaperille. Sillä välin kun Haisuli kuivui, lakkasin kynnet. Kumpaakin lakkaa laitoin kolme kerrosta. Kuvion siirtovaiheessa huomasin suunnitelmani aukon; kuvio oli liian hento irrotettavaksi alustasta. Laitoin päälle vahvistukseksi vielä kerroksen kirkasta lakkaa, jotta kuviosta tulisi vahvempi. Sain kun sainkin lopulta Haisulit kynsille asti, mutta hieman huolimattomasti aseteltu kuva aiheutti kuplia ja kupruja viimeiseen päällyslakkakerrokseen. Kauempaa nämä ovat kyllä ihan kivat ja tykkään tästä väriyhdistelmästä!



Mitäs tykkäätte Haisuleista?:) Termiitin mieleen nämä kynnet ainakin ovat ja tykkään kyllä itsekin. Pitäisi jaksaa useamminkin harjoitella tällaisten helppojen hahmojen maalaamista, saisi vähän vaihtelua kynsikoristeluihin:)

12 kommenttia:

  1. Söpöt haisulit! Hienosti oot onnistunut maalaamaan ne.

    VastaaPoista
  2. Ihanat Haisulit! Tosi hyvin olet saanut maalattua ne, on upean näköiset! :)

    VastaaPoista
  3. Haisuli olisi varmasti otettu noin hienoista kynsistä! :D

    VastaaPoista
  4. Ihan on Haisulin näköiset!Hauskat ja hyvä idea toi leivinpaperille maalaus ja siitä siirtäminen :o)

    VastaaPoista
  5. Ihanat kynnet ja toi viimeinen kuva on tosi suloinen :3

    VastaaPoista
  6. Voi ihanat Haisulit! Ihan on näköiset! :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos taas ihanista kommenteistanne! Jokainen niistä on nostanut hymyn huulille ja piristänyt päivää, vaikka en olekaan niihin vastannut. Pahoittelenkin tätä hidasta kommentteihin vastaamista! Yritän aina koneelle päästessäni käydä vastailemassa, mutta nytkään en ole taas kerennyt koneelle useampaan päivään, vaan selannut ainoastaan puhelimella.
    Kiitos, että käytte piristämässä ja nostamassa itsetuntoanikin siinä samalla, kun jätätte merkin käynnistänne<3

    VastaaPoista
  8. Voi jehna että on ihanat Haisulit! <3 :P

    VastaaPoista