Sivut

tiistai 17. joulukuuta 2013

31DC2013 - Päivä 18: Puolikuut

Puolikuupäivää olen odottanut kuin kuuta nousevaa haasteen ensimmäisestä päivästä lähtien! Punaisena päivänä jouduin tämän idean skippaamaan, koska kaksi minua tunnetumpaa bloggaajaa oli tehnyt juuri sellaiset kynnet, kuin olin itsekin ajatellut. Nyt niiden näkemisestä on jo sen verran aikaa, että uskallan lyödä omat versioni ilmoille;)

Idea näihin kynsiin oli hyvin selkeä, punaiset kynnet nudella/kirkkaalla puolikuulla. Puolikuiden kohdalla kynsissä ei ole siis muuta, kuin alus- ja päällyslakka ja suurimman osan kynsistä peittää ihanaihanaihana Ruby Pumps!<3 China Glazen Ruby Pumps on monen kynsiharrastajan The Joululakka ja tänä jouluna se nousi myös minun suosikkilistalleni. Se on ihanan syvänpunainen jellyinen glitterpölypommi!

Ruby on ollut aikaisemminkin kynsilläni ja muistelin, että se ei ole ihan helpoimmasta päästä poistettava lakka, joten siksi päätin kokeilla sen alle vasta kotiuttamaani IsaDoran Peel Off Basea. Ensimmäisellä yrityksellä lakkasin Peel Offilla koko kynnet ja puolikuita varten asettelemani reijänvahvistimet veivät sekä sen, että Ruby Pumpsin mukanaan:/ Noh, kun saatiin kuorintaominaisuus todettua ja otin järjen käteen, niin homma alkoi toimia paremmin. Asettelin ensin reijänvahvistimet kynsien tyviin ja lakkasin sitten Peel Off Basella niiden yläpuolelta (alapuolelta? no kynsien kärjistä!). Tämän jälkeen lakkasin normaalisti Ruby Pumpsia kaksi kerrosta ja poistin lopuksi reijänvahvistimet.




Täällä alkaa olemaan jouluvalmistelut hyvällä mallilla ja lahjatkin melkein paketoituna. Kynnetkin tahtovat olla koko ajan jouluisissa väreissä olen nauttinut onnistuneista lakkauksista pitkään kynsilläni, siitä johtuu osittain entistäkin hitaampi postaustahti. Edelliset glitteriöverit pysyivät kynsillä kauniina kokonaista seitsemän vuorokautta ja poistamiseen meni foliomuhitteluineen reipas puolituntinen. Toivon tosiaan että IsaDoran Peel Off toimii ja vastaisuudessa ei tarvisi sormiparkoja uitella niin kauaa poistoainemyrkyissä! Toistaiseksi nykyiset akat ovat pysyneet hyvin (reilu vuorokausi lakkaamisesta) ja toivon että poistaminen on myös yhtä helppoa kuin ensimmäisellä yrittämällä :)

14 kommenttia:

  1. Ihanat ja sopii täydellisesti kynsiesi malliin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! Tykkään näistä itsekin paljon, vaikka ovatkin hyvin simppelit:)

      Poista
  2. Wau mitkä kynnet! Miulla tipahti ihan leuka alas :D Ja ehkä jokunen kuolatippakin alkoi valumaan :DD No ei nyt ihan mutta on todella tyylikkäät kynnet!
    Ja toi Ruby Pumps on kyllä niin ihana lakka! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, kiitos vaan kehuista! Elä kuolaa näppäimistölle kuiteskaa!:D Ruby on kyllä herkku, paljon paljon herkumpi vielä siitä mitä kuvat antaa ymmärtää!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitän:) Punaiset kynnet on kyllä klassisen kauniit vaikka voissa paistais;)

      Poista
  4. Kauniisti yksinkertaiset! Like it!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti juuri yksinkertaisuus on kauneinta:) Kiitos:)

      Poista
  5. Ihanat! Ei tässä kai muuta tarttee sanoa. Ihanat :).

    VastaaPoista
  6. Onpas nätit! :) Mä en itelläni välitä oikein puolikuusta, mutta sun kynnen malliin noi sopii tosi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Puolikuut istuu minunkin makuun paremmin näihin manteleihin, kuin edelliseen malliin.

      Poista