Sivut

perjantai 30. marraskuuta 2012

Nyt ne on loppu!

Vaikka ostankin mielelläni kaikkea uutta ja ihanaa, niin silti mikään ei ole niin mukavaa kuin se, että jokin tuote vihdoinkin loppuu! Tämä ehkä lähinnä siksi, että silloin on lupa ostaa taas uusi tuote tilalle;) En tykkää hamsteroida varastoja täyteen tuotteita, vaan ostan niitä käyttöä varten. Jostain syystä koen vähän huonoa omaatuntoa, jos avaan uuden tuotteen ennenkuin vanha on käytetty pois:D Siksipä hyvillä mielin haluaisin esitellä teille pari loppunutta tuotetta sekä niiden seuraajat.


Taisin joskus toukokuun alussa tilata Cesarsilta muiden tarvikkeiden lisäksi testiin Konadin käsivoiteen. Pikaisesti laskettuna putkilosta riitti käsien kosteutusta yli puoli vuotta. Rasva on ollut välillä aktiivisemmassa käytössä ja välillä unohtunut yöpöydän laatikkoon.. Nyt se on kuitenkin loppu! Tämä oli omaan makuuni juuri sopivasti kosteuttavaa käsivoidetta ja imeytyi melko nopsasti, eikä jättänyt käsiä rasvaisen tuntoisiksi, vaan iho jäi silkkisen pehmeäksi. Voisin ostaa tätä joskus lisääkin, mikäli on vielä Cesarsilla valikoimissa.

Konadin rasva on kuitenkin löytänyt jo korvaajansa, jopa kaksin kappalein. Oriflamen käsirasva tuli mukana jossain paketissa, jota koululaiset myivät ja pakkohan se oli kannatuksen vuoksi ostaa:) Rasva tuoksuu aika voimakkaasti ja on minusta huonosti imeytyvämpää kuin Konadin rasva, joten mikään ehdoton lemppari tämä ei ole. Pidän tätä kuitenkin käsilaukussa mukana hätävarana ja sellaisena se on ihan ok tavaraa:)

Kotiin ostin korvaavaksi tuotteeksi kokeiluun Lemonjuice & Glyserinen Perinteisen käsivoiteen. Tarkkasilmäiset huomaavat jo kuvastakin, että tuote on vielä täysin korkkaamaton, joten en osaa vielä sanoa tuliko tästä hutiostos vai napakymppi. Toivotaan että se täyttää Konadin jättämän tyhjän tilan.


Samaisesta Cesarsin tilauksesta kotiutui myös Cesars Secretsin kynsinauhaöljy ananaksen tuoksuisena. En kyllä allekirjoita sitä, että öljy tuoksuisi ananakselle, mutta hyvältä se silti omaan nenääni tuoksui:) Tää oli ihan mun lempparituote siihen saakka, kunnes löysin Lemony Flutterin! Tätä on vielä hätävarana käsilaukussa mukana tuossa pienessä (oisko mavalan vanha kynsinauhaöljypullo) pullossa, ja töissä tuosta onkin helppo lisätä öljyä kynsinauhoille tarpeen tullen:)

Parhaimmaksi kynsinauhatuotteeksi on siis noussut Lushin Lemony Flutter. Aivan loistokamaa ja vaikka haju aluksi hätkäytti vähän, niin nyt sitä ei huomaa juuri lainkaan. Tykkään LF:n kiinteästä olomuodosta, sillä sitä on helppo annostella sopiva määrä omille räpylöille. Toisin kävi tuon Nailfixin pipettipullon kanssa... Sen kanssa en tule yhtään toimeen ja luultavasti tyhjäänkin pipettipullon tuohon tyhjentyneeseen sivellinpulloon. Saan aina öljyä lotrattua ihan liikaa, vaikka olisinkin ottavinaan sitä ihan vähän pipetin kärkeen. Tuoksu on kyllä tällä aineella ihanan vaniljainen, mutta sininen väri on vähän outo ja musta tuntuu niinkuin se vähän värjäis kynsinauhoja?:O Hätävarana ehkä ihan jees..

Kynsinauhaöljykynän voitin yhdestä blogiarvonnasta. Se on vielä toistaiseksi kokeilematta, mutta ehkä senkin aika joskus tulee:) Mä olin ihan varma että mulla ois vielä tallessa Cesarsin kynsinauhaöljykynäkin, mutta en löydä sitä mistään:/ Kosteutusteho sillä ei ole aivan superhuippu, mutta oon tykännyt käyttää sitä kynsinauhoille ennen kuvausta, mikäli ne ovat näyttäneet kuivahkoilta. Se kosteuttaa just sen verran sopivasti, että kuvissa kynsinauhat näyttävät paremmilta, mutta eivät siltä niinkuin ne ois hukutettu öljypurkkiin. Toivottavasti löydän sen jostain!

Onko esittelemieni tuotteiden joukossa omia suosikkejasi tai muuten tuttuja tuotteita?:)

Loppuun vielä karmaiseva kuva e-r-i-t-t-ä-i-n kuivista kynsinauhoista, herkimpien ei kannata katsoa!


Hrrr, muistakaa käyttää kynsinauhaöljyjä/voiteita sekä rasvata käsiänne, jos ette halua livenä nähdä tällaista näkyä! Kuva on blogin alkuajoilta viime kevättalvelta.

Ainiin, seuraava postaus onkin jo sadas... Oonkohan mää keksinyt siihen mitään erikoista..? Jännä nähdä!:D

<3llä Teanna

8 kommenttia:

  1. hrr, noi kynsinauhat näyttää kyl aika.. kuivilta x)

    mulla on kans yks kynsinauhaöljykynä ja ihanaaa kun se loppuu kohta!! itsekin laitan sitä aina ennen kynsien kuvausta niin kädet käyttää terveiltä ja hyväkuntoisilta :DD

    ja mulla oli kans yks oriflamen rasva, se tais olla vadelma-minttu ja hyi en tykännyt ollenkaan. rasva ei imeytynyt millään ja haju oli hirvee :/ käytin sen kuitenkin loppuun, koska muuten rahat ois menny hukkaa :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vähän kuivat, ei paha:DD
      Eikö oo mahtavaa kun saa jonku tuotteen loppumaan, saa hyvillä mielin ostaa uusia!:)
      Mulla ei oo ainakaan ihan lähivuosina ollut Oriflamelta muita rasvoja, enkä tämän kokemuksen ja sun epäsuosittelun jälkeen ihan heti osta lisää. Tänään oli meidän kylän joulunavajaisissa oriflamen myyjäkin, mutta eipä ne tuotteet hirveesti houkutelleet.

      Poista
  2. Pitäisi varmaan itsekin viimein hommata tuota Lemony flutteria, sillä omat kynsinauhanoi menevät hoitamattomina juurikin tuon kuvan näköiseksi... Että se olisi todellakin tarpeen!

    VastaaPoista
  3. Mulla oli kans Oriflamen vadelma-minttu, ja se oli kyllä vähintäänkin erikoisen tuoksuinen ja melko jytäkkää ainetta, hyvä että voimat riitti puristaa se pienenpienestä reiästä ulos.
    Toi mango-hässäkkä on muistaakseni huomattavasti parempi. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei tuoksussa sinänsä vikaa, mutta itse suosin vähän kevyemmin hajustettuja tuotteita. Hyi se vadelma-minttu kuulostaa kyllä jotenki äklölle, onneks tuo ei oo ihan niin paha että saan varmasti käytettyä kuitenkin loppuun:)

      Poista
  4. Mä ostin joskus kiireessä tuon Lemonjuice & Glyserinen käsirasvan, mutta mun nenään se tuoksui niin hirveältä, etten ole pystynyt käyttämään sitä. Mieluummin haistelen Lemony Flutteria päivät pitkät. Joskus laitoin tuota Lemonjuicea työpaikalla ja työkaveri alkoi vieressä isoon ääneen ihmetteleen, että mikä alkoi haisemaan niin hirveältä. Mun käsirasvahan se :D En kyllä tykkää siitäkään kuinka huonosti tuo imeytyy. Varmaan kosteuttaa ihan hyvin, mutta en oo vaan päässyt yli noista kahdesta seikasta :P

    Mun oma suosikkikäsirasva kotona on se sellainen iso pinkissä pullossa oleva Vaseline. Tykkään siitä, kuinka nopeasti se imeytyy. Työpaikalla käsirasvapuolta taas edustaa Natusanin 24hour moisture, joka kosteuttaa tosi hyvin mutta ei jää mitenkään limaiseksi kuten Lemonjuice & Glyserine.

    Mä tykkään ennen kynsien kuvaamista käyttää Opin Exfoliating cuticle creamia. Se tekee kynsinauhoista tosi siistin ja kosteutetun näköiset, mutta ei jätä niitä öljyisen tai kiiltävän näköisiksi kuten Lemony Flutter tai kynsinauhaöljyt. Suomihinnalla toi on tosin todella kallista (22e pieni puteli), mutta oon kyllä ite pitänyt sitä hintansa väärtinä.

    VastaaPoista
  5. Mulla oli ennen Natusan 24h moisture luottotuotteena, mut heittäydyin villiksi ja aloin kurkkimaan oisko aidan toisella puolen parempiakin vaihtoehtoja. Toi Konad oli melkeen yhtä hyvä, tai oikeastaan ne on aika samalla viivalla. Testasin nyt illan päälle tuota Lemonjuice & glyserinia. Hassua, että mun mielestä sen tuoksu ei oo lähellekään niin pistävä kuin Lemony Flutterissa alkujaan. Ehkä mä oon jo niin tottunut tuohon sitrustuoksuun:)
    Oi tuo Opin kynsinauhavoide kuulostaa kyllä kans hyvältä! Ehkä sekin pitää ottaa testiin joslus tulevaisuudessa!:)

    VastaaPoista