Sivut

lauantai 5. tammikuuta 2013

Hankala aloitus.

En ole varma olenko koskaan maininnut, että suurin osa ystävistäni, kavereistani tai tuttavapiiristäni ei tiedä, että kirjoitan omaa blogia. Työkavereistani osa tietää, mutta  blogini osoitetta en ole kertonut. Viime viikolla pari Sherlockia sai blogini osoitteen selville ja se on aiheuttanut minussa pientä paniikkia.

Nautin suunnattomasti, että saan kirjoitella tänne virtuaalipäiväkirjaan hömpötyksistä, joita kukaan muu ei jaksa kuunnella, mutta jotenkin olen vielä vähän myös häpeä-asteella blogin pitämisen suhteen. Oikeastaan tämä muutaman päivän blogitauko johtuukin siitä, että en vain ole oikein osannut aloittaa uutta postausta. Kirjoittaminen tuntuu niin oudolta nyt, kun tiedän että työkaverinikin saattavat tätä lukea. Tiedän, että tämä on julkinen blogi ja että kuka tahansa heistä olisi voinut lukea tätä jo pitkän aikaa, mutta nyt kun tiedostan että olen "paljastunut", niin se aiheuttaa jonkinlaista henkistä tukkeutumista. Plääh, sitä on niin vaikea edes selittää.

Olisin halunnut pitää tämän blogin tietyllä tavalla irti siitä "oikeasta" minusta, vaikka täälläkin esiinnyn ihan omana itsenäni.. Ehkä se on juuri sitä, että tämän olin ajatellut olevan se paikka minulle, se _oma paikka_, jossa voin höpistä mitä sattuu milloin sattuu, mutta kuitenkin niin, että minä päätän mitä ihmiset minusta saavat tietää ja mitä eivät. Kun blogiani lukee ihmiset, jotka tuntevat minut myös täällä IRL, niin se raja ylittyy ja oman tilan pitäminen vaikeutuu.

En tiedä auttaako tämä avautuminen minua tai saako tästä kukaan mitään tolkkua, mutta minusta tuntui että tämä asia pitää saada kirjoitettua ulos, että pääsen jatkamaan eteenpäin blogin kanssa. Mulla ois keskeneräisissä luonnoksissa jo muutamat haastekynnetkin, jotka huutaa päästä julkaistuksi, joten täytyy varmaan ottaa itseä niskasta kiinni ja naputella ne julkaisukelpoisiksi. Lisäksi mulla alkoi lakkojen tikutusprojekti tänään ja samalla ajattelin käydä läpi lakkavaraston ihan kunnolla ja laittaa eteenpäin ne yksilöt, jotka notkuvat turhaan laatikon perällä. Ois tässä siis hommaa ja kunhan saan selviteltyä itselleni nämä blogin "yksityisyysasiat", niin postaustahti varmasti piristyy.

Kiitos jos jaksoit lukea,
<3llä Teanna

9 kommenttia:

  1. Mulla oli ihan samanlaiset tuntemukset kun kaverit sai tietää mun blogista!:D Kyllä se ohi menee!

    VastaaPoista
  2. Mulla on vähän sama juttu!:D
    Nyt mun kaksi kaveria tietää mun blogista mutta muut ei, kerran joku meidän koulusta kommentoi anonyyminä mun blogiin ja sillon alko tuntua vähän oudolta että nyt joku tietää voi ei ..mutta oon nyt unohtanut sen jo jotenkin mutta en oo "valmis" vielä kertomaan mun blogista kaikille tutuille/kavereille :D

    VastaaPoista
  3. Ymmärrän; toivottavasti tästä pääset taas eteenpäin.
    Mulla on jostain syystä vähän samanlaista "vikaa" siinä mielessä että mä en halua nimenomaan työkavereille kertoa blogistani, vaikka osa heistä tietääkin kynsiharrastuksestani. Blogista ei silti tee yhtään mieli kertoa heille, mutta sitten taas sukulaisille ja kavereille kerron ihan mielelläni blogistakin, jos jotakuta nyt sattuu kiinnostamaan - vain muutamaa on kiinnostanut. :)

    VastaaPoista
  4. Ymmärrän hyvin sun fiilikset, selvittele rauhassa nyt fiiliksiäs ja eiköhän se siitä taas lähde. Ainakin tämä lukija täällä toivoo ja odottaa jatkoa. :)

    VastaaPoista
  5. Kerran mies tuli kotio ja kertoi sanoneensa jollekin työkaverilleen tehneensä mulle sutitelineen, ja oli käskenyt googlata "lilaalakkaa", että se löytyy emännän blogista.
    Joo, ei siinä mtn, kaikki saa lukea, mutta, jos miehen työkaveri lukee blogia, jossa puhun mm. miehestäni, joka on tämän minulle tuntemattoman henkilön työkaveri, en ehkä ihan välttämättä oo kauheen tyytyväinen.
    Mietin, että pitäiskö mun poistaa tietyt henkilökohtaiset asiat blogista, ja jatkaa ihan puhtaasti kynsilinjalla...
    Omat työkaverit ei silleen häiritse, jos sattuvat sinne eksymään, koska ne kyllä mut tuntee, ja blogissa tuskin mtn uutta niille tulee eteen, mutta miehen työkaverit ei tunne mua ja kehittävät mielikuvansa mun blogin kautta.
    Vaikeaa.
    Voimia. <3

    Mites se Paypal... ;DDD

    VastaaPoista
  6. Tiedän TÄYSIN tuon tunteen! Muistan, kun "kärysin" töissä blogista, johon eräs ihminen oli päätynyt kun joku tuttava oli linkannut...ja sen jälkeen kaikki olikin julkista. Jotenkin eri tavalla, kuin aiemmin. Mutta kyllä siihen tottuu, usko pois.

    VastaaPoista
  7. Tsemppiä, kyllä se tunne ohi menee :).
    Itelläni ei oo tullu omasta blogista samanlaista tunnetta, ehkä sen takia, kun monta hyvää kaveria on tietänyt siitä jo ihan alusta asti. En oo sitten jaksanut paineita siitä ottaa :).
    Ja kun välillä fb:henkin oon postauksia linkittänyt, niin "aika moni" tuttu siitä tietää :D.
    Mutta kun tietää, mitä kertoo blogissa ja mitä ei, niin se auttaa jo paljon hallitsemaan sitä omaa tilaa :)

    VastaaPoista
  8. Tsemppiä, kyllä se siitä!
    Munkaan perhe ei tiedä blogistani, ja harvat kaverinikin tietävät. Parille olen ihan linkinkin antanut :) Mutta tämähän on harrastus, ihan samalla tavalla kuin joku hakkaa nyrkkeilysäkkiä tai joku venyttää itseään joogassa, tai joku lukee vain kirjoja. Jokaisessa niissä harrastuksessa on sellainen oma maailmansa, johon upota. Meillä se on oma ja muiden blogit :) Älä häpeä, kynsisisko! Ole ylpeästi bloggaaja!

    VastaaPoista
  9. <3 Kiitos paljon teille kaikille kommenteistanne <3

    Kyllä tämä tästä, heti helpotti kun sai asian kirjoitettua ja vielä enemmän, kun sain niin ihania vastauksia teiltä. Helpottaa huomata, ettei pyörittele näitä juttuja ihan yksinään, vaan että teillä muillakin on ollut samoja asioita mielen päällä. Täytyy vaan asennoitua uudelleen, luulis onnistuvan:)

    Lila: Nyt ollaan taas rauhottumisvaiheessa sen Paypalin suhteen.. Onneksi mulla on näitä ihania diilereitä, niin saa rauhassa harkinta-aikaa:D

    VastaaPoista