Sivut

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

TKOP: Osa 1.


Tästä se alkaa, Teannan kahdeksanosainen piinapenkki! Sanon jo näin alkuun, että ensimmäinen haasteen osio oli jo todella haastava ja sain paljon harmaita hiuksia sen vuoksi. Mietin, että olenko hullu lähtiessäni mukaan tällaiseen, koska oikeasti en ole kovinkaan luova ihminen ja mielikuvituskin on tainnut lähteä piiiitkälle lomalle.

Ensimmäisenä haasteensa minulle heitti Laura Advanced levitation blogista. Lauran haaste kuuluu näin: 
"Tee lakkaus jota inspiroi lempielokuvasi. Käytä lakkauksessa ainakin seuraavia lakkoja: Color Club - Worth The Risque ja Golden Rose - 55 :)"
Haastetta tehtävään toi pelkästään jo se, että en todellakaan osaa nimetä lempielokuvaani. Lisäksi piti miettiä lakkojen sopivuus teemaan. Tästä tulikin kompastuskiveni ja lopulta huijasin "vähän".

Aikani mietittyä totesin, että Harry Potter-elokuvista olen tykännyt ehkä keskivertoa enemmän, sillä olen katsonut kaikki osat vähintään kaksi kertaa.Valintaan vaikutti myös se, että rakastan HP-kirjoja ja olenkin kahlannut kirjat useampaan otteeseen läpi, sekä suomeksi, että englanniksi. Yleisesti ottaen suosin kirjoja elokuvien sijaan ja useinmiten petyn kirjojen elokuvaversioihin.


Worth the Risque on mielestäni aika osuva pohja kynsille, joita inspiroi maaginen aihe. En tiedä mistä tämä pakkomielle yhdistää Revvvolution _aina_ WTR:n kanssa on tullut, mutta näköjään se on tullut jäädäkseen. Pyydän teitä huomioimaan, että YRITIN koristella kynsilakoilla vapaalla kädellä!!:D Harry Potterin salama-arpikuvionhan olisin saanut halutessani näppärästi Charming Nailsin Q1-laatasta, mutta en valinnut helpointa tietä. Nimetöntä koristaa Kuoleman varjelusten symboli, hieman epäselvästi tosin, sillä siveltimeni oli auttamattomasti liian iso tähän hommaan.

Petyin itseeni heti tässä haasteen toteuttamisen alkumetreillä, sillä jouduin heti fuskaamaan ja viilaamaan omia sääntöjäni. Jos tarkasti katsotte, niin olen minä käyttänyt sitä Golden Rosen viisvitostakin.. Kuvausrekvisiittana:D Se ei kyllä ollut hyvä siihenkään hommaan, sillä pullo on niin pieni, että sormien asettelu kuvausasentoon oli haaste sinänsä!

Mitä sanoo haasteen antanut Laura, onko haaste läpäisty?

<3llä Teanna

5 kommenttia:

  1. Haasteen keskelle lisää haastetta ;D
    http://papaijameri.blogspot.fi/2013/01/kynsiaiheeton-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei thanks!;) Pitäis vissiin alkaa toteuttaan, näitäki ois jo kolme jonossa:D

      Poista
  2. läpäisit haasteen :) loistavaa! ja sattumalta vielä allekirjoittaneen lempikirjasarja (ja -elokuvarakkaus toki myös) :D eli hyvin meni ja nätit kynnet tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee!:) Ei muuten yhtään huonompi kirja- ja leffamaku sullakaan!;)

      Poista
  3. Jos joskus ottaisin tatuoinnin, niin se olisi tuo Deathly Hallows -symboli. Rakastan Pottereita yli kaiken muun! <3

    VastaaPoista