Sivut

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Töihinpaluukynnet

Uskottava se on, lomat on nyt lusittu. Vaikka oon kuinka yrittänyt hädissäni selailla kalenteria ees ja taas, että huomaisin tässä olevan jonkun virheen, mutta niin se vaan kehveli väittää, että olen jo lomapäiväni tältä kesältä käyttänyt. Tämä oli ensimmäinen palkallinen täyspitkä kesälomani, mutta silti tuntuu että se loppuu ihan liian nopeasti, enkä ole kerennyt tehdä kaikkea sitä, mitä aijoin loman aikana keretä tehdä. Onneksi kerkesin touhuta kaikkia kivoja asioita ja tehtävälistalle jäi lähinnä saunan pesu, aitan siivous jne. Siltikin jos voisin valita niin pesisin vaikka kymmenen saunaa ennenkuin palaisin töihin, sillä nyt ei vielä millään jaksais kaivaa työmotivaatiota lomafiiliksen alta!

Suunnittelin lakkaavani töihinpaluukynnet mustaksi ja leimaamalla salamoita ja ajattelin murjottaa koko ensimmäisen työpäivän jossakin nurkassa. Sitten tulin siihen tulokseen, että vähän iloisemmat kynnet saattaisivat hieman laimentaa töihinpaluun tuskaa ja onpahan siellä nurkassa jotain tuijoteltavaakin:) Huomasin, että oon käyttänyt aivan liian vähän hololakkoja vuodenaikaan nähden, joten päätin korjata asian käyttämällä heti kolmea sellaista kerralla. Liukuväriä kehiin siis, taas!;)


Näissä kynsissä kokeilin kahta asiaa ensimmäistä kertaa. 1. Liukuvärjäsin kolmella värillä ja 2. Laitoin tummimman värin kynnen tyveen kärjen sijasta. Tekovaiheessa vierastin vähän tuota värijärjestystä, mutta valmiissa kynsissä se näyttikin tosi kivalta! Kolmesta käyttämästäni väristä keskimmäinen jäi turhan vaisuksi, mutta kyllä se siitä erottuu kun tarpeeksi tarkasti tiirailee:)

Käytetyt lakat ovat järjestyksessä tyvestä kärkeen: China Glaze Techno Teal, Flormar Holographic 802 sekä 809. Tällä kertaa jätin kuin jätinkin ylimääräiset glitterit lisäämättä, mutta jotain näihin oli pakko saada, joten käännyin siirtokuvavarastoni puoleen. Olisin halunnut jotain nättiä kukkakuviota, mutta en löytänyt sopivia. Lopulta bongasin perhosarkin, joka ei sekään ollut ihan sitä mitä olisin halunnut, mutta kelpuutin siitä kuvat nimettömiin.



Jospa huomenna paistaisi aurinko, niin voisin ihastella näitä työpaikan pihamaalla sen murjotuksen sijasta. Tämä mun viimeinen lomapäivä tuntuu olevan tällainen semi-sadepäivä, sillä välillä paistaa tosi komeasti ja yhtäkkiä sataa kaatamalla. Lämpömittari näyttää kuitenkin yli +25 C, joten ei täällä silti palella tarvitse:) Tsemppiä muillekin lomaansa lopetteleville ja aurinkoisia lomakelejä sitä vasta aloittaville!:)

8 kommenttia:

  1. En uskalla lukea sun tekstiä lainkaan etten masennu liikaa, koska jo otsikko kieli töihinpaluusta ja itse en tässä vaiheessa lomaani halua töihinpaluutunnelmia edes ajatella! Mutta kuvat katselin kyllä ilolla: todella kauniit lakkaukset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo älä lue vielä, lue sitte kun sullakin loma loppuu ja liity synkkisten kerhoon;D Kiva että katselit kuvat kuitenkin:)

      Poista
  2. No voit lohduttautua sillä että sulla ainakin oli loma, itse joudun paiskimaan tämän kesän ilman.

    Kaunis liuku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläkään ei viime kesänä ollut lomaa ollenkaan, joten onhan tää nyt tietty parempi näin :) Ja hyvä kun on työpaikka mihin palata, mut pitäähän sitä ihan tavan vuoksikin purnata;D

      Poista
  3. Kyllä mä mielummin käännyn kanssa kannalle, että mielummin tälläistä iloista ja kesäistä kynsille töihin paluuta helpottamaan!

    Itsellä on vielä muutama viikko kesäloman alkuun. Tosin minulla on nyt vain kaksi viikkoa lomaa, sillä joskus keväällä tuntui tooosi hyvältä ajatukselta pätkiä vuosiloma pieniin palasiin... o.O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se lomien pätkiminenkin toimia, itse kyllä tykkään enemmän tästä perinteisestä lomanviettorytmistä:) Muksaa lomaa sullekin sitten kun siitä pääset nauttimaan!:)

      Poista
  4. Tosi nätti liuku ! Mulla tulee näistä kynsistä mieleen mehujää :) *lähtee kömpimään pakkaselle*

    VastaaPoista
  5. Kiitti:) Holoilla onkin jotenkin tosi paljon helpompi saada sulava liuku aikaan, kuin esim cremeillä. Mm..vois itsekin käydä lainaamassa Termiitiltä yhden mehujään pakasteesta;)

    VastaaPoista