Sivut

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

TKOP: Osa 8.


Viimeistä viedään, mutta ei todellakaan helpointa! Ihana lukijani Hani, Tähtipölyä-blogin kirjoittaja, nimittäin laittoi mulle sellaisen lakkaparin käytettäväksi tähän haasteeseen, että todella sain pyöritellä pulloja käsissäni pitkän aikaa miettiessäni, että mitä ihmettä niistä voisi saada aikaiseksi. Hanin haaste kuuluu näin:
"hmmhmm.. olis kiva nähdä sun käyttävän.. no tietenkin aluslakkaa (:D) sitten Essien Tour de financea ja BeautyUK:n tuollaista armeijanvihreää lakkaa. eli yhdistät ne jotenkin :) vaikka puolet kynttä vihreää ja toinen puoli pinkkiä ;) Mustalla Konadin erikoislakalla kivoja koukeroita koristeiksi ;) päällyslakka viimeistelemään!"

Kun olin viimeinkin keksinyt, että miten nämä kaksi niin erilaista lakkaa yhdistän, niin päästin autuaasti mielestäni sen seikan, että Hani oli käskenyt vielä käyttää mustaakin tähän soppaan! No, käytin sentään alus- sekä päällyslakkaa, eli melkein kaikki haasteen kohdat täyttyivät;)

En ole aikaisemmin kokeillut Ruffian-manikyyriä, enkä ole oikein osannut päättää, että pidänkö edes kyseisestä koristelutyylistä. Kaikkea pitää kuitenkin kokeilla ennen tuomitsemista, joten päätin sisällyttää tähän viimeiseen haasteen kohtaan Ruffianin hieman erikoisella väriyhdistelmällä. Katsokaa itse kuvista, että toimiiko, minä en taida sanoa enempää tähän kohtaan... ;D Siitä nyt ei kumminkaan pääse mihinkään, että Essien Tour De Finance on upea lakka! Ja tuo BeautyUk:n lakka (Urban Jungle).. Ihan toimiva ja soiva peli, väri vaan sellainen, että tuskin tulee usein käytettyä.


Mitäs tähän nyt sanois.. Mun silmää häiritsee vaan niin pirusti nuo vapaalla kädellä vedetyt rajat, jotka harottaa vähän sinne sun tänne, että en oikein osaa sanoa näistä kynsistä mitään. Yllätyin kuitenkin positiivisesti Hanin uskomattomasta värisilmästä, sillä vapaaehtoisesti en olisi näitä kahta lakkaa yhdistänyt, mutta ihan kivastihan ne toimii näinkin:)

Nyt on kahdeksanosainen piinapenkki kahlattu läpi, vhiuhh. Ajattelin tehdä näistä vielä sellaisen koostepostauksen (koska toteuttamisaikataulu on ollut niiin joustava, että kukapa enää muistaa alkupään kynsiä..) ja toivoisin teiltä siihen kommentteja ja palautetta haasteen toteuttamisesta:) Ajattelin myös pyytää teiltä pientä palvelusta.. Että jos vielä joskus ikinä koskaan mainitsen tarvitsevani haastetta, niin muistuttakaa mulle kuinka tuskaisen tien takana tämänkin haasteen loppuun saattaminen oli!;D

Mutta mitä sanoo Hani, menikö viimeinen osa ees rimaa hipoen läpi?;) Vaikkei tullutkaan mustia koukeroita?

<3llä Teanna

10 kommenttia:

  1. Hyvin vedit! Taitaa sun silmät harottaa, noi rajathan meni tosi hyvin! Itteäki huvittais kokeilla ruffiania, mutta pelottaa juuri toi rajojen veto.. Ehkä jokupäivä! Ja hienot kynnet tottahan toki, hyvä väriyhdistelmä.. :) Ehkä jotain pientä koukeroa olisi johonkin kynteen voinut laittaa jotta haaste olisi täysin vedetty hulluna täysillä. ;D mutta hyvät näinkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti:) Ei ne rajat ihan silmää miellyttäneet, satuin saamaan tällä kertaa kuvat sellaisesta kulmasta, et rajatkin näyttää melkein hyviltä;D

      Poista
  2. Samaa olin tulossa kirjoittamaan, hyvinhän nuo rajat onnistuivat! Itse olen tehnyt muutaman ruffianin ja vaikkei harjoitus ole ainakaan vielä tehnyt mestaria niin ainakin jälki on parantunut hieman. Tälläkin hetkellä on itse asiassa ruffianit kynsillä, ystävänpäivän kunniaksi alla Gina Tricot'n Luxurious ja päällä saman merkin barbiepinkki Pick me.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Mun silmää tahtoo häiritä niin pahasti, jos yhdessäkään kynnessä rajaukset repeilee.. Tästä syystä ranskikset ja ruffianit yms. on harvemmin kynsillä. Toisten kynsillä em. asiat ei pistä niin silmään tai häiritse (paitsi ihan räikeimmät tapaukset), että tää kai osaltaan liittyy suureen itsekriittisyyteen.
      Tuo sun käyttämä väriyhdistelmä kuulostaa kyllä kans kivalta, vaikken silti edelleenkään osaa päättää, että tykkäänkö ruffianista vai en!:)

      Poista
  3. Minustakin tosi hyvin onnistuneet ja yllättävästi toimii noinkin erikoinen väriyhdistelmä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Väriyhdistelmä on kyllä erittäin epäminua, mutta yllättävän paljon tykästyin tähän itsekin!:)

      Poista
  4. Hani sanoo että oikein hyvät tuli ja mustat koukerot olivat vain sen takia jos et olisi keksinyt koristeluja, mutta tuo mani on kyllä kaunis ;)

    mun mielestä armeijanvihree ja pinkki vaan sopii yhteen ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiitti!;)
      Väriyhdistelmä on kyllä erikoinen, mutta hyvin sä valitsit vaikka aluksi olin vähän että hmmmhhngghh.. :D

      Poista
  5. Ihanat! <3 Toi pinkki on tosi kivan värinen! :)

    VastaaPoista