Sivut

tiistai 26. helmikuuta 2013

Omituisten otusten kerho.

Kynsilakkaystäväni Lila oli vastaanottanut haasteen, jossa tulee kertoa viisi outoa asiaa itsestään. Haasteen hän pisti eteenpäin pitkälle listalle bloggajia ja minä olin yksi heistä! Meilläpäin on ollut tapana ottaa haasteet vastaan sellaisina kuin ne tulee, joten tässäpä viisi asiaa, joita ette ehkä olisi halunneet minusta tietää. Kiittäkää tästä Lilaa!;D

1. Oon huomannut, että eniten tyytyväinen olen kauppareissun jälkeen silloin, kun olen onnistunut ostamaan parittoman luvun tuotteita. Tässä on monia poikkeuksia, esimerkiksi maitoja ostan aina parillisen määrän (pakkaamisen vuoksi), mutta AINA yhden tai kolme kevytmaitoa ja vastaavasti viisi tai muun parittoman määrän rasvatonta maitoa. Sukat ovat kinkkinen tapaus, koska niitä ei myydä yksittäin, mutta silloin ostan esim. kolme paria sukkia, en ikinä kahta tai neljää.

2. En mä nyt tiedä onko tämä silleen outoa, mutta halusin pienenä olla poika. Olin asiassa niin tosissani, että kerroin vanhemmilleni nimeni olevan Olli ja että haluan puusta veistetyn miesten sukupuolielimen.. (Tuokohan tämä lause nyt ihmisiä tänne etsimään ihan vääriä asioita.. Saavat ainakin pettyä:D) Osa sedistäni kutsuu mua vieläkin Olliksi ja tämä kutsumanimi tarinoineen tahtoi aina naurattaa kavereitani teininä.. Outoa tai ei, mutta kyllä mä joskus olen aikuisiälläkin toivonut olevani mies, on niille vaan tietyt asiat niin paljon helpompia kuin naisille..

3. Mua ällöttää kaikki näpyt ja ihovirheet jos ne ovat omassa kehossani, mutta toisten näppylät ja ruvet on mielenkiintoisia. Opiskeluaikana sain asiakkaaksi miehen, jolla oli todella paha akne. Ne paiseet oli siis oikeesti jäätävän kokoisia ja monet hoitajat yökkäilivät niitä hoitaessaan. Minusta niitä paiseita oli ihana koittaa hoitaa pienemmiksi ja miehen hautuneet varvasvälit jätettiin aina suosiolla mun hoidettavaksi. Ahh, niitä oli niin ihana rapata!:D

4. Miestäni ärsyttää se ääni, kun "raavin" kielelläni kitalakea ja kurkkua. Joskus niitä vaan kutittaa ja kieli nyt sattuu olemaan sopivasti siinä lähellä:D "Raapimisesta" lähtee sellainen napsuva ääni, niinkuin muutenkin naksuttelisi kieltä, mutta miehestäni tämä on jotenkin omituinen tapa ja se ääni ärsyttää häntä hirveästi.

5. Mulla pitää olla sukkalaatikossa kaikki sateenkaaren värit, koska oon tosi tarkka minkä vaatteiden kanssa mätsään sukat. Yleensä päätän sukkien värin paidan mukaan, mutta joidenkin vaatteiden kanssa pitää ottaa huomioon myös housujen väri. Tiettyjen vaatteiden kanssa on pakko käyttää vain mustia sukkia, kun taas joidenkin vaatteiden kanssa käy vain tietyn väriset sukat. Tällä hetkellä mulla on vain yhdet pinkit sukat, joten se rajoittaa pinkkien paitojen käyttämistä aika lailla, sillä sukathan menee pyykkiin yhden päivän käytön jälkeen. Tässä poikkeuksena, jos pidän pinkin paidan kanssa mustia housuja, niin silloin sukatkin voi olla mustat:) Parittomia sukkia en saattaisi ikinä laittaa jalkaani!

Haaste pitäisi laittaa eteenpäin viidelletoista bloggaajalle, mutta mua laiskottaa.. Joten haastan tähän kaikki, jotka eivät ole vielä haastetta vastaanottaneet JA jotka jakavat jonkun mainitsemistani omituisista asioista!

<3llä Teanna

9 kommenttia:

  1. Ei juma naurahdin tolle 2. kohdalle :DD Googlettelijat niin pettyy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheee;) Vielä ei oo ilmestynyt kyseisiä hakusanoja listalle... Harmi, haluaisin niin tuottaa jollekin "pienoisen" pettymyksen;)

      Poista
  2. Voi mitä juttuja :D Toi eka kohti sai aikaan ihmettelyä, että miten joku jaksaa miettiä että saa aikaan parittomat ostokset. Hihi, ihana olet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä oikeestaan tarvi miettiä, se tulee aikalailla luonnostaan.
      Ihana olet itsekin:)

      Poista
    2. Näin mä epäilinkin, että se tulee kuin luonnostaan. Mutta hei, pointsit siitä, että tunnistaa itsessään tuollaisen piirteen. Luulen, että itsellä ja aika monella muullakin on jotain vastaavia, mutta emme tajua tekevämme niin..

      Poista
  3. Hauskoja omituisuuksia :)
    Kohta 1 kyllä kuulostaa oudolta mustakin, mut kaikkihan me ollaan erilaisia ja omanlaatuisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Jokainen on jonkun mielestä outo lintu".. Onneks mää niinku muuten oon suht koht "normaali" :D

      Poista