Sivut

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Erään lakkauksen plussat ja miinukset.

Tänään esittelemäni kynnet päätyvät esittelyyn vain siitä syystä, että ne ovat todistusaineistoa. Mulla on kehittynyt joku pienimuotoinen pakkomielle saada tuota testaamattomien lakkojen listaa äkkiä pienemmäksi, joten valitsin kynsille sieltä yhden yksilön. Nämä kynnet toimivat siis todistusaineistona sille, että ChG:n Nova on päässyt kynsille asti. Meinasin jättää nämä kuvaamatta ja poistaa muutenkin samoin tein valmistumisen jälkeen, mutta jotenkin musta tuntui, että testatusta lakasta täytyy olla myös kuvamateriaalia todisteena.

Ei nämä nyt maailman historian karmeimmatkaan kynnet ole, mutta en myöskään näistä tykännyt niin paljon, kuin alunperin olin kuvitellut tykkääväni. Näistä ei oikein ole edes kovin paljoa sanottavaa, joten listaan kuvan alle lakkauksen plussat ja miinukset.


Aloitetaan positiivisilla:
+ Lakkavalinnat. ChG:n Nova ja Ginan Puff Powder sopivat mielestäni hyvin yhteen, varsinkin tämäntyyppisessä lakkauksessa.
+ Glitterliukuma. Töpöttelin Novaa pohjalakan päälle sienellä ja sain ihan kivan liukuman aikaiseksi. Miellyttää ainakin omaa silmää.

Miinuksia sitten löytyy tämän verran:
- Epäkäytännöllisyys. Vaikka kuinka siistin reunoja ja käytin runsaasti päällyslakkaa, niin silti glitterit jäivät raapimaan joistain kohdin ikävästi. Ei ole hirveän käytännöllistä, kun pitäisi pystyä pukemaan ja hoitamaan vajaa 2 vee Termiittiä.
- Paksuus. Lakkakerroksia tuli ihan liikaa! Aluslakka, kolme kerrosta Puff Powderia, kahteen kerrokseen töpöteltynä Novaa sekä kolme tai jopa neljä kerrosta päällyslakkaa. Pikakuivattavan päällyslakan käyttö aiheutti myös lakan kutistumista reunoilta, ei yhtään hyvä!
- Epäonnistunut tarrakoristelu. Jos tarkkaan katsotte kuvaa (en suosittele kovin vahvasti), niin huomaatte nimettömässä sydämenmuotoisen kolon. Tässä kolossa oli tarra, joka ei halunnut pysyä kyydissä mukana. Sinänsä ei haittaa koska se ei oikeastaan sopinnutkaan lakkaukseen ollenkaan.

Jos tästä nyt jotain positiivista haluaa vielä hakea, niin tämän lakkauksen jälkeen testaamattomien lakkojen lukumäärä laski kahteenkymmeneenkahdeksaan. Jeijj, on se vähemmän kuin 29!:D Ihan vielä ei kehtaa tehdä Belegwenejä, mutta suunta on sentään oikea!;D

<3llä Teanna

6 kommenttia:

  1. Tuo bannerikuvasi on tosi hieno! :)

    VastaaPoista
  2. Mä tykkään! Tuo Nova on ihana! <3

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitti:) Nova on kyllä <3 Ens kerralla täytyy kokeilla sitä kynnen tyveen, niin ei häiritsisi raapivat glitterit niin paljoa:)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Niin on <3 Oon niin mielissään, kun sain tuon erään lakkavaihtarin yhteydessä. En aluksi ollut edes varma tarvinko sitä, mutta nyt tiedän, TARVIN!:D

      Poista