Sivut

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Jos et löydä sopivaa, tee itse parempi!

Sininen on värinä ihana melkein kaikkialla; vaatteissa, asusteissa ja sisustuksessa, näin niinkuin muutaman kohteen mainitakseni. Sininen oikean sävyisenä näyttää hyvältä myös kynsillä. Vaalea vihreä on kevään väri, tummana syksyinen ja glitterillä höystettynä jouluinen väri. Vihreä on hankala väri minulle, suosin sitä ainoastaan sisustuksessa ja astioissa, näissäkin nykyään vähenevässä määrin. Kynsilleni harvemmin päätyy vihreää lakkaa ja vielä harvemmin pidän lopputuloksesta.

Oikeansävyisen sinisen kynsilakan löytämistä kohdallani on vaikeuttanut se, että lakkakaupoilla pyöriessäni pinkit ja lilat vievät värisilmäni huomion kokonaan ja sinisävyiset lakat jäävät kerta toisensa jälkeen hyllyyn. Vihreät sävyt houkuttelevat toisinaan, mutta ovat jääneet myös ostamatta, sillä tiedän niille olevan hyvin vähän käyttöä.

Kevään kynnyksellä pastellisävyt alkavat taas houkuttelemaan, jopa ne vihreät ja siniset versiot! Mutta mikä avuksi, kun haluaa hempeää vihreää kynsilleen, eikä omistakaan yhtään sopivaa sävyä? Silloin tehdään tietysti itse sellainen!:)  Ta-dah, näin syntyi Teannan oma lakka.


Kevään uutuuskokoelma sisältää kaksi limited edition- lakkaa sävyissä Termintti sekä Lumimies. Lakkojen nimien alkuperä kiinnostaa ainakin yleensä itseäni, joten kerronpa teille näiden tarinan:)


Termintti on saanut nimensä, yllättäen, pojaltani alias Termiitiltä. Lakan valmistusprosessi meni niin, että mamma otti tyhjän pullon sekä kasan erisävyisiä vihreitä ja valkoisia lakkoja pöydälle, josta Termiitti osoitti aina pulloa kerrallaan, sanoi "tätä" ja minä valutin lakat pulloon. Koostumukseksi tuli paksuhko creme, joka ehkä vaatisi hieman lakanohenninta sekaan. Sävystä tuli mieleinen, ihanan vaalea vihreä:)


Lumimies on nimetty talvea ja lumea rakastavan mieheni mukaan. Valmistusprosessi sama kuin edellä ja tietysti pettämätön laadunvalvonta mieheltäni. Tämä on myös creme koostumukseltaan ja sisältää myös sellaista pientä hippihippusta, jotain pientä hötöstä, mitälie. Nätti se on kuitenkin, vaikka onkin sininen!<3

Mitäs tykkäätte Teannalandian kevään uutuuskokoelmasta?

<3llä Teanna

19 kommenttia:

  1. Oi kun nätin sävyisiä! :3 Harmi kun noita ei voi ostaa. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Joo, tää on tällanen erittäin rajoitettu painos:D

      Poista
  2. Ihanaa !!! Sekä lakat, että niiden syntyprosessi. ♥

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköisiä lakkoja! Laitahan äkkiä kynsiin näitä ja kuvia tänne, kiitos :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti:) Termintti onkin päässyt jo kynsille, pitäis vielä saada kuvat blogiin saakka. Lumimiestä en oo vielä kerennyt kokeileen, mutta pian senkin aika koittaa:)

      Poista
  4. Napakko kokoelma jatarina lakkojen taustalla on mainio; se lisää tuntua 'kokoelmasta'. :)

    VastaaPoista
  5. Tosi kauniita värejä! Vihreä uppoaa aina, sinisestä en yleensä tykkää. Tuon sinisen kyllä huolisin!
    Ihanat tarinat nimien takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Sininen on tosiaan itsellekin vähän hankalampi väri, toivottavasti tuo lumimies pelastaa sinisten maineen:D

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Hih, näiden tekeminen oli kyllä hauskaa!:)

      Poista
  7. voi kuinka sulosta! tosi nätit lakat tuli ja ihana että oot saanu perheen miehet mukaan kynsimaailmaan!;D voivoi :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä harrastetaan koko perheen voimin;) Aikasemmin miehet on olleet mukana kuvaushommissa, nyt ne on entistä syvemmin uppoamassa mun lakkahuuruiseen maailmaan, buahhahhaa:D Kyllä meillä koko perhe panostaa sitten miehenkin harrastuksiin, että tasoissa ollaan!:)

      Poista
  8. Nätit lakat ja ihanaa, että olet nähnyt myös vaivaa lakkojen nimeämiseen ja pullojen etiketteihin!

    VastaaPoista