Sivut

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Miss Mysteeri.

Orlyn Miss Conduct.

Kyseinen lakka tuli tietoisuuteeni joitakin aikoja sitten ja muistan ajatelleeni, että siinäpä lakka, joka olisi mukava omistaa. Heti seuraavana päivänä törmäsin samaiseen lakkaan kynsikoristekirppiksellä, mutta myöhästyin huutokilvassa ja joku toinen sai lakan omakseen. Tämän tapauksen jälkeen Miss Conductia alettiin esitellä useammassakin blogissa ja menetetty ostotilaisuus kirveli mielessäni niin, että minun oli työllistettävä jälleen kynsilakkaystävääni ja tilattava lakka hänen kauttaan kotiin. Samassa paketissa tuli tietysti muitakin ihanuuksia, mutta niistä sitten joku toinen kerta;)


Mikä tästä lakasta sitten tekee niin erikoisen, että se oli saatava melkein keinolla ja hinnalla millä hyvänsä? Minun täytyy tunnustaa, että se mysteeri on edelleen selvittämättä. Lakka on kieltämättä kaunis, suhteellisen hyvin käyttäytyväkin ja se peittää kolmella kerroksella. Valon osuessa siihen se kimaltelee kauniisti.

Silti.. Olen hieman pettynyt. Ehkä minulla oli lakan suhteen liian suuret odotukset. Piti oikein vielä jälkikäteenkin tarkistaa, että mitä muut kynsibloggaajat ovat olleet lakasta mieltä, sillä itselle jäi lopulta kuitenkin vähän mehhh-fiilis.

En näköjään ole ainoa, jolla on ongelmia lakan kuvaamisen kanssa. Mitä nyt pikaiseltaan selasin muutaman blogin ja swatch-kuvan läpi, niin ei melkein voisi uskoakaan että samasta lakasta on kyse. Myöskään nämä minun ottamani kuvat eivät tuo Miss Conductin oikeaa värisävyä ja kimallusta esiin. Parhaiten lakan todellisen värin ja loisteen pääsee näkemään vain livenä:)


Lakan kimallusta ja holoefektiä on kehuttu. Pohjaväri on magentanpunainen ja lakassa on runsaasti hologlitteriä. Miss Conductia on verrattu muutamaankin OPIn Designer Series-lakkaan sekä Zoyan Blazeen. Mulla tuli mieleen tästä lakasta, että voisiko melkein samanlaiseen tulokseen päästä samanvärisellä pohjalakalla ja parilla kerroksella ChG Fairy Dustia? Olen varmaan aivan väärässä ja nyt Miss Conductin ystävät mielellään hirttäisivät minut tämän sanottuani :D Tämä oli kuitenkin yksi ensimmäisistä aatteistani lakatessani, joten halusin kirjata sen ylös.

Hmm.. Melkein jokaisessa ratsaamassani blogissa Miss Conductin on kerrottu peittävän kahdella kerroksella. Unohtakaa siis väitteeni, että peittävyyteen tarvitaan kolme kerrosta, tässä taitaa lakkaajan taito vaikuttaa tarvittavien kerrosten määrään!:D


Vaikka lakka nyt ei ollutkaan sellainen ihmeellinen ilmestys, kuin olisin toivonut sen olevan, niin uskon että sillä on paikka kokoelmassani ainakin syksyyn saakka. Ehkä tämä vuodenaika on vain väärä ensikokeilulle, sillä mielessä pyörii niin vahvasti pastelli- ja neonsävyt, ettei muunlaisille lakoille vain tunnu nyt olevan tilaa mielessäni.

En halunnut viedä lakalta huomiota erikoisilla koristeluilla, mutta mulla teki pitkästä aikaa mieli leimata vähän, joten nimettömät saivat kokokynnen kisukuviot. Ihan hyvä, etten lähtenytkään leimaamaan sen enempää, sillä tämäkin laji vaatisi säännöllistä harjoittelua, mikäli mielii hyvää lopputulosta. Jouduin ottamaan toisen nimettömän uusiksi tuhrittuani leimat, mutta toisella yrittämällä onnistuin jo kohtuullisesti. Kisuleimat ovat DRK-A-laatasta ja leimattu Konadin mustalla leimauslakalla.

Minkälainen on oma suhteesi Miss Conductiin? Pakko- vai hutiostos? Minulle tämän lakan ainutlaatuisuus on edelleen vähän mysteeri, mutta ehkä se sitten toisella kokeilukerralla avautuu jo paremmin:)

<3llä Teanna

13 kommenttia:

  1. Tarkistin juuri omasta postauksestani, että "Kaksi lakkakerrosta olisi riittänyt joten laitoin kolme" :)
    Kyllä tää on niin kaunis, etten raaskisi omastani luopua. Jos on kiire tai mikään ei tunnu onnistuvan niin tällaiset hololakat pelastavat pulasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kolme on sopiva määrä;) Mulla on ollut luottoholona CC:n Revvvolution, mut ehkäpä välillä oiskin mukava laittaa vähän värikkäämpää turvalakkaa:)

      Poista
  2. Oma Conductini odottelee vasta kynsille pääsyä :) Mutta ainakin pullossa ja tikulla se on kaunis. Tosin viimeisen käsityksen saa vasta kynsille laitettaessa. Jännityksellä siis odottelen, mitä itse olen lakasta mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis se on kynnelläkin, mutta mulla oli ehkä liian suuret odotukset, siksi ei tehnyt niin suurta vaikutusta.

      Poista
  3. Joo ei. Onhan se kaunis lakka, mutta en silti ymmärrä hypetystä siitä. Olen outo. Taas. =D

    VastaaPoista
  4. Ihan must have, jos tykkää sinipunaisista hologrammihärpetyksistä. <3 Kuten myös ne Blaze ja DS Extravagance.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei oo kyllä mitään sinipunaisia hologrammihärpetyksiä vastaan, mutta tästä tuntui jotenkin puuttuvan.. jotakin! Ehkä se löytyy sitten kun saan lakan uudemman kerran kynsille!:)

      Poista