Sivut

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Joséni.

Oma Joséni kotiutui jo yli kuukausi sitten ja on saanut rauhassa tutustella uusiin kämppäkavereihinsa ennen tositoimiin ryhtymistä. Oikeastaan oon viivästyttänyt Josén kynsille pääsyä siksi, että mua pelotti, ettei se miellytäkään silmääni kun pääsee lähikontaktiin talvenkalpean ihoni kanssa.

Kerkesin ihastella Joséa muiden kynsillä ja kokoelmissa jo jonkin aikaa, ennen kuin tunsin pakottavaa tarvetta saada sen myös itselleni. Voitte kuvitella, että kun jotain odottaa hartaasti ja on kerennyt jo asettaa sille aikamoiset odotukset, niin sitten pelottaakin että se ei vastaa ollenkaan niitä odotuksia. Kyseistä lakkaa googletellessakin saa vastaansa swatch-kuvien armeijan, mutta harvassa ovat ne kuvat, joissa José esiintyisi samansävyisenä. Sain lakan kotiutuessa neuvoja, että se ei peitä yksinään, joten kannatta kerrostaa jonkun peittävämmän lakan päälle. Ehkä siksi swatchit ovat niin erisävyisiä, kun pohjalla käytetyt lakatkin vaihtelevat varmasti lakkaajan omien mieltymysten mukaan.


Eilen uskaltauduin lopulta kokeilemaan, miltä José näyttää omilla kynsilläni. Vaikka tiesinkin sen peittävän huononlaisesti, niin halusin silti kokeilla sitä aivan yksistään kynsille, jotta saisin vain sen oman sävyn esille. Lakkasin kolme kerrosta, mutta tyhmyyksissäni en ottanut huomioon yhtä asiaa. Vaikka kovaa vauhtia kasvava Termiittipoikani viihtyykin nykyään jo sen aikaa omissa leikeissään, että saan kynnet lakattua, niin kuivumisaikaa hän harvemmin jaksaa odotella. Muutaman ruttuinen kynnenkärki ja kolo peukalon lakassa ei silti haitannut menoa liikaa, sillä ajattelin että ehkä saan rutut koristeilla piilotettua. Päivän katselin yksivärisiä kynsiä ja totesin, että on tuo José ihan just niin ihana, millaiseksi sitä on kehuttukin! <3

Illalla mietin koristeluja ja ajattelin, että pitäisi pitkästä aikaa leimailla, mutta en löytänyt mieleistä kuviota lakan päälle joten siirryin tutkimaan siirtokuva- ja tarravarastojani. Sieltä löytyikin mieleiset kuvat, vastikään Adenina-verkkokaupasta tilatut kultaiset kuviot. Samanlaiset siirtokuvat vilahtivat tänä aamuna lukulistallani, nimittäin BND:n Sissin kynsillä!:) Mun kynnet kyllä tuntuu nyt melko pätkiltä, kun vertaan kuvion kokoa omissa kynsissäni ja Sissin kynsillä. Vai onkohan tätä samaista kuviosarjaa useampaa kokoa? Tai sitten kuvioiden asettelu ratkaisee, mene ja tiedä.. Harmittaa vaan, että Sissi päätti just nyt julkaista nuo kynnet, sillä nää siirtokuvat näyttää hänen kynsillään niin paljon kivemmilta:D


Ennen koristelua laitoin Joséa vielä neljännen kerroksen, jotta saisin lakkauksen rutut piiloon. Sävy syveni entisestään ja ahhh, on tää vaan just tähän vuodenaikaan passeli, ihanan raikas kevätlakka!

Siirtokuvien asettelu oli jokseenkin haasteellista, enkä oikein pidä tästä lopputuloksesta. Mulla on tapana laittaa kuva aluksi vähän sinnepäin (sillä vaikka yrittäisin, niin ne ei ikinä mee kerralla oikeaan kohtaan!) ja sitten asetella se kunnolla kohdilleen. Samaa tekniikkaa yritin soveltaa näiden kuvien kanssa, mutta nepä eivät liikahtaneetkaan enää milliäkään kerran tartuttuaan kynnen pintaan. Kokeilin kastella kynnenkin ennen kuvion asettelua. Asettelu siis näissä kuvissa harmittaa, vaikka muuten olivatkin sopivan paksuisia eikä niitä saanut rutattua helposti, vaikka vähän väkipakolla niitä yritinkin vielä kynnellä liu'uttaa.

Siirtokuvaharmituksen ja naistenpäivän kunniaksi menin ja tilasin itselleni lohdutukseksi ja lahjaksi Livboxin. Ensimmäisen paketin pitäisi tulla huhtikuussa ja minä odotan sitä jo malttamattomana! Onpahan nyt kolmeksi kuukaudeksi jotain kivaa ylläriä tiedossa:)

Mukavaa naistenpäivää teille ihanaiset!
<3llä Teanna

8 kommenttia:

  1. Aika ihanat :)

    Oma Joseni lähti kiertoon, kun en vaan pitänyt sen väristä ihoani vasten. Olisi varmaan pitänyt kokeilla kerrostaa sitä eri lakkojen päälle, mutta toisaalta ei vieläkään harmita se kiertoon laittaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Mä pelkäsin samaa, mutta onneksi se pelko oli turha:) Luovutettuja tapauksia ei kannatakaan jäädä harmittelemaan, sillä niiden tilalle on sitten lupa hommata sellainen lakka, joka todella miellyttää:)

      Poista
  2. Mulla meinasin mennä kahvit väärään kurkkuun kun huomasin nää kynnet facessa, lukulistaa en ole ehtinyt katsoakaan:D Koominen sattuma kyllä, väsäsin nuo kyseiset kynnet myöhään eilen illalla:)

    Noiden mun kuvien koko on n. sentin luokkaa per kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli selkeesti joku yhteys tuona iltana, kun päädyttiin samoihin koristeluihin:) Sun pidemmissä kynsissä näyttivät kyllä paremmilta, pakko myöntää.

      Poista
  3. Tosi ihanat! On tuo lakka vaan ihana <3

    VastaaPoista
  4. Täytyy varmaan testata neljällä kerroksella, kun se on noin ihana sävy yksinään. =)

    Hyvää naistenpäivää Teannalle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaile ihmeessä:) Pidemmillä kynsillä ei välttis peitä yhtä hyvin, mutta eipä sitä tiedä ennenkuin kokeilee!:)

      Poista