Sivut

torstai 10. toukokuuta 2012

Hyvin yksinkertaista.

Kuluva viikko on hyvin kiireinen, mutta ei haittaa koska siihen on hyvä syy:) Poikani täytti eilen 1 vee ja lauantaina juhlitaan isovanhempien, tätien perheineen sekä kummien kanssa. Töiden ohella olen yrittänyt pikkuhiljaa leipoa ja muutenkin järjestellä juhlia ja kynsien laittamiselle ei ole oikein löytynyt aikaa. En halunnut kuitenkaan olla ihan paljain kynsin, niin otin sitten testiin uuden Saffron Londonin sävyn 07.



Nollaseiska Saffroni on siis kirkaspohjainen glitteripläjäys, jossa on kolmea eri kokoista hex-glitteriä. Laitoin alle vaan pohjalakan ja päälle Cesarssin pikakuivattavaa ja siinä kaikki. Eihän nämä erityisen näyttävät ole, mutta kivemmat kuin paljaat kynnet. Ja kaikessa yksinkertaisuudessaan myös toimivat hyvin tässä kiireen keskellä eikä tarvitse hävetä lohkeillutta lakkaa, kun sitä ei tästä huomaa vaikka jostain kuluisikin:)

Tarkoitus olisi tehdä lauantain juhliin hieman näyttävämmät kynnet, mutta saa nähdä jääkö haaveeksi kun en oikein tiedä missä välissä kerkeäisin lakata.. Tänään on iltavuoroon meno eikä mulla suurempia hommia tälle aamulle ole, mutta kynsien lakkaaminen ja pikkutermiitin perässä juokseminen on hieman haasteellista samaan aikaan ;) Onko joku kokeillut? :D

2 kommenttia:

  1. Kivan näkönen lakka ja piristää tosiaan kynsiä, vaikkei värillistä lakkaa laittaisikaan!
    Onko tuossa hankala saada tasaisesti nuita glittereitä kynnelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan niissä oma asettelunsa, mutta ei näiden tekoon kauaa kulunut:) Eli ei kovinkaan hankalaa.

      Poista